16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tuloksia paremmaksi pelaamalla fiksummin (sillä samalla huonolla swingillä)

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Tuloksia paremmaksi pelaamalla fiksummin (sillä samalla huonolla swingillä)

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Plarasin nettiä, löysin muutaman mielenkiintoisen videon miten tuloksia voisi saada paremmaksi ajattelemalla ja keskittymällä paremmin.
    Siis sillä ”samalla huonolla lyöntitekniikalla” kuin tähänkin asti.

    Nämä tuntuivat fiksuilta.
    Onko paremmilla pelaajilla kommentteja?

    (edit: myöskään alla olevat pointit eivät tapahdu sormia napsauttamalla tuosta vaan, vaan varmasti noitakin täytyy harjoitella!)

    **** eka video ***

    kolme pointtia plus tekniikkabonus:

    1)
    tekniikkaa saa miettiä vain harkkaswgingissä.
    Sitten kun asetutaan pallolle, ajatellaan VAIN haluttua lentokaarta ja kohdetta.
    [oma tuntuma että tällaisen huonon harrastelijan kuin minä, onkohan välttämättä ihan näin – ainakin jossain hankalammassa rinne- yms tilanteessa, jossa tarvittava swingi ei ole ihan ”normaali”?)

    2)
    Kun on ongelmissa, tehdään sellainen lyönti joka onnistuu 90% varmuudella.
    Ei siis 60% tai 30%, vaan 90%.

    3)
    suurin osa ajasta kentällä ajateltava seuraavan lyönnin kohdetta.

    4)
    [ylimääräinen tekniikkavinkki: taakseviennissä klo 9 asennossa mailan lapa oltava selkärangan suuntainen, siis ei pystysuora]

    *** toka video ***

    Pointti:

    ota yksi maila lisää.
    Tämän tunnistan ainakin itsessäni…

    Tiedän että lyön esim r6 hyvällä lyönnillä 140 m. Tarkoittaa sitä että erittäin harvoin lyön YLI 140 m. Sen sijaan melko useinkin r6 lyönti on syystä tai toisesta välillä 125-135 m (osuma vähän kärkeen; vähän kantaan; vähän ohut; vähän paksu…)

    Jos griinin keskelle on 140 m, otanko r6 vai r5?
    Toisaalta jos otan r5 ja sattuukin se hyvä lyönti, se on 10 m pitkä, ja sitten hatuttaa että miksi en ottanut r6 kun sattui nyt se hyvä lyönti…
    Siksi rehellisesti sanottuna, yleensä otan r6.

    Mikä on luultavasti väärin, koska yksi maila lisää niin ehkä olisin useammin griinillä, vaikka joskus onkin 10 m pitkä.

    Itsekin olen tätä asiaa miettinyt. Pelaan Rinkussa ja tässä havaintojani viime kesältä.

    3. Väylä on lyhyt par 4, isot pojat tavoittaa griinin hyvällä draivilla. Vaihdoin draiverin huomattavasti paremmin hallittavaan avaukseen rauta 5:llä/4:llä, josta pääsen täydellä wedgellä jatkamaan griinille. Lyöntikeskiarvo tippui 5.3 -> 4.0.

    4. Väylä kuin myös lyhyt par 4. Draiverilla pääsee lähelle griiniä, mutta jätkää vajaan wedgen ja voi olla vaikeassa paikassa, jos lyönti harhautuu hieman sivuun. Vaihdoin draiverin hybridiin, jonka jälkeen matkaa griinille on yksi täysi wedge lyönti. Lyöntikeskiarvo 5.2 -> 4.2.

    7. Väylä on pitkä par 4 isolla griinillä. Aiemmin hain itseäni aina kahdella päälle draivin jälkeen, joka tarkoitti hieman draivista riippuen 170-150m lähestymislyöntiä ja pitkää puttia. Vaihdoin taktiikkaa, draivin jälkeen hallittu wedge lähemmäs griiniä ja hyvään sijaintiin, josta sand wedgellä griinille. Pallo (melkein) aina lähellä lippua. Lyöntikeskiarvo 5.5 -> 4.5.

    11. Väylä on lyhyehkö par 4, jossa voi hakea rohkella linjalla suoraan lippua tiiltä. Mitään järkeä tässä ei toki klubipelaajan taidoilla ole. Avauslyönti rauta 5:llä hyvään paikkaan väylän oikeaan laitaan, josta on hyvä kulma lähestyä lyhyellä raudalla griiniä. Lyöntikeskiarvo 5.2 -> 4.5.

    17. Väylä on lyhyt par 4, joka pelataan mäen päälle. Aiemmin löin avauksen puu 3:lla, joka jätti täysin sokka lähestymisen sand wedgellä (=käytännössä aina bunkkerissa tai muuten todella keljussa paikassa). Nykyään avauslyönti hybridillä ja lähestymislyönti pitch wedgellä, jolloin näen lipun sijainnin. Lyöntikeskiarvo 6.0 -> 4.5.

    Tarinan opetus? Opetele lyömään hyvin wedgeillä ja pelaa itsesi aina wedge etäisyydelle. Tekee ihmeitä tuloskortissa.

    Itse pelasin eilen 12 väylää, merkkasin ylös mihin lähestyminen päätyi.

    11/12 lähestymistä oli lyhyitä tai korkeintaan lipun tasalla (!)

    Vain yksi oli pitkä, ja siitä tulikin ainoa birdie (no se oli kyllä säkää, chipillä, mutta kuitenkin)

    Kostea kenttä ja vähän satelikin, se vei lyönneistä pituutta, mutta mutta, kyllä sekin pitäisi osata ottaa huomioon, ainakin kun huomaa parin kolmen väylän jälkeen että tänään jää lyhyeksi, lisää mailaa vaan reilusti!

    Noissa ”lähestymisissä” on mukana muutama lyhyt wedge, joista niistäkään ei yksikään mennyt pitkäksi, kaikki lyhyitä tai lipun tasalla.

    ”Tarinan opetus? Opetele lyömään hyvin wedgeillä ja pelaa itsesi aina wedge etäisyydelle. Tekee ihmeitä tuloskortissa.”

    Ihan totta, että hyvällä wedgepelillä tehdään ihmeitä tuloskortttiin, muuta ajattelepa asiaa
    niin, että opettelet lyömään hyvin pitkillä raudoilla ja avauksia niillä, kun edessä ongelmia/kapeata väylää. Draiverilla/spoonilla pahasti vinoon vedetty maksaa helposti 2 lyöntiä, mutta harvoin raudallan saa niin vinoon ettäei pääsisi silti vähintään pariin hyökkäämään. Tottakai draiveria kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan käyttää, mutta sen paskan draivi-päivän varalle kannattaa pitkät raudat opetella hyväksi.

    KL

    ”Tarinan opetus? Opetele lyömään hyvin wedgeillä ja pelaa itsesi aina wedge etäisyydelle. Tekee ihmeitä tuloskortissa.”

    Ihan totta, että hyvällä wedgepelillä tehdään ihmeitä tuloskortttiin, muuta ajattelepa asiaa
    niin, että opettelet lyömään hyvin pitkillä raudoilla ja avauksia niillä, kun edessä ongelmia/kapeata väylää. Draiverilla/spoonilla pahasti vinoon vedetty maksaa helposti 2 lyöntiä, mutta harvoin raudallan saa niin vinoon ettäei pääsisi silti vähintään pariin hyökkäämään. Tottakai draiveria kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan käyttää, mutta sen paskan draivi-päivän varalle kannattaa pitkät raudat opetella hyväksi.

    Eipä sillä wedgellä paljon pariin hyökätä, jos pitkällä raudalla availlaan…

    Tuo on kyllä hyvä vinkki, että kannattaa opetella pitkät raudat hyviksi. Samalla voisi opetella vaikkapa draivin, spoonin ja hyssen sieltä tiiltä varmoiksi. Niin, ja chipit alta 50 metrin. Ja vielä pitkät ja lyhyet putit… :DDD

    Meinasin ketjun avauksella just sitä että voisiko tulosta parantaa ilman että tarvitsee opetella mitään paremmaksi.

    Ainakin minun tasollani, yleensä kierros 90-95 lyöntiä, luulisin että voisi. Taktinen osaaminen tässä lajissa kun on melko heikkoa.

    Pieni tarkennus ed postaukseeni. Viittasin lähinnä tuohon otsikkoon, eli sillä samalla huonolla swingillä tekee vähemmän vahinkoa tiiltä raudalla, kuin draiverilla!! Ihme, että KL:n piti alkaa taas saivartelijaksi…

    Itselläni aika lyhyet lyönnit, siis melkein pakko käyttää draiveria.

    Eikä nuo varmaan enää juuri pitene, kun ikää yli 50 ja vanhoja urheiluvammoja, olkapäissä ja polvissa.

    Toisaalta, par 4, rauta + rauta + wedge, voisi olla ihan yhtä lähellä kuin draivi + rauta + chippi, joka on se ”normaali”.

    Tuli tuosta hankaluuksissa olemisesta ja lyönninvalinnasta mieleen, että 90% varma onnistuminen tarkoittaa varmaan käytännössä aika tavalla onnistumista 100%:sti.

    Kuitenkin esimerkiksi pyrkiessään etäältä tavoitella greeniä pitkällä raudalla tai väyläpuulla voi myös miettiä, että vaikka onnistun tässä vain 50% todennäköisyydellä, niin todennäköisin virhe on lyhyeksi jääminen, tavanomainen puolestaan vino lyönti oikealla mitassa.

    Sitten pitää puntaroida, mitä siellä oikealla on. Greenibunkkeri, pitkä risukko vai aukeaa semi-hankalaa raffia, pystynkö pelaamaan sieltä riittävän tarkasti pelastaakseni bogin – tuplan tai mikä se tasoitettu 1p suoritus kyseiseltä väylältä onkaan.

    Lyhyeksi jääminen tai enemmän lyhyeksi jääminen tarkoittaa, että seuraava lähestymisyritys on 10 – 190 m lähempää. Monesti tahaton välilyönti, toppi väyläpuulla 240 metristä tarkoittaa itselle, että lähestymään pääsee n. 150 metrin etäisyydeltä ja pystyy eaglen kiilto silmissä vielä huolellisesti virheen jälkeen pelaamalla pelastamaan vähintään sen bogin.

    Kuuma putteri

    Itse pelasin eilen 12 väylää, merkkasin ylös mihin lähestyminen päätyi.

    11/12 lähestymistä oli lyhyitä tai korkeintaan lipun tasalla (!)

    Vain yksi oli pitkä, ja siitä tulikin ainoa birdie (no se oli kyllä säkää, chipillä, mutta kuitenkin)

    Kostea kenttä ja vähän satelikin, se vei lyönneistä pituutta, mutta mutta, kyllä sekin pitäisi osata ottaa huomioon, ainakin kun huomaa parin kolmen väylän jälkeen että tänään jää lyhyeksi, lisää mailaa vaan reilusti!

    Noissa ”lähestymisissä” on mukana muutama lyhyt wedge, joista niistäkään ei yksikään mennyt pitkäksi, kaikki lyhyitä tai lipun tasalla.

    Suomessa useimmilla kentillä on niin, että greenin taustat on tajutonta ryteikköä. Pitkäksi lyöminen ei ole siis kovin suotavaa. Siinä kohtaa näkisin, että lyhyeksi jääminen on missinä hyvä.

    Lyhyeksi jäämisen syy olisi hyvä selvittää. Onko niin, että yliarvoi lyöntimittansa per käyttämänsä maila, vai oikeasti epäonnistuminen lyönnissään? Yleensä on helpompaa lyödä ”pehmeä” rauta-5, kuin kova rauta-6, etenkin, jos jo lähtökohtaisesti on lyhytlyöntinen.

    Kuten aloittaja mainitsi, niin ideana on siis pelata nykyisillä taidoilla paremmin. Eli ilman että opettilisi sitä ja tätä kikkaa, lobia, chippiä ja ties mitä Amerikan-temppua 🙂

    Jos videoita tykkää katsella, niin YouTubesta löytyy hyvää kamaa PGA Tour pelaajien ”lyöntiklinikoista” amatööreille jonkun tapahtuman yhteydessä. Lähes kaikilla on samat ohjeet:

    1. Ota yksi maila isompi käteen lähestymisiin. Varsinkin miehet… Ei hätää: yliarviot kuitenkin sen mitan mitä lyöt. Ja on kaksi hyvin eri asiaa lyönnin kokonaismitta vs. pallon ”carry” mitta.

    2. Lyö sillä svingillä mikä sinulla on. Jos se on fade – älä taistele sitä vastaan! Itselläni on raudoissa draw / suorahko (yksikään lyönti ei ole suora) ja puut on pieni fade. Mitä kovempi paine tai tarve suorittaa tulee se ”vakio-kierre” kaikille. Jopa ammattilaisille.

    3. Vältä ”the big miss”. Niin hyvä kun Tiger parhaimillaan oli ja kykeni uskomattomiin lyönteihin, oli hänen ensimmäinen ajatus ennen jokaista lyöntiä: ”Mikä on pahin vaihtoehto mitä nyt voi tapahtua?” Vettä oikealla, out vasemmalla etc. Ja valitsi lyönnin / mailan sen mukaan. Ettei tulisi sitä isoa missiä. Tästähän on toinenkin versio ”never miss to the short side” – ajattelu.

    Muutamia PGA Tourin kisoja marshalloineena voin kertoa että vaikka pojilla arsenaalissaan on joskinmoisia kikka kolmosia, niin 99% lyönneistä pelataan ”varman päälle”.

    Muihin pallopeleihin verrattuna golfissa on juuri se ero että pitäisi pelata tosi varman päälle koko ajan. Jokainen virhe näkyy lopputuloksessa.

    Muista lajeista siirtyneelle tuo on henkisesti vaativaa, ainakin minulle. Vaikkapa tenniksessä, jos valitsee hyökkäävän taktiikan on ihan normaalia että tulee paljon virheitä, silti voi voittaa jos winnereitä tulee enemmän kuin virheitä.

    Tennikseen verrattuna, jokainen golflyönti on kuten tenniksen kakkossyöttö, eli jos mokaat häviät pisteen. Jos onnistut normaalisti, pallo on pelissä. Joskus puolivahingossa tulee winneri (pitkä putti tai chippi sisään; lähestyminen lipun viereen;…).

    On tenniksessäkin tosin sanonta, ”pelaaja on yhtä hyvä kuin hänen kakkossyöttönsä”, pitää usein paikkansa.

    Huono swingi on tietty suhteellinen käsite, mutta jos klubipelaajan näkökulmasta asiaa pohtii niin urotekoja kannattaa mielestäni välttää.

    Kyllähän sitä aikamoisella ryssimiselläkin pääsee griinin äärelle (toppi hybridillä rullii yllättävän pitkälle), mutta jos lähipeli ei toimi niin vaikea sitä on hyvää tulosta tehdä. Eli mummochippi rauta-7:lla ja muut varmat lyönnit reiän äärellä kunniaan.

    Itse availen mieluiten varman päälle 13,5 asteisella puu3:lla eli mieluummin lyhyenä väylällä kuin puu1:llä pitkällä pusikossa. Ja välilyönteihin kannattaa usein ”nöyrtyä”.

    Tosikertomus eiliseltä,

    Kierros oli sujunut hyvin.
    Lyhyt par4, lievä dogleg oikealle, liian ahne avaus, oikealle metsään, höh.
    Varapallo vasemmalle raffiin.

    Ykköspallo löytyi, metsän reunassa tosi hankalan näköisessä kuopassa.
    ”minähän sen tuosta rääpäisen väylälle, olen 2. lyönnillä väylällä, siitä sitten jatkan”

    2. lyönti, downswingi osuu johonkin puunjuureen ennen palloa, huti.
    3. lyönti, osuma palloon joka osuu johonkin puolen metrin päässä ja pomppaa syvemmälle metsään.
    4. lyönti edelleen metsässä, ei oikein enää kiinnosta, yritys puiden välistä, osuu puuhun, jää metsään.
    Pallo taskuun.

    ****
    Jälkeenpäin katsoen vaihtoehtoinen pelitapa:

    SIIS: Ykköspallo löytyi, metsän reunassa tosi hankalan näköisessä kuopassa.
    ”julistan pelaamattoman paikan, droppi tasaiselle metsän reunaan,
    3. lyönti luultavasti saisi lyötyä griinille tai ainakin lähelle,
    4. chippi tai eka putti, tulos hyvällä onnistumisella bogi, tai todennäköisesti tupla.

    ****
    Sinänsä hyvä juttu oli että tuosta sekoilusta huolimatta loppukierros meni järkevästi, takaysi 6 bogia ja 3 paria (oma hcp 15 eli tämä on hyvin!), koko kierros jopa 37 bp, harmi että en ollut sopinut kortin jättämisestä.

    ****
    ja myös kun mietiskelin mihin lähestymiset meni, oli 5 liian lyhyttä ja 3 liian pitkää, eli paremmin tasapainossa. [loput oli joko suunnilleen lipun tasalla vinossa, tai sitten oli niin pitkä matka että en olisi päässyt lipun tasalle]
    Vaikka edelleen jotenkin vaikea hyväksyä että ”oli oikea mailan valinta” kun sattuu harvinainen hyvä osuma ja sitten onkin 10 m pitkä – miksi en ottanut yhtä mailaa vähemmän? – … mutta toisaalta on ehkä jopa useampia lähestymisiä joissa on vähän huonompi osuma ja silloin yhtä isommasta mailasta on hyötyä, voi olla lipun tasalla silti.

    ****
    Tein myös testin harjoitusalueella:
    30-40 metrin päästä lipusta, korillinen puoliksi:

    20 palloa nostavalla 55-ast chipillä/pitchillä,
    toiset 20 palloa rullaavalla 8-rauta chipillä;
    lyönnit vuorotellen joka kerta mailaa vaihtaen.

    Rullaavat chipit ovat keskimäärin lähempänä lippua, ainakin minulla.

    Lisäksi nostavissa chipeissä/pitcheissä ison virheen mahdollisuus on olemassa (kylkkäri yli 10 m pitkä tai duffi yli 10 m lyhyt; minulla näitä sattuu nykyään vieläkin noin 10% eli jos lyön korillisen, 3-5 kpl), rullavissa sen sijaan jää hyvin harvoin > 10 m reiästä (itselläni korillisessa yleensä 0-1-2 kpl) vaikka kuinka huonosti osuisi palloon.

    Kyllähän niistä rullaavista aina joku pomppii matkalla sivuun, mutta SILTI ne ovat keskimäärin lähempänä, minun osaamisellani.

    Tämä pitäisi muistaa myös kentällä; vaikka se 30 m nostava chippi/pitchi tuntuukin paljon hienommalta silloin harvoin kun täydellisesti onnistuu, rullaamalla kuitenkin tällainen harrastelija pääsee keskimäärin vähemmillä lyönneillä.

    Olen nyt kokeillut muutaman sangon rangella niin että yritän ajatella vain millaisen lentokaaren haluan, enkä mitään ”swingiajatusta” joka liittyisi omaan kehoon.

    Siis kuten tuossa yhdessä aloitusviestini videossa, että on ”thinking zone” (harjoitusswingissä, siis esim ”paine takajalan sisäsyrjässä”, ”lapa oikein bäkärissä”, tai mikä nyt sitten onkin.

    Sitten kun oikeasti asetun pallolle, ajatus esim lähestyminen ”korkea, ja lievä fade, pysähtyy griinille” tai draivi ”lähtee oikeaan reunaan, sieltä kääntyy draw keskelle”.

    Tavallaan hiukan pelottavaa yrittää lyödä ”automaattisesti” kun en kovin hyvä golfissa ole.

    Mutta kokeillaan, täytyy myös kentällä yrittää, sitten näkee onko mitään eroa.

    Rautojen ”opiskelusta” tuli vähän kokemusta tänä kesänä. Draiveri pääsi melkein koko heinäkuuksi arestiin jonkin kylkijumin sekoittaman swingin seurauksena, ja oli pakko nöyrtyä lyömään avaukset rautavitosella. Lopputulemana voi vain sanoa, että ei mitenkään yllättävästi rautapeli parani melkoisesti, ei pelkästään avaukset, vaan myös väyläpeli yleisesti. Loppujen lopuksi tuli pelattua oma ennätyskin koskematta puumailoihin, ja yksi best ball -voittokin tuli kotiin (joskin siinä seikkailussa minun tulostani ei tarvittu kuin ehkä viidellä reiällä).

    Fiksumpaa pelaamistakin siinä ehkä hieman tarttui matkaan, kun oppi luottamaan rauta-avaukseen joillakin väylillä. Kylkijumia en voi suositella, mutta pakkopelaaminen raudoilla tuo kyllä uutta ulottuvutta omaan peliin.

    Tuossa kohdassa 4 mainitaan ”mailan lapa oltava selkärangan suuntainen”.

    Tämä ja niin monet opetustekstit ilmaisevat asiat hyvin vaikeaselkoisesti. Mailanlapa selkärangan suuntainen ei ihan heti aukea.

    No, se taisi olla mun tekstiä, videolla on selitetty.
    Tarkoitin että jos pysäyttää backswingin puolessa välissä kun maikan varsi on takana vaakasuorassa, ja katsoo mihin lapa osoittaa silloin, lavan ei pitäisi olla ihan suoraan ylös vaan kallistunut eteenpäin samoin kuten pelurin ylävartalo.

    Esim tuossa videossa tuo on selitetty suht selkeesti…

    ..noin 1:30 kohdalla.

    Ok. Huomasin itsekin, että videosta se varmaan saattaisi selvitä. Luin vaan tuota tekstiä.

    Ajatelin hivenen laajemmin tätä asia. Usein, kun lukee näitä opetustekstejä, käy niin, että ei vaan pääse kärryille. Sitten kun pelaa vielä vasurilta, niin pitää asiat mielessään vielä kääntää.

    Tekisi kyllä mieli kuitenkin tietää, että mitä täsmällisesti ottaen eri lyöntivaiheissa tapahtuu. Ja olisi hyvä, jos käytettäisiin sellaisia täsmällisia ja kansanomaisia ilmaisuja. Eli että ei tarvitsisi miettiä mikä nyt on mailanlapa, takoitetaanko pohjaa, edestä, sivulta tai päältäkatsottua, vai onko kyseessä mailan lavan etureuna, yms.

    Tuo maininta, että tekniikkaa saa miettiä vain harkkalyönnissä on varmaan totisinta totta.

    Ollaan harkkalyönnissä. Miten suusanallisesti ja täsmällisesti selittäisitte (eli että termien tulkinnalle ei jäisi kovin montaa mahdollisuutta), että mitä lantion kierrossa oikeasti tapahtuu? Esim. millä lihaksilla/liikkeellä downswingissä lantionkierto alkaa/tapahtuu? Itselläni – kun se jää vajaaksi ja kädet vaan tulevat liian aikaisin ja lantio on melkein vaakasuorassa osuman tapahtuessa – tämä on tuottanut ehkä eniten harmia yhdistyneenä painonsiirtoon.

    Miten suusanallisesti ja täsmällisesti selittäisitte (eli että termien tulkinnalle ei jäisi kovin montaa mahdollisuutta), että mitä lantion kierrossa oikeasti tapahtuu? Esim. millä lihaksilla/liikkeellä downswingissä lantionkierto alkaa/tapahtuu? Itselläni – kun se jää vajaaksi ja kädet vaan tulevat liian aikaisin ja lantio on melkein vaakasuorassa osuman tapahtuessa – tämä on tuottanut ehkä eniten harmia yhdistyneenä painonsiirtoon.

    Itselle toimii huonosti tuo luetun, kuullun ja toisten videolta katsotun ymmärtäminen. Omiin liikeratoihin ei ole riittävän hyvää tuntumaa, jotta voisi palastella svingin analyyttisesti pieniin osiin. Sen sijaan hyvä pro saa oikeanlaisilla harjotteilla ja mielikuvilla synnytettyä omalle kropalle kokonaisuuden näkökulmasta mahdollisimman hyvät liikeradat.

    Huono swingi on omasta mielestä seurausta siitä, että sitä yrittää kontrolloida liikaa. Eli vastauksena otsikon kysymykseen: siihen huonoonkin swingiin pitää saada jonkinlainen luottamus rangella ja kierroksella sitten ei yritetä yhtään enempää vaan tehdään suorituksia joihin kulloisellakin swingillä on oikeasti edellytyksiä. Tuloksen tekemisen kannalta lähipeli on vaan totaalisen tärkeässä asemassa. Välillä puttien määrä on 30 pinnassa ja toisinaan yli 40. Ja tietty puttia edeltävällä lyönnillä on suuri korrelaatio puttien määrään…

    Muutamia havaintoja yleensäkin parempiin tuloksiin pyrkimyksissä, joista on ollut itselle hyötyä.
    1. Jokaisen lyönnin pallolla tulee olla kohde, jonne sitä tavoittaa.
    – siirtää ajatukset itse swingin asetuksista tai ongelmista hyödyllisempään käyttöön.
    2. Tietynlainen immuniteetti hyville tai huonoille väylätuloksille, niille ei kannata antaa erityisemmin merkitystä. Kierroksen aikaiset tulostavoitteet ja oikeastaan niiden seurantakin kesken väylää on syytä unohtaa.
    Oleellisinta on syventyä aina yksinomaan seuraavaan lyöntiin.
    3. Pyrkimys vakiointiin ja toistettavuuteen. Niin liikkeissä kuin muussakin, esim. enemmistö lyönneistä tapahtuu väylältä, joten rautamailoilla tiitikulta lyötäessä se tikku kannattaa painaa niin syvälle kuin se olisi väylällä, tai sitten lyödä aina ilman niitä tikkuja.

    Golf opetusvideoista voi löytyä lainalaisuuksia, mutta niidenkin sisältöön lienee syytä suhtautua epäluuloisesti.
    Omituinen piirre on esittää näyttäviä driver-swingin korjauksia, vaikka se poikkeaa eniten käytetyistä rautamailoista osumistekniikaltaan. Enemmistö kierroksen lyönneistä on kuitenkin rautamailalyöntejä, jossa osumahetken suunta on alaspäin, mutta driver swingissä mailan lapa on osumassa palloon menossa jo ylöspäin. Driver vaatii eniten lihaskuntoa ja oikeaoppista liikemekaniikkaa, eikä kierroksen aikana sitä ei voi kaikilla väylillä aina käyttää.

    Mielestäni golf-opetukseen ja greencard kursseihin tulisi liittää tieto-osuus lihaskunnon merkityksestä ja tietoisuutta välttyä rasitusvammoilta ja vastaavilta.
    Golf-swing on enemmänkin vartalon itsensä käyttöä mailan nopeuden lisäämiseen, eikä se tapahdu elimistön fysiologian vastaisesti.

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
Vastaa aiheeseen: Tuloksia paremmaksi pelaamalla fiksummin (sillä samalla huonolla swingillä)

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Tuloksia paremmaksi pelaamalla fiksummin (sillä samalla huonolla swingillä)