Aihe: Tupakointikielto kentille ja klubeille - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Tupakointikielto kentille ja klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Tupakointikielto kentille ja klubeille

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 89)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pulli-Paavo kirjoitti: (10.1.2007 14:16:34)
    Niin kauan kun tupakkaa myydään yleisesti, on aika turhanpäiväistä keskustella lasten ja nuorten varjelemisesta tupakan vaaroilta. Samoin ulkona golfkentällä tai pururadalla tupakoinnin kieltäminen tuntuu melko kaukaa haetulta. Sitten kun siitä tehdään lainsäädännöllisesti huumeisiin verrattava ja se on ostettava mustasta pörssistä, jo alkaa helpottaa. Itse olen kasvanut lääkäriperheessä, jossa vanhemmat absolutisteja. Olen myös harrastanut kaikenlaista urheilua nuorena, mutten muistaakseni oppinut siellä polttamaan. Valtio(t) nauttivat mielellään tupakan tuomista verotuloista ja säästöistä jotka tupakoinnin aiheuttamat ennenaikaiset kuolemat eläke ym. sairaanhoitomenoihin tekevät.

    Toisaalta kessuttelu lisää huomattavasti sairaanhoitomenoja, esim. COPD.

    Ihmetyttää valtiovallan tarmo puuttua ihmisten yksitysasioihin. Saas nähdä milloin aletaan puuttua meidän lihavien ihmisten näyttäytymiseen julkisissa tiloissa. Nuorisoa pitää suojella huonoilta vaikutteilta.

    yeux de serpent kirjoitti: (10.1.2007 13:55:50)
    Kannattaa kuitenkin varmaan käyttää eri purkkia,
    voi rusinat muuten maistua aika mojovalle.

    Ei kun pesemättä, pesemättä tietenkin se vanha purkki niin jo vain käy rusinat nikotiinipurkan korvikkeesta :-). Ei se purkkakaan ihan mansikalle maistu, mutta ei ihan ilmankaan vielä pärjää.

    Yhden kierroksen olen pelannut tässä lopetustuskassa tuossa joulukuun puolenvälin tienoilla ja selvisin hengissä. Muistaakseni en edes heitellyt mailoja. Joka muuta väittää niin sille ajuri poikittain hanuriin työnnetään :-D.

    Kaverukset olivat rännillä ja kännissä, toinen kysyi: – Miksei sulla lorise, siihen toinen, että kusen pitkin punttia. Eikö tunnu ikävältä. Ei tunnu kun kusen pitkin sun punttia.
    Se noista pissajutuista. Muuten Pulli-Paavon kanssa samoilla linjoilla. Ei kaikesta voida suojella, nykyisin naisetkin polttavat jopa kaduilla, (k a m a l a a musta) jossa pikkulapsetkin voivat nähdä tuon pahan tavan käytännössä. Tupakat pois kaduilta! Eräs kummin kaiman tuttu perhe halusi suojella poikaansa ja veivät hänet mummolaan yökylään aina kun kotona juhlittiin ja juotiin viinaa. Vielä murrosikään ehdittyään poika ei ollut koskaan nähnyt vanhempiensa juovan alkoholia. Juoppohan siitä kaverista tuli sitten. Inhoan tupakointia, mutta pidän varsin monista tupakoivista ihmisistä. Kyllä se tumppi bunkkerissa harmittaa, varsinkaan kun sitä ei saa edes poistaa lyönnin tieltä, mutta suvaitsevaisuus ja toisen huomioon ottaminen auttaa.

    Nyt kun huomaan että täällä on paljon tupakoitsijoita niin kysymykset kuuluvat kuuluuvatkin:

    1.Miten joku voi aloittaa polttamisen jos tietää että kuolee parikymmentä vuotta nuorempana?

    Jos käyttäisit samat rahat ja ajat mailoihin yms. ja harjotteluun se olisi nopeasti laskettuna 2askia 8€ päiviä 365 eli 2920€ vuodessa ja 10 vuodessa olet sauhutellut 29 200€ ilmaan ja 30 vuoden päästä 87 600€ ajoista en tiedä koska en ole niin TYHMÄ PASKIAINEN että polttaisin.

    Tunnen yhden joka on polttanut 2 luokalta asti ja jos hän elää yli 50 vuotiaaksi ilman syöpä minä putterini syön.

    Oikea syy hitaa seen pelaamiseen on juuri tämä mitä tupakoijat ovat. Minä olen maaailman valtias ja voin kyllä hyvin odottaa ja sauhuttella loppuun että edellä oleva ryhmä on poistunut par5 reijän greeniltä jotta voin avata luoti suoran avauksen sinne. No yleensä lyönti 50metriä oikealla ja 100metriä pitkällä ja todennäkoisesti outissa. NO minäpä kävelen katsomaan tupakka huulessa menikö se outtiin ja palaan takaisin teelle jos se on outissa. No olihan se tietysti outissa! ja eikun takaisin teelle missä on jonossa vasta 4 takaa tulevaa ryhmää.

    Perustuu osittain tosi tapahtumiin.

    Tupakointi pitäisi kieltää kentällä, myös yli 90kg lyllertäjät sais pysyä kotona tukkimassa vaikka jääkaappia.

    Apua tupakoinnin lopettamiseen:
    Tupakkalakko

    toveri kirjoitti: (10.1.2007 17:20:22)
    Tupakointi pitäisi kieltää kentällä, myös yli 90kg lyllertäjät sais pysyä kotona tukkimassa vaikka jääkaappia.

    Toi kuulostaa jo liian hyvältä

    ts

    S.L. kirjoitti: (10.1.2007 15:21:52)
    Kyllä se tumppi bunkkerissa harmittaa, varsinkaan kun sitä ei saa edes poistaa lyönnin tieltä, mutta suvaitsevaisuus ja toisen huomioon ottaminen auttaa.

    Ai. Miksei saa poistaa?

    toveri kirjoitti: (10.1.2007 17:20:22)
    myös yli 90kg lyllertäjät sais pysyä kotona tukkimassa vaikka jääkaappia.

    Ny tulikin mulle probleema.
    Tartteeko mun käydä puntarilla joka peliaamuna vai vasta klubilla?
    Sen verran on hankala tuo raja, ettei yhtenäkään aamuna voi olla asiasta ilman punnitusta varma.

    toveri kirjoitti: (10.1.2007 17:20:22)
    …myös yli 90kg lyllertäjät sais pysyä kotona tukkimassa vaikka jääkaappia.

    Kovia sanoja pikkupojalta!

    toveri kirjoitti: (10.1.2007 17:20:22)
    …myös yli 90kg lyllertäjät sais pysyä kotona tukkimassa vaikka jääkaappia.

    Alle 90 kg painavat punnitaan kuulemma neuvolassa…

    Kyllä miehellä massaa pitää olla. Masulla tai ilman.

    Joo kyllä puhui hernekeppi nyt aika suurella suulla.

    Tuommoisella tekstillähän voi vaikka satuttaa itseänsä,
    jos semmoisia menee väärässä paikassa (eli seurassa) laukomaan.

    Myy

    Hörhö kirjoitti: (10.1.2007 22:39:50)

    toveri kirjoitti: (10.1.2007 17:20:22)
    …myös yli 90kg lyllertäjät sais pysyä kotona tukkimassa vaikka jääkaappia.

    Alle 90 kg painavat punnitaan kuulemma neuvolassa…

    Kyllä miehellä massaa pitää olla. Masulla tai ilman.

    Öööh…jos 90kg on miehen mitta, niin mitenkä määritellään sitten ladyjen raja-arvot kentällä??? :-0

    Ihannenaisen mitat ovat: Pituus noin metri, hampaaton ja tasainen päälaki, jolle voi laskea kaljalasin.

    Vaimon ihannemitat poikkeavat tästä hieman, ne ovat 90/50/40. Hän on 90-vuotias, hänellä on 50 miljoonaa rahaa ja 40 astetta kuumetta.

    Myy kirjoitti: (10.1.2007 22:44:51)

    Hörhö kirjoitti: (10.1.2007 22:39:50)

    toveri kirjoitti: (10.1.2007 17:20:22)
    …myös yli 90kg lyllertäjät sais pysyä kotona tukkimassa vaikka jääkaappia.

    Alle 90 kg painavat punnitaan kuulemma neuvolassa…

    Kyllä miehellä massaa pitää olla. Masulla tai ilman.

    Öööh…jos 90kg on miehen mitta, niin mitenkä määritellään sitten ladyjen raja-arvot kentällä??? :-0

    Naisethan ovat aina oikeissa mitoissa.

    Anopin ihannepaino taas on 800 grammaa
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    .
    josta uurnan osuus on 300 grammaa.

    ts kirjoitti:

    Ai. Miksei saa poistaa?

    Ilmeisesti kompa, kyllä ts tietää mitä bunkkerista saa poistaa. Irtkivet. Tosin kyllä usein näkee kuinka sieltä lentää käpyjä, lehtiä divotteja ym, saahan niin toki tehdä, mutta penalteja tulee.

    ts

    S.L. kirjoitti: (11.1.2007 8:43:13)

    Nii…. sen lisäks mulla on ollu aina käsitys, että liikuteltavat haitat saa poistaa. Mä oon aika usein ottanu sieltä esim. haravan. Taidan ottaa jatkossakin myös tumpit.

    Naisethan ovat aina oikeissa mitoissa.

    Periaatteessa oikein, naisen pitäisi aina olla oikeissa mitoissa! Huomioitavaa naista .. eikun asiaa punnittaessa on, haluaako naista katsella alavinkkelistä vaikko ylävinkkelistä.

    Koolla on merkitystä 😉

    ts kirjoitti: (11.1.2007 9:10:21)

    S.L. kirjoitti: (11.1.2007 8:43:13)

    ts kirjoitti:

    Ai. Miksei saa poistaa?

    Ilmeisesti kompa, kyllä ts tietää mitä bunkkerista saa poistaa. Irtkivet. Tosin kyllä usein näkee kuinka sieltä lentää käpyjä, lehtiä divotteja ym, saahan niin toki tehdä, mutta penalteja tulee.

    Nii…. sen lisäks mulla on ollu aina käsitys, että liikuteltavat haitat saa poistaa. Mä oon aika usein ottanu sieltä esim. haravan. Taidan ottaa jatkossakin myös tumpit.

    …. niin ja vääränkokoiset n…et

    ts kirjoitti: (11.1.2007 9:10:21)

    S.L. kirjoitti: (11.1.2007 8:43:13)

    ts kirjoitti:

    Nii…. sen lisäks mulla on ollu aina käsitys, että liikuteltavat haitat saa poistaa. Mä oon aika usein ottanu sieltä esim. haravan. Taidan ottaa jatkossakin myös tumpit.

    Hyvä näkökohta. Onko kyseessä liikuteeltava haitta vaiko irrallinen haittatekijä. Minusta tumppia voisi verrata hakelastuun, jos hake on tarkoitettu poiskuljetettavaksi kyseessä on liikuteltava haitta, maatumaan jätetty hakelastu taas on irrallinen haittatekijä. Molemmat ns ’man made’. Onko Sinulla ts varmaa tietoa. Kiitän etukäteen oikeasta tulkinnasta. Tumppiin en mielelläni koske, mutta jos peli vaatii niin hanskakädellä ehkä.

    ts

    S.L. kirjoitti: (11.1.2007 9:59:15)

    Ei tuossa mitään epäselvää ole. Luontoperäistä tavaraa ei saa poistaa, mutta ’manmaidit’ saa. Sen takia nuo irtokivet on erikseen mainittu, kun ovat luontoperäisiä.

    Tumppeja ei pensaassa kasva, vaikka tupakka kasvaakin 🙂

    S.L. kirjoitti: (11.1.2007 9:59:15)
    Tumppiin en mielelläni koske, mutta jos peli vaatii niin hanskakädellä ehkä.

    Ehkäpä bägin varustukseen kannattaa lisätä pari kumihanskoja… moni muistaa varmaan syksystä ystävämme elävät lintupaistit, jotka joillakin kentillä parveilivat. Hanhilla suoli toimii, kun saavat hyvää ruohoa syödäkseen. Sitä ihteään oli aika paljon ja luonnollisesti sitä ihteään oli varmaankin pallossakin. Kyllähän siihen palloon greenillä tulee koskettua, ainakin jos joutuu merkkailemaan eikä ole putterin päässä imukuppia, jolla sen pallon kupista nostaa. Jos olet palloon koskenut paljaalla kädellä niin…

    Sääntökysymys: kun manmade-haitan saa poistaa niin koskeeko se myös ärsyttävää pelikaveria? *tähän iso kasa hymiöitä* Onhan sekin manmade… kai… ko? kö? Vaiko vain lyhytkasvuisen pelikaverin (lue:tumppi)? Yli 90 kg en ehkä ryhtyisi omin voimin poistamaan.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 89)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #483581 kohteessaTupakointikielto kentille ja klubeille

Etusivu Foorumit Yleistä Tupakointikielto kentille ja klubeille