16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Vanajalinna

Etusivu Foorumit Yleistä Vanajalinna

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Etusivun messuartikkelista koskien Vanajalinnaa särähti silmään lause: ’Yritystapahtumia on myyty lähes kaikille arkipäiville loma-aikoja lukuunottamatta’. Mitenköhän tämä palvelee jäseniä? Ymmärrän yritystapahtumat taloudellisista syistä, mutta joku raja niihin myös. Toivottavasti jutussa oli vähän liiottelua.

    Yritystapahtuma voi tietysti olla hyvinkin pienen porukan keskinäinen kisa, joka ei välttämättä kovin montaa lähtöaikaa vie. Tiedä sitten…

    KL

    Kahdeksankympin gree feellä jäsenet taputtavat käsiään ja lujasti. Pysyvät meinaan jäsen- ja pelimaksut heillä kohtuullisina, kun firmoilta saadaan rahaa….

    On muuten Vanajanlinnan hoitovastike 800 euroa/vuosi, sisältäen toki myös Hattulan 9 reiän kentän pelioikeuden. Onko tämä sitten kohtuullista, on jo kokonaan toinen kysymys…

    KL

    … ei olekaan köyhille…

    Niinpä. Viime vuonna jäsenistöä ohjattiin pelaamaan tiettyinä aikoina, koska yritystapahtumia oli niin paljon. Eli missä nuo yritystapahtumien tuotot näkyvät ovat sitten arvoitus. 800 kuullostaa aika kalliilta. Verrokkina esim. Kytäjän 600.

    Ehkä ne ovatkin yritystapahtumien vieraat jotka taputtavat karvaisia käsiään kun pääsevät röyhimään jäsenistön maksamalle kentälle prime timena 🙂

    Vanaja on mielenkiintoinen tapaus Hämeen LUX-golffia.

    Hinnat on kovia. Hoitovastikkeen voi toki nähdä suhteellisen normaalinakin, jos sitä vertaa joihinkin 2 x 18 reikäisiin pääkaupunkiseudulla. GF:t ovat sitä vastoin käsittämättömän kovia. Kaikkein ikävintä niissä on se että tuskin nuo yritystapahtumien kävijät maksavat sitä ainakaan itse.

    -> tyhmempikin alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään että ei sinne tosiaa köyhiä kaivata. Brandin rakentaminen on aloitettu näemmä hinnalla… onhan siellä mukavat puitteetkin, kuten kiva kiviröykkiö linnan asemassa.

    Valitettavaa on että viime vuonna ko kentän hinta/laatu taso ei ollut tasapainossa. Keskeneräisellä kentällä pelattiin ja klubikin oli rakentamatta – mutta GF oli järkyttävän korkea. Vielä kun tuohon ynnää helpohkon slopen, niin kokemus ei todellakaan on hinta/laatu kriteerillä mairitteleva. Kentän taloudenhoidon kannalta oli vähintääkin fiksua ottaa kaikilta innokkailta tutkimusmatkailijoilta rahat pois. Miten käy toisella kaudella – joko glamour alkaa hälvetä? Helpohko slope johtuu (ainakin slopen laskentaa täysin ymmärtämättömälle) esim vähäisenä mahdollisuutena lyödä palloa siten että saa penaltin (vesiesteet, OB, jne). Kentällä riittää pituutta ( eli helppo kuin mikä, jos osuu palloon :).

    Vielä kimurantimmaksi Vanajan LUX-kentän vertailun tekee nuo ulkomaisten kenttien ’edulliset’ GF:t. Jotta noille voi antaa mitään arvoa, niin pitäisi toki käydä niillä pelaamassa. Yksi houkuttelevan lähellä oleva kenttähän on rapakon takana Tallinnassa.

    PS. Tuli tässä näköjään samalla mietiskeltyä ääneen onko tuossa osakkeen hankinnassa mitään järkeä.

    Mielenkiintoinen kenttäkokonaisuus, mutta onko siinä oikeasti rahoille vastinetta?
    Riittääkö sen erilaisuus kiehtomaan myös jatkossa niin paljon että siitä halutaan maksaa noin paljon ’LUX’:sta?

    Iron-6 kirjoitti: (13.4.2006 15:26:13)
    Hoitovastikkeen voi toki nähdä suhteellisen normaalinakin, jos sitä vertaa joihinkin 2 x 18 reikäisiin pääkaupunkiseudulla.

    Miten tähän väitteeseen päädyit? Vanajanlinnan 800 eurolla saa siis yhden täysimittaisen ja yhden 9 reiän mikkihiiri-kentän. Kun taas esim. Kytäjällä 600 eurolla saa kaksi täysimittaista kenttää ja vaikkapa Pickalassa saa 680 eurolla kolme täysimittaista kenttää. Mihin kenttiin verrattuna Vanajanlinnan 800 euroa on mielestäsi ’normaali’ ?

    Itselle jäi kyllä Vanajanlinnasta myös rahat pois-kuva. Kenttä oli ensimmäiseksi vuodeksi OK kunnossa, mutta koko klubimiljöö yllättävän keskeneräinen.

    Itse olisin ainakin kovasti huolissani seuran taloudenpidosta, sillä paikan toimitusjohtaja ei varsinaisesti ole kuuluisa kulukuristaan. Jo pelkkä kenttähenkilökunnan toimien katselu sai itseni vakuuttamaan, että sama meno jatkuu..

    Observer kirjoitti: (13.4.2006 15:44:48)
    …ja yhden 9 reiän mikkihiiri-kentän.

    Kaipaan perusteluja tähän väitteeseen.

    Observer kirjoitti: (13.4.2006 15:44:48)
    Miten tähän väitteeseen päädyit? Vanajanlinnan 800 eurolla saa siis yhden täysimittaisen ja yhden 9 reiän mikkihiiri-kentän. Kun taas esim. Kytäjällä 600 eurolla saa kaksi täysimittaista kenttää ja vaikkapa Pickalassa saa 680 eurolla kolme täysimittaista kenttää. Mihin kenttiin verrattuna Vanajanlinnan 800 euroa on mielestäsi ’normaali’ ?

    Täytyy nyt heti tarttua tuohon mikkihiiri-väitteeseen ja todeta että minusta Hattula on mielenkiintoisin ja haastavin yksinäinen ysireikä mitä olen pelannut, kaukana mistään disney-tuotoksesta.

    On toki totta, että käytännön pelimahdollisuuksiin nähden tuo 800 tuntuu kovalta esimerkiksi Kytäjään verrattuna. Olisiko silti syynä vain se että Vanaja+Hattula -yhdistelmällä on osittain kaksinkertainen infrastruktuuri, kaksi eri paikassa sijaitsevaa kenttää eivät pärjää esmes samalla caddiemaster-tiimillä tai samalla kentänhoitokalustolla. Mutta eihän se tietysti yksinkertaista kuluttajaa kiinnosta. Varsinkaan jos ei saa etua siitä että on oikeasti kahteen eri paikkaan pelioikeus.

    Minäkin olen antanut itselleni kertoa notta siellä on heinäkuun 1. viikonlopun huitteilla sellainen yritystapahtuma jonka jälkeen ei kiveä kiven päällä!

    Itsekin kun joitakin ’yritystapahtumia’ joskus järkkäilee, niin yleensä nuo
    tapahtumat ovat alkukesästä ja päiväsaikaan, kun suurin osa normaaleista pelaajista ovat vielä useimmiten sorvin ääressä :o) tai sitten syksyllä arkipäivinä, kun koulut ovat alkaneet ja porukka palannut töihin. Uskoisin, että aivan varmasti kullakin kentällä katsotaan, että tällaisia tapahtumia järjestetään pääasiallisesti sellaiseen ’hiljaiseen’ aikaan, että se mahdollisimman vähän haittaa omia jäseniä ja heidän pelaamistaan. Tietysti ne seurat/klubit, joissa on useampi kenttä käytössään, voivat hyödyntää tätä ’yrityspotentiaalia’ enemmän.

    Nimetön

    Kuinkahan moni Vanajanlinnan normaaleista pelaajista on sorvin ääressä. Taitavat pääosin olla lukemassa Talouselämää, neuvotteluissa tahi huristelemassa Jaguarilla sihteerikön kanssa tutkimaan uusia investointikohteita.

    PS. Kebax: Toi Hattulan viitonen on Mickey Mouse väylä (griini on ilmeisesti edelleen surkea) ja kasi väylä on muuten OK, mutta mä en saanut yleensä koskaan vetsillä jäämään griinille (pomppi yli) tai sitten plörähti poikkiojaan, punkkerista oli sitten lyötävä tarkasti, jotta sai baarin. Myös ysi on hieman alimittainen (keltaisilta). Valkoisilta ysin avaus on mukava kunnon vastatuuleen. Kakkonen on hieno valkoisilta.

    Herbus kirjoitti: (13.4.2006 17:32:07)
    PS. Kebax: Toi Hattulan viitonen on Mickey Mouse väylä (griini on ilmeisesti edelleen surkea) ….

    Hmmm. Kieltämättä olet tuossa oikeassa. Mutta tähän on tehty jo pitkään muutosta. En kylläkään tiedä valmistuuko vitosen pidennys täksi vuodeksi.

    Näitä kentänhoitoon liittyviä letkautuksia en tässä ketjussa ymmärrä lainkaan. Paikalla on on erittäin ammattitaitoista ja uutteraa väkeä jotka saavat kentät hehkumaan. Tuon viitosen kernin suhteen kävi aikanaan puhtaasti huono säkä. Viime kauden lopulla se kuitenkin oli jo kohtalaisen ok kondiksessa.

    Nimetön

    Missään nimesssä en hauku Hattulan kernin hoitajia tahi muuta henkilökuntaa. Viitosen kerniä yritettiin kovasti saada hehkumaan. Se vaan ei aikanaan onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta. Viime kesänä en edes kerinnyt käymään kentällä. Varmaan muuten huomaat, että yleissuhtautuminen Hattulan kenttään on minulla positiivinen. Piti vaan vastata kun halusit perusteluja, niele nyt vaan kakistelematta nämä lääkkeet se voi karaista. Nimim: Koskaan asiat eivät saisi olla niin hyvin, että niitä ei voisi petrata.

    Herbus kirjoitti: (13.4.2006 19:03:36)
    Missään nimesssä en hauku Hattulan kernin hoitajia tahi muuta henkilökuntaa…

    Joo. Toi vuodatukseni liittyi ennemminkin toiseen jo poistettuun viestiin jossa puututtiin Vanajanlinnan asioiden hoitoon ylipäätään kentänhoitoa myöten melkoisen epätahdikkaallla linjalla.

    Olikohan jossain messuilta saadussa lehdessä juttu Augustasta. Jutussa taidettiin kertoa, että klubilla on 300 jäsentä.

    Jäsen-/pelioikeuksien määrä on eräs tapa pohtia luxuskentän statusta. Voisihan sitä rakentaa ihka oman luxuskentän, jos paalua olisi tarpeeksi. Tai voisihan sitä palkata maailman huippuja ’suunnittelemaan’ vaikka 10 golfkenttää. Siinä riittäisi joka viikonpäivälle oma kenttä ja kolmelle päivälle kaksi.

    kebax kirjoitti: (13.4.2006 16:13:07)

    Observer kirjoitti: (13.4.2006 15:44:48)
    …ja yhden 9 reiän mikkihiiri-kentän.

    Kaipaan perusteluja tähän väitteeseen.

    Sorry, etten ole kerennyt aiemmin tähän vastaamaan. Mutta muut näköjään jo ovatkin kommenttejaan tänne laitelleet. Voi olla, että ’mikkihiiri-kenttä’ on vähän huono sanavalinta, mutta kyllä minun mielestäni Hattulan kenttää voi ihan perustellusti kritisoida, jos toki sieltä hyvääkin löytyy. Kokemukseni kentästä tosin ovat vuodelta 2004, joten saattaa olla, että tilanne siellä on nykyisin parantunut. Tässä nyt ensinnä mieleen tulevat seikat:

    – Ensinnäkin ykkösväylän sokkoavaus on erittäin ikävä tapa aloittaa kierros.
    – Toiseksi kenttä on paikoitellen VAARALLISEN ahdas, vinoon lyötyjä palloja satelee naapuriväyliltä niskaan. Pahimpia paikkoja muistaakseni ykkösen griinin, kolmosen griinin ja nelosen tiin seutu sekä ysin griini harjoitusviheriön vieressä.
    – Kasin griiniä lähestyttäessä saa olla hyvin tarkkana, ettei lyö palloaan HETI griinin takana olevalle yleiselle tielle, jossa on kohtuullisesti liikennettä.
    – Viitos-väylä on golfväylän pienoismalli. Nykyisestä mitasta en tiedä, mutta 2004 piti lyödä avaukseen puolikas santawedge. Ja griini ei ollut ’viheriö’, vaan se oli silloin ’hiekkaruskio’.

    Jos nämä kohdat on nykyisellään korjattu, niin ok, Hattula ei sitten ansaitse mikkihiiri-kenttä nimeä. Mutta jos näitä puutteita edelleen esiintyy, niin kyllä kritiikki ihan paikallaan on, eikä siitä hernettä nenään tarvitse ottaa.

    Sitten vielä Iron-6:lle. Et ole vielä perustellut, miten päädyit siihen, että Vanajanlinnan 800 euron hoitovastiketta voi pitää normaalina verrattaessa sitä joihinkin pääkaupunkiseudun 2 x 18 kenttiin.

    Observer kirjoitti: (14.4.2006 10:31:01)
    – Ensinnäkin ykkösväylän sokkoavaus on erittäin ikävä tapa aloittaa kierros.

    Nämähän kuuluvat suunnittelijan kenttiin ikään kuin tavaramerkkinä 😉
    Sieltä tähystystornista näkee kyllä tienoot varsin hjuvin. Mukavaa lämmittelyjumppaa ennen kierrosta 🙂

    Observer kirjoitti: (14.4.2006 10:31:01)
    – Toiseksi kenttä on paikoitellen VAARALLISEN ahdas, vinoon lyötyjä palloja satelee naapuriväyliltä niskaan. Pahimpia paikkoja muistaakseni ykkösen griinin, kolmosen griinin ja nelosen tiin seutu sekä ysin griini harjoitusviheriön vieressä.

    Ööö. Ysin griinille palloja naapuriväyliltä? Aikas fakiiri saa olla.
    No myönnän kyllä että olen joskus joutunna droppaamaan pallkukkani sieltä ulos kierroksen alkajaisiksi =)
    Neloselle palloja seiskalta sataa kyl turhan usein. Ja vieläpä ilman huutoa. Tai olenpa joskus kiekaissut jotta ’LÖYTYY!!!’ kun pallukka siähen lähistöön on pompannut. Muualla niitä palloja kyl harvemmin siellä sataa.

    Observer kirjoitti: (14.4.2006 10:31:01)
    – Kasin griiniä lähestyttäessä saa olla hyvin tarkkana, ettei lyö palloaan HETI griinin takana olevalle yleiselle tielle, jossa on kohtuullisesti liikennettä.

    Kasi vaatii todellista taitoa lähestyä.
    Sitä on jo koitettu korjata alkuperäisestä muodostaan lisäämällä bunkka sinne tien puolelle. Kunnon valli (=riittävän korkea) olisi todennäkäisesti parempi ratkaisu. Sille ojalle en lähtis tekemään mitään.

    Observer kirjoitti: (14.4.2006 10:31:01)
    – Viitos-väylä on golfväylän pienoismalli. Nykyisestä mitasta en tiedä, mutta 2004 piti lyödä avaukseen puolikas santawedge. Ja griini ei ollut ’viheriö’, vaan se oli silloin ’hiekkaruskio’.

    Vitosen kerni hajos muistaakkeni juuri 2004. Siinä oli rutkasti huonoa tuuria.
    Pidennyksen ajankohdasta ei ole tietoa, mutta pitkään sitä on oltu tekemässä.

    Kysymykseni ei liity mitenkään tämän topicin keskustelunaiheeseen, mutta ajattelin kuitenkin laittaa kysymykseni tähän, koska se koskee vanajanlinna golfia. Eli onko Linna golfissa minkäänlaista junnu/opiskelija greenfeetä, kuten esimerkiksi Kytäjä golfiin pääsee junnut ja opiskelijat pelaamaan 25€:lla. Tuntuu näin junnuna tuo 80€ aivan liian paljolta.

    apex50 kirjoitti: (10.5.2006 23:20:54)
    Tuntuu näin junnuna tuo 80€ aivan liian paljolta.

    Vastauksenikaan ei liity mitenkään topiciin, mutta aikuisena voin olla kanssasi samaa mieltä: 80 € on siivoton hinta.

    Tämäkään ei liity mitenkään tähän topicciin, mutta Hattula Golfin jäsenille on paraikaa GF-tarjous Linna Golfiin: 20e. Voimassa 19.5. asti.

    Nimetön

    Hahhah. ootte vaa nii kateellisia! ite pelaan vanajan linnalla ja hyvin löytyy aikoja yms. hyvä teidän puhua linnan huonosta kunnosta yms. greenit iha luksusta, väylät loistavat verrattuna kullooseen tai muihin pääkaupunki seudun kenttiin. ei suomessa oo missää nii hyvää kenttää.. ja tuosta. hattulasta. 5 greeni on huono koska, sinne toimitettiin homeista siirtonurmea. ja muut griinit siksi huonot koska viime kesänä joku oli sabotoinu kastelujärjestelmää.

    Nimetön

    ja moni on linnalla sanonut että: jos tämä on väliaikainen klubi, niin kuinka hieno on oikea klubi ? ja viime vuonna ennen seurojen mestiksiä eräs mies sanoi että: vitsi nää griinit on aivan surkeet. ja kaikki ihmetteli et mitäs sie on käyny. ja sit kysyttiin että kuinkas niin. niin hän vastas: nokun huomenna on mestikset ja en ehdi millään totutella oman seuran hitaisiin griineihin.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 28)
Vastaa aiheeseen: Vanajalinna

Etusivu Foorumit Yleistä Vanajalinna