16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Tarkimmat sääennusteet

Etusivu Foorumit Yleistä Tarkimmat sääennusteet

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Golfpisteen sivuilta löytyy kenttäkohtaiset sääennusteet ja nämä samat Ilmatieteen laitoksen tuottamat ennustegrafiikat löytyvät useimpien golfkenttien omilta kotisivuiltakin. Mutta valitettavasti nämä Ilmatieteen laitoksen ennusteet ovat kovin karkeat, sillä ne antavat vain kuluvalle päivälle tarkempaa kolmen tunnin väliajoin toistuvaa ennustetta; muuten seuraavista päivistä (yhteensä neljä) on vain yksi kuva per päivä. Vielä viime kesänä osoitteesta http://www.farmit.fi lötyi lähinnä maatalouden käyttöön suunnattu Forecan tuottama erittäin tarkka täsmäsääpalvelu. Siellä oli ennuste paikkakunnittain koko seuraavalle viikolle (7 päivää) niin, että kullekin päivälle oli ennustettu sään kehittyminen muistaakseni 6 tunnin välein ja vielä lisäksi lähimmälle parille päivälle jopa tunneittain. Grafiikka kertoi paitsi säätyypin, niin myös lämpötilan ja sademäärän millimetreissä. Lisäksi sivustolta löytyi satelliittikuvaa, jolla pystyi seuraamaan mm. saderintaman etenemistä. Tuon palvelun perusteella oli hyvä suunnitella pelaamistaan ja valita ajankohtaa/kenttää, jolle milloinkin mennä. Valitettavasti http://www.farmit.fi on nyt muuttanut käytäntöään ja tarjoaa tuota erinomaista täsmäsääpalveluaan enää rekisteröityneille jäsenilleen ja jäsenyys edellyttää sitä, että ilmoittaa maa- tai metsätilansa y-tunnuksen sekä tilansa maa- ja/tai metsäalan. Kun en nyt kuitenkaan ole maa/metsätalousalalla, niin eihän minulla moisia tietoja ole antaa, enkä siis enää pääse täsmäsääpalveluun. Nyt kysymys kaikille: Mikä on netissä paras ja tarkin sääennustepalvelu, joka olisi kaikkien golffarien käytettävissä? Mitä muita sääennustepalveuita te käytätte golfpelejä suunnitellessanne?

    OG

    Kannattaa aktiivisesti etsiä netistä erilaisia tahoja. Itse pelaan St Laurencessa ja löysin tällaisen saitin (tosin siis vain Lohjan seudulle). Mutta aika vakuuttavaa, eikö? Voisi kuvitella, että vastaavia on eri alueilta.

    URL=http://http://www.vaski.net/lohja1.htm]Lohjan sää[/URL]

    ts

    Itse olen käyttänyt tuota

    http://www.theyr.net

    Valitettavasti sekin muuttui joku aika sitten maksulliseksi, mutta ollut kyllä todella luotetva. Lämpötiloissa hieman heittoja, mutta esim sateiden ennustaminen toiminut todella hienosti.

    Useinhan päätös palaamisesta on jo tehty aiemmin joten säätilan voi tarkistaa Tielaitokselta. Minä käyn kurkkimassa täältä kentän tämän hetkisen sään.

    Maikkarin paikkakuntakohtainen ennuste on selkee ja useimmiten toimiva, mutta omalta kohdaltani paras konsti on astella kotipihaan ja tähyillä länteen kohti kotikenttää, haistella tuulen suuntia ja -voimakkuuksia, tutkailla pilvien liikkeitä, sammakoitten loikkia, kissantassujen asentoa, mopojen pakokaasuja yms.
    Onhan sään ennustaminen tosi vaikeeta, varsinkin tulevan sään.

    Myy

    Observer kirjoitti: (15.5.2006 12:18:23)
    Valitettavasti http://www.farmit.fi on nyt muuttanut käytäntöään ja tarjoaa tuota erinomaista täsmäsääpalveluaan enää rekisteröityneille jäsenilleen ja jäsenyys edellyttää sitä, että ilmoittaa maa- tai metsätilansa y-tunnuksen sekä tilansa maa- ja/tai metsäalan. Kun en nyt kuitenkaan ole maa/metsätalousalalla, niin eihän minulla moisia tietoja ole antaa, enkä siis enää pääse täsmäsääpalveluun.

    Profiilin luonnissa on mahdollista laittaa täppä kohtaan: ’En ole ammattini puolesta tekemisissä maatalouden kanssa’. Eli siitä vain rekisteröitymään ja täppä kyseiseen kohtaan. Pakollista tietoa on vain nimi, osoite, puhelinnumero ja syntymävuosi. Minä käyn yleensä tarkistamassa sään juuri kyseiseltä saitilta – eikä tuossa takapihalla taatusti kasva muuta syötävää kuin ruohosipulia 😉

    P.S. Olen käyttänyt osoitten lopussa ’.net’ enkä ’.fi’ – molemmat näyttävät toimivan.

    EFC

    Saitko Myy tosiaan säätiedot näkyviin Farmit-sivulta. Itse olen rekisteröitynyt sinne joku vuosi sitten ja vielä viime kesänä täsmäsää avautui, mutta nyt ei. Vaatisko sittenkin sen Y-tunnuksen??? Vai ootko saanut lähipäivinä säätiedot katsottua.

    Ja tottatosiaan Theyr pyytää näköjään 50€ vuosi, se siitäkin ilosta.

    Myy kirjoitti: (15.5.2006 15:10:34)
    Profiilin luonnissa on mahdollista laittaa täppä kohtaan: ’En ole ammattini puolesta tekemisissä maatalouden kanssa’. Eli siitä vain rekisteröitymään ja täppä kyseiseen kohtaan. Pakollista tietoa on vain nimi, osoite, puhelinnumero ja syntymävuosi. Minä käyn yleensä tarkistamassa sään juuri kyseiseltä saitilta – eikä tuossa takapihalla taatusti kasva muuta syötävää kuin ruohosipulia 😉

    Jos oikein ymmärsin, niin farmit.net on muuttanut käytäntöään 15.4.2006 eli muutama viikko sitten. Minä olen kyllä aikoinani tuon esittämäsi täpän ruksannut, mutta kyllä farmit siitä huolimatta nykyään kysyy noita maa/metsätilatietoja, jotta saisi uudistettua tälle vuodelle täsmäsääpalvelut. Vai oletko Myy itse ihan viime aikoina päässyt vanhalla profiilillasi katsomaan farmitin täsmäsäätä?

    KL

    Ei minulla ainakaan ole ollut mitään ongelmia. Uusin sen profiilini silloin, kun sitä siellä pyydettiin. Eilen kävin viimeksi katsomassa säätä.

    Myy

    Juur hetki sitten kävin tiirailemassa säätilaa. Huhtikuussa tuli sivuille viesti, että salasanat piti päivittää. Tässä kuussa ei siis enää toimi vanhoilla.

    Kun profiili on nyt päivitetty, en näe missään enää noita ly- ym. tunnuskyselyitä. Muistan kyllä ne nähneeni jossain vaiheessa, mutta ne ovat tietysti jääneet tyhjiksi, kun profiilia on luotu/päivitetty.

    Myy

    Minua jäi Farmit palvelun käyttäminen sen verran kaivelemaan, että katkonaisesti nukutun yön jälkeen, menin Farmit klubin sivuille. Klubin esittelyssä ensimmäisenä ilmaispalveluna mainitaan sääpalvelu, joten siirryin rekisteröinti sivulle. Pakolliset tiedot olivat ne, jotka jo aikaisemmassa viestissäni mainitsin. Ly-tunnusta ei kysytä. Olisivatko sitten käyneet muuttamassa sivustoa jossain vaiheessa???

    Vapaaehtoisesti voi käydä ilmoittamasta mm.omistamansa metsäpinta-alan ja ilmaispalveluihin kuuluu mm.kalkitussimulaattori, sikojen ja siipikarjan tautikortit, liemitilan seossuositus sioille… Liekö noista apua tosigolffarille – ainakin palstalla on pähkäilty kentänhoitoa, lintutauteja ja ’liemiäkin’ on vertailtu…. 😉

    ts

    Hmm.. tämmöistä löytyi tuolta

    Sääpalvelun aktivointi kaudelle 2006 – 2007 tehdään päivittämällä kaikki seuraavat klubitiedot. Päivitys tehdään kirjautumalla klubiin ja klikkaamalla ”Omat tiedot”.

    Maa- tai metsätilasi Y-tunnus (Y-tunnus -kenttä löytyy Perustiedot-sivulta, jos olet joko pää- tai sivutoiminen viljelijä, metsänomistaja tai muulla tavoin tekemisissä maa- tai metsätalousalalla) JA
    Tilasi pelto- ja/tai metsäala JA
    Sähköpostiosoitteesi ja/tai matkapuhelinnumerosi
    Tietojen tarkistamisen ja päivitysten jälkeen tulee aina klikata ’Muut tiedot’ -sivulla olevaa ”Valmis” –painiketta. Tämän jälkeen täsmäsääpalvelut ovat käytössä 14.4.2007 saakka

    Kyllä toimii sivut vaikka juuri rekisteröidyin. Nettisivuilta löytyi myös oheinen teksti:

    Jos et ole klubijäsen, täytä rekisteröintilomake ja liity jäseneksi niin saat täsmäsääpalvelut käyttöösi 14.4.2007 saakka, mikäli olet täyttänyt klubilomakkeelle ylläolevat tiedot. Klubiin liittyminen on helppoa ja ilmaista, eikä jäsenyys velvoita sinua mihinkään.

    ts

    Eipä suostu minulla toimimaan sääpalvelut vaíkka rekisteröitynyt olenkin:

    Nuin se kertoo:

    Sääpalvelu ei käytössä
    Mobiilisääpalvelu ei käytössä

    Näin on, niinkuin ts sanoo. Vaikka itsekin asun maa- ja metsätalousalueella, niin eipä ole asiaa ko sääpalveluun. Täytyisköhän hommata kasvimaalle Y-tunnus? Onkohan golfkentällä semmonen?

    EFC

    Ei onnistu… Vaihdoin viimevuotisen salasanan uuteen mutta ei auta.
    Tarkistaakohan ne ton Y-tunnuksen…???

    Olen helpottunut!
    Luulin jo hetken että kuuppani tehot ovat aika köykäiset.
    En saanut minäkään pelittämään.

    Myy

    Muistan, että jotain hässäkkää oli silloin, kun noita salasanoja päivitettiin. Sääpalvelu ei toiminut ja jouduttiin tekemään vielä kerran uudet salasanat. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Voisit vielä kokeilla salasanojen vaihtoa + ulos- ja takaisin sisäänkirjautumista.

    Yritin ensin farmit.net rekisteröintiä ilman tilaa mutta ei onnistunut.
    Sitten rekisteröin appiukon metsätiloineen ja välittömästi rupes näyttämään asiallisia ennusteita.
    Ehkä vanhoilla jäsenillä on rekisteriin jäänyt täppä sellaiseen asentoon että toimii vanhastaan vaikka ehtoja on nyt kiristetty.

    Nimetön

    Penncross kirjoitti: (16.5.2006 11:58:32)
    Yritin ensin farmit.net rekisteröintiä ilman tilaa mutta ei onnistunut.
    Sitten rekisteröin appiukon metsätiloineen ja välittömästi rupes näyttämään asiallisia ennusteita.
    Ehkä vanhoilla jäsenillä on rekisteriin jäänyt täppä sellaiseen asentoon että toimii vanhastaan vaikka ehtoja on nyt kiristetty.

    Ei muuta kuin appiukon tunnus tänne jakoon kaikille ja saavat farmit.netissä ihmetellä, että onpas aktiivinen metsänomistaja säiden suhteen ja välillä heiluu yli viidelläkymmenellä istunnolla sisällä (jos niitten järjestelmä moisen sallii). Tai no jos ei kuitenkaan.

    Tännehän voi kirjoitella mitä potaskaa tahansa (siis minä)..

    Korjaus: Hmm, loggauduin sisälle nyt uudelleen ja eipä roikale suostu toimimaan. TS:n mainitsemat ’ei aktivoitu’ kohdat tulee mullekin omiin tietoihin.

    Eikö golfpiste voi ostaa tilkin metsää niin päästään katsomaan joukolla täsmäsäitä? Palautetta gp.comiin.

    Erälehden tilaajille on tarkka Forecan sääpalvelu, vaatii asiakasnumeron. Niin ja kaupan päälle saa lehden.

    palataan sitten alkuperäiseen kysymykseen ja unohdetaan maajussien sivua joke ei näköjään toimi.

    Eli löytyykö mistään täsmäsääennusteita/sateliittikuvia netistä ilmaiseksi.
    Tyyliin theyr.net tai kauppalehden sääsivut

    Jäsen XXL kirjoitti: (15.5.2006 13:08:11)
    Useinhan päätös palaamisesta on jo tehty aiemmin joten säätilan voi tarkistaa Tielaitokselta. Minä käyn kurkkimassa täältä kentän tämän hetkisen sään.

    Hyvä Veli, oveluudellanne ei ole rajaa. Käytin itsekin samaa metodia eilen ennen kuin päätin mitä varusteita tulee pakata. Vihdin kohdalla ei kelikameraa ole, joten jouduin interpoloimaan itselleni arvion perustuen Myllylammen ja Hyvinkään kameroihin.

    Tähän yhdistin vielä Ilmatieteen laitoksen tutkakuvat sekä saman puljun ennustaman golfsään ja täsmäennuste oli valmis. Optimistinen arvio oli, ettei sada koko aikaa ja silloin kun vettä tulee niin ei tule paljon. Autosta kamoja ottaessani tuli rakeita, mutta itse kierroksen aikana vain pari pisaraa ensimmäisten reikien aikana ja loppu menikin mukavasti, joskin tuulisesti.

    ’Neither rain, nor snow, nor sleet, nor hail shall keep the golfers from their appointed rounds.’

    Nimetön

    Tuolta voi jokainen käydä katsomassa farmilleen sopivan tuntuisen Y-tunnuksen:

    YTJ

    Rekistöröidyin äsken farmit-palvelun käyttäjäksi ja kun annoin farmini y-tunnuksen ja muita tietoja, niin hyvin näyttää ennusteet toimivan. Kiitos vinkistä! 🙂

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 30)
Vastaa aiheeseen: Tarkimmat sääennusteet

Etusivu Foorumit Yleistä Tarkimmat sääennusteet