26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Varikset ja asiallinen käyttäytyminen

Etusivu Foorumit Yleistä Varikset ja asiallinen käyttäytyminen

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tuolla sääntöryhmässä on keskusteltu paljon siitä, pelataanko harkkakierroksella sääntöjen mukaan vai soveltaen ja esimerkiksi pallon yllättäen (!) hukkuessa, onko hyväksyttävää palata tiille lyömään uusi. Sääntöjen mukaistahan tämä on, mutta aiheuttaa ikävää viivettä ja pelikaverit saattavat pitää tiukkapipoisena (tosin oikea tiukkishan ei siitä välitä). No, omalta osaltani olen ratkaissut tämän siten, että jos on PIENINKIN epäilys, että palloa ei löydy, lyön variksen. Jos sen löytymisen suhteen on epäilyä, en enää lyö toista varista, koska tasoituskierroksillakaan en enää pystyisi saamaan kakkosvariksella pisteitä (par3:n kolmannen pallon HIO:ta lukuunottamatta – ja sitähän kukaan ei halua lyödä). Kun näköni on hieman niin ja näin ja väyläosumaprosentti alle 50, niin tulee vieraskentillä aika useinkin näitä variksia paukuteltua. Olen joskus pelikumppaneissa havainnut lievää ärtymystä, kun Pappa haluaa vedellä kakkospalloja vähän tiillä kuin tiillä. Olenko tiukkapipo (tai siis olen, mutta onko se kohtuutonta) vai ovatko ko kaverit nykyelämän kärsimättömiksi tehneitä tunareita? Entäpä tämä. Jos heppu on ilmoittanut pelaavansa tasoituskierroksen harkkakierroksella, paukuttaa tiiltä raffin puolelle ja sitten palloa ei yllättäen (!) löydy. Koska hepulla on realistiset mahdollisuudet kuitenkin edelleen kerätä pisteitä, hän sanoo tassuttelevansa takaisin tiille lyömään uuden. Onko mielestänne hyväksyttävää vai paheksuttavaa? Vitsihän on siinä, että mitä korkeampi tasoitus, sitä perustellumpaa olisi mennä lyömään uusi.

    Tumpelona minä ainakin suosin noita variksia – tipuflunssasta huolimatta :o) – jos on pienikin epäilys siitä, ettei palloa löydy.

    Nyt on kyllä pakko sanoa, etä useasti käy niin, että toinen aivosoluni on näin kevätaikaan(kin) vähän kohmeessa, joten ihan en ymmärtänyt pointtia. Kysymyksen ymmärsin kyllä. Mutta en epäselvyyttä.

    Harkkakierroksellahan sillä ei ole hitonkaan väliä millä säännöillä pelaa, kunhan ei ota honoreita, jos sääntöjä soveltaa oman maun mukaan. Itse ainakin aina jos harkkakierroksella en jaksa alkaa kaikenmaailman pöheikköjä alkaa harjoittelemaan ja ansaitsisin ’mukahonorit’, niin aina ilmoitan seuraavalla teellä, että minä nostin pallon ja avaan viimeiseksi.

    Tasoituskierroksella luonnollisesti säännöt pätee, joten jos on pallo hukassa, eikä varapalloa ole lyöty, niin takaisin tiiboxiin, tai mieleisempi vaihtoehto kaikille (varsinkin kanssapelaajille): Viiva korttiin.

    Nimetön

    Harkkakierroksellahan sillä ei ole hitonkaan väliä millä säännöillä pelaa, kunhan ei ota honoreita, jos sääntöjä soveltaa oman maun mukaan.

    Hello kaikki,
    Olenko ymmärtänyt aivan väärin Golfin hengen ja säännöt?

    Viittaan ylläolevaan Henkan kirjoitukseen!!

    Kun lähden ykköstiiltä, pelaan sitten harjoitus-tai korttikierrosta pelaan aina sääntöjä noudattaen ja etiketistä kiinni pitäen!!

    Onko yleistä että kentälle lähdetään asenteella, että ei ole hitonkaan väliä miten pelaan ja käyttäydyn, sovellan sääntöjä oman maun mukaan?

    Meidän peleissä annetaan lyhyet putit eli ei pelata sääntöjen mukaan mutta ei näistä kierroksista kortteja jätetä.
    Mitä sillä on väliä jos joku haluaa potkia palloa raffista vaikka väylälle ja pelailee sieltä. Mua ainakaan haittaa pätkääkään. Tosin mitään tasoituskierrostahan siitä ei voi tulla.
    Anna Henkan pelata omilla säännöillään ja pelaa sinä vaikka oikeilla.

    Muotoilen kysymykseni vähän selkeämmin: vaativatko hyvät käytöstavat pelaamaan harjoituskierroksella epäedullisemmin kuin säännöt sallivat?

    Esimerkki 1: Pitääkö varikset jättää lyömättä, jos muut uskovat, että ’kyllä se löytyy’ ja pitävät variksien lyömistä pelin (ja täyden kentän) hidastamisena?

    Esimerkki 2: Pitääkö jättää menemättä takaisin tiille, jos palloa ei löydy (ja varis on siis kaverien kehoituksesta tai muuten jätetty lyömättä), ja vetää viiva kortiin tai keksiä jokin ’oma sääntö’?

    Ja aivan erityisesti esimerkki 2b: Pitääkö jättää menemättä takaisin tiille ja vetää suosiolla viiva kortiin myös kun on pelaamassa tasoituskierrosta harjoituskierroksella?

    Minun mielestäni

    1: Yhden variksen voi lyödä vaikka joka tiillä, jos yhtään tuntuu siltä.

    2: Ei pidä mennä takasin tiille (täydellä kentällä) eli pitää pelata TIUKEMMIN kuin säännöt sallisivat. Näin siis vain, että voisi katsoa käyttäytyneensä asiallisesti.

    2b: Saa mennä takaisin tiille (vaikka tässä tilanteessa ihan varmasti oma ryhmä, takana tuleva ryhmä ja paikalle mahdollisesti osuva valvoja urputtavat aikas kovaa). Vai ehkä sittenkin on tärkeämpää olla suosittu kuin hyvä pelaaja!?

    Nimetön

    OK. Kiitos vinkistä. Jamasa

    Mutta mieleeni tulee aina se että ne pelaajat jotka eivät pelaa ’virallisilla’ säännöillä myös harjoitellesaan, eivät aina’muista’ noudattaa niitä silloinkaan, kun niitä on noutatettava.
    esim. Pallon asemaa parannetaan aina kun on mahdollista, tallataan kaikki nurmi pallontakaa tasaiseksi, hiekassa laitetaan maila maahan bägsvingissä, jotta saadaan mahdollinen paakku poistettua pallon edestä, vesiesteistä siirrellään kaiki irrallinen pois jne…. olen todennut tämän mm. yhden toimittajan kanssa pelatessani.

    Kaikille vinkkinä.
    Pelaa palloa niin kuin se makaa, mikäli et pysty, pelaa se sääntöjen mukaan. Silloin pelaamme kaikki entistä parenpaa Golfia.

    Nimetön

    Pappa Tykille,

    Kaikki kentällä tapahtuva on sinusta itsestäsi kiinni, ei kavereistasi. Mikäli olet sitä mieltä ette sinun on lyötävä / oltava lyömättä varapalloa, on omassa harkinnassasi. Luulisin että et halua pelata kaikkia väyliä kahdella pallolla, vaikka niin annatkin ymmärtää!?, päätös on sinun, ei kavereiden, säännöissä määrätty tai vaadittu.
    Kun pelaat näitä vinkkejä noudatteen, uskon vuosien tuomalla kokemuksella, että sinulle ei tule urputtamaan kukaan edellä mainitsemistasi ryhmistä.

    Hyviä kisa- ja harjoituskierroksia kaikille #tuuppareille#

    Kannaottoja Pappa T:lle:

    1.Variksen voi mielestäni lyödä jos KOHTUULLISEN SUURI EPÄILYS että pallo ei löydy.
    Kotikentälläsi Sinä tiedät parhaiten missä ne palloloukut ovat.
    Vieraskentällä toivottavasti joku ryhmässäsi osaa ottaa kantaa variksen tarpeeseen.
    Kieltämättä syntyi aluksi mielikuva että kierroksillasi pidät samalla ajurirangea, mutta asian laita varmaan kuten Pitkä D arvelee.

    2.Kyllä näin

    3. Kyllä näin, tosin mielummin se varis aikaisemmin (minun käsitys: varapallo=PT:n varis) jos on PIENINTÄKÄÄN epäilystä.

    PD:lle toteasin että minusta meidän ei tule kantaa kovin suurta murhetta siitä, että jotkut mahdollisesti harhautuvat omilla harkkarundeillaan ’vääräoppisten’ joukkoon, mitä tulee sääntöjen mukaiseen pelaamiseen.
    Mehän opastamme heidät kilpailussa ’oikeaoppisten’ joukkoon, ei rangaistuksien uhalla vaan niitä antamalla.
    Kantapään kautta opittuna minä takaan, että oppi menee parhaiten perille, toisaalta tietenkin valitettavaa.
    Mutta mahdollisten rankkujen minimoimiseksi vääräuskisille voimme me myös tehdä ennaltaehkäisevää toimintaa kertomalla valittuja kohtia säännöistä (Huom. ei neuvomalla).

    terveisin

    Pitkä draivi kirjoitti: (18.4.2006 17:01:26)

    Hello kaikki,
    Olenko ymmärtänyt aivan väärin Golfin hengen ja säännöt?

    Viittaan ylläolevaan Henkan kirjoitukseen!!

    Kun lähden ykköstiiltä, pelaan sitten harjoitus-tai korttikierrosta pelaan aina sääntöjä noudattaen ja etiketistä kiinni pitäen!!

    Onko yleistä että kentälle lähdetään asenteella, että ei ole hitonkaan väliä miten pelaan ja käyttäydyn, sovellan sääntöjä oman maun mukaan?

    Sehän on hyvä että pelaat sääntöjen mukaan. En vaan ymmärrä miten sait tuohon vedettyä sen, ettäkö mikäli harjoittelukierroksella keskittyy harjoittelemaan, niin miten se littyy huonoon käytökseen tai etiketin noudattamiseen ? Itseasiassa minä en pelaa nykyään lainkaan harjoituskierroksia, vaan kaikki pelaamani kierrokset ovat joko taskoituskierroksia, kisakierroksia, tai muuten vaan kavereiden kanssa pikkubetsikierroksia, eli sääntöjä noudatetaan kirjaimellisesti, luonnollisesti. Välillä kun harjoituskierroksia pelasin, niin mikäli korttiin oli jo tulossa vaikkapa tuplapar ja kunhan nyt halusin pelata reijän loppuun ja potkaisin palloa parempaan paikkaan pelikavereiden huomaamatta, niin suraavassa teeboxissa, mikäli joku oli tehnyt vielä huonomman tuloksen, ilmoitin aina, että nostin pallon taskuun.

    Ihmetyttää vaan, että jos yksin olen pelaamassa ja pelaan vaikka kahdella pallolla ja silloin tällöin tuuppaan palloa parempaan paikkaan, jos en viitsi alkaa sitä raffista kuokkimaan kauheasta kuopasta, niin mitä eroa siinä on, jos siinä on pari muutea pelaajaa mukana ? Harjoituskierros on harjoituskierros, jolloin harjoitellaan. Aika heikko veto alkaa puhumaan siitä, ettäkö harjoitellessa säännöt muka unohtuisi 🙂

    Ihan kuin jalkapallotreeneissä harjoittelisi laukauksia kuudentoista rajalta ja sitten pelissä unohtaisi, ettei palloja olekaan kuin yksi.

    Puhuttiin Pappatykin kanssa vähän eri asiasta. Käsitin harjoituskierroksella, että tasoituskierrosta ei luonnollisestikaan pelata, vaan pelkästään harjoitellaan. Tasoituskierros on asia erikseen ja silloin luonnollisesti noudatetaan sääntöjä. Eli nyt kun ymmärsin kysymyksen, se on varsin hyvä, mutta jo romaanin kirjoitettuani, otan siihen sitten kantaa myöhemmin, jos jaksan.

    Oot kova vaari.

    Mun vähäisen 21 vuoden kokemuksen perusteella 99,5% pelaajista jättää menemättä takaisin tiille kohdassa 2 ja yli 90% kohdassa 2b. Ja 75% uskoo, kun kaverit sanoo, että ’löytyy’, vaikkei sitten löydykään. Minä en ja sitten olen tiukkis, kun se alkuperäinen löytyy.

    Siispä tässä tapauksessa ei ole kysymys PITÄÄKÖ pelata sääntöjen mukaan vaan SAAKO pelata niiden mukaan. Johtopäätökseni on, että jos haluaa pysyä sosiaalisen hepun maineessa , niin aina ei SAA pelata sääntöjen mukaan.

    Ja siis tästä seuraa, että PD:n väite ’Kaikki kentällä tapahtuva on sinusta itsestäsi kiinni, ei kavereistasi’ ei pidä paikkaansa. Golf on sosiaalinen tapahtuma ?!

    Pitkä draivi kirjoitti: (18.4.2006 17:44:39)
    Mutta mieleeni tulee aina se että ne pelaajat jotka eivät pelaa ’virallisilla’ säännöillä myös harjoitellesaan, eivät aina’muista’ noudattaa niitä silloinkaan, kun niitä on noutatettava.

    Ja höpönhöpön sanon minä.

    Sorry !
    Ilmaisin itseni huonosti. Ottaessani kantaa kohtaan 2 ja 2B sanoilla ’Kyllä näin’ tarkoitin yhtyväni Sinun mielepiteisiisi eli Ei tiille takaisin ja Saa mennä takaisin (joskin ei aina toivotavaa).

    Vaarit tahtoo välillä horista, mutta Papat varmaan ymmärtää.

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
Vastaa aiheeseen: Varikset ja asiallinen käyttäytyminen

Etusivu Foorumit Yleistä Varikset ja asiallinen käyttäytyminen