26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Soketit lyhyissä Pitch-lyönneissä

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Soketit lyhyissä Pitch-lyönneissä

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 196)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • teropa kirjoitti: (19.5.2014 9:10:05)
    Helou,

    Minulla on jo pari vuotta ollut satunnaisesti esiintyvä sokettien lyöminen lyhyillä raudoilla, ns. unelmapaikoissa joissa saa nostaa 60-100m pitcheillä suoraan helppoon(?) paikkaan lipullle.

    Näissä tilanteissa harmillisen usein lyön soketin.

    Olen asiaa tutkinut itekseni ja tullut siihen tulokseen, että lyhyissä ja vähän voimaa vaativissa lyönneissä Release jää tapahtumatta, ja yrityksistä huolimatta onnistun avonaisella lavalla tinttaamaan sokettiin. Jos keskityn tekemään riliisin niin hommahan menee useasti siihen, että sitä ylikorostaa ja sitten tulee lyödyksi suljetulla lavalla vasemmalle; ei hyvä sekään. Jonkin verran tilanne parantui kun huolehdin etten nouse lyönnistä missään vaiheessa ylös vaan pysyn selän kulman osalta samanlailla. Mutta tässäkin jos lapa jää auki niin sokettihan siitä tulee.

    Mikä olisi hyvä harjoite siihen, että saisin lyhyet 9-15 tyyppiset Pitch lyönnit riliisaamaan jotenkin helposti ilman vaaraa että sitä tekee liikaa tai liian vähän. Vahvempi grippi kenties? Pelaan suht neutraalilla gripillä.

    Pelityyli on sekoitus Tom Tomaselloa (oikea käsi dominoi pitkissä lyönneissä), tasuri n. 18.

    -t

    Bunkkerista Bobbyn tyyliin

    6:22 kohdassa Bobby Jones molemmat jalat tukevasti maassa.

    B

    ts kirjoitti: (29.7.2014 14:09:02)
    B vois hetken ihan issekseen miettiä, mikä kirvoittaa jonkun tekemään esim tällaisen tutkimuksen?

    Kyseessä ei ole tutkimus vaan lähinnä pamfletti.
    Kirjoittaja siteeraa aivan oikein joitakin fysikaalisia käsitteitä.
    Hän puhuu omenoista ja appelsiineista, mutta osoittaa sitten sotkevansa ne itse.

    Painon yksikkö on Newton vaikka olemme tottuneet lukemaan vaa’alta sille laskettuja massan yksiköitä kg:ja.
    Massa on aina vakio, painoon liittyy aina kiihtyvyys.

    Ihminen voi olla avaruudessa painoton, muttei massaton. Painottomassa tilassa vaaka näyttää nollaa, mutta esim. sadan kg:n massa on edelleen 100kg.

    100kg:m massaiselle ihmiselle voidaan esimerkiksi avaruusasemalla luoda mikä tahansa paino aiheuttamalla kiihtyvyys a. Paino on silloin ma.

    Kun painoa mitataan lyönnin aikana, voimalevy/vaaka kertoo fysikaalisen totuuden mittaustarkkuuden rajoissa. Mittaustarkkuus ja reaktioajat parhailla voimalevyillä ovat tarkoitukseensa erinomaiset.

    Linkin kirjoituksessa on viitattu kirjoittajan tekemiin videoklipseistä laskentaohjelmalla laskettuihin COM määrityksiin. Menetemän virhelähteistä ja virherajoista ei ole mainintaa.

    Esitetyissä tuloksissa puhutaan kuitenkin painonsiirrosta vaikka kirjoittaja itse aiemmin on todennut, että paino ja massa ovat täysin eri asioita.

    Voimme tietenkin puhua painonsiirrosta käyttämällä termiä voimien siirto. Asia ei muutu. Massansiirto on jotain muuta.

    Jos GRF-voimien jakauma satakiloisella osumaan tultaessa on etujalalla 80%, takajalalla 20%, ja voimien summa on yhteensä 1400N, voidaan todeta, että vähintään 21,5kg edestä massaa on siirtynyt etujalan puolelle. Silloin oletus on, että takajalka ei tee vertikaalista työtä lainkaan, mikä ei välttämättä ole totta.

    Linkin taulukossa massan jakauman muutos noudatta varsin hyvin GRF-tutkimusta ottaen huomioon mitä kummassakin mitataan. Senkin valossa :

    lainaus:
    Rauta 1 kirjoitti: (28.3.2014 18:50:14)
    Ei ole olemassa painonsiirtoa. Ainakaan jos jotain yritetään tehdä edes jotenkin oikein ?

    ts vastaa:
    Juuri näin. Liki pahinta mitä pelaaja voi tehdä on siirtää paino etujalalle.
    lainaus loppuu

    ..on kauniisti sanottuna epätarkka.

    GRF-mittaustutkimuksista voidaan saada viitteitä hyvään painonsiirtotapaan, johon maailman kaikkien aikojen parhaat pallonlyöjät ja pelaaja viittaavat varsin yksituumaisesti.

    Mikään ei estä opettamasta toisenlaisia metodeja.

    ts

    Pitäisköhän sun B tieteellisen jargonin sijaan ihan oikeesti miettiä miten golfissa on opetettu painonsiirtoa ja miten ihmiset sen ovat läpi vuosikymmenten ymmärtäneet.

    Sen jatkeeks voisit sitten vihdoin opiskella sen voiman ja vastavoiman teorian ja koittaa ymmärtää miten se ilmenee noissa mittauksissa.

    Sitten kun olet ne ymmärtänyt, voit alkaa miettimään mitä muuta liikkuu mihinkin suuntaan, joka siirtää sekä massaa että painoa lopuksi etujalan päälle.

    Palaa sitten keskusteluun kun olet nuo oppinut. Se on kuitenkin jo liki 20% siitä mitä minä olen tuosta aiheesta oppinut.

    B

    B kirjoitti: (1.8.2014 12:35:52)
    edit
    Jos GRF-voimien jakauma satakiloisella osumaan tultaessa on etujalalla 80%, takajalalla 20%, ja voimien summa on yhteensä 1400N, voidaan todeta, että vähintään 21,5kg edestä massaa on siirtynyt etujalan puolelle, kun lähtötilanne oli 50-50 (%/kg)

    edit ends

    ts

    B kirjoitti: (1.8.2014 20:53:32)

    B kirjoitti: (1.8.2014 12:35:52)
    edit
    Jos GRF-voimien jakauma satakiloisella osumaan tultaessa on etujalalla 80%, takajalalla 20%, ja voimien summa on yhteensä 1400N, voidaan todeta, että vähintään 21,5kg edestä massaa on siirtynyt etujalan puolelle, kun lähtötilanne oli 50-50 (%/kg)

    edit ends

    Jos editoi, kannattaa korjata virheensä. Lisäks opetella ne asiat mistä viime viestissäni mainitsin.

    Kerrotko muuten myös sen, miten se massa sitten yhtäkiä siirtyykin pois sen jalan päältä?

    Ainii… perskules juu… käsivarrethan ei paina mitään.. eikä maila… eikä niiden liikevoima voi mitenkään näkyä antureissa… ihan selvästi pelaaja siirtyy sivuttain juu…

    ts kirjoitti: (1.8.2014 21:03:48)
    Ainii… perskules juu… käsivarrethan ei paina mitään.. eikä maila… eikä niiden liikevoima voi mitenkään näkyä antureissa… ihan selvästi pelaaja siirtyy sivuttain juu…

    Kenen mukaan pelaaja siirtyy sivuttain? Jos siirtyisi, niin sehän näkyisi pään sivuttaisliikkeenä swingin aikana.. (tätä muuten harrasti 2 x US Open voittaja Curtis Strange aikoinaan, mutta tuskin kannattaa matkia)

    Jos täysin ilman sivuttaisliikettä viedään kädet ja maila backswingin huipulle, niin kehon painopiste siirtyy enemmän oikean jalan päälle.. kun tähän vielä lisätään vauhtia, niin oikea jalka joutuu vastustamaan liikettä entistä enemmän.. ja sama toistuu downswingissä toiseen suuntaan.

    Joku voi nimittää tätä ’painonsiirroksi’, joku ’painopisteen siirtymäksi’, tai ’paineen siirtymäksi’… ihan samasta asiasta minusta kyse.
    Jos downswingin aloittaa alavartalon kierrolla hartioiden vielä vastustaessa kiertoa => kädet tipahtaa automaattisesti alaspäin (ei eteen) => tässä tilanteessa painopistekkin automaattisesti alkaa siirtyä, vaikka kyseessä ei olekkaan aktiivinen sivuittaissiirtymä kohti etujalkaa. Joku voi nimittää tätä vaihetta painonsiirroksi.. so what.. sehän on tuttu termi.

    Alkuperäiseen pitch & sokettivaara kysymykseen vielä.. Kun bäkärin huipulta pitäisi saada kädet tippumaan, eikä aloittaa downswingiä hartioilla.. niin ainakin itsellä auttaa, kun aloitan downswingin lisäämällä painetta oikean jalan sisäsyrjälle. Se saa minulla lantion kierron alkamaan ja kädet tippumaan. Käsiä ei pidä minusta aktiivisesti käsivedolla tiputtaa.

    B
    B

    Mr. Fairway kirjoitti: (2.8.2014 14:13:40)
    … ja sama toistuu downswingissä toiseen suuntaan.

    Voi jollain toistuakin. Ei kuitenkaan ehkä kannattaisi.

    B kirjoitti: (1.8.2014 12:35:52)
    Linkin kirjoituksessa on viitattu kirjoittajan tekemiin videoklipseistä laskentaohjelmalla laskettuihin COM määrityksiin. Menetemän virhelähteistä ja virherajoista ei ole mainintaa.

    Esitetyissä tuloksissa puhutaan kuitenkin painonsiirrosta vaikka kirjoittaja itse aiemmin on todennut, että paino ja massa ovat täysin eri asioita.

    Voimme tietenkin puhua painonsiirrosta käyttämällä termiä voimien siirto. Asia ei muutu. Massansiirto on jotain muuta.

    Arkikielessä sanalla paino tarkoitetaan usein massaa, joten olen aika vakuuttunut siitä että moni ymmärtää painon siirron massan siirtona. Erityisesti siksi painon siirrosta puhuminen on vaarallista.

    Toisekseen jopa ISO standardi 80000 osa 4 määrittelee painon (weight=Fg) Fg=mg. Käyttäen tuota standardin määritelmää, siinä linkin esityksessä voi hyvin sotkea massan ja painon siirtymän prosentit, koska ne ovat samat. Esitetyissä luvuissa keskimääräinen massan siirtymä backswigin lopusta (ei 50-50) osumaan oli 21% ja minimit 12-13%.

    Jake2 kirjoitti: (3.8.2014 1:13:55)

    Ja lisätään vielä että jos hyväksyy tuon ISO standardin määritelmän Paino=mg, niin en ainakaan heti keksi miten muuten painon saa siirtymään kuin massaa siirtämällä (ainakaan golfswingin aikana), joten sillä että massan ja painon sekoittaa keskenään, ei välttämättä ole merkitystä käytännön kannalta.

    ts

    Jake2 kirjoitti: (3.8.2014 1:38:55)
    Ja lisätään vielä että jos hyväksyy tuon ISO standardin määritelmän Paino=mg, niin en ainakaan heti keksi miten muuten painon saa siirtymään kuin massaa siirtämällä (ainakaan golfswingin aikana), joten sillä että massan ja painon sekoittaa keskenään, ei välttämättä ole merkitystä käytännön kannalta.

    Aika paljon enemmän on merkitystä sillä, että B sotkee painon ja voiman jo keskenään. Vaikka sanovat painon olevan voimaa ja ylipainon siten ylivoimaa, ei sitäkään aina kannattaisi uskoa.

    Mutta jos tuota siirtymistä oikeesti tutkitaan, pitää hetkelliset piikit ensin suodattaa pois, koska ovat hyvin usein vastavoiman tuottamia, eivät siirtymästä johtuvia. Lisäksi pitäisi sitten vielä oikeesti B:n ymmärtää nuo asiat mistä hänelle kerroin. Ei riitä että tietää Flightscopen mittaustaajuuden, pitää myös tietää millä alueella se on käytössä. Samalla tavalla näkyy hänen kaikesta toimestaan kyky lukea ja referoida… valitettavasti myös varsin totaalinen ymmärtämisen puute.

    B

    B kirjoitti: (2.8.2014 22:14:09)
    Knudson ja painonsiirto

    Knudson opettaa

    ts

    B kirjoitti: (3.8.2014 11:00:32)

    B kirjoitti: (2.8.2014 22:14:09)
    Knudson ja painonsiirto

    Knudson opettaa

    Eli osaat vieläkin linkittää ja referoida. Myös ymmärrys tuntuu olevan entisellä tasolla.

    B

    B kirjoitti: (3.8.2014 11:00:32)

    B kirjoitti: (2.8.2014 22:14:09)
    Knudson ja painonsiirto

    Knudson opettaa

    Knudsonin svingi uskoakseni kelpaisi vielä tänäkin päivänä vaativammallekin silmälle.
    Eikä siinä vielä kaikki!!

    Ei turhanpäiväisiä siikrettejä, ei kupituksia, ei bouvinkeja ei kiukuttelua mihinkään suuntaan.
    Svingin juhlaa parhaimmillaan.

    B kirjoitti: (3.8.2014 11:49:51)

    Nätti jouheva swingi. Knudsonilla downswingin alussa varmaan lähes 10 cm sivuttaisliike kohteeseen päin. Oli oletettavasti hänenne luontainen ja sehän toimi, mutta perustuupparin tuskin kannataa tuollaista harjoitella, voi tulla ajoituksen kanssa vaikeuksia. Nykypelaajilla (huipputaso) ei käsittääkseni juuri kenelläkään ole noin eläväistä downswingiä.. enempi pyöritään akselin ympäri.

    Tuossa minusta hyvä pätkä siitä kuinka lantio aloittaa downswingin ja tiputtaa kädet.
    lantion käyttö
    Tuon jos osaa, niin ei tule soketteja, ainakaan ulkoa sisään lyömisen / hartioiden liian aikaisen kiertymisen takia.

    B

    Mr. Fairway kirjoitti: (3.8.2014 12:57:54)

    B kirjoitti: (2.8.2014 22:14:09)
    Knudson ja painonsiirto

    Knudson opettaa

    Knudsonilla downswingin alussa varmaan lähes 10 cm sivuttaisliike kohteeseen päin. Oli oletettavasti hänenne luontainen ja sehän toimi, mutta perustuupparin tuskin kannataa tuollaista harjoitella, voi tulla ajoituksen kanssa vaikeuksia.

    Mitäpä, jos asia onkin juuri päinvastoin. Entäpä, jos historian parhaimpien pallonlyöjien svingin keskeinen move onkin tuo magic one.
    Jospa tuo nähty vaivattomuus ja toistettavuus kieliikin timingin helppoudesta.

    B kirjoitti: (3.8.2014 19:20:45)

    Niin, miksipä ei?.. varsinkin jos liike ei karkaa liian suureksi. Joillekkin tuo varmaan on luontevaa ja jollekkin toiselle ei.
    Jotkut opettavat chippaamiseenkin pientä keinuntaa jalkateriin.. Pienellä edespäinliikkeellä chipinkin downswing alussa ainakin varmistuu se, ettei
    kauhota käsillä duffia. Tuota olen välillä kokeillut chipatessa ja hyvin se niinkin toimii.
    Oma downswing ’triggeri’, oikean jalan sisäsyrjän paineenlisäys, antaa periaatteessa saman ’viiveen’ hartioille ja helpottaa minulla lantion kierron aloitusta.
    Hommia voi tehdä monella tapaa.. mikä sopii kenellekkin.

    Mr. Fairway kirjoitti: (3.8.2014 20:47:01)

    Tässä lainauksessa on hienoa näytettä herrasmiesmäisestä mielipiteiden vaihdosta. Ei ole vain MINUN totuuttani, vaan erilaisia näkemyksiä, joihin molemmat keskustelijat suhtautuvat kiihkottomasti ja mahdollisia vaihtoehtoja pohdiskellen.

    Laajemmatkin piirit saattaisivat osallistua tämän foorumin keskusteluihin, jos niitä käytäisiin tällaisessa herrasmiesgolfareille ominaisessa hengessä. Nyt keskustelujen sävy tulee muutamalta yhden totuuden arrogantilta julistajalta, jotka heti provosoituvat näsäviisaasti solvaamaan erilaisten ajatusten esittäjiä.

    ts

    Ballmarker kirjoitti: (4.8.2014 5:40:30)

    Jep jep… kyllähän mielipide aina fysiikan lait voittaa…

    ts kirjoitti: (13.7.2014 21:31:12)

    Slicer kirjoitti: (13.7.2014 21:04:38)

    Teropa, suosittelen että testaat rangella hetken Mr. Fairwayn tipsiä ja kokeilet selkeää askellusta etujalalle, jota swingiopetuksessa on jo vuosia neuvottu tekemään. Pahimmassa tapauksessa kuluu 10 minuuttia hukkaan.

    Mikäli edellisestä ei ole mitään apua niin voit aina tutkia tuhansia viestejä joita TS on viljellyt tälle ja muille palstoille. Netistä löytyy esimerkiksi informatiivinen ja viihdyttävä video jossa TS demonstroi pyöräilyshorseissa ainoaa oikeaa tapa lyödä palloa.

    Ja eikös ole hassua, että vuosikausiin ei ole pelimiehiä neuvottu pitämään tai siirtämään painoa etujalalle, koska vihdoin tajuttiin mihin se johtaa. Aloittelijoille sitä edelleen kailotetaan, että ne sais edes jonkinlaisen osuman palloon, mutta pelimiehet todellakin pyörii keskitettynä tai jopa takajalan ympäri, joka onkin erittäin loogista.

    Jos sua pätkääkään kiinnostais oikeesti miten toi pitää tehdä, miettisit miksi niin moni on löytänyt sen avaimen hyvään chippaamiseen juuri päinvastaisesta kuin tuo vanha oppi. Samoin voisit miettiä, miksi helvatissa pitäis mennä etujalalle, jos kerta pystyy lyömään loistavaa kaarta ja osumaa ilman sitä. Mutta eihän nuo sinua kiinnosta… tuupparina oman katkeruuden purkaminen vaan kun ei vuosien jälkeenkään vielä osu palloon edes.. puhumattakaan väylästä.

    Kiitos, nimimerkki ts. Kun luin pari viikkoa sitten ohjeesi takajalan ympäri pyörimisestä, päätin kokeilla sitä, koska minulla on ollut jo vuosia vaikeuksia varsinkin lyhyemmissä pitcheissä. Ja nyt tuon ohjeen kera lyön parempia pitchejä kuin koskaan aiemmin 🙂
    Myös chipit sujuvat nykyään paremmin.

    On mielenkiintoista, että kun joku tällä forumilla esittää ihan asiallisen kysymyksen, niin eikös heti löydy kirjoittajia, jotka aloittavat alatyylisen herjaamisen, Luulisi, ettei golfareiden tarvitsisi sortua moiseen. Esimerkkinä nyt tämä viisasteleva nimimerkin ts takana oleva henkilö!

    ts

    svengisvingi kirjoitti: (4.8.2014 22:49:52)
    On mielenkiintoista, että kun joku tällä forumilla esittää ihan asiallisen kysymyksen, niin eikös heti löydy kirjoittajia, jotka aloittavat alatyylisen herjaamisen, Luulisi, ettei golfareiden tarvitsisi sortua moiseen. Esimerkkinä nyt tämä viisasteleva nimimerkin ts takana oleva henkilö!

    Kiitos hienosta annistasi tähän ketjuun. Itsehän et moiseen syyllisty, ethän.

    Ja Karille oikeesti kiitokset palautteesta ja ilo kuulla että oivallus asiasta on tätä kautta löytynyt.

    B kirjoitti: (2.8.2014 22:23:32)

    Mr. Fairway kirjoitti: (2.8.2014 14:13:40)
    … ja sama toistuu downswingissä toiseen suuntaan.

    Voi jollain toistuakin. Ei kuitenkaan ehkä kannattaisi.

    Mr. Fairwayn kuvaus oli oikeastaan ihan identtinen mun nykyisen swingiajatuksen kanssa. Tuon etujalan vastatyöntö ehkä helposti ajatellaan lateraalisen eteenpäin siirtymisen estämiseksi, mutta mun mielestä olisi parempi nähdä se etummaisen lonkan (oikeakätisellä vasen lonkka) taakse työntämisenä. Takajalka työntä lonkkaa eteen ja etujalka taakse. Tällä saadaan aikaan lantion pyöriminen.

    ts

    Vasen pakki kirjoitti: (5.8.2014 19:37:28)

    Juuri näin ja siksi etujalan alla mittareissa näkyy painepiikki, kun etujalka tuon työn tekee. Avoimessa asennossa ja varsinkin etujalan jalkaterä avattuna, tuo liike siirtää painoa etujalan kantapään suuntaan ja todellinen kehon liike tapahtuu varsin paikallaan pyörimisenä. Mitään liikettä kohteen suuntaan ei tarvita jos ymmärrys rannenivelen ja käsivarsien toiminnasta on kunnossa.

    Isommissa liikkeissä sitten käsivarsien ja mailan massa heilahtaessaan vie painon lpoulta etujalalle, mutta jos sitä alkaa sinne siirtämään, joutuu tasapainoilemaan esim vetämällä kädet koukkuun saatossa. Voima ja vastavoima, liike ja vastaliike.

    Zam

    Vasen pakki kirjoitti: (5.8.2014 19:37:28)
    Takajalka työntä lonkkaa eteen ja etujalka taakse. Tällä saadaan aikaan lantion pyöriminen.

    Ziisus, olipa lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottu, kiitos! Lähdenkin heti kokeilemaan…:)

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 196)
Vastaa aiheeseen: Soketit lyhyissä Pitch-lyönneissä

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Soketit lyhyissä Pitch-lyönneissä