Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Suomiporojen taktiset kyvyt
-
JulkaisijaArtikkelit
-
On totta, että neuvojen antaminen täältä on turhaa, kun kukaan ei näytä tietävän, miten ja millä taktiikalla edustajamme Etelä-Afrikassa pelasivat.
Vähän yliampuvia ovat myös onnittelut. Mistä? Siitä kun herrat selvittivät cutin kilpailussa, jonka osanottajakaarti koko ET-tourin heikoin? Sinnehän olisi päässyt halutessaan mukaan myös muita suomalaisia. Viime vuonna Roope Kakko oli 31. eli paljon korkeammalla kuin kumpikaan ET-edustajamme nyt.
Onnitteluja olisi voinut lähetellä, jos sijoitus olisi ollut top 15:n joukossa. TT:llä ja TK:lla on niin vähän tilaisuuksia heikon korttinsa takia pelata ET:llä, että heidän pitäisi korttinsa uusiakseen ansaita per kilpailu suurin piirtein saman verran kuin order of meritissä sijoille 60-80 sijoittuvat (25-30 kisaa pelaavat).
Ts totesi, että meillä on ammattilaisena vasta ensimmäinen polvi, jota liitto on kunnolla junioreista asti tukenut ja kehittänyt. Ilmeisesti sen johdosta meillä onkin enemmän edustajia Euroopan päätoureilla kuin koskaan aiemmin. Huolta herättääkin lähinnä se, onko menestyksemme myös parempi kuin koskaan aiemmin. Toivottavasti.
Montyko se sanoi, että jos hän olisi cadynä jollakin vaikka meistä tuuppareista niin kierrostulokset putoaisi 4-5 lyöntiä/kierros. Hitsi sentään silloinhan olisikin jo liki 0. Parti ei ole ainut, joka näitä on joskus miettinyt ja ihmetellytkin. Omia tuloksiakin analysoidessa, huomaa heti, että greeniosumien määrä on ehdoton edellytys parhaisiin kierroksiin. Sitäpaitsi pelaaminen ajatuksen kanssa lyönti lyönniltä ja väylä väylältä on ihan mukavaa. Kaikki tai ei mitään tyyli on tietysti hauskaa sekin. Harvoin vain saa tulosta aikaiseksi..jonkun birdien ehkä enempi ja näin siinä tuloskortissa onkin väriä enempi kuin maalarin housuissa.
Olet mielestäni hakoteillä. Huonoinkin kierros lasketaan nimittäin total’iin.
Tasoa voisi paremmin kuvata paremmin se, kuinka hyvä tai huono on esim. kauden kymmenen huonoimman kierroksen keskiarvo. Siitä saisi käsityksen myös asenteesta.
Toisaalta tasoa kuvaa hyvin nykyään käytössä oleva lyöntikeskiarvo.
Joo, valitettavasti golf ei ole mitään mäkihyppyä, jossa norjalaisen tuomarin pisteet suomalaiselle saa näköjään automaattisesti vähentää pois.
BubleII – pelaatko tosiaan kierroksen 4-5 lyönnillä?
Kyllähän ne greeniosumat tietysti tärkeitä on, mutta tärkeää on se, että tietää tarkkaan oman pelinsä vahvuudet ja heikkoudet.
Eräässä kilpailussa noudatin tarkkaan taktiikkaani; avaukset turvallisesti väylälle ja jos näyttää pahalta pudotetaan greenin eteen. Siitä chippi ja putit päälle. Kas kummaa, voitin 2 päiväisen kisan mennentullen.
Viime kesänä pelasin erään kisan toisena päivänä upporikasta ja rutiköyhää kun väsytti, eikä jaksanut keskittyä. Tuloksena takaysiltä 3 birdietä, loput olikin tuplaa tai triplaa. Palkinnoille päästiin, mut olihan vuoristoratamainen kortti.
NimetönItse kyllä kallistuisin sinne henkisen valmennuksen (kantin) puolelle kun pohdiskellaan sitä mikä erottaa maailman Top 10 pelaajaa sellaisista pelaajista jotka ovat sijoilla 100-150. Ainakin PGA tourilla toistellaan jatkuvasti kuinka kaikki siellä pelaavat ovat teknisesti niin taitavia, että voivat voittaa kisan hyvän päivän koittaessa. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että heistä tulisi yht’äkkiä teknisesti huipputaitavia vaan sitä, että he onnistuvat jostain syystä pitämään pelinsä kasassa koko 4 kierroksen ajan.
Näin on myös käytännössä ja monissa kisoissa on pelaajia, jotka ovat kykenevät hyvään peliin aina silloin tällöin. Huippupelaajat sen sijaan pystyvät tasaiseen peliin lähes jatkuvasti ja heidän huonotkin päivänsä ovat siedettäviä. En usko, että huippupelaajilla olisi tällaisina huonoina päivinä tekniikka mihinkään kadonnut tai taktiikkaohjeet jääneet kotiin. Hekään vain eivät pysty pitämään henkistä virettään huipussa jatkuvasti. Kun kilpailussa voittajan ja sijalle 50 jääneen ero on kuitenkin vain muutamia lyöntejä niin ei siinä paljoa tarvitse korvienvälin herpaantua kun sijoitukset heikkenevät nopeasti.
’Tuo mielestäni erittäin hyvä ajatus vie vähän pohjan Partin alkuperäiseltä ajatukselta virheiden välttämiseltä (puolustuksen kautta pelaaminen)?’
Riskien välttäminen / hallinta (oman pään pelaaminen) on minun mielestäni eri asia kuin virheiden välttäminen. Joku jo totesikin että virheiden välttäminen vie ajatusmaailman epäsuotuisaan värähtelytasoon.
Pelkistetysti kai tähän tyyliin tiillä:
Riskienhallitsija ajattelee: Pistän tämän väylän oikeaan reunaan, koska siellä on tilaa ja sieltä pääsee hyvin lipulle.
Virheiden välttelijä ajattelee: Älä lyö veteen vasemmalle.
Tai riskien hallitsija ajattelee:
’Tänään on lippu siellä bunkan takana, johon on paha saada palloa jäämään edes tuolta paremmasta suunnasta . Eli oikeaan laitaan ei kannata riskillä lyödä. Pelaankin tuonne vasemmalle ja sieltä griinin etuosaan, enkä lipulle lainkaan’
Talin LET:n kisassa seurasin lähes 40 pelaajaa tuossa kisan 8. väylällä. Lähes kaikki pelasivat bunkkerien välistä grrinin oikeaan laitaan. Paitsi suomalaiset, jotka tavoitelivat tiukassa paikassa ollutta lippua päätyen bunkkereihin ym.
MP-33. Tarkoitin tietysti sitä, että jos tuo Monty olis cadynä, niin 4-5 lyöntiä/ kierros tulos olisi parempi. 80 kierros olisikin 75. Montykin tarkoitti kai sitä, että hyvä pelistrategia taitotasoon soveltaen pudottaisi lyöntimääriä aikalailla. Golfin aloittelijalla tulos voisi olla jopa 10 lyöntiä. Kun pää on umpiluuta kuten minulla, niin kantapään kautta sitä oppii tätä golfiakin.
Joo, se oli multa asiaton huomautus. Epäilemättä hyvä strategisti kierroksella auttaisi tuloksenteossa nimenomaan hillitsemällä tarpeetonta riskinottoa. Monesti avaukseen tulisi puukolmosta ja jopa rautamailaa draiverin sijaan.
Olispa vaan Van de Veldekin aikoinaan kuunnellut cädiään…
Hyvä mittari riippuu siitä, mitä yritetään mitata. Kun tarkoitus on arvioida suoritusta kokonaisuudessaan nimenomaan tässä kisassa, parhaan ja huonoimman kierroksen huoimioimatta jättäminen soveltuu hyvin.
Koko vuoden huonoimpien laskemisessa ei ole mieltä, koska kentät ovat erilaisia. Luultavasti viime vuonna US Openin cutin selvittäneiden joukosta suurin osa pelasi kymmenestä huonoimmasta kierroksestaan neljä juuri US Openissa.
Etelä-Afrikan kisassa cut oli +1, suomalaisten kaksi tuloksellisesti keskimmäistä kierrosta neljästä olivat kummallakin +2. Onni oli siis myötä tällä kertaa, kun noutaja ei saapunut ennen viikonloppua.
Voittaja pelasi ne -8, top 10 -4 ja top 20 -3, vielä top 30 pelasi ne tasan pariin.
Miksi tuo menetelmäsi on hyvä mittari suoritukselle? Ei mee jakeluun… Pojat pelasivat jokatapauksessa ton neljä päivää. Onnea toki tarvitaan aina, en kuitenkaan usko sen vieneen kavereita cutista lävi!
Fudiksessa skodataan pääosin kärkkäreitä, jolloin boltsi voi lähteä hyvinkin vinoon.
Mitä nyt keskiarvoista yleensäkään on apua..
Onko parempi heittämään tikkaa, jos heittää kerran kympin ja neljä ohi taulusta, vai jos osuu jokaisella tauluun ja saa pisteitä saman verran?
Eihän se kahden keskiarvo mitään todellista tasoa kuvaa.
Samalla ajatusrakennelmallahan voisi kierroksen todellisen tason mittariksi ottaa kymmenen tuloksellisesti keskimmäisen rei’än tulosta(jättää neljä huonointa ja neljä parasta pois). Tämä suosisi suomalaisia, jäisivät tuplat ja triplat huomioonottamatta. Vois Erniellekin kisan jälkeen kertoa terassilla pelanneensa todellisuudessa tämän kanssa samalla tasolla.
Kuten aikaisemmin sanoin, nyt vähän eri sanoin, tasoa kuvaa parhaiten se kuinka vähän tulee huonoja suorituksia.
Siis kahden keskimmäisen kierroksen keskiarvoa tarkoitan tarkoittaneeni edellisen viestini avauslauseessa.
Miksiköhän muuten riskinhallinta yhdistetään virkamiesmäiseen peliin ja pelkkien parien tekoon? Samoin täällä on jotkut yhdistäneet sen varovaisiin lyönteihin ja jarrutteluun. Koko ideahan on funtsia miten tehdään paras mahdollinen kierrostulos. Jokainen lyönti lyödään tietty maali mielessä, eikä vaan ’tohon suuntaan ja täysillä’.
… koska tällä palstalla harva osaa pelata riskittömästi muuten kuin varmistelemalla esim mailavalinnoilla. Harva pystyy avaamaan ajurilla riskittömästi väylän tiettyyn osaan. Suurin osa avaa ja pallo on joko väylällä tai jossain muualla. Pääsääntöisesti jossain muualla. Kuten myös minun palloni.
NimetönOlen seurannut esim Toni karjalaisen peliä kilpailussa reikä reijältä kentällä, jonka itse olen useasti pelannut. Erittäin harkitseva ja virheitä välttelevä taktikko ainakin siinä kisassa. Nyt kukaan ei ole vielä osoittanut, että tilkkutäkit olisivat syntyneet huonon taktiikan seurauksena. Näkyipä tuolla kisassa joku painaneen metristä kolme puttia. Siinä vasta typerää taktiikkaa.
Strategiasta sen verran, että tossa syksyllä kun kuuntelin Tiger Woodsin haastatteluja yhden kisan yhteydessä, niin siinä oli ainakin katsottu tarkasti etukäteen ne reiät, joilla pitäisi tehdä parempaa tulosta ja jotkut muut vastaavasti pelattiin varovaisemmin bogia vältellen.
Yksi juttu, mitä tän palstan useimmat kirjoittajat eivät varmaan kanssa oikeasti tajua, on tää kenttien virittäminen kisakuntoon. Tavalliselle taapertajalle jotkut näistä ongelmakohdista merkitsisivät pahimmassa tapauksessa pallon nostamista, ja siihenhän ei noissa lyöntipelikisoissa ole varaa. Toinen on tietenkin ne supernopeat griinit, joille joutuessa ainakin meikäläinen on täysin ’pallo hukassa’.
NimetönEiköhän se kenttä sentään ole sama kaikille kilpailijoille oli se sitten viritetty millaiseksi tahansa 😉
NimetönMutta kilpailijoiden vahvuudet ja heikkoudet vaihtelevat ja taktiikka valitaan omien vahvuuksien mukaan.
Tuli mieleen: käsite ’varma par’ ehkä hiukan muuttuu, kun mennään noille greeneille ottamaan puttia jostain 20 metristä tai chippaamaan greenin ulkopuolelta verrattuna meikäläisiin takkuisiin ja pehmeisiin greeneihin.
NimetönAmmattiaiset eivät onneksi joudu pelaamaan meidän ’takkuisilla ja hitailla’ griineillä vaan aina hyvillä kentillä 😉
Ja kuten jo aiemmin sanoin niin kenttä on kaikille kilpailijoille sama…….
Tuo griinien nopeus on tottumattomalle varmasti vaikea, mutta Toureja työkseen kiertävät pelaavat samankaltaisilla griineillä kuitenkin päivästä ja viikosta toiseen, joten en usko että tuosta tulee hirmuisesti lisää vaikeutta peliin ja erityisesti lyöntejä korttiin.
Täällä on puhuttu luonnollisesti mutu-tuntumalla, jolloin kirjoittaja mielessä sijoittaa nämä huippupelaajat paikkaan, jonka tuntee.
Tarkoitinkin lähinnä sitä, että strategian suunnittelu ja sen toteuttaminen noilla kilpakentillä ei ole niin helppoa edes huippupelaajalle. Pienikin herpaantuminen voi maksaa paljon.
Kenttä on toki samanlainen kaikille, mutta niin vaikea, että se todellakin erottelee jyvät akanoista myös tuolla tasolla, joka on korkea. Monessa kohtaa ei ole edes mahdollisuutta täysin turvalliseen lyöntiin, kun on kuitenkin pyrittävä pääsemään vähintään siihen parempaan puoliskoon, joka kisaa viikonloppuna rahapalkinnoista. Ja jos tavoitteet asettaa vielä ylemmäs, riskit kasvavat jopa potenssiin.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Suomiporojen taktiset kyvyt