Aihe: Viisipuu - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

Viisipuu

Etusivu Foorumit Välineet Viisipuu

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Minulla on pari hybridiä mutta turhautuneena 19-asteiseeni, ostin puuvitosen (18 astetta. Minulla on bägissäni rauta-5 ja sitten siihen väliin yksi hybridi 22 astetta. Hain siis 190-200m metriin helposti lyötävää mailaa. Puukolmosta ei ole, sillä ajattelin että olisi syytä oppia ekaksi 5 dekistä. Myös kolmosen etu on kyseenalainen, koska se on vaikeammin lyötävä ilmassa perille. Puu-5 osoittautui hyväksi hankinnaksi. Se nostaa pallon helposti ilmaan ja kantaa hyvin halutun matkan. Tuollahan tulee kuitenkin lyötyä melko harvoin kierroksella, ja toive oli että vahingot pysyisivät minimissä. Siis varma nosto suoralle lentoradalle joka kerta. Minulle puu 5 on paljon helpompi lyödä korkealle ja suoraan kuin 19 asteinen hybridi. Puuvitosen etuihin kuuluu myös että se on rauhoittanut svingiä kaikilla mailoilla koska sen kanssa ei riuhdota, jos mielii osua palloon ja kohteeseen. Nyt voin luottaa myös siihen että voin osua griiniin tai ainakin olla pin-high sieltä 200m merkiltä jos eteeni tulee sellainen paikka. Korkeamman nostokulman puumailoja haukutaan pappamailoiksi. Mutta kohdallani on niin ettei minussa ole miestä lyömään kolmosraudalla eikä vastaavalla hybridillä. Sen verran miestä on, että pystyn sen myöntämään. Mutta siis, puu-5, mielipiteitä. Kuolemassa vai elossa, lintu vai kala.

    Veikko Siipi kirjoitti: (16.6.2014 18:43:20)
    Korkeamman nostokulman puumailoja haukutaan pappamailoiksi. Mutta kohdallani on niin ettei minussa ole miestä lyömään kolmosraudalla eikä vastaavalla hybridillä. Sen verran miestä on, että pystyn sen myöntämään.

    Prostaatta-draiveri! Joo, onhan noita nimia.

    Itse katson fittauksessa pelaajan svingia ja keskusteluissa kaydaan lapi hanen vahvuudet ja sita mista mailoista han pitaa. Jos kallistutaan puiden puoleen, niin niita puita laitetaan bagiin siihen asti, etta alkaa turvalliset raudat/hybridit tulla vastaan. Sinun pelistasihan tassa on kyse. Se mita muut sun mailoista ajattelee on taysin sivuseikka.

    Nytkin on muuten juuri tekeilla puumaila, jossa on pohjassa numero 9 ja lofti on viela normaalimpaakin isompi… Kaikkea erikoista sita tulee aina valilla tehtya.

    Veikko Siipi kirjoitti: (16.6.2014 18:43:20)

    Korkeamman nostokulman puumailoja haukutaan pappamailoiksi. Mutta kohdallani on niin ettei minussa ole miestä lyömään kolmosraudalla eikä vastaavalla hybridillä.

    Mutta siis, puu-5, mielipiteitä. Kuolemassa vai elossa, lintu vai kala.

    Golfissa kannattaa olla omille tuntemuksilleen matkojen ja mailojen sopivuudesta varsin
    tunnusteleva. Tarjontaa välineissä on välillä liikaakin, eikä kaikki ole kaikille sopivinta.
    Välineet on osa lajia, mutta se vähemmän tunnustettu ja hankalampi asia on se lyöntitekniikka, jota ei saa kaupasta ja se onkin hankala opiskeltava jos ei ole 10-vuotias.

    Väyläpuu on edelleenkin välttämätön lyheksi leikatun pelialueen ulkopuolella, se ei takerru
    heinään kuten rautamailat tekevät, joten sillä saa sitä matkaakin tarvittaessa näistä paikoista.
    Puu-3 ja puu-5 erot ovat matkoissa, puu-3:n toimii erinomaisesti driverin vaihtoehtonakin.

    Mukavia pelejä, kyllä puu-5 hyvin hengissä ovat.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Viisipuu

Etusivu Foorumit Välineet Viisipuu