15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][13]
KilpailuaSuomalaista

Talvigolf

Etusivu Foorumit Yleistä Talvigolf

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Viestit
  • Neutraali mutta ei väritön aihe. Ajoin tänään Takkulan ohi ja kattelin taas kerran heidän talviväyliä. Takkulalaiset ovat ylivoimaisia talvigolfareitä täällä Lahden seudulla. Yleensä paikalla on useita ukkoja, mutta tänään kenttä oli tyhjä. Itse olen pelanut ehkä 20 kierrosta ja muistan hyvin ekaa kertaa, se oli samalla seuran järjestämä pienimuotoinen kisa. Minulla oli muutama punainen pallo johon olin neuvojen mukaan porannut reijän ja siihen pujottanut noin 20 cm pitkän värillisen langan. Lanka oli kotoisin vaimon ompelulaatikosta. Hännän tarkoitus oli muka helpottaa pallon löytämistä jos se sattuu eksymään väylän ulkopuolelle. Tämä ei vaan pitänyt paikkansa ja lisäksi pyrstö verotti pituutta joten parin väylän jälkeen poistin hännät. Toinen kisa jäi mieleen kun lunta oli kinoksissa reilu metri. Pari kertaa lapikkaat irtosivat jalasta kun sitä palloa olin hakemassa. Lapikas tyhjäks ja jalka lapikkaaseen. Hauskaa oli. Viime talvena pelasin kerran parin junnun kanssa. Heistä talvigolf oli erityisen hauskaa koska sai tehdä muutakin kuin lyödä sitä palloa. Se tais jäädä viimeiseksi kerraksi koska sormet eivät tykkää kylmästä. Mikä mahtaa olla harrastajien määrä täällä Suomessa?

    Ainakin tuolla Napapiirillä Kemijoen jäällä on aktiivinen joukko kevättalvisin pelaamassa. Kisojakin järjestävät, yleisiä ja sisäisiä. Rukalla pelataan myös.

    Lisäksi ainakin muutama hurahtanut on tiedossa, he rakentelevat vuosittain muutaman väylän mökkirannastansa.

    Pari – kolme kertaa on tullut itsekin käytyä, mutta mulla on pipo liian tiukalla siihen hommaan.

    #466551 Ilmoita asiaton viesti

    Talvigolfkausi avattu POTTU SNOW GOLF kentällä. Mukava kokemus kaiken kaikkiaan

    #466552 Ilmoita asiaton viesti

    poa supina kirjoitti: (12.3.2010 16:55:13)
    Talvigolfkausi avattu POTTU SNOW GOLF kentällä. Mukava kokemus kaiken kaikkiaan

    Missä tommosta perunaa pääsee [joutuu] pääsee [joutuu lyömään]?

    #466553 Ilmoita asiaton viesti

    Pitkästä aikaa olemme saaneet nauttia oikeasta talvesta täällä eteläisessäkin Suomessa. Parasta aikaa on mitä parhaimmat ulkoilukelit vaikka talvigolfin parissa. Siihen antaa erinomaisen mahdollisuuden ainoa oikea talvigolfkenttä Suomessa, Jämi Snowgolf. Hienot täysmittaiset väylät Jämin harjumaisemassa. Moni on löytänyt golfista koko vuoden mittaisen harrastuksen. Miksi odottaa malttamattomana kevättä ja kesäkenttien aukemista. Nyt voi päästää enimmät paineet pihalle talvisen golfkierroksen avulla tuolla Jämin kentällä.
    http://www.snowgolf.fi/index.htm

    #466554 Ilmoita asiaton viesti

    Pekka Pelimies kirjoitti: (12.3.2010 20:37:21)

    poa supina kirjoitti: (12.3.2010 16:55:13)
    Talvigolfkausi avattu POTTU SNOW GOLF kentällä. Mukava kokemus kaiken kaikkiaan

    Missä tommosta perunaa pääsee [joutuu] pääsee [joutuu lyömään]?

    kenttä sijaitsee Ylöjärvellä, Mäkkylä nimisessä kaupunginosassa.

    #466555 Ilmoita asiaton viesti
    EFC

    Ruuhikoskellekin on viritelty talvigolfkenttää.

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Talvigolf