-
JulkaisijaArtikkelit
-
Mikään ei ole selostuksissa amatöörimaisempaa kuin itsestään selvyyksien lateleminen mallia DD. Eli ’kuten näemme’, ’katsokaa, katsokaa,..’. Se on noissä näköradioissa vähän niinkuin oletus arvo että niitä katsotaan.
Vaikka Teemu tekeekin virheitä niin hän myös myöntää erehtyneensä. Piltz on verbaalisesti lahjakkaasta päästä oleva kommentaattori, jota on aina nasta kuunnella. Olisi ollut mukava kuulla muutama kommentti nykyisestä kilpagolfvalmenmnuksesta Suomessa. Rauhalaa olisi myös mielenkiintoista kuulla.
Älähän Trevino hermostu!Teemulla on
erittäin hauskoja letkautuksia.
Mitä sitten jos MIES ihastelee naisten ulkonäköä?
Sou not!Ei Golffia tarvitse ottaa vakavasti,eikä varsinkaan se katsomista.Teemu ja Mika olivat
aivan loistava parivaljakko hyvine juttuineen
ja pienine piikkeineen.
Nautitaan joskus jostakin erilaisesta.Kuuntele Sinä Trevino vanhempia Herroja ja katsele Seniorituuria!
Kommenttini ei muuten liittynyt DD:n millään tavalla. Mutta kun nyt tuli puheeksi, niin eipä heissäkään kehumista ole, vaikka sympaattisia ovatkin. YLEn selostajista puhumattakaan.
Joten taidankin keskittyä Senior Tourin ja ammattiselostajien seuraamiseen – Suomesta kun ei löydy edes Challenge Tourin tasoisia selostajia!
Tämä kehuminen on pahasti yliampuvaa.
Kannattaisi kuunnella joskus naapurimaan selostajia tai Ämöriicalaisia, jos tähän on mahdollisuus, niin saisi hieman näkökulmaa oikeeseen golfselostukseen.
Ps. Sääntökysymysten vastaukset menevät TT:llä ja kommentaattoreilla lähes säännöllisesti väärin, pohjalta: Musta tuntuu,että…
En väittänytkään Tyryn enkä Piltzin yltäneen vielä Peter Allisin tasolle. Allishan nostetaan yleisesti golf-selostuksen jalustalle, erityisesti siellä ameriicassa…
Yritin pohdiskella lähinnä realistisesti ’saatavilla’ olevia vaihtoehtoja, jos nelonen majorit lähettää (kuten kaikki toivomme) selostus kuultaneen jatkossakin härmäksi.
DD:llä on kieltämättä omat ansionsa mutta viime vuosien lähetyksissä on mielestäni tekemällä rakennettu ’major-henkeä’, jopa niin että itse dynaamiset tapahtumat kentällä ovat jääneet ikävästi jopa toissijaisiksi
Tyry&Piltz toivat mielestäni omalla ’arkisemmalla’ otteellaan turnauksen, pelaajat ja itsen pelin koko lailla lähemmäksi meitä klubituuppareita, ainakin itse koin selostuksen juuri näin.
NimetönTyry ja Piltz ovat hyvä selostapari ilman muuta. Jompikumpi heistä mainitsi Vijay Sing:n tekemästä vilpistä, joskus hänen Ruotsin aikanaan. Onko tietoa mikä tämä vilppi oli?
Singh jäi aikoinaan kotimaassaan Fidzillä tai niillä main kiinni muistaakseni tuloskortin kaunistelusta.
Homma ei käsittääkseni ollut ihan pläkkiselvä, joten siitä en ole tarkkoja kirjoituksia koskaan nähnyt (laittakaahan kommenttia, jos Paronin muisti pettää..:)
Tämän jälkeen Vijay suuntasi Ruotsiin ja välit paikalliseen liittoon menivät rikki.
Mitä selostuksiin tulee, mielestäni Tyry on kansainväliselläkin tasolla ihan OK (kannattaa muistaa, että esim. BBC:lla tai ABC:lla on ihan järkyttävän kokoiset tiimit tekemässä lähetyksiä, kun Teemu heittelee asiat ulkomuistista).
Siitä olen kyllä Pakin kanssa samaa mieltä, että DD on kehittynyt viime aikoina, virheitä ei tule niin paljoa.
Ja mitä tulee tuohon historiatietämykseen, niin DD toistaa samat vanhat jutut mallia ’USPGA pelattiin ennen vuotta 1953 reikäpelinä, mutta sitten, lähinnä televisioinnin takia siirryttiin lyöntipeliiin….’ Jos tästä joku tykkää, niin ihmettelen kyllä.
Eilen kauppoihin tulleessa Todays Golferissa on moene sivun juttu otsikolla ’Cheating’ ja siellä tämä tahra Vijayn historiassa mainitaan myös. PP on oikeassa; VS:ää syytettiin väärennetyn kortin jättämisestä. VS kiistää yhä ja sanoo vain kuitanneensa toisen ylläpitämän kortin. Hän vaatii korttia yhä nähtäväkseen mutta sitäpä ei löydy.
Nythän kukaan ei ole vuosikausiin kehdannut asiaa ottaa VS:n kanssa puheeksi, maailman listan kakkoselle EI mennä vinoilemaan!
Lehdessä on muitakin esimerkkejä epäonnistuneista kusetuksista. Nykyään se ei kertakaikkiaan kannata, ainakaan päätoureilla, kun ne tv-kuvataan melko tarkasti ja kiinnijäämisen riski on sietämätön!
NimetönPunainen Paroni ihmettelee kuka on kiinnostunut majorien selostusten yhteydessä kerrotuista aikaisemmista pelimuodoista ja mitä muutoksia tapahtnut? Minua kiinnostaa!
Aloin kiinnostua golfista 80-luvulla kun alkoivat selostukset näkyä myös täällä Suomessa,selostajina jo silloin DD.Tutuiksi tulivat nimet mm Vardon, Jones, Hogan, Snead,Niclaus,Floyd,Ballesteros jne. Ja kertaus ihan ok kun golf ei ole kuitenkaan koko elämä.
Eivät DDt aina ole pihalla tilanteista,mieleen tulee joku US Open n. 15 vuotta sitten jossa viimeisillä reillä Tom Kait johtoasemassa löi avauksen märkään raffiin josta Tomppa löi jatkolyönnin spoonilla parikymmentä metriä etteenpäin. DDt kritisoivat hyvin voimakkaasti mailanvalintaa jo etukäteen koska melko hyvä lähikuva pallon paikasta oli näkyvissä. Vesihän siinä pärskähti ja Tom hävisi mestaruutensa muistaaksen Curtis Strangelle. Tuosta selostuksesta jäi mieleen ihmettely miten voi täältä käsin tietää paremmin kuin paikan päällä oleva pro golfari! Pallo oli aika pahassa paikassa TV kuvankin perusteella.
TTn tietoja nyt ei ole voinut arvioida kun ET on melko nuori juttu eikä hän ole päässyt selostaamaan näitä majoreita. Onneksi hän on jättänyt pastillinsa jonnekkin.Kun vielä jotenkin pystyisi erottamaan onko menossa mainostauko vai golf selostus niin mikäpä siinä.
-
JulkaisijaArtikkelit