16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistä300€ ’sitoutumismaksusta’Re: 300€ ’sitoutumismaksusta’

#457276 Ilmoita asiaton viesti

Oma lusikkani soppaan, ennen kuin keskustelu tyrehtyy kokonaan. Ekströmin johtaman työryhmän ehdotukset ovat saaneet kovaa kritiikkiä tällä foorumilla sitoutumattomien pelaajien taholta. Puhutaan liiton työryhmästä, joka tosiasiassa on ollut seurojen valitsemista edustajista koottu ryhmä. Edustettuna ovat olleet kaikki kuusi aluetta, työryhmään ei ole kuulunut palkattuja ”liiton” miehiä. Ellei sitten ajatella, että nämä seuroista vapaaehtoisesti kentän etuja ajamaan valitut jonkin salaperäisen prosessin vaikutuksesta lakkaavat liittovaltuuston tai työryhmän kokouksessa olemasta seurojen edustajia ja muuttuvatkin ”liiton” miehiksi.
Työryhmä on näin ollen edustanut seurojen kantaa melkoisen kattavasti. Puutteena voisi ajatella sitä, että työryhmästä puuttui sitoutumattomien, noin 20000 golfia harrastavan edustus. Näkemykset olisivat saattaneet olla hyväksikin, mutta ongelmallista on löytää edustaja tuolle ryhmälle. Tavallisesti noin suuri joukko olisi jo saanut aikaan oman yhdistyksen (Sitoutumattomat Golfarit ry. jäsenmaksu 300€/vuosi, päätavoite sitoutumisen ja pakkojäsenyyden vastustaminen), joka olisi edustajansa työryhmään vaatinut, mutta sehän ei onnistu, koska edellyttäisi sitoutumista. Ja jos sitoutumiselle antaa pikkusormen on vaarana, että kohta on pystyssä myös kilpaileva yhdistys (Vapaat Golfarit ry.) omine tavoitteineen.

Kuinkahan suurta osuutta (1 % ?) sitoutumattomien pelaajien mielipiteistä foorumille kirjoittajat lopulta edustavat? Luulen, että valtaosa ko. pelaajista on valinnut pelitapansa yksinomaan sen vuoksi, että sellainen on ollut mahdollista ja se on ollut halpaa, eikä suinkaan sen vuoksi, että sitoutuminen sinänsä koetaan pahaksi. Jos lajin kokee omakseen, ehdotetut lisäkustannukset eivät tuo seurauksena montakaan lopetta-
mispäätöstä. Jos laji ei ole oma, niin lopettamisesta aiheutuva menetys ei ole suuri sen kummemmin golf-yhteisölle kuin henkilölle itsellekään. Pakkoharrastaminen on typerää.

Monissa sitoutumattomien mielipiteissä on myös tuotu esille, että seurojen pitää saada päättää, ketkä kentällä pelaavat, osakeyhtiöt eivät saa siihen sekaantua. Jos Suomessa halutaan harrastaa golfia, niin kenttäyhtiöiden ja niillä toimivien seurojen päätökset eivät voi olla edes teoriassa ristiriidassa keskenään. Eikä myöskään käytännössä, sillä varsin usein kenttäyhtiön hallituksessa ja ko. kentällä toimivan seuran johto-
kunnassa asioista päättävät ihan samat henkilöt. Molemmat tarvitsevat toisiaan, kenttää ei tarvita ilman pelaajia ja pelaajat tarvitsevat kenttää harrastustaan varten. Ja kun itse ovat kenttänsä rakentaneet, voivat myös itse sääntönsä luoda.

Jos sitoutumaton pelaaminen saa kasvaa ilman rajoituksia, se johtaa kaaokseen. Oletetaan tilanne, että muutama kenttä haluaa vielä paikata talouttaan myymällä jäsen- ja tasoituskortteja alennushintaan 30€ kappale. Kauppa käy kuumana ja pian meillä on 50000 uutta ”golfaria”, joilla kaikilla on näkemyksensä mukaan oikeus vapaaseen GF-pelaamiseen. Viisi kierrosta kesässä riittää täyttämään nykyisestä kenttäkapasiteetista viimeisetkin löysät, mutta niillä lisäkierroksilla ja sitoutumisasteella ei lisäkapasiteettia
rakenneta. Seurauksena on, että Suomeenkin syntyy runsaasti suljettuja klubeja ja tämä ei liene enemmistögolfareitten päämäärä. Mutkattomat vierailu- ja GF- pelaamisen mahdollisuudet ovat kaikille etu.