7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

Valkoposkihanhien haittojen vähentäminen

Etusivu Foorumit Yleistä Valkoposkihanhien haittojen vähentäminen

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 106)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Puhumattakaan että valkoposkia metsästetetään niin Virossa, Ruotsissa kuin kuin Tanskassakin. Nimenomaan niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Juuri samanlaista suojametsästystä tarvittaan meilläkin.

    Pieni korjaus lisäksi. Katsoin muuten telkkarista, todennäköisesti saman, haastattelun jossa Birdlifen suojelujohtaja mainitsi että Suomen pysyvä valkoposkihanhikanta on vain muutamia tuhansia (parituhatta tai jotai sellaista). Se on valetta. Hän ei voi olla tietämättä että viimevuotisen laskennan mukaan Suomen paikallinen ja pesivä kanta on noin 33.000 valkoposkihanhea.

    Lainaus Birdlife’n omilta sivuilta: ”Vuoden 2019 syyslaskennassa havaittiin 7.–8.9. yhteensä noin 33 700 valkoposkihanhea. Määrä on 13 prosenttia suurempi kuin vuonna 2018. Tulosten perusteella kannan painopisteissä on tapahtumassa hienoisia muutoksia. Tuloksia arvioitaessa on kuitenkin syytä muistaa, että laskennan aikaan tapahtuu jo muuttoliikehdintää, esimerkiksi Itäisen Suomenlahden lintuja siirtyy pääkaupunkiseudulle ennen varsinaista syysmuuttoa.”

    Niitä Suomen ylitse (mennen tullen) muuttavia valkoposkia lienee ainakin miljoona. Eikä kaikki valkoposket suinkaan lennä Suomen ylitse. Niitä menee paljon Venäjän puolellakin. Arvatkaapa kuinka niitä ”suojellaan” siellä?
    Juuri tämä muuttava porukka aiheuttaa suurimmat tuhot viljelyksille.

    Valtavan suuret kiitokset jo tähän mennessä kaikille aloitetta kannattaneille! ”Enää” alle 10 000 kannatusta ja aloite lähtee Arkadianmäelle!
    Toisin kuin jotkut väittävät pelkät koirakarkoitukset eivät voi olla ratkaisu sillä ne ainoastaan siirtävät ongelmaa paikasta toiseen ja takaisin.
    Suomen läpi muuttava Barentsinmerellä pesivä kanta on joidenkin tutkimusraporttien mukaan jopa kymmenkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana ja on nyt jo noin 1,5 miljoonaa lintua. Liekö syynä metsästyksen ja munien keräilyn väheneminen Pohjois-Venäjällä ja suotuisat olosuhteet mutta kanta on siis kasvanut räjähdysmäisesti. Sen lisäksi on siis tuo Suomessa pesivä kanta muutamia kymmeniä tuhansia lintuja.
    Äärivihreiden näkemyksen mukaan tilanne ratkeaa tutkimuksen lisärahoituksella ja hanhipeltojen perustamisellä mikä on räikeä valhe. Heidän tavoitteenaan on ainoastaan saada miljoonia tutkimukseen ja suojelutoimiin jonkun muun pussista. Heidän tavoitteenaan ei ole yleinen etu tai vahinkojen ja kustannusten minimointi.

    Jos olette jo itse kannattaneet aloitetta niin varmasti tiedätte jonkun riittävän hyvän tutun jolle voitte asiasta vinkata ja pyytää häntäkin kannattamaan niin saadaan asia eduskunnan käsittelyyn tätäkin kautta mahdollisimman nopeasti. Kiitos!

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6563

    KL1

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bb6a8bde-8071-47f4-9bec-4314e548976c

    Taas lisää liirumlaarumia ja erilaisia lukuja ’asiantuntijalta’, jonka mielestä ongelmat häviävät, jos ihmisille kerrotaan hanhista.

    Ei hyvää päivää sentään… minkälaisessa rinnakkaistodellisuudessa nämä viherpiipertäjät oikein elävät? Muumilaaksossa?

    Nimetön

    Vähän huolettaa kyllä ajatus että ongelmat ratkaistaan jakamalla lisää rahaa. Kun pystytä itse sitä painamaan lisää niin jostain se on pois.

    Korkeasaaren väki on kyllä eronnut muusta yhteiskunnasta. Vai valistusta lisää.. tuohan on kuin 70 -luvalla. Kansa uudelleen koulutukseen.

    Ei tule sosialistihallitus tekemään mitään vaikka nimet tulisikin kasaan, ihan vain tiedoksi. Hallituksessa nauretaan tällaisille aloitteille.

    Nimetön

    Aloite meneekin Eduskuntaan joka kyllä tyrmää jokaikisen aloitteen. Se on selvää että kansalaisaloite on lähinnä vitsi. Mutta saa niitä tehdä ja tehdäänkin. Onkohan yksikään johtanut mihinkään?

    Nimetön

    Vitsi?
    Kyllä kansalaisaloitteilla on vaikutusta. Suoraan on läpi mennyt pari tärkeää, mutta poliitikko elää kannatuksesta joten joskus tapahtuu myös toisessa aallossa.
    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_eduskunnalle_luovutetuista_kansalaisaloitteista

    Nimetön

    Yli kaksi vuotta sitten lähetetty aloite valiokuntaan? Ei kovin nopeasti kannata mitään odottaa. Kaksi hyväksyttyä kahdeksassa vuodessa. Ei mikään suksee story.

    Kansanedustajat tehtailevat itsekkin aloitteita läjäpäin jotka eivät ehdi vaalikaudessa edes käsittelyyn. Se kuuluu toimenkuvaan heillä. Omista aloitteista voi saada nostetta uralle jos etenevät.

    Se on minusta selvää että mitään massiivista tai merkittävää hanhien teurastusta ei tästä seuraa. Olkoon sitten vitsi. Katsotaan rauhassa.

    KL1

    Möllikkä ja Kahlua tuntuvat olevan sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan tee mitään aloitteita, koska niistä ei kuitenkaan koskaan seuraa mitään (suotuisaa) kehitystä.

    Onneksi ihmiskunnassa on toisenlaisiakin ihmisiä. Muuten Möllikkä ja Kahluakin vielä eläisivät luolissa ja riitelisivät ruuasta ja naaraista elekielellä ja käsittämättömillä urahduksilla.

    Nimetön

    Mahtavaa psykologiaa… tosin minä allekirjoitin tuon. Sä olet kyllä Spede.

    Tyhjänpäiväinen provoilu riittää mulle. Aika vähän pystyy asiallisesti keskustelemaan mistään. Joku motiivi siihen on, mutta ei mua kiinnosta.

    Kiitos.

    Maaliviiva häämöttää, nyt tarvitaan vielä viimeinen chippi ja putti ja aloite lähtee Arkadianmäelle pähkäiltäväksi! Aihe on ollut tännä keväänä kuuma, mutta mitä useampaa reittiä asia tuodaan päättäjien pöydälle, sitä paremmat mahdollisuudet on että saamme jopa jotain vaikutusta aikaiseksi.

    Siispä kaikki, kyllä myös juuri sinä, lyömään kannatus sisään niin saadaan asia mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Jokainen ääni on tärkeä! Kiitos jo tässä vaiheessa!

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/6563

    Kahlualle tiedoksi: Kansalaisaloite on edennyt niin ”huonosti”, että vielä puuttuu 300 kannatusta, niin saadaan asia eduskunnan käsittelyyn. Ja 49700 kannatuksen kerääminen on kestänyt alle yhden kuukauden.

    Upea neljäviikkoinen rundi takana, peli kulki, putti upposi ja nyt on aika vähän tuulettaa! Kiitos ja kumarrus kaikille aloitetta kannattaneille!!!
    Seuraavaksi aloite laitetaan äänten tarkistukseen ja toimitetaan eduskuntaan vielä kesäkuun aikana.

    Suurin kiitos kuuluu kansalaisaloitteen avanneille. Kiitos!
    Toivotaan että aloite saa jatkossa myös eduskunnassa myönteisen ratkaisun.

    Kahlualle tiedoksi: Kansalaisaloite on edennyt niin ”huonosti”, että vielä puuttuu 300 kannatusta, niin saadaan asia eduskunnan käsittelyyn. Ja 49700 kannatuksen kerääminen on kestänyt alle yhden kuukauden.

    Nyt ollaan jo reippaasti yli. Ei kyllä Kahluan näkemyksellisyys vakuuta. Toivottavasti ei työssään käytä asiakkaiden rahoja mihinkään sijoituspäätöksiin.

    En ole, enkä edes yritä olla mode.. Mutta puutun erääseen inhottavaan asiaan joka aina silloin tällöin nousee esille nettisivuilla..nimittäin:
    – toiseen kirjoittajan henkilöön kohdistuva iva ja pilkkaaminen (vaikka se tapahtuukin nimimerkin takaa).
    – sellainen on halpamaista ”maalittamista” ja suoraan sanottuna ikäänkuin ”koulukiusaamista”.
    – se on mielestäni typerää ja kertoo paljon enemmän tekijän henkisestä tilasta kuin kohteeksi joutuneesta.
    – eikä se erituisemmin edistä keskustelua.

    Olen itse monessa asiassa erimieltä muutamien aktiivisten kirjoittajien(=nimimerkkien) kanssa. Esim. nimimerkki ”Kahlua” lienee yksi heistä.
    – mutta, se ei estä minua arvostamasta häntä (ja muitakin) eräästä erityisen hyvästä piirteestä.
    – ”Kahlua” kertoo avoimesti oman näkemyksensä asiaan kuin asiaan, vaikka todennäköisesti tietää useimpien muiden olevan täydellisesti erimieltä.
    – olen aina pitänyt siitä että joku haluaa, voisiko sanoa jopa uskaltaa, tuoda esille omia ja valtavirrasta eriäviä näkemyksiä.
    – eihän kaikkien tarvitse olla samaa mieltä asioista, hienoa että löytyy kaikenlaisia ajatuksia.
    – erilaisten mielipiteiden esilletuominen (esille pääsy) lienee jopa näiden nettifoorumeiden eräänä tarkoituksena ja tavoitteena.

    Pyydän anteeksi jos joku pahoittaa mielensä tästä viestistäni. Tuli vain sellainen olo että on pakko ikään kuin ”avautua”.

    P.S.
    Varsinainen topic’in mukainen asia sai hyvän päätöksen. Tarvittava määrä kannattajia löytyi harvinaisen nopeasti. Jää nähtäväksi kuinka asia kiinnostaa poliitikkoja eduskunnassa. Toistaiseksi julkiset puheenvuorot ovat olleet suurimmaksia osaksi samaa mieltä kansalaisaloitteen tavoitteiden kanssa. Toivotaan ettei takit käänny kun pitää ryhtyä nappeja painelemaan.

    Nimetön

    Komppaan Gloffarea. Kaikenlaisia psykologisia analyysejä jotka yrittävät olla vitsikkäitä.

    Keskustelupalstat elävät juuri erilaisista mielipiteistä. Mutta jonkinlaisia perusteluja pitäisi niin Maantiekiitäjän kuin Kahluankin esittää näkemyksilleen. Ei riitä, että nimittelee vastakkaisen tiedon esittäjää valehtelijaksi kuten Maantiekiitäjä teki. Yllättäen tämä ”kaksikko” on luonut nimimerkkinsä samana päivänä eli 8.1.2020.

    Kuulin tänään erään klubin terassilla (turvavälit olivat kunnossa, hyvin hoidettu), että seuran väki jo suunnittelee oman metsästysseuran perustamista hanhiongelman lopullisen ratkaisun varmistamiseksi ja seura- ja kenttäyhteisön tueksi.

    Esim. Keimolan varsijousiyhdistys ry.

    Liitto saisi näistä erikoistuneista metsästysseuroista kannatusjäsen maksuja ja golf erinomaista mainosta hanhiongelman hoidosta keskitetysti. Näin saataisiin myös hillittyä kenttien paineita luvattomaan ja järjestäytymättömään hanhentappoon.

    Tiedoksi vaan kaikille tietämättömille, milloin voi metsästää valkoposkihanhia,metsästää, voi vain se, jolla ko. maa-alueeseen metsästysoikeus, ei kukaaan muu, tällaiset terassi timot ja muut , niillä ei mitään asiaa metsästää, jos ko. oikeutta ei ole.
    Eli maaomistajalla on Vain oikeus. Eduskunta päättää, saadaanko niitä tulevaisuudedssa metsästää Suomessa. Mielenkiinnolla
    odotan päätöstä.

    PG

    Eli maaomistajalla on Vain oikeus.

    Metsästyslakia selailemalla sain sellaisen käsityksen, että asia ei ole näin yksinkertainen.

    Toistaiseksi valkoposkihanhia ei voi Suomessa metsästää missään eikä milloinkaan (rikkomatta luonnonsuojelulakia). Koko laji on rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Metsästyslain sekä -asetuksen mukanen metsätys koskee ainoastaan ns. riistalajeja.

    Juuri tästä on kysymys kansalaisaloitteessa..Siis Valkoposkihanhet tulee siirtää metsästettäväksi riistalajiksi.

    Kuten edellä jo todettiin pääsääntöisesti metsästys tapahtuu maanomistajan luvalla. Maanomistaja voi metsästää itse tai siirtää ja mhdollisesti vuokrata metästysoikeuden kolmannelle osapuolelle (yksityiselle tai esim. metsästysseuralle jne.).
    – lisäksi metsästykseen liittyy varsin monia muitakin määräyksiä..

    Ymmärsin kuulemastani terassikeskustelusta, että siinä juuri varaudutaan hanhiongelman hoitamiseen oman golfyhteisön hallinnoiman metsästysseuran kautta, jos ja mikäli eduskunta tekee aloitteen mukaisia päätöksiä.

    Mikäli maanaomistajan lupa vaaditaan, semmoinen toki pitää saada. Monesti kenttäyhtiö omistaa maat tai on ne vuokrannut. Ei liene mahdotonta, että jatkossa kenttäsopimuksiin sisältyy maanomistajan lupa myös haittalajien metsästykseen golfyhteisön oman metsästysseuran kautta.

    Golfliittoon kuuluvina kannatusjäseninä niiden toimintaa voisi ohjata Golfliiton toimesta, jos ja kun haittaa aiheuttavien hanhien metsästys sallitaan.

    Jokaisessa golfseurassa on takuu varmasti metsästäjiä, jotka luonnostaan haluavat hoitaa tätä yhteistä ongelmaa. Lihat voitaisiin käyttää golfkentän omassa ravintolassa koko yhteisön iloksi.

    Taas on Hevosmiesten tietotoimisto antanut uutta tietoa, ”golfseuran hallinnoima metsästyseura” en ole ikinä kuullut, että
    golfseura olisi hallinnut metsästysseuraa, itse kuulun metsästysseuraan, joka toimii yhdistyslain ja asetusten mukaan,
    siis itsenäisesti päättää asiat. Olisi nyt paikallaan pidättäytyä vain oikeisiin asioihin, eikä mihinkään terassi timojen
    kulemisiin.Maanomistaja omaa VAIN metsätysoikeuden omiin maihinsa, perustuu omistusoikeuteen. Lukekaa miten Helsingin kaupungin
    CITY-kaneja on metsästetty.Helsinki omistaa maat ja antaa niile luvat ampua niitä!!!!!

    Metsästystä varten riittää kun pyytää golfkentän maa-alueen omistajalta (esim. kenttäyhtiö tai joku jolta ne on vuokrattu) luvan metsästystä varten.
    – jos kenttäyhtiö omistaa maa-alueen yhtiön hallitus tai jopa toimari voi myöntää luvan.
    – eikä tarvitse olla golfseuran jäsen, kuka tahansa kelpaa metsästysluvan saajaksi.
    – asianomainen metsästysluvan haltija saa metsästää ko. alueella kunhan muut lailliset edellytykset täyttyy.
    – lupaan voi liittyä ehtoja, esim. se koskee vain tiettyjä riistalajeja (esim. kanadanhanhi tai sinisorsa)
    – ehtona voi olla sekin että saa metsästää vain tiettyinä päivinä, kellon aikoina, lupa voi olla pidemäksi tai lyhemmäksi aikaa jne.
    – mutta, mitään metsästysseuraa ei ole tarpeen perustaa.

    Edellä mainitun lisäksi metsästyslaissa annetaan omat määräyksensä siitä kuinka käytännön metsästys tulee toteuttaa.
    – ei saa metsästää/ampua liian lähellä asuttua rakennusta tai aiheuttaa muutenkaan vaaraa tai häiriötä jne.
    – kaavoitetulla alueella harjoitettavasta metsästyksestä on aiheellista tiedottaa myös viranomaisia jne.
    – pitää olla ns. valtion riistanhoitomaksut (=metsästyskortti) maksettuna, luvalliset aseet ja patruunat jne.
    – ministeriö antaa lisäksi lajikohtaiset ohjeet metsästys-/rauhoitusajoista, mahdollisista saaliskiintiöstä jne.

    Varsinaisen metsästyksen osalta voisin suositella jahtiin lähtemistä hieman maltillisin saalisodotuksin.
    – todennäkäisesti ei ole tarpeen järjestää erityisiä kuljetusvälineitä tai ottaa tilauksia ja etumaksuja saaliin vuoksi.
    – hyvällä tuurilla voi saada muutamia hanhia ammuttua..muttei ne ohiammututkaan jää odottelemaan metsämiestä.
    – kun paikalliset hanhet huomaavat tilanteen ne osaavat hämmästyttävän nopeasti muuttaa käyttäytymistään ja pysyttelevät visusti poissa metsämiesten pyssyjen ulottuvilta.

    Tarkoitan lähinnä sitä että jos klubiravintolassa käy paljon väkeä ruokailemassa niin ehkä listalle voisi laittaa muitakin vaihtoehtoja kuin hanhenpaistia. Tai ainakin tiedustella varmemmaksi vakuudeksi raaka-aiheita myös muualta kuin vesiesteiden reunoilla vaanivalta metsästäjäpoloiselta. Mutta voihan sille ohiammutulle saaliille ottaa lohdutukseksi kaatoryypyt..
    – toisaalta metsästys tekee tehtävänsä. Kentältä poissa pysyvät hanhet eivät rasita pelaajia paksomisellaan jne.

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 106)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1313938 kohteessaValkoposkihanhien haittojen vähentäminen

Etusivu Foorumit Yleistä Valkoposkihanhien haittojen vähentäminen