Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Swingin siirto rangelta kentälle?
-
JulkaisijaArtikkelit
-
kebax kirjoitti: (22.8.2007 18:39:51)
Scoop kirjoitti: (22.8.2007 18:22:05)
… Se on aika helvetin olennainen rajoite, koska kenenkään oikean pelimiehen mielessä ei edes käy ajatus saati epäily siitä onko swingi olemassa kun astuu tiiboksiin. …Tottakai se on rajoite. Mutta tuo kuullostaa jo tosi vakavalta. Tarkoitatkos sä nyt sitä että hokemalla ”ruohotupsu,ruohotupsu,ruohotupsu…” korvataan kehno ajatus siitä että pallo lentää raajarikon sorsan lailla vasemmalle lampeen? Eikös se olisi fiksumpi katsoa et nyt mätkäisen tän pallon tonne tasaiselle, paraatipaikalle. Sit vaan huitaisee ja kahtoo miten kävi. Niin en minä tuollain tee, mutta eikös toi ois aika hjuva lähestymistapa? Menipäs OT.
Luehan nyt mitä kirjoitin. Yritä edes (vaikka ymmärrän kyllä houkutuksen vääntää kärpäsestä härkästä, jne.). Enhän missään vaiheessa sanonut, että sen helvetin ruohotupsun pitäisi olla mielessä swingin aikana. Kohteeseen tuijottamisen sijaan voi varmistella linjauksensa lähempää, jolloin ei tarvitse härnätä sitä niin tuikiherkkää golfarin psyykettä. ENSIN tietty katsot mihin kohtaan pallon pudotat puolen metrin tarkkuudella ja päätät mitä se sinulta vaatii linjauksen, mailanvalinnan ja suorituksen osalta. Sen jälkeen rutiinit operoi, ja tulos tulee kylkiäisenä. Juuri niinkuin sanoit, mätkäiset menemään, mutta hallituin esivalmisteluin, ilman paineita.
Scoop kirjoitti: (22.8.2007 18:51:33)
… Kohteeseen tuijottamisen sijaan voi varmistella linjauksensa lähempää, jolloin ei tarvitse härnätä sitä niin tuikiherkkää golfarin psyykettä. …En mäkään ole kohteeseen tuijottamisesta kyllä puhunut mitään. Mä en edelleen ymmärrä tätä varmistelua kohdetta hahmottaessa ja pysyn väitteessäni että kohde on kohteessa piste. Härnääväksi sen tekee ajatus siitä osunko siihen, mielummin tietenkin kesken downswingin, se on selvä. Se onnistunee sen kummemmin putkeen tuijottelematikin.
Kenttä ja range ovat eriasia.
Jos haluaa oppia pelaamaan pitää mennä pelaamaan, jos haluaa oppia lyömään pitää mennä rangelle. Myös yksi tärkeä pointti on se, että lyö rangella kun löisit kentällä. Muuten se on vain hutkimista.
kebax kirjoitti: (22.8.2007 19:03:15)
Scoop kirjoitti: (22.8.2007 18:51:33)
… Kohteeseen tuijottamisen sijaan voi varmistella linjauksensa lähempää, jolloin ei tarvitse härnätä sitä niin tuikiherkkää golfarin psyykettä. …En mäkään ole kohteeseen tuijottamisesta kyllä puhunut mitään. Mä en edelleen ymmärrä tätä varmistelua kohdetta hahmottaessa ja pysyn väitteessäni että kohde on kohteessa piste. Härnääväksi sen tekee ajatus siitä osunko siihen, mielummin tietenkin kesken downswingin, se on selvä. Se onnistunee sen kummemmin putkeen tuijottelematikin.
En ymmärrä. Muttei kait oo ihan tarkoituskaan.
Rangella hutkitaan rennosti johonkin, ei väliä osuuko kohteeseen vai ei, uutta palloa voi aina ottaa korista huonon lyönnin jälkeen jne. Keskittymisestä käytössä 30% jos sitäkään. Sitten matka ykköstiille ja muutama huoleton putti matkalla ja hyvällä fiiliksellä lähelle reikää… kaikki kunnossa.
1. tee: Alkaa hillitön keskittyminen tulevaan lyöntiin. Katsotaan suunnat tarkasti. Alkuasento ja grippi kunnolla. Tuolla on kohde.. sinne halutaan pallo. Harkkaswingit ja pallolle… tarkasti nyt… nyt ollaan kentällä… ja plumps lähimpään lampeen. Sama jatkuu griinillä. Luetaan linjat, asettaudutaan huolellisemmin ja KESKITYTÄÄN MILJOONAA… ja 3 puttia kun ensimmäinen ei oo siellä päinkään.
Tuo keskittyminen ei ole se ongelma, vaan se, että sitä ei harjoitella. Hemmetin moni harjoittelee rangella tekemään asioita huonosti / huolettomasti ja yrittää kentällä toteuttaa totaalisesti jotain muuta. Eli jotain muuta kuin mihin on valmistautunut.
Yksilöllistä on sitten se, kenen pitää enemmän relata kentällä ja kenen enemmän harjoitella keskittyen. Aika kova saa tosin olla hermoiltaan pelaaja, joka ei painetilanteessa kuitenkin lopulta ala keskittymään tarkemmin.
Semmottia… nyt pitää mennä työhön välillä…
(ts 22.8.2007 17:34:35)
———————————————————————————————-
Hyvää tekstiä ts:ltä. Vaikka rutiineja tulee joskus/aika usein rangella harjoteltua niin ehkä sittenkin liian pienellä focuksella, siis pienemmällä kuin kentällä. Ehkä tulisi muutenkin lisää tehoja harjoitteluun kun kohtelisi jokaista rangepalloa Pro V1x:nä.
ts kirjoitti: (22.8.2007 17:34:35)
…
Rangella hutkitaan rennosti johonkin, ei väliä osuuko kohteeseen vai ei, uutta palloa voi aina ottaa korista huonon lyönnin jälkeen jne. Keskittymisestä käytössä 30% jos sitäkään. Sitten matka ykköstiille ja muutama huoleton putti matkalla ja hyvällä fiiliksellä lähelle reikää… kaikki kunnossa.
…
…
Tuo keskittyminen ei ole se ongelma, vaan se, että sitä ei harjoitella. Hemmetin moni harjoittelee rangella tekemään asioita huonosti / huolettomasti ja yrittää kentällä toteuttaa totaalisesti jotain muuta. Eli jotain muuta kuin mihin on valmistautunut.
…
Niinpä. Meidän seuran prå sanoi samasta asiasta jotain sinne päin, että sitä oppii, mitä harjoittelee. Eli jos harjoittelee vetämään korillisen palloja pikatulella, oppii hyväksi siinä. Tai harjoittelee lyömällä huonoja lyöntejä nopeasti toistensa perään, oppii hyväksi siinä. Mutta miten paljon siitä on sitten hyötyä kentällä, …
Itseä askarruttaa juuri nyt, miten pitäisi harjoitella, kun pitäisi korjata eräs tekniikkavirhe (kyllä, niitä on aika monta enemmän kuin yksi, mutta hiljaa hyvä tulee, tai sitten ei). Eli tuntuisi siltä, että pitäisi keskittyä juuri siihen juttuun ja (melkein) vähät välittää muista jutuista ja vielä vahemmän siitä, mihin pallo lentää. Mutta se sotii tuota aiemmin esitettyä oikeata harjoittelumallia (eri kohteet, samat rutiinit, eri mailat, jne.) vastaan, kai.
Scoop kirjoitti: (22.8.2007 19:10:44)
… En ymmärrä. Muttei kait oo ihan tarkoituskaan.Jos tarkoitat tätä kohteen hahmottamista, niin en minäkään. Mutta tarkoitus olis.
kebax kirjoitti: (22.8.2007 22:16:39)
Scoop kirjoitti: (22.8.2007 19:10:44)
… En ymmärrä. Muttei kait oo ihan tarkoituskaan.Jos tarkoitat tätä kohteen hahmottamista, niin en minäkään. Mutta tarkoitus olis.
Kovin monimuotoinen on tämä ihmisten ajatusten ja tottumusten kirjo. Minulle sopii hyvin lyönnin kohdistaminen lähempänä olevaan kohteeseen. Tietty jos lähimaastossa on ikäviä esteitä, niin fokusta pitää laajentaa.
kebax kirjoitti: (22.8.2007 22:16:39)
Scoop kirjoitti: (22.8.2007 19:10:44)
… En ymmärrä. Muttei kait oo ihan tarkoituskaan.Jos tarkoitat tätä kohteen hahmottamista, niin en minäkään. Mutta tarkoitus olis.
Sillä ei saavuta mitään lisäarvoa, että lyöntiin valmistauduttaessa ja sitä suorittaessa visualisoi mielessään lipun tai muun spesifin kohteen, johon pallon haluaa päätyvän. Lyönti ja sen lopputulos visualisoidaan jo ennen. Kun linjaus ja muu asiaankuuluvat päätökset on tehty, fokus juuri sinne mikä kullekin parhaiten sopii. Mieluummin kuitenkin yhtenevästi sen kanssa, mitä rangellakin (keskittyneesti harjoiteltaessa), ja samoin rutiinein.
Katsopa seuraavan kerran PGA-lähetyksessä miten Brandt Snedeker homman hoitaa. Siinä ei montaa turhaa ajatusta päässä pyöri sen jälkeen kun päätös on tehty ja on toteutuksen aika. Decision, commitment & execution…
Ditto kirjoitti: (22.8.2007 22:26:27)
kebax kirjoitti: (22.8.2007 22:16:39)
Scoop kirjoitti: (22.8.2007 19:10:44)
… En ymmärrä. Muttei kait oo ihan tarkoituskaan.Jos tarkoitat tätä kohteen hahmottamista, niin en minäkään. Mutta tarkoitus olis.
Kovin monimuotoinen on tämä ihmisten ajatusten ja tottumusten kirjo. Minulle sopii hyvin lyönnin kohdistaminen lähempänä olevaan kohteeseen. Tietty jos lähimaastossa on ikäviä esteitä, niin fokusta pitää laajentaa.
Mutta ilman sieniä. Jookos.
Osa II
Scoop kirjoitti ’Kohteeseen keskittyminen (tyyliin alastulo lipulle visuaalisesti mielessä pitkässä lähestymislyönnissä tai 5 x 5 metrin alue väylän oikealla laidalla tiiatessa) toimii tuupparilla takuuvarmasti väliintulevana tekijänä suorituksessa. Se luo jännitteitä, jotka heijastuvat itse suoritukseen. Vähän samanlainen efekti kuin harjoitusswingi vs. sama pallolla.’
Nyt ymmärrän Sccopin Yip- ongelmat 🙂 (sorry hymiö vakavan asian yhteydessä)
Tuohan on täysin persoonallista, joskin kehitettävissä oleva ominaisuus. Pelatessa taistelevat vastakkain hyvä ja paha… eli tässä tapauksessa TAHTO ja pelko. Pahinta asiassa on se, että ihminen ei välttämättä edes tunnista kumpi aidosti vallitsee. Jos tuo jälkimmäinen on aidosti vallitseva tila, on turha yrittää itseään foolata ja yrittää ajatella toisin. Tietoinen puoli vaan tuossa on liian heikko alitajuntaa vastaan. Jos siellä itsepuhelun puolella kuuluu ajatuksista ’pitää, ei saa’ ym toimii homma varmasti jarruna ja ajan kuluessa johtaa isoihin solmuihin.
Pelaaja joka on ymmärtänyt (puhutaan edelleen tuuppareista) että sillä löytyykö kyseinen pallo kohteesta vai läheisestä lammesta, ei lopulta ole pätkänkään merkitystä hänen elämälleen, voi alkaa oikeasti tahtomaan palloa kohteeseen. Prosessi ei ole ihan nopea, mutta mitä pikemmin sen käynnistää, sen pikemmin on perillä.
Ensin tulee tahto saada pallo kohteeseen. Ja samalla sen hyväksyminen aidosti, että se ei sinne todennäköisesti päädy. Yleensä tuo hyväksyminen jo johtaa siihen, että entistä useampi pallo alkaa kohteeseen päätymään ja pelon aiheuttamat säpsyt vähenevät. Onnistumiset kasvattavat itseluottamusta ja itseluottamus onnistumisia. Kun itseluottamus tuohon kohteeseen osumisesta kasvaa, alkaa lyömisestä hävitä tietoinen suorittaminen ’pakkohan tän seingin on olla kunnossa kun niin usein tuonne osun’ (niin ja toimihan se rangellakin)
Kun noita esteitä kehitykselle on aikansa poistanut, alkaa esiin tulla alitajunnan suorittama seingi ilman häiriöitä. Tekniikkavirheet eivät toki poistu tuolla, ne on harjoiteltava pois erikseen, mutta swingi alkaa toistumaan samanlaisena yhä useammin. Tekeminen muuttuu samanlaiseksi kuin kaikessa muussakin, mitä ei pohdi; kävely fillarilla ajo, kirjoittaminen ym (koittakaapa joskus ’piirtää’ oma nimmarinne tarkasti viivoja mallista seuraten :))
Hetken päästä (no ok… vähän useamman) pelaaja menee pallolleen samalla tavoin kuin menisi heittmään tikkaa ja lyö pallon kohteeseen. Siihen asti kun rakennetaan kikkoja tyyliin ’intermediate target’ ym tai ajatuksia miten seingaan saadakseni pallon tuonne, ei päästä irti tuosta vääristyneestä kuvasta, jota ikävä kyllä on varsin runsaasti lajista levitetty.
Oikeesti tää ei oo edes vaikeeta, ihmiset tekee tän vaikeeks
Toivottavasti joku saa apuja näistäkin hätäisistä hajatelmista…. jatkuu taas joskus
ts kirjoitti: (22.8.2007 23:01:52)
Nyt ymmärrän Sccopin Yip- ongelmat 🙂 (sorry hymiö vakavan asian yhteydessä)
Mullahan suurin ongelma on ns. suutarin lasten kengät-problematiikka, eli kun korvienväliasiat kuuluvat ammattiin, sellaisen kohtaaminen itselle mieluisan lajisuorituksen yhteydessä on kova pala. Mutta asia on silti toisin, kuten yllä oletat. Yips on aidosti asia, josta ei tiedä mitään eikä sitä mitenkään voi ymmärtää ennen kuin se kokee. Nuo kokemukset ovat herkistäneet oman tietoisuuteni ja ajatteluni koko tematiikalle ja sen keskeisyydelle myös golfissa. Oma yips-ongelma on siis toiminut katalyyttinä asian ymmärtämiselle; se ei ole seurausta jostakin miten ei saisi toimia tai miten asiaa ajattelen.
ts kirjoitti: (22.8.2007 23:01:52)
Pelatessa taistelevat vastakkain hyvä ja paha… eli tässä tapauksessa TAHTO ja pelko.
Alan myös koko ajan enemmän ymmärtää tätä kommunikaatioproblematiikkaa. Luulenpa, jopa, että viime kädessä mekin ajamme takaa samaa asiaa, mutta hieman eri käsittein ja sanankääntein. Oma kantani palautuu ajatukseen siitä, minkälainen toiminta keskimäärin tuupparitasolla vahvistaa tuota pelon läsnäoloa. Kuten tuossa alemapana totesin, koko prosessin avaimena ovat decision, commitment and execution. Tuon prosessin optimaalinen läpivienti (edelleen, keskimäärin tuupparitasolla) edellyttää väliintulevien turhien tekijöiden eliminointia. Ihan samoin, kuin miten sinä puhut swingistä biomekaanisena suoritteiden sarjana, minä näen saman suoritusketjun mentaalit prosessit samassa hengessä. Missään vaiheessa en ole tarkoittanut, etteikö tarkka kohde ja suorituksen tavoiteltu lopputulos tulisi olla käsittelyn kohteena ja selkeästi visualisoituna. Sen ei vain pidä saada tilaa häiritä itse suoritusta, joka – toisin kuin niillä oikeilla pelaajilla – on tuupparilla muutenkin varsin epäkonsistentti ja altis monenlaisille variaation lähteille. Paras keino tuollaisen optimaalisen kokonaissuorituksen luomiseksi on tehdä asiat samoin rangella ja kentällä.
Mikä ihan tarkkaan ottaen on ’tuo vääristynyt kuva’, johon viittaat? Eihän esim. tuo intermediate target ole mikään kikka sinänsä, vai ihan järkevä tapa hallita yhtä osaa kokonaissuorituksesta; monille jopa välttämätön keino varmistaa, että linjat säilyvät ja/tai pätevät kun siirtyvät pallolle.
Hyvänen aika… älyllistä keskustelua… tähän mä lähen mukaan
Olet varmaan myös ammattiosaamisesi kautta tuon yipsin syntyä pohtinut. Ja sen kehittymistä myös. Sehän lähtee usein liikkeelle epäonnistumisesta ja sen tuomasta tunnepuolen ’säväristä’ Niitä lisää.. lisää yritystä… lisää epäonnistumisia… lisää yritystä korjata asia jne… loputon suo.
Olisko sitä koskaan syntyny, jos et olis välittäny siitä mihin lyönti päätyy? Tahtonu sen johonkin ja naureskellu epäonnistumisille.
Itsellä oli kehttymässä toissa talvena sama tauti chippeihin. Tunnistin onneksi ajoissa ja sain hoidettua kuntoon alkumetreillä, ja puhtaasti omalla ajatusmallin muutoksella.
Kuinka moni lyö niitä s-alkuisia mitä ei saa mainita vain siksi, että pelkää sen taas tulevan.
Pelon läsnäolon vahvistamisesta olen kyllä sitä mieltä, että ensin pitäisi tajuta, että ei ole mitään pelättävää. Pallo joko lähtee tai ei lähde, menee suoraan, vasemmalle tai oikealle. Sitten sitä lyödään sieltä. Jos meni lampeen tai hävis ni voihan perkale… tuuppari on euroo köyhempi. Jos ei ole pelättävää, ei voi myöskään tuota pelkoa vahvistaa.
Ja swingistä puhun mieluiten lihasten toteuttamana mentaalireaktiona joka pohjautuu pelaajan omaan mielikuvaan oikeasta suorituksesta 😉 Harmi vaan, kun suurimmalla osalla tuo mielikuva on väärä.
ts kirjoitti: (22.8.2007 23:43:29)
Olet varmaan myös ammattiosaamisesi kautta tuon yipsin syntyä pohtinut.Ja sen kehittymistä myös. Sehän lähtee usein liikkeelle epäonnistumisesta ja sen tuomasta tunnepuolen ’säväristä’ Niitä lisää.. lisää yritystä… lisää epäonnistumisia… lisää yritystä korjata asia jne… loputon suo.
Ehkä yipsiä on erilaisia, ja osa palautuu puhtaasti osumapelkoon, epävarmuuteen, epäilyyn, epäonnistumisen pelkoon tai suoritusahdistukseen. Omalla kohdallani se ilmeni ensimmäisen kerran ihan yhtäkkiä. Rangella, yksin, eli kyse ei ollut odotusten täyttämästä suoritustilanteesta. Sanotaan näin: Kärsin neurologisesta ongelmasta nimeltä fokaalinen dystonia. Eli ’kytkentähäiriö’ motorisia toimintoja hallitsevan aivokuoren tietyissä osissa, joka ilmenee tietynlaisissa motorisissa suoritteissa. Moni ammattimuusikko, taiteilija ja urheilija on joutunut luopumaan jopa urastaan moisen härön vuoksi. Ongelma siitä eroon pääsemisessä ovat sen psykologiset seuraukset. Kun kontrolli katoaa – tai paremminkin, kun suoritukseen tulee ylimääräisiä, ei-toivottuja liikkeitä – sivutuotteeksi muodostuu tuo mainitsemasi jännittäminen, ennakointi, ahdistus, ym. väliintulevat odotukset. Ensimmäinen vaihe ’paranemisessa’ on niistä ’luopuminen’, toinen on – sanottakoon vaikka näin – uudelleenhermottaminen. Sekundääriongelma on se, ettei ongelma enää unohdu. Siitä jää jälki järjestelmään, jolloin ongelman uusiutuminen on aina edellistä todennäköisempää.
Kaiken kaikkiaan – oli epäkonsistentin suorituksen syy mikä tahansa yllä mainituista psykologisista jarruista – olen täysin samaa mieltä siitä, miten olennainen merkitys pelolla (ja/tai pelosta luopumisella) ja itseluottamuksella on. Kolleegani USA:sta, Gio Valiante, kirjoitti aiheesta jopa kirjan ja sen menestyksen myötä päätyi (mentaali)valmentamaan monia kovan luokan tour-pelaajia. Omalla tavoitteellisellä psyykkisellä työllä on tärkeä merkitys, mutta sitä pitää harrastaa nimenomaan osana omia suorituksia. Onnistumisista pitää ammentaa, epäonnistumiset unohtaa (mutta ei kieltää!). Ja sitä prosessia helpottaa, kun tekee asiat (vrt. rangetreenaaminen) itselle johdonmukaisiksi ja mielekkästi hallittaviksi, hauskuutta ja nautintoa unohtamatta. Lainatakseni cippicolleegani Laviksen filosofiaa: pallo on aina parhaalla paikalla.
Scoop kirjoitti: (23.8.2007 0:23:01)
Kun kontrolli katoaa – tai paremminkin, kun suoritukseen tulee ylimääräisiä, ei-toivottuja liikkeitä – sivutuotteeksi muodostuu tuo mainitsemasi jännittäminen, ennakointi, ahdistus, ym. väliintulevat odotukset.Nyt oot muuten helvetin oikeessa. Lähipeliyipseissä nuo ylimääräiset, ei-toivotut liikkeet infektoituvat yleensä siitä, kun svingiä on alettu korjailemaan osuma-alueella esim. auttamalla ranteilla tai hartioilla. Näin voi käydä, jos yritetään korjata slaissia tai pushia tai haetaan lyöntiin lisää pituutta väärin konstein (siis voimaa käyttämällä).
Tämä liike on yleensä sellainen, jota pieneen chippiin tai puttiin ei voi lisätä, koska mailanpäähän syntyisi tuon ei-toivotun liikkeen seurauksena aivan liian suuri nopeus.
Duffi johtuu siitä, että ei-toivottu kuopausliike siirtää svingin alakuolokohtaa taaemmas ja toppi sen varomisesta. Topissa on nähtävissä, että mailanpäähän syntyy ylimääräisen liikkeen seurauksena aivan liian suuri nopeus, joka vie pallo yhtä kauas lipun toiselle puolelle. Sen sijaan kun hyvä pelaaja (ilman yipsiä) lyö chipissä topin, lyönti menee yhtä pitkälle kuin normaaliosumakin.
Asian ymmärtämiseksi on vain hyväksyttävä se tosiasia, että svingin kopeloiminen vaikuttaa kaikkiin lyönteihin. Siksi svingi ja sen ymmärtäminen on kaiken A ja Å myös lähipeliä ajatellen.
Noi yipsien psykologiset jutut ovat sitten ymmärtämättömyyden peittämistä.
Kiitos hyvästä tekstistä… valotti hieman enemmän tilannetta. Ja kuten sanoit yipsejä on monen pohjaisia varmasti. Lohtu on siinä, että tyhmiin ne harvoin tarttuvat 🙂
Tuota… mitenkäs näet sellaisen asian, kuin hermotuksellinen kyllästyminen. Hyvänä esimerkkinä Langerin puttimuutokset vuosien varrella, kun häiriö hiipii kimppuun. Hänhän ei ole koskaan tehnyt piiku fixausta, vaan täysin toisenlaisen suorituksen valjastanut käyttöön.
Olisiko useiden Tour-pelaajien swingimuutosten takana tuollainen seikka, että liikaa hierottuun käskytykseen alkaa tulemaan häiriöitä jonkinlaisen ’kyllästymisen’ seurauksena. Piuhat käryää ja käsky ei enää kulje. Sitten uutta coutsia peliin ja swingi remontiin. Todellisuudessa ajetaankin tuota muutosta vain jotta uudet tuoreet käskyreitit saadaan kuntoon. Oletko kuullut onko tällaisesta tietoista ajatusta vai onko mahdollista, että tekevät vahingossa oikein? Sitä kun on huomannut vuosien varrella, että monet jutut jotka on ’tiennyt’ olevan oikein, ovat saaneet selityksen vasta vuosien päästä.
fukke diise saisse kirjoitti: (23.8.2007 0:55:39)
Noi yipsien psykologiset jutut ovat sitten ymmärtämättömyyden peittämistä.
Muuten asiallisessa tekstissä yllä olevalla ilmeisesti peitetään ymmärtämättömyyttä ;-). Totta on, että ongelmasta eroon pääseminen edellyttää asian ja tilanteen ymmärtämistä. Pelkkä laastarihoito psykologisiin kylkiäisiin ei kanna mihinkään. Tilanne on kuitenkin vähän kuin fobioissa. Pelkkä tiedon ja ymmärryksen lisääminen ja haltuunotto ei riitä, ellei itse prosessia (ja niitä psykologisia seuraamuksia) kohtaa. Kuusi vuotta sitten Henrik Stensonkin löi draiveja silmät kiinni, jotta saisi taottua kalloonsa, ettei osumahetkeä tarvitse aristella. Hyväksyminen, kohtaaminen ja käsittely ovat olennaiset vaiheet, mutta eivät riitä ilman syiden ja seurausten ymmärtämistä.
(Järjestelmätasolla) monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä asia kaiken kaikkiaan – ja edelleen: edellyttää sitä kokemusta. En minäkään pysty mitenkään ymmärtämään miten joku voi yipsailla putatessa tai chipatessa. Tuntuu täysin absurdilta – siitä huolimatta, että tiedän tarkalleen mitä se on pitkässä pelissä…
ts kirjoitti: (23.8.2007 1:03:39)
Tuota… mitenkäs näet sellaisen asian, kuin hermotuksellinen kyllästyminen. Hyvänä esimerkkinä Langerin puttimuutokset vuosien varrella, kun häiriö hiipii kimppuun. Hänhän ei ole koskaan tehnyt piiku fixausta, vaan täysin toisenlaisen suorituksen valjastanut käyttöön.
Hyvä pointti. Tuohon lienee kaksi näkökulmaa, joiden pätevyydestä on vaikea kiistellä. Jos nimittäin kriteerinä on ’paraneminen’, lienevät molemmat käyttökelpoisia.
Nuo kaksi otetta eronnevat lähtökohtaisesti siinä, mikä oletetaan ongelman syyksi. Psykologista puolta (osumakammo) painottava näkökulma korostaa sitä, että swingi on kunnossa (’eihän harkkaswingissä ilman palloa esiinny yipsiä’), mutta pää ei hallitse tilannetta. Tämä otteen mukaan muutokset swingissä ovat turhia – olennaista on päästä eroon ahdistuksesta.
Toinen näkökulma nojaa ehkä enemmänkin neurologiseen häröilyyn (usein tosin tietämättä itse perustelua), ja lähtee siitä, että korjaus edellyttää uudelleenhermottamista. Se on juuri se, jota Langer on harrastanut. Kun homma tökkii, paketti uusiksi. Puttaamisen osalta se on ehkä helpompi myös toteuttaa kuin swingin osalta.
Todellisuudessa nämä eivät kuitenkaan ole toisistaan täysin riippumattomia näkökulmia, kuten alla on tullut pariin kertaan todettua. Vaikka ongelman ydin olisi neuromuskulaarinen oikosulku, se saa välittömästi seurakseen psykologisen vastineen. Voit kuvitella mitä David Duvalin päässä alkoi tapahtua, kun draivit yhtäkkiä alkoivat sinkoilla mihin sattuu. Michelle Wie taitaa käydä samaa prosessia läpi parhaillaan. Omalla kohdallani tuo uudelleenhermottaminen on ollut ainoa toimiva keino. Tatsin hakua uusin keinoin. Se mikä on mielenkiintoista – ja mitä ilmeisesti sinäkin tuossa kysymyksessäsi haet – on se, että vaikka ’uuden swingin’ lopputulos viime kädessä kuitenkin muistuttaa sitä edellistä, alkuperäistä, voi siinä nähdä jotakin olennaista kehittymistä. Kärjistäen: ikään kuin jotain olennaista olisi onnistuttu parantamaan siiheen alkuperäiseen nähden. Ja vieläpä jotain sellaista, jonka olemassaolo (korjausliike, kompensaatio, you name it) nimenomaan lisäsi moisen neuromuskulaarisen härön todennäköisyyttä, ellei jopa aiheuttanut sitä.
Silti en voi ymmärtää, miten joku voi kärsiä yipsistä putatessa 😉
Scoop kirjoitti: (23.8.2007 9:05:08)
Silti en voi ymmärtää, miten joku voi kärsiä yipsistä putatessa 😉Hmm pitäisiköhän meidän kollektiivisesti toivoa täällä Scoopille putti-yipsiä että hän oppisi ymmärtämään myös tätä ilmiötä?
😉
januz kirjoitti: (23.8.2007 11:01:24)
Scoop kirjoitti: (23.8.2007 9:05:08)
Silti en voi ymmärtää, miten joku voi kärsiä yipsistä putatessa 😉Hmm pitäisiköhän meidän kollektiivisesti toivoa täällä Scoopille putti-yipsiä että hän oppisi ymmärtämään myös tätä ilmiötä?
😉
Puttikipsi on kyllä mullekin tuntematon. Jos tatsi puttiin häviää menen puttausgreenille ja puttaan siellä niin kauan kun 3-5 metristä alkaa mennä putteja ainakin 1/4 sisään per kerta ja muut vähintään kahdella sisään. Puttaan niin kauan että alkaa onnistua..koskaan ei oo 5 metristä menneet kaikki neljä sisään.
Ennen kuin hankin Anser 5 KS:n oli puttaaminen heikompaa..se sopii mitoilleni.
Tässä on nyt minulle selvinnyt että sen lisäksi että rangeharjoittelu on työlästä on se myös vaarallista. Määrätietoinen ja pelinomaisesti vaihteleva eri kohteisiin tähtäävä harjoittelu aiheuttaa häröjä herkkiin rutiineihin. Pahimmassa tapauksessa sairastuu yipsiin. Parempi pysyä poissa koko mestasta.
januz kirjoitti: (23.8.2007 11:01:24)
Scoop kirjoitti: (23.8.2007 9:05:08)
Silti en voi ymmärtää, miten joku voi kärsiä yipsistä putatessa 😉Hmm pitäisiköhän meidän kollektiivisesti toivoa täällä Scoopille putti-yipsiä että hän oppisi ymmärtämään myös tätä ilmiötä?
😉
Kiitos vaan. Ja samat sulle…
Kaikkea yritän tässä kompleksisessa unversumissa ymmärtää, mutta tuon jätän ilomielin väliin.Sun tuskaas vois helpottaa rangematon mukaanottaminen kierrokselle d;-)
Viran Omainen kirjoitti: (23.8.2007 12:54:18)
Sun tuskaas vois helpottaa rangematon mukaanottaminen kierrokselle d;-)Kuka hullu nyt matolta lyö. Tjaa, voisin tietysti leikata palan nurtsia rangelta ja kanniskella sitä mukanani.
Ja nyt VO, takaisin hommiin siitä!
Scoop kirjoitti: (23.8.2007 12:41:09)
Kiitos vaan. Ja samat sulle…
Ei kiitos. Minua ei tuo yips mitenkään kiehdo enkä tahdo sitä lähemmin ymmärtää. Syytän kyllä sitten vapaasti sinua jos putti-yips iskee viikonloppuna päälle… 😉
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Swingin siirto rangelta kentälle?