Aihe: Suomen paras kenttä/otsikkoon ja vain lyhyet perustelut, kiitos.Vanajanlinna - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Suomen paras kenttä/otsikkoon ja vain lyhyet perustelut, kiitos.Vanajanlinna

Etusivu Foorumit Yleistä Suomen paras kenttä/otsikkoon ja vain lyhyet perustelut, kiitos.Vanajanlinna

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 58)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tällaista galluppia ei ole vähään aikaan näkynytkään. No, omasta mielestäni Vanajanlinna, vaikka väylät eivät juuri nyt parhaimmillaan olekaan (on vissiin satanut Hämeessä paljon.) Perustelut: Hieno layout, loistavat greenit ja yleensä väylätkin , upeat oheispalvelut, hieno ystävällinen palvelu,historiallinen miljöö. Hakkaa Kytäjän.

    No, omasta mielestäni Kytäjä, vaikka griinit eivät juuri nyt parhaimmillaan olekaan (on vissiin satanut Hämeessä paljon.)
    Perustelut: Todella hieno layout, loistavat väylät ja yleensä griinitkin, upeat oheispalvelut, hieno ystävällinen palvelu, historiallinen miljöö, kaksi vaihtelevaa kenttää. Hakkaa Vanajanlinnan.

    Ok, vähän huumoria veistelin, kun nämä mielipidejutut ovat aina sellaisia juupas-eipäs miekkailuja, joissa ei absoluuttista oikeaa vastausta olekaan.

    Molemmat Kytäjä/Vanaja ovat huippuluokkaa Suomessa ja askeleen muita edellä. Layouteissa todella käytetty päätä suunnittelussa sekä koneita maaston muokkaamisessa. Vastaavaa muokkausta ei Suomessa ennen juuri nähty ja siinä se kenttiin käytetty raha todella näkyy.

    Kytäjä kuitenkin askeleen edellä, kun kaksi kenttää ja layout hitusen vielä parempi. Väylien ja griinien lisäksi silmä jaksaa joka kerta ihailla vimpan päälle suunniteltuja ja toteutettuja tiiboxeja, jotka ehdottomasti parasta A-luokkaa.

    Pickalan laittaisin sijalle kolme Kytäjän ja Vanajan perään, mutta kuitenkin ison eron jälkeen…

    Vanajaa en ole pelannut mut Pickalan Forest taitaa mennä ykköseks listalla.

    Kytäjä tuskin mahtuu edes top-5:een mun listoilla. Luontoa ei käytetty kentän suunnitelussa juurikaan yhtään hyväkseen. Rahalla ja maansiirtovehkeillä tekisi aivan samanlaisen kentän vaikka keskelle Helsinkiä mikäli se olis tarvis. Tämän lisäksi peli varsinkin South Eastillä aika mielikuvituksetonta draivi lentokentälle + mikälie rauta perään par-3 väyliä lukuunottamatta, ei tarvii paljoa puntaroida eri pelivaihtoehtojen kesken. Kunnosta ja kentänhoidosta iso plussa tosin, siinä pääsee ykkössijalle Suomessa.

    Mä en osaa pistää kenttiä paremmusjärestykseen. Linna ja Kytäjä ovat hienoja kenttiä, mutta ehkäpä Pickala on kuitenkin Suomen monipuolisin kokonaisuus. Suomen nelkuista mieleenpainuvin on ehdottomasti tuo Parkin #17. 🙂

    TJP

    Nakkila golf, joka on ainoa kenttä missä olen pelannut 9 reikää alle parin (brutto). Händärilläni (20 pinnassa) se ei muualla onnistukaan.

    Mä oon aikalailla samaa mieltä kun muutkin tähän asti. Kytäjä ja Linna on omassa luokassaan.

    Kytäjällä komeammat maisemat ja parempi layout sekä aivan törkeän hyvä range.
    Linnassa kuitenkin ainakin tänä vuonna paremmat (huomattavasti) greenit.

    Fifti-sixti Kytäjä voitti.

    Kolmantena vähän kauempana takana Pickalan Forest.

    sv

    Oma listani voisi olla: Kytäjä NE, Vanaja, Vierumäki Cooke. Sitä ihmettelen, mitä te näette Pickalan Forestissa. Minusta se on aivan keskinkertainen kenttä.

    Jos ajatellaan pelkästään kenttiä, ei oheispalveluita, niin mikä erottaa teidän mielestänne Vierumäen Cooken Linnasta tai Kytäjästä? Älkääkä sanoko että griinit! Viime kesä oli ja meni!!:)

    Kentän kunto, väylät, Suomen parhaat greenit, maisemat, korkeuserot… ja puhehan oli kentästä, ei oheispalveluista. Asia josta en tykkää on se, että vain yhdellä Par 4-väylällä lippu näkyy tiiauspaikalta.

    Kaunein kenttä mitä olen pelannut.

    Ei toki sovi pelaajille jotka lyö pitkälle muttei niin tarkasti..
    Matka 10. tiille pisti kunnon koetukselle..

    Mutta kaunista, niin kaunista. Metsät oli hyvin raivattu joten erittäin kapeilta väyliltä harhautuneet pallot kyllä yleensä löytyi hienosti.

    Suomessa on monia kivoja kenttiä, mutta heitetään tähän kysymykseen Cooke, siis vieraskentistä. Kotikenttä on tietysti kaikkein rakkain, koska siellä on pelikaverit.

    Kytäjän uudempaa, Vanajanlinnaa enkä monia muita kiinnostavia kenttiä ole vielä pelannut. Top 10 voisi olla:
    1. Vierumäki Cooke
    2. Katinkulta
    3. Kerimäki
    4. Paltamo
    5. Kontiolahti
    6. Kotka
    7. Vierumäki Classic
    8. Kullo
    9. Vanhempi Kytäjä
    10. Lappeenranta

    Paljon jäi vielä mukavia kenttiä listan ulkopuolelle.

    Cooke vei voiton mm. sen takia, että kenttä sopii, huolimatta isoista mylläyksistä, ympäröivään maastoon ja siinä riittää haastetta monentasoiselle pelaajalle. Kulloo on listalla sen takia, että se on sovitettu kohtuullisen hyvin kallioiseen maastoon, maila valintoja joutuu pohtimaan ja klubitalo ehkä hienoin missä olen vieraillut. Lappeenrannasta jäi mieleen kauniit maisemat. Kytäjä ei eka kerralla uponnut, pitäisi pelata varmaan uudelleen.

    Jokaisella on omat mieltymyksensä ja perustelunsa hyvästä vs. huonosta.

    Pelaajana arvostan Kytäjän kenttiä siksi että niitä on ensinnäkin kaksi, hieman erilaista, mutta kuitenkin samojen periaatteiden (mikä yhtyy myös omiin näkemyksiini) mukaan toteutettuja:
    + sekoitus maisemaltaan avointa links-kentän tyyliä sekä monella tavalla vaihtelevia metsäväyliä.
    + jokainen tiibox on nostettu, isokokoinen, suora ja leikattu noin kuuteen milliin.
    + kaikista tiiboxeista näkee aina lyönnin kohdealueen, jokaisen väyläbunkkerin sekä vesiesteiden sijainnin. Bunkkereita ja vesiesteitä on varmasti riittävästi.
    + kummallakaan kentällä ei ole yhtään sokkoavausta
    + lähes jokaisen väylän voi avata driverilla ja hyvä avaus antaa aina edun lähestymiselle. Riski ja palkitsevuus on oikeassa balanssissa.
    + greenit huippuluokkaa monessa suhteessa.
    + pelaajille ilmainen ruohorange + harjoittelualue (jos ei ole jäsen tai ei pelaa, maksaa harjoittelu 10 €/päivä)
    + päällystetyt tiet ja edulliset autot, fiksua kun pelataan ns. business-vieraiden kanssa. Usein vielä molemmat kentät saman päivän aikana.
    + koskaan ei ruuhkaa, tai kilpailuja siten että molemmat kentät olisi käytössä.
    + maisemat (erityisesti ulkomaiset vieraat arvostavat ja kehuvat)
    + palvelut ovat joka suhteessa erinomaiset

    Osakkaana arvostan:
    + kenttä rakennettu erittäin laadukkaasti. Kastelu-,salaoja-,viemäröintijärjestelmät, väylien, tiiboxien sekä greenien perustukset, siirtymäteiden laatu ja sijoittelu ovat parasta mitä koskaan on Suomessa golfkentille rakennettu.
    + kenttiä myös hoidetaan ammattitaitoisesti sekä riittävillä resursseilla.
    + maanomistukseen liittyvät asiat ovat osakkaiden kannalta hyvässä järjestyksessä.
    + täysin velaton yhtiö, kaikkine kalusteineen ja rakennuksineen.
    + kahden kentän hoitovastikkeet yhteensä 600 €/vuosi, mikä riittää kattamaan erinomaisen kentänhoidon lisäksi yli 100.000 € vuotuiset poistot.
    + kaikki osakkeet ovat tasavertaisia niin äänimäärän kuin hoitovastikkeen osalta.
    + yhtiötä hallinnoidaan osakkaiden suhteen reilun avoimesti ja erittäin ammattitaitoisesti.

    Mielestäni Suomessa ei ole toista yhtä laadukasta kokonaisuutta.

    Pelaan vuosittain useita kierroksia myös Vanajanlinnassa. Erityisesti pidän Linnakentän hienoista ja vaativista greeneistä sekä erinomaisista oheispalveluista. En näe syytä ryhtyä vertailemaan Linnagolfia kumpaankaan Kytäjän kentistä, ne ovat niin erilaisia jo lähtökohdiltaan. Vierumäen Cooke’ssa on monella tavoin samanlaista links-/metsäkentän sekoitusta kuin Kytäjälläkin. Sielläkin on mukavaa pelata. Kuten niin monilla muilla kentillä ympäri Suomen.

    Nämä ovat omia näkemyksiäni, mutta tulkoot kaikki onnellisiksi elämässään omalla tavallaan ja tarpeensa mukaan.

    P.S.

    – miinusta tuli vain pitkistä perusteluista..

    Jack Demon kirjoitti: (13.7.2007 11:12:26)
    Molemmat Kytäjä/Vanaja ovat huippuluokkaa Suomessa ja askeleen muita edellä. Layouteissa todella käytetty päätä suunnittelussa sekä koneita maaston muokkaamisessa. Vastaavaa muokkausta ei Suomessa ennen juuri nähty ja siinä se kenttiin käytetty raha todella näkyy.

    Raha ja muokkaus. Lampaat ja links.

    Kotikenttien lisäksi: Peurunka, Fream ja EGS.

    tos

    Kolme parasta

    1. lakisto, vaihtelevat reijät ja maisemat.

    2. kirkka, layout kiva ja ravintola toimii

    3. Nordcenter benz. Hieno.

    Vanajalinnan ansio on lähinnä hyvässä kentän kunnossa. Itse kenttä on vähän tylsä.

    Parhaat väylät, loistavat greenit, hyvät bunkkerit joissa ’kunnon hiekkaa’, kenttä ei petä auringolla eikä sateella.
    Kytäjä…saa mäiskiä miten tahtoo…oisko edes yhtään outtia?
    Vanajanlinnan puitteet todella hienot mutta kenttä valitettavasti…tylsä..

    Mielenkiintoisimman ratkaisun olen kokenut Lappajärvellä…paitsi reikä 18 ratkaisu..aloitus 7:lla ja sitten vähintään 5:lla jos aikoo greenille ?

    Nimetön

    ’kytäjä… saa mäiskiä miten tahtoo…oisko edes yhtään outtia?’no voihan helevetti, kenttä ei ole hyvä jos ei ole edes yhtään outtia!no kyllä kytäjä on ylivoimainen ykkönen ja vanaja kakkonen ja sitten tulee piiiitkä väli seuraaviin hyviin,niitä on sitten useita, talman kokonaisuutta unohtamatta, minkä ainoa miinus on pirun hitaat greenit,muuten loistava

    Gw

    Jylan kirjoitti: (14.7.2007 2:01:23)
    + jokainen tiibox on nostettu, isokokoinen, suora ja leikattu noin kuuteen milliin.
    + kaikista tiiboxeista näkee aina lyönnin kohdealueen, jokaisen väyläbunkkerin sekä vesiesteiden sijainnin…
    + kummallakaan kentällä ei ole yhtään sokkoavausta
    + päällystetyt tiet…

    Itse laskisin nuo miinuspuoliksi.

    jannu kirjoitti: (15.7.2007 14:30:08)
    ’no kyllä kytäjä on ylivoimainen ykkönen ja vanaja kakkonen ja sitten tulee piiiitkä väli seuraaviin hyviin

    Ei se ihan noin piiiitkä väli ole. Makuasioista on muutenkin hyvä kiistellä (kuten että omasta mielestäni Kytäjä on tylsä peruspeltokenttä =) ). Mielenkiintoinen polli, komppaa viime vuosien hypeä mukavasti. Tietenkin tarvitsisi enemmän kiertää suomen kenttiä jotta vertailupohjaa olisi, mutta tällä hetkellä ”suomen paras kenttä” mielestäni on Eversti….jepjep..

    Pietarsaareen on kehittynyt mielenkiintoinen 18-reikäinen , jossa 12 väylällä on vesinäköala, viime vuonna FJT:ssä greenit olivat Vanajanlinnan tasoa, uusi klubitalo on parantanut kokonaisuuden todella hyväksi paketiksi. Ainakin Pohjanmaan paras kenttä leyoutiltaan. Käykäpä kokeilemassa.

    Gw kirjoitti: (15.7.2007 14:50:37)

    Jylan kirjoitti: (14.7.2007 2:01:23)
    + jokainen tiibox on nostettu, isokokoinen, suora ja leikattu noin kuuteen milliin.
    + kaikista tiiboxeista näkee aina lyönnin kohdealueen, jokaisen väyläbunkkerin sekä vesiesteiden sijainnin…
    + kummallakaan kentällä ei ole yhtään sokkoavausta
    + päällystetyt tiet…

    Itse laskisin nuo miinuspuoliksi.

    Minua todellakin kiinnostaisi tietää miksi ovat miinustekijöitä??
    Laitan tähän ensiksi miksi itse pidän näitä tekijöitä hyvinä ja tavoiteltavina:

    Nostettu tiibox:
    + tuo hyvin esille kyseisen peliväylän. Joka väylältä, 18 kertaa kierroksen aikana on esillä väylän luonne ja parhaassa tapauksessa upea maisema.
    + voi tehdä arvion ja suunnitelman pelitavasta vaikka pelaisi ensimmäistä kertaa ko. kentällä
    + lyönnin jälkeen näkee loppuun asti pallon lentoradan ja mihin se päätyy. Nopeuttaa pelaamista (helpottaa paljon pallojen etsimistä esim. raffista)

    Isokokoinen tiibox:
    + löytyy helposti hyvä ehjä kohta lyöntialustaksi, eikä kulu nopeasti kuopille
    + voi hakea lyöntikulmaa kentälle valitun taktiikan mukaan oikealta tai vasemmalta jne.
    + helpompi hoitaa kuin pieni kupera läntti
    + yhden tiiboxin sisälläkin voidaan ko. väylän pituutta säätää paremmin.

    Suora tiibox:
    + stanssatessa ei tarvitse seisoa ylempänä tai alempana palloa eikä lyödä ’alamäkeen’ (näitä epätasaisia paikkoja pääsee lyömään riittävästi väylilläkin)
    + ei ohjaa avauslyöntiä tahattomasti väärään suuntaan.

    Lyhyeksi leikattu tiibox
    + helpottaa tiiaamista oikeaan korkeuteen erityisesti par-3 väylillä
    + on tukeva ja hyvin hoidetun näköinen lyöntialusta

    Avauksen kohdealueen ja esteiden näkeminen:
    + voit helpommin suunnitella pelitaktiikan ko. väylälle
    + lyönnin jälkeen näkee menikö pallo esim. vesiesteeseen ja ennen kaikkea mistä kohtaa (sääntöjen mukaan pitää jatkaa peliä siitä mistä pallo ylitti esteen rajan)

    Ei ole sokkoavauksia:
    + näkee aina mitä pelialueella on odotettavissa
    + näkee minne pallo putoaa (helpottaa ja nopeuttaa pelaamista, kun pallo ei aina päädykään väylälle)
    + ei tarvita forecaddietä turvallisuuden takia tai katsomaan minne pallo laskeutui (erittäin tärkeää jos piilossa on vesieste, jolloin lyöntipaikalta ei näe menikö pallo esteeseen. Kilpailuissa tarvitaan aina forecaddie tällaisella sokkoväylällä)

    Päällystetyt siirtymätiet:
    + käyttöä kestävä ratkaisu ja esim. rinnealueilla kestää sadevesien syövytystä
    + helppokulkuinen jos hiemankin pidempi siirtymä
    + helpottaa ja ohjaa erityisesti golfautolla liikkumista, pidentää autojen käyttöikää.
    + helpottaa kulkemista kenttäalueella ja säästää kentänhoitoajoneuvoja niiden siirtyessä väylillä. Estää maaston kulumista ja ohjaa liikenteen päällystetylle väylälle
    + Kytäjän tapauksessa siirtotiet on kaikkialla ’piilotettu’ kentän kumpuilujen taakse. Tiiauspaikoilta ajotiet eivät ole pelaajien näkyvissä.

    Ymmärrän hyvin että erilaisilla ihmisillä on myös omanlaisensa käsitykset hyvästä ja huonosta kenttäarkkitehtuurista. Se että pelaajilla on erilaisia mieltymyksiä on pelkästään hyväksi koko harrastuksella.

    Toisaalta monissa perusasioissa on tiettyä logiikkaa ja siksi todella kiinnostaa miksi omasta mielestä erinomainen ratkaisu on toisen mielestä huono. Parhaassa tapauksessa asialliset perustelut opettavat ymmärtämään asiaa paremmin. Kenties jopa paremmin kuin aikaisemmin.

    Jylan kirjoitti: (14.7.2007 2:01:23)

    + lähes jokaisen väylän voi avata driverilla ja hyvä avaus antaa aina edun lähestymiselle. Riski ja palkitsevuus on oikeassa balanssissa.

    olin jo mainitsemassa aikasemmassa viestissäni kytäjän (south east kentän) risk & reward näkökantaa mutta jätin sanomatta. kysynkin missäpäin south eastia on avauksessa todellinen risk & reward tilanne? par-3 väyliä lukuunottamatta pelaaminen on aika mielikuvituksetonta draiveri + mikälierauta riippuen draivin pituudesta -peliä. ainakaan avauksien suhteen en koe south eastin tarjoavan minkäänlaista risk & rewardia (risk&rewardiksi en laske todellakaan lievää veden yli lyöntiä josta nappionnistumisella hyötyy seuraavaa lyöntiä ajatellen 10m). lähestymiset griinille on eri juttu, mutta se ei niin poikkea kenttien kesken, enemmänki lipunpaikkojen sijoittelu vaikuttaa lähestymisien risk & rewardeihin.

    kyllä tästä huolimatta kytäjä suomen kärkipään kenttiä on, varsinkin kentän kunnon ja hoidon osalta, mutta ykköseksi layoutin ja toteutuksen osalta ei pääse millään.

    Linksit ,
    Cooke,
    Vuosaari
    Kytäjä ja
    yllättäen Revontuli Golf Hankasalmi.

    . Revi siitä.

    ts

    mäkisuksi kirjoitti: (15.7.2007 21:10:46)
    Linksit ,
    Cooke,
    Vuosaari
    Kytäjä ja
    yllättäen Revontuli Golf Hankasalmi.

    . Revi siitä.

    Hmm… vai on ne Kytäjä ja Vierumäki meren rannassa. Kyllähän ne ilmaston lämpenemisestä kovasti puhuu. Ja että sitten merenpinta nousee….

    mr.mulligan kirjoitti: (15.7.2007 20:00:14)

    Jylan kirjoitti: (14.7.2007 2:01:23)

    + lähes jokaisen väylän voi avata driverilla ja hyvä avaus antaa aina edun lähestymiselle. Riski ja palkitsevuus on oikeassa balanssissa.

    olin jo mainitsemassa aikasemmassa viestissäni kytäjän (south east kentän) risk & reward näkökantaa mutta jätin sanomatta. kysynkin missäpäin south eastia on avauksessa todellinen risk & reward tilanne? par-3 väyliä lukuunottamatta pelaaminen on aika mielikuvituksetonta draiveri + mikälierauta riippuen draivin pituudesta -peliä. ainakaan avauksien suhteen en koe south eastin tarjoavan minkäänlaista risk & rewardia (risk&rewardiksi en laske todellakaan lievää veden yli lyöntiä josta nappionnistumisella hyötyy seuraavaa lyöntiä ajatellen 10m).

    Jo pelkästään pituus (erityisesti takaa pelattaessa) edellyttää useimpien väylien avaamista driverilla jotta pääsee optimipaikoille (120-100m lipusta) lähestymislyöntiä varten. Tässä oman hankaluutensa tuo aina tuuli (varsinkin kentän ’links-väylillä’), sen voimakkuus ja suunta. Eikä ne pitkät avaukset ole koskaan riskittömiä. Par-4:illa haastetta antavat myös bunkkerit ja se kuinka päästä sopivalle puolella väylää lähestymistä nähden. Nelosista risk&reward tulee varmasti näkyviin väylillä 1, 5, 11 ja 15, ehkä muillakin.

    Kaikilla par-5 väylillä on pitkälyöntisen mahdollista päästä kahdella päälle, mutta tavoite pakottaa riskinottoon. Palkintona on suhteellisen ’helppo’ ja turvallinen lähestymislyönti.

    Sanonta ’oikeassa balanssissa’ tarkoittaa ettei mahdollinen riskiotto ole järjetön suhteessa hyötyyn. Tämä houkuttelee ja rohkaisee pelaajia tavoittelemaan etua pienen riskin kustannuksella. En tiedä kuinka suurta riskiä kaipaat peliisi? Joka tapauksessa haastetta on riittävästi, nostan hattua kaikille tuuppareille jotka työstävät kentällä matalia seiskakymppisiä.

    Lyhytlyöntisellä ja epävarmasti driveja lyövälle (huukkarille, slaissarille tai esim. pelkillä raudoilla pelaavalle) ei SW liene aina mieluisa. Tulosta ei synny vaikkei edes pallot mene hukkaan. Tosin nykyinen keltainen (entinen naisten takatii) on kohtuullisen sopiva klubituupparille.

    Mutta, leppoisana kesäpäivänä tarkasti puttaavalle, pitkälyöntiselle tykittäjälle, Kytäjän SW on pelkkää hunajaa.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 58)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #476525 kohteessaSuomen paras kenttä/otsikkoon ja vain lyhyet perustelut, kiitos.Vanajanlinna

Etusivu Foorumit Yleistä Suomen paras kenttä/otsikkoon ja vain lyhyet perustelut, kiitos.Vanajanlinna