Aihe: Uusi Foorumi on huono - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Uusi Foorumi on huono

Etusivu Foorumit Yleistä Uusi Foorumi on huono

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 29)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Uusi foorumi on minusta huonompi kuin ennen. Olen sellainen foorumin käyttäjä, joka lukee paljon muiden viestejä mutta ottaa osaa niihin harvoin. Aikaisemmin näki suoraan, mikä aihe oli herättänyt eniten keskustelua ja muutenkin aiheet mahtuivat yhdelle ruudulliselle ja olivat näin tsekattavissa kertalaakilla. Nyt joutuu katsomaan montaa aihealuetta ja kiinnostavien ketjujen löytäminen on vaikeaa. Aika paljon käyttäjät toivoivat eri aihealueita kun ketjut alkoivat rönsyillä väärin aiheisiin. Juuri nämä pitkät ja ’väärät’ ketjut ja niissä olevat väittelyt olivat kuitenkin hauskimpia ketjuja lukea. Yleensä ihmiset irrottelevat parhaiten sanallista arkkuaan juuri silloin, kun keskustelu eksyy vapaamuotoisesti niihin aiheisiin, mistä kukin kirjoittaja on aidosti kiinnostunut. Voiko vanhaan (simppelimpään) kuitenkaan enää palata?

    Jotenkin hankalaksi koen minäkin, ainakin vielä, tämän uuden foorumin mutta oliskohan niin, että kun on käyttänyt kotvasen, tottus tähänkin.
    Kaikki uusi on alussa aina vähän niin ja näin. Epäilen että vanhaan mentäs enään takaisin.

    Hei nyyyyyyyyh, nyyh! Nythän täällä on profiilit ja kaikki! Tää on hyvä.

    (Muutos)vastarinta on turhaa! :o)

    Muutos on pahasta, aina, paitsi jos se on parempaan päin, mutta silloinkin se on pahasta. Uusi foorumi on parempi kuin vanha 🙂

    ps. Eniten tässä systeemissä ärsyttää käyttäjät, jotka kirjoittavat linkin suoraan tekstillä tyyliin http://www.tavjahalonen… eikä käytä tuota ’[’URL’]’ nappia tuossa yläpuolella. Hyi teitä 🙂

    KL

    On tässä uudessakin omat hyvät ja huonot puolensa, kuten oli vanhassakin. Hyvää on määrätynlainen selkeys ja helppous. Itse pidän kovasti tuosta aihepiirien jaottelusta. Huonoa on se, että vanhat ketjut katoavat paljon nopeammin kuin vanhassa, jossa pystyi katsomaan 500 viimeisintä ketjua. Yritin tänään etsiä simukisan uhoja, mutten enää löytänyt. Onko se osaamattomuuttani vai oletteko muut huomanneet saman asian?

    Haku-toimintoa ei taida vielä löytyä vai olenkos sokea?

    Joo tätä minäkin ihmettelin. Ei löydy enää Golfpisteen tulevan Vanajanlinnan kisankaan threadia??

    Onko tässä kyse siitä että threadi oli jollain tapaa ’vanha’ vai onko joku tarkoituksella sen poistanut? Muistaako joku mikä oli sen ilmoittautumissivun url, vai onko sekin kokonaan poistettu/disabloitu?

    Poqwe kirjoitti: (2.2.2006 11:47:35)
    Muistaako joku mikä oli sen ilmoittautumissivun url, vai onko sekin kokonaan poistettu/disabloitu?

    Tuolta löytyy sentään edes 2006 kisojen sivu.

    Hassua, että Clubhousen puolelta kilpailut kohdasta löytyy kyllä 2003 ja 2004 kisat, joiden sisältö tosin on ottanut hieman siipeensä 😮

    Voi f…ck. Ei näköjään pidä tiivistää tekstiä. URLi lähti välistä bittiavaruuteen. Onnistuisikohan nyt.

    Tuohon yläpuolelle laiton URL-tägien väliin linkin, mutta ei toimi ei.
    Tämä sen kuiteskin on: https://golfpiste.com/invinational2006
    Kokeillaan vielä tähän alle yksi oma viritys…
    https://golfpiste.com/invinational2006

    Näköjään pojilla on pieni näppihärö tuossa URLin lisäys kohdassa. Etummaiseen TAGiin tulee = merkki ] sijasta.
    Sen kun korjaa toistaiseksi itse, niin URLit toimii.

    tos

    Haku olisi tosiaan kiva saada uuteen foorumiin.

    Muuten varsinkin pitkän viestiketjun lukeminen on kivempaa uudessa kun selain ei enää refressaa kesken kaiken.

    ts

    eli

    [URL[https://golfpiste.com/clubhouse/competitions/invitational2006/][/URL]

    toimiikos noin

    ts

    ts kirjoitti: (2.2.2006 12:50:06)
    eli

    [URL[https://golfpiste.com/clubhouse/competitions/invitational2006/][/URL]

    toimiikos noin

    ei siis toiminu kun laittaa vielä tohelo sen väärin päin 🙂

    https://golfpiste.com/clubhouse/competitions/invitational2006/%5D

    ts

    No johan on mielenkiintoista.. perskuta

    Mulla toi sivu on kuitenkin auki näytöllä samalla linkillä ?? Täältä antaa vaan virheen?

    Näkyy olevan ylimääräinen härö tuon linkin perässä eli ] – ei toimi sen takkii.

    Johan säädetään 😉 Osuisikohan tämä linkki jo kohdilleen…
    https://golfpiste.com/clubhouse/competitions/invitational2006/

    Samaa mieltä lehtisaaren kanssa.

    Voisi tietysti ajatella, että tämä nykyinen olisi pääasiallinen näkymä, mutta tuossa kohdan ’>> Forumin etusivulle’ alla olisi linkki ’>> Keskusteluketjut pitkänä listana’, mikä avaisi vanhan kaltaisen aiheilltaan jaottelemattoman näkymän. Ei liene kovin vaikea toteuttaa?

    Joskus on hyvä on kun asioita on jaoteltu – joskus taas haluaa nähdä nopeasti, mitä on yleisesti menossa.

    Joo, vanhassa näki virtuaaligolf-elämän koko kirjon paremmin. Nykynen versio tarjoaa kapeemman, valikoivan fokuksen aiheeseen kerrallaan. Ehkä tämä on nykyselle yksniittiselle golf-kansalle helpompi kokonaisuus käsittää pienemmissä paloissa ja närästelijöille paremmin suodatettu ja ’savuton’ ympäristö.

    Heikoimpien lenkkien ehdoilla nykysin muutenkin eletään, joten parasta vaan opetella ja tottua uuteen holhotumpaan ympäristöön ;|

    Uusi Foorumi on huono

    Niin on. Tai oikeastaan ihan Paska (ei mulla mitään asiaa ollut, kunhan vaan halusin testata että jokos täällä ne MOD:it on aloittanut työnsä)

    Tänne vois lisätä toiminnon ’uusimmat viestit’
    Hakis automaattisesti viimmeisimmät viestit esim. 24 tunnin ajalta ja näyttäisi
    ne listana.

    Paksupekka kirjoitti: (2.2.2006 12:29:23)
    Näköjään pojilla on pieni näppihärö tuossa URLin lisäys kohdassa. Etummaiseen TAGiin tulee = merkki ] sijasta.
    Sen kun korjaa toistaiseksi itse, niin URLit toimii.

    Ei se sinänsä ole häiriö. Sen = merkin jälkeen on tarkoitus kirjoittaa se varsinainen osoite. Itse tagien väliin voi kirjoittaa jonkin kuvaavamman tekstin. Esim näin:

    Golfpiste

    Toki jos tuota ei halua tehdä niin sitten se = tulee poistaa. Helpoimmalla pääsee, kun käyttää tuota näppärää URL-nappia.

    Jos haluat tarkastella koodia enemmän niin luulenpa, että se onnistuu jos olet vastaavinasi tähän viestiin ja sitten lainaat sitä. Pitäisi magian salat aueta…

    Ja kyllähän tuo näkyy, eli näin (poislukien välilyönnit):

    [ url = http://www.osoite.net ] Linkin kuvaus [ / url ]

    Uudistusen jälkeen tämä foorumi sentään muistuttaa ihan oikeaa keskustelufoorumia vaikka vähän alkukankeutta vielä onkin. Kun venytellään tarpeeksi niin alkaa tämäkin swingi taas kulkea.

    Theodore S. Maul, Esq. kirjoitti: (3.2.2006 18:06:26)

    Paksupekka kirjoitti: (2.2.2006 12:29:23)
    Näköjään pojilla on pieni näppihärö tuossa URLin lisäys kohdassa. Etummaiseen TAGiin tulee = merkki ] sijasta.
    Sen kun korjaa toistaiseksi itse, niin URLit toimii.

    Ei se sinänsä ole häiriö. Sen = merkin jälkeen on tarkoitus kirjoittaa se varsinainen osoite. Itse tagien väliin voi kirjoittaa jonkin kuvaavamman tekstin. Esim näin:

    Golfpiste

    Toki jos tuota ei halua tehdä niin sitten se = tulee poistaa. Helpoimmalla pääsee, kun käyttää tuota näppärää URL-nappia.

    Jos haluat tarkastella koodia enemmän niin luulenpa, että se onnistuu jos olet vastaavinasi tähän viestiin ja sitten lainaat sitä. Pitäisi magian salat aueta…

    Laitoin tästä jo tuonne toiseen ketjuun tarkempaa selitystä, mutta kyllä tässä on bugista kysymys. Mikäli ohjelma antaa laittaa ainoastaan toiseen kenttään tekstiä, niin kyllä sen pitäisi myös tuottaa oikea lopputulos, eli näyttää linkki myös otsikkona.
    Mikäli halutaan pakottaa käyttäjä syöttämään linkki myös otsakkeeseen, jos sen haluaa näkyviin, niin ohjelman pitäisi huomauttaa puuttuvasta tekstistä.

    Paksupekka kirjoitti: (4.2.2006 1:48:19)

    Heh, olet kyllä oikeassa että käytettävyyden kannalta tuo olisi hyvä. Ehkä mä yritän koodarina vaistomaisesti selitellä tollaset jutut parhain päin…’Juu’u, noinhan sen pitääkin toimia’. Ei vaan, vakavasti kun puhutaan niin ei tollanen menis töissä todellakaan läpi laadunvarmistuksesta. Vaan kun palvelu on ilmainen niin en jaksa stressata kun tuo tagien syntaksi on sen verta tuttua.

    Sorry, tämä on huonompi – vielä.
    Pitkiä viestiketjuja on vaikea hahmottaa kun joutuu vierittämään ja kahlaamaan sivuja. Entinen oli selkeämpi koska vain otskikot muodostivat ensin ketjun joita sitten avattiin yksitellen. Snif.
    Mutta ajatellaan positiivisesti, jospa tämä saadaan muutettua valinnaiseksi ominaisuudeksi?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 29)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #493339 kohteessaUusi Foorumi on huono

Etusivu Foorumit Yleistä Uusi Foorumi on huono