Aihe: Skotlantiin – VINKKEJÄ KAIVATAAN - Golfpiste.com

7.1.–14.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][0]
KilpailuaSuomalaista

Skotlantiin – VINKKEJÄ KAIVATAAN

Etusivu Foorumit Matkailu Skotlantiin – VINKKEJÄ KAIVATAAN

Esillä 22 viestiä, 51 - 72 (kaikkiaan 72)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Yksi hyvä syy vierailla NB:ssä on varmasti reikä numero 15 eli Redan.
    Maailmalla ehkä kopioiduin reikä. Par 3, johon voi hyökätä ilmasta, mutta se on erittäin hankalaa, koska viheriö on ylempänä kuin lyöntipaikka ja se vielä viettää poispäin. Edessä vasemmalla on vaikea ja syvä bunkkeri, josta poispääsykin on hankalaa. Kuitenkin viheriötä voi lähestyä myös siten, että suuntaa avauksen hieman oikealle ja lyhyeksi, jolloin maaston muodot suurella todennäköisyydellä heittävät pallon nätisti viheriölle.
    C.B. MacDonald erityisesti kopioi vanhan maailman hienoja reikiä. Erityisesti NGLA Long Islandilla Amerikassa on kuuluisa näistä Template-rei’istä.

    Mukavaa reissua!

    Big Easy kirjoitti: (26.3.2007 17:06:45)
    Me suuntaamme samoille seuduille pääsiäiseksi. Alunperin suunnitelmissa oli Carnoustie, mutta mattojen käytön takia jätämme sen tällä kertaa väliin. Noista sun suunnitelmassa mukana olevista kentistä pelaamme New Coursen, Old Course (Jubileen ohella) tuli pelattua viime pääsiäisenä.

    Lisäksi pelaamme Crail Golfing Societyn molemmat kentät matkalla Glasgowhun, jossa pelaamme vielä vanhan kotikenttämme Balmoren.

    Miten reissu meni? Viime hetken vinkit meille? Millainen on St. Andrewsin kenttien kunto? Mitä muuta pelasitte?

    Rod

    Teveisia Edinburgsista

    Olin su – to St. Andrewsissa mulla oli su – ti kolmen paivan lippu pelasin uuden kaksi kerta ja Edenin kerran seka jubileen kerra. Jubilee kapeat vaylat pallot menne puskiin mista niita ei loyda havisi varmaan 15 pallo viela eka paiva. keskiviiko ammuna menin 8 vanhalle kentalle ja paasin pelaamaan 9.10 eka paiva kun ei tuullut kunnolla tulos 75 ’helppo’ kentta. Ekat paivat tuuli todella paljon. Todella vaikea pelata tuulella ihan eri peli. Huomenna menen North Berwick kun olette niin paljon kehunut.
    Saa on todella hyva. St. Andrewsissa ei tarvitse varata aikoja nyt muille kuin vanhalle paasee hyvin pelaamaaan. Jos on aikaa pelatkaa toi Eden se oli mun mielesta hyva

    Kiitos kysymästä, reissu meni loistavasti ja sää suosi. Lämmintä oli 17-20 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta…eli tyypillinen skotlantilainen sää!

    Kentät St. Andrewsissa oli todella hyvässä kunnossa ja ainakin mulle griinit tuotti alussa kovasti vaikeuksia, kun on tottunut hallissa puttailemaan. Pelasimme siis tällä kertaa New Coursen ja tykättiin kovasti. Kenttä oli samantyyppinen kuin Jubilee, mutta ehkä vähän avarampi.

    Kuten etukäteen kirjoittelin, niin matkaan kuului myös Crail Golfing Societyn molemmat kentät vähän St. Andrewsistä etelään. Ihan mieletön kokemus! Voin kyllä suositella kaikille. Todella kivat ja hienot kentät ja ihan mielettömät maisemat kun meri pauhuaa melkein joka puolella.

    Näiden lisäksi pelattiin vielä vanha kotikenttä Balmore Golf Club Glasgown pohjoispuolella. Puistokenttänä se ei ollut lähelläkään samaa kuntoa kuin itärannikon linksit.

    Kaikin puolin hyvä reissu ja vielä pelikin kulki (ikinä en ole pelannut neljää kierrosta peräkkäin niin hyvin ja lyönyt palloa samalla tavalla), joten hyvä maku jäi reissusta.

    Nauttikaahan tekin reissusta ja hyviä pelejä!

    Täällä sitä ollaan paikan päällä. Keli edelleen tyypillinen skotti sää. Aurinko paistaa ja 16-18 astetta lämmintä, eikä tuule ollenkaan.

    Pelättiin tänään Bruntsfield. Helppo kenttä. Koko ryhmä pelasi lp kierroksen yhdellä pallolla. Ei siis hävinnyt yhtään. Aamulla odottaa new course klo 10. Elainen aamupala klo 8. Veikkaan, että palloja häviää huomenna enemmän kuin tänään 🙂

    New ja Old courset pelattu. Vierekkäin menee, mutta ero kuin yöllä ja päivällä. New kentästä ei paljoa mieleen jäänyt. En pelaisi uudestaan. Old oli hieno, joskin Irlannista kyllä löyty muutama ’muodokkaampi’. Ykkösen avaus…joo jänskätti ja epäonnistui. 17 avaus hotellin seinään 🙂 18 lopetus par. Yksi birdie. Scoresta ei paljon jääny lapsen lapsille kerrottavaa.

    Illalla pelattiin Bangove. Mukavan leppoisa ilta peli.

    Huomenna jatkuu. Ensi kesän open karsinta kenttä Panmure.

    Reissu takana. Sää suosi. Pipo oli must, mutta sade vaatteita tarvittiin vain kahtena päivänä ja molempina päivinä vain noin 4-5 väylän ajan. Yhdeksän kierrosta golfia 7 päivän aikana. Kolme majapaikkaa. Vain viimeisessä skottilainen ’ystävällisyys’ loisti poissa olollaan. Kotoinen tunnelma kuitenkin. Palvelu perus Suomi tasoa 🙂

    Kentistä lyhyesti:
    Bruntsfield, Edinburgh. Puistokenttä. ERITTÄIN hyvä aloitus reissulle. Sai lämiä minne sattuu ja silti pallo pelissä. Kuten aiemmin todettua, niin palloja ei hävinnyt yhtään. Kenttä ihan ok kunnossa. Griinit taisi olla ilmattu ja todella hitaat. Siihen ei tottunut koko kierroksella. Silti aloitus 81. Klubilla perinteitä ja se näkyi näkyi lounaalla. Pikkutakki, kauluspaita ja kravatti oli _vaatimus_. Takki myös oli pidettävä päällä ruokaillessa. Yksi kavereista koetti laittaa takin tuolin selkänojalle syönnin ajaksi. Kului noin 10-15 sekuntia, kun tuli jo huomautus, voisitteko herra pistää takin takaisin päälle 🙂 GF turhan kallis. Parempia kokemuksia saa halvemmalla.

    New course, St. Andrews GF noin 100e ja hukkaan män se ja paljon palloja 🙂 Kuuluisan isoveljensä vieressä. Ei kovin pahasti sokkoväyliä. Gorsepuskaa sen sijaan riittävästi. Jos lyönti ei ole kunnossa niin palloja menee ja tulos on kova. Itse puskin 103. Mieleen jäi vain kaksi väylää ja nekin hämärästi. Rannassa kulkeva par 3 ja joku lähestyminen isojen bunkkereiden välistä. En edes muista väylän numeroa. En voi suositella millään.

    The Old course GF noin 200e. Hintansa väärti. Sen verran on historiaa. Väyliä alkoi jäädä mieleen useampia. Mukavin yllätys oli puolessä välissä ristiin rastiin pelatut lyhyet par4:t ja kolmoset (8-11). 10 väylä drive myötäiseen griinille ja valitettavasti vain birdie 🙂 11 väylällä puttasin bunkkeriin ja siitä alkoi lähipeli show……tulos lopulta 8. Mitä sitten oikeasti jäi mieleen. No tietysti ykkös väylän paniikki ja vain yksi ryhmästä onnistui avauksessa. Harmi se on ollut minä. Pysy kuitenkin pelissä. Yksi meinas pistää hookilla jo ekan avauksen outtiin vasemmalle. Pitää muuten olla kohtuu tiukka ankka hook. No ei se ykönen muutenkaan sujunut. Seuraava oli toppi. Sitten asiallinen nosto griinille ja baitilla Swilcan burniin takas………..jee. Tais alkaa seiskalla se kierros. 16 avaus vasurina pikku hookilla hotellin seinään….tosi lähellä oli osua ikkunaan. Varapallolla matkaan. Siinä meni roadhole. 18 avaus loistava. Chip pitkä ja birdie ei uponnut. Par kuitenkin. Pelaisin ehdottomasti uudestaan. Perinteitä huokuva ja mielestäni aivan eri planeetalta kuin nuorempi veljensä vieressä. Keep left paitsi 9 ja 10 toimii. Tylysti vaan vastaan tuleva väylä käyttöön. Toimii. Tulos 97. Hävettää myöntäää 🙂 Illalla range ja lyönnin oikaisu. Olisi pitänyt tehdä tämä ennen St. Andrewsin pelejä.

    Balgove Käytiin illalla vielä neppailemassa Balgove pariin kertaan. Oikein mukava paikka treenailla lähipeliä ja lähestymisiä. Hintaakin vain 12 puntaa. Tulos muistaakseni 63 tai 66……ei muista.

    Panmure Carnoustien lähellä oleva ensi kesän Openin karsintakenttä. Muotoja jo aivan eri tavalla kuin St. Andrewsissa. Gorsea löytyy täältäkin paljon. Tiukkoja väyliä ja tuloksen teko todella haastavaa. Tuntui vielä, että 75% väylistä pelattiin koko ajan vastatuuleen. Score tais olla jotain 95 luokkaa. GF kallis 65 puntaa.

    Monifieth Medal ja Ashludie Helpompi kuin edellinen. Muotoja täälläkin kohtalaisesti. Medal kenttä kohtuu haastava ja pitkä. Kenttä oli hyvässä kunnossa. Olikohan se täällä jossa meni 90 rikki. Ei muista. Voisin pelata uudestaan. Ashludie oli lyhempi kenttä ja par vain 68. Monesti pääsi lähestymään lyhyellä raudalla tai chippaamaan. Tulos kaikilla kolmella alle 80. Tämä olikin tärkeää, sillä oltiin ’leikkimielellä’ sovittu, että jos ei 80 mene rikki niin Carnoustieen ei mennä pelaamaan. Tulokset oli 78, 79 ja 79. Tiukalle meni. Jäi kuitenkin kaikille hyvä mieli. Suosittelen pelaamaan molemmat kentät. Pakettihinta 65puntaa. Sisälsi aamupalan, lounaan ja päivällisen ja molempien kenttien green feet.

    Carnoustie Kaikkien mielestä reissun hienoin kenttä. Haastavin myös. Mukava on katsella ensi kesänä Openia. Tietysti mieleenpainuvimmat oli ykkönen ja 2 viimeistä kuten The Old coursella. Spectacles 14 oli myös hieno väylä. Haasteita piisasi ja taas scoretus oli vähän nihkeää. Pari kolme omaa töppiä ja se oli siinä. Yli 90 tuli pelattua. Tarkkaa scorea en muista. Kenttä piti pelata matoilta ja se tietysti vähän harmitti, mutta yllättävän hyvä niiltä matoilta oli pelata. GF oli vain 52,50 puntaa. Mattojen ansiosta kenttä oli aivan loistavassa kunnossa. Ei näkynyt lyöntijälkiä. Muutenkin oli kova kunnostustouhu pojilla siellä päällä. Open lähestyy…….Pelaisin uudestaan ehdottomasti.

    Braid Hills 1, Edinburgh No niin…….olipahan paikkaan kentän pistäneet. GF taisi olla 23 puntaa ja maisemat kentällä aivan huikaisevat. Kenttä oli rakennettu kukkulan päälle ja sieltä näkyi koko Edinburgh ja pari muuta golfkenttää. Kenttä meni kukkuloiden välissä ja ylitse. Välillä oli kapeikkoja ja toisinaan taas vähän enemmän tilaa. Onneksi oli jo 6 päivää golfia takana ja lyönti suoristunut. Kerran tuli luvattua kavereille kaljat jos tekevät väylällä parin. Näytti tiipaikalta aivan uskomattoman vaikealta väylältä. Olin sata varma, että gorse puskat soi. No avaukset onnistuivat aika hyvin ja sen jälkeen väylä muuttui inhimilliseksi. Pari paria tuli, onneksi toinen itselle ja vain yhden jouduin tarjoamaan 🙂 Tulos 79 (+8). Viimeiselle vielä turha tupla täysin sokkona löydyn lähestymisen takia. Virhearviointi mitassa ja 40 m pitkäksi puskaan. Pelaamaton paikka jne. Suosittelen ehdottomasti pelaamaan. Hinta halpa ja näkymät loistavat. Kannattaa suoristaa lyönti ennen kierrosta + jättää hermot klubille narikkaan.

    Kaiken kaikkiaan reissu meni mukavasti. Kommelluksia oli matkassa. Yksi B&B teki oharit. Elkää koskaan koettako mennä Bill&Mary nimiseen B&B:hen Carnoustiessa. Location aivan 18 väylän vieressä, mutta veikkaan, että pariskunta pitäisi ennemmin mennä AA kerhoon kuin pitää B&B:tä. Syy oli tällä kertaa Bill miehen heart attack. Sohvalla pyörinyt Mary sankon kanssa näytti kuitenkin enemmänkin viikon wappua viettäneeltä kuin surevalta vaimolta. Totuutta en tiedä…….pitänee laitella mailia ja kysellä miten Bill voi 🙂

    Onneksi löydettiin kohtuu vaivalla toinen B&B ja palvelu oli ensiluokkaista. Paikan nimi vaan unohtu.

    Pool Kiesille kiitokset Kinburnin suosittelusta. Paikka oli suosittelun väärti. Yhdyn suosittelijoiden joukkoon. Loistava palvelu, kalustus ja erittäin mukavia ihmisiä. Kerroin myös terveiset sinulta ja tottahan toki Elaine muisti sinut. Olet kuulemma mailaillut ’muutaman’ kerran Elainelle.

    Eikun vaan innolla pelaamaan Skotlantiin. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.

    Täältä tähän………

    Kiitos raportista ja terveisistä. Hyvä saada vinkkejä seuraavalle, jo suunnitteilla olevalle, reissulle. Erikoista oli New Coursen arvio – meille kyllä jäi koko porukalle kentästä parempi fiilis. Ehkä sitten meille osui parempi päivä tuolloin tai jotain. Tai sitten oltiin vaan niin innoisaan kun se oli ensimmäinen kenttä Skotlannissa – mene ja tiedä.

    Teettekö reissusta kuvagalleriaa?

    Carnoustie on kyllä kerrassaan vaikuttava kokemus.

    Juuri tuollaisten Carnoustie B&B-kokemusten takia tämä palsta on kyllä mainio väline matkaaville pelureille. Ja muutenkin.

    Ollaan tosiaan pidetty Elainen kanssa yhteyttä, joulukortit jne. Elaine jo mailailikin mukavista suomalaisasiakkaista.

    Pool Keisi kirjoitti: (23.4.2007 15:42:15)
    Kiitos raportista ja terveisistä. Hyvä saada vinkkejä seuraavalle, jo suunnitteilla olevalle, reissulle. Erikoista oli New Coursen arvio – meille kyllä jäi koko porukalle kentästä parempi fiilis. Ehkä sitten meille osui parempi päivä tuolloin tai jotain. Tai sitten oltiin vaan niin innoisaan kun se oli ensimmäinen kenttä Skotlannissa – mene ja tiedä.

    Teettekö reissusta kuvagalleriaa?

    New course oli muillekin ryhmämme jäsenistä pettymys. Edelliset links kokemukset oli tyyliin Carne, Lahinch ja Ballybunion. Siellä vähän enemmän muotoa ja se koettiin ’hienommaksi’ ja mieleenpainuvammaksi. Ehkä siinä syy. Muilla ryhmän jäsenillä pelikin kulki jotenkin. Ja lisäksi se oli meidänkin Skottireissun eka kenttä. Pettymys kuitenkin.

    Kuvagalleriaa ei ole tarkoitus tehdä. Otin 2 Mpix kännykkäkameralla tilanne kuvia 443 ja videoita 50 + muiden kuvat. Laadultaan ei siis oikein julkaisukelpoisia. Laatu oikeastaan aika karsea niissä kuvissa.

    Minkäslaiset on teidän suunnitelmat uudelle reissulle.

    zapal kirjoitti: (25.4.2007 15:46:46)

    Ja lisäksi se oli meidänkin Skottireissun eka kenttä.

    Korjataan hieman………..eka links kenttä.

    Tuli taannoin pelattua 3 kenttää Glasgowssa:

    Littlehill golf course
    – kunnallinen kenttä 10 min bussimatka (45) keskustasta
    – kierros £10
    – mäkinen, haastava kenttä, kovat greenit
    – klubilla ei ole palveluita, läheltä löytyy Spar
    – tyhjää viikolla, viikonloppuaamuina klubikisat, kannattaa varata aika
    – rikottuja kaljapulloja yms. roskaa kentällä
    – greenit paremmat mitä meillä keväällä
    – Hintansa arvoinen, pelasin useita kertoja
    http://www.glasgow.gov.uk/en/Residents/Parks_Outdoors/Activities/Golf/littlehillgolfcourse.htm

    Lethamhill golf course
    – Kunnallinen kenttä, 20 min bussimatka keskustasta
    – Kierros £10
    – Mäkinen, paljon sokkoja, pehmeämmä greenit, siistimpi
    – Harjoitusalue
    http://www.glasgow.gov.uk/en/Residents/Parks_Outdoors/Activities/Golf/lethamhillgolfcourse.htm

    Douglas Park golf course
    – yksityinen, jäsenten (200?) omistama suljettu kenttä
    – jäsenmaksu reilut £600
    – rautatien varressa noin 20 min junamatkan päässä keskustasta
    – ei cadimasteria, ajanvarusta yms., kentälle kirjaudutaan proshopissa. Kulut minimoitu, kentän tärkeimmät palkoolliset lieneevät kenttämestari ja sihteeri
    – Jäsenille jaetusta kalenterista näkee, milloin kentällä on tapahtumia, muuten kentälle pääsee maks. 30 min odotuksen jälkeen
    – Toukokuusta syyskuulle on tapahtumia (pieniä) melkein joka päivä, talvella on hiljaista
    – jäsen saa tuoda saman vieraan maksimissaan 3 kertaa vuodessa
    – greenit pomppuisia jne., uudistavat yhden greenin kerrallaan. Muuten upea kokemus
    – klubirakennus 1930 –luvulta, pukuhuoneen kaapit vanhat
    – Klubilla tarjolla ruokaa, virvokkeita jne. Upeat näkymät 1 teelle ja 18 greenille. Klubi ja kenttä toimivat omakustannusperiaatteella, esim. jos voittoa tulee reilusti pelikausimaksu laskee seuraavana kautena.
    – Klubilla teemailtoa, esim. perjantaisin
    – Myös klubi on suljettu
    – Klubituuppari voi täällä vain uneksia moisista puitteista
    http://www.douglasparkgolfclub.co.uk/

    Muutoin golfista Skotlannista:

    Väittäisin, että keskimääräinen taitotaso on keskimäärin alhaisempi kuin Suomessa. Esim. yksikään 1 teen avauksista ei osunut väylälle yksityiskentällä. Avoimet kentät ovat varmaan yksi selittävä tekiä, mutta merkittämpää on rangejen puute. Muutamaan kertaan törmäsin kentällä kavereihin, joilla oli messissä pari mailaa ja pallopussi. He harjoittelivat sopivissa väleissä teepaikoilta draiveja, lähestymisiä ja putteja jne.

    Skotit tuppaavat pelaamaan omissa ryhmissään. Pelasin suurimman osan kierroksista yksin, vaikka pariin otteeseen kysyin mahdollisuutta päästä edellä tai takana olevaan ryhmään. Samoin kavereni pelaa merkittän osan kierroksista yksin yksityiskentällä, jollei itse tuo jotain vierasta kentälle.

    Jakaisin skottilaiset kentät seuraavasti:
    – avoimet kentät
    – suljetut kentät, kausipelimaksu voi olla jopa £2000 tai £400, miten jäsenistö päättää
    – ‘suomalaiset’ kentät, jonne toivotaan turisteja, gf- maksuineen

    Yleisesti ottaen, mitä kauemmaksi menee isoista kaupungeista, etenkin Edingbourgista, sitä parempaa vastineetta saa rahoilleen.

    Ps. kaveri- ja jopa yrityskisoissa maks. hcp on 18, jollei omaa virallista tasoitusta. Eikö samaa periaatetta voitaisiin soveltaa myös meillä. Ts. Jollei ole jättänyt 4 tasoituskorttia, maks. tasoitus olisi kisassa 18.

    Kiitos kattavasta kuvauksesta Fantti!

    Fantti kirjoitti: (8.5.2007 12:45:34)

    – Klubilla teemailtoa, esim. perjantaisin

    Hetken kelasin, että teeMAITOa saa vain esim. perjantaisin… Vaikeita nämä ”yhdys-sanat”…

    sv

    Eikö kukaan ole pelannut Kingsbarnsia? Olin reissulla, jossa pelattiin Old Course, Carnoustie ja Kb (siis Dunhill Links -kisakokonaisuus). Kb on tietenkin uusi, kaupallinen (ja pirun kallis) kenttä, mutta loistava kaikin puolin. Ehkä paras kenttä mitä olen missään pelannut, niin lay-outiltaan, kunnoltaan kuin maisemiltaankin.

    Kiitokset jo vallinneen käsityksen vahvistuksesta (eikä se enää niin kalliilta tunnu kommenttiesi jälkeen..). Kingsbarnsiin menossa reilu viikon päästä, joten hyvältä kuulostaa….

    Aikoinaan kun muutimme Glasgowhun pelasimme ensimmäisenä kenttänämme juuri tuon Fantin mainitseman Littlehillin. Kirjoitin noista kokemuksista ja muutenkin kokemuksistamme Skotlannissa golfin parissa Golf – Connecting People -ketjuun, mutta ainakaan minä en tuolla hakutoiminnolla noita viestejä enää löytänyt.

    Tiivistettynä Littlehilliin liittynyt osuus: Samalla kierrokselle sattui kummun taakse sammunut narkkari, koiranulkoiluttaja, joka etsiskele meidän palloja, viinipullo toimittamassa lipun virkaa griinillä sekä kaiken huippuna reipas, Glasgown ihanaa nuorisoa edustanut mopoilija, joka hyppeli bunkkereiden yli griineille ja revitteli ympyrää griineillä.

    Keskimääräisestä taitotasosta olen Fantin kanssa täysin erimieltä, mutta tuohon väittämään varmasti vaikutti nuo kierrokset public-kentillä, joissa nyt näkyy kaikenlaista kentänpieksäjää. Itse sanoisin, että taitotaso sekä pelinopeus ovat keskimäärin selkeästi meitä edellä.

    Kannattaa huomata, että haussa on oletuksena 180 päivää – se ei ole kuin puoli vuotta. Sen kun kasvattaa vaikkapa 1800:aan, niin johan alkaa ketjuja löytymään.
    Conencting People

    Thanks! Eihän tässä kiireessä voi kaikkea huomata 🙂

    sv kirjoitti: (8.5.2007 13:25:15)
    Eikö kukaan ole pelannut Kingsbarnsia?

    Juuolen: Kommentteja

    No Littlehill on siistiintynyt BigEasyn ajoista, narkkareita yms. ei näkynyt. Pikkupoikia ja koiran ulkoiluttajia kyllä. Pikkupojatkin ovat sivistyneet eivätkä ryöstä pelissä olevaa palloa. Toisaalta nyt ymmärtää miksi Lethamhill on siistimmässä kunnossa. Littlehillin aluetta luultavammin siistitty ja mm. viimeisen viiden vuoden aikana asuntojen hinnat ja talous noussut Skotlannissa huimasti.

    Keskimääräinen taitotaso lienee Skotlannissa kuitenkin meikäläistä heikompi. Esim. kollegoistani vain isolla päälliköllä oli alhaisempi kuin minulla, jopa lentokentältä hotelliin vienyt taksikuski piti alle 17 tasoitusta hyvänä.

    Kierrosajat skotlannissa ovat mielestäni meikäläisittäin lyhyempiä koska:
    – kentällä on väljää, esim. suurin osa ryhmistä on alle 4 hengen ryhmiä
    – teepaikat sijaitsevat greenin vieressä
    – harkkarundeilla ei saantöjä ei noudateta, esim. pallo dropataan siihen minne sen arveltiin kadonneen
    – klubille ei pysähdytä puolivälissä

    Viime sunnuntaina pelasin kierroksen klubikisan perässä. Kierros kesti varmaan yli 4,5 h. Mm. palloja etsittiin ja pariin kertaan kisalaiset kävivät lyömässä uuden pallon. Välillä tuli kunnolla vettä, jopa rakeita, ja sateenvarjoa piti pitää vaaka-asennossa. Kenttä tuli pelattua läpi, toisinkuin se edellä mennyt papparainen, joka löi 14 greenin etubunkkerissa 6 kertaa viimeisen lyönnin päätyessä kiviaidan taakse.

    MMF

    Aika paljon on hyvää informaatiota tässä ketjussa.

    Aivan ehdoton opus golf-reissulle Skotlantiin on Skotlannin turistikeskuksen julkaisema Golf in Scotland. Tulee joka vuosi ja sisältää kaikki kentät alueittain.Jokaisesta kentästä on kenttäkuvaus, hinnat, puhelinnumerot sekä paljon erilaisia greenfee tarjouksia eri alueille. Siitä on todella mukava suunnittella pelireissua kun on kaikki kätevästi yhdissä kansissa.

    Kirja on täysin ilmainen ja sen voi tilata kotiin kannettuna tästä: Visit Scotland

    Siinä voi kyllä mennä jonkun aikaa kunnes kotiin tulee. Mulla meni muistaakseni reilu kuukausi. Sen saa kyllä myös paikanpäältä jokaisesta Visit Scotlannin toimistosta.

    Puoli vuotta Edinburgissa asuneena voin sanoa että on todella käytännöllinen opus.

    Tästä viestiketjusta löytyi paljon hyvää Skotlannin matkaa varten, täydennän omilla kokemuksilla.

    Oman matkani ajankohta oli huhtikuun viimeinen viikonloppu, porukassa 3 henkeä. KLM:ltä löytyi tehokas yhteys, lähtö aamutuimaan to-aamuna (6.15) ja paluu myöhään su-iltana (23.50). Joka päivä ehti hyvin pelaamaan. Kulkupelinä vuokra-auto; pelipanoksena mm. ajovuorot.

    B&B oli varattuna sähköpostitse etukäteen Crailin kylästä (http://www.selcraighouse.co.uk/). Valintakriteeri oli, että sieltä sai yhden hengen huoneita kohtuuhintaan (30 puntaa/yö). Aamiaiset sovitettiin aikataulujemme mukaan. Rauhallinen ja kaunis kylä, jossa paikallisiin pääsi tutustumaan kahdessa pubissa. Ruokatilauksia ei päässyt tekemään enää klo 20 jälkeen.

    Old Courselle onnistuttiin pääsemään kolmantena päivänä arvonnan kautta, tätä odotellessa tuli pelattua Eden ja New Course. Peliohjelmaamme kuuluivat myös Crailin Balcome sekä paluupäivänä maailman vanhimmaksi edelleen toimivaksi kentäksi tituleerattu Musselburgh (http://www.musselburgholdlinks.co.uk/). Musselburgh tuntui viimeisenä päivänä jo varsin vaatimattomalta, 9 reikää laukkaradan keskellä, piristeenä 4. reiän viheriön vieressä oleva pubi.

    Tässä linkki New Coursen 10:n tiiauspaikalta ottamaani panoraamakuvaan.

    http://www.moisio.net/panorama/standrews1/standrews1.html

    Lennot

    Suoria lentoja ei ole välillä Helsinki – Glasgow. Valitsin Heathrown (BA) kautta menneen yhteyden. Muita mahdollisia hubeja ovat Köpis ja Amsterdam. Esim. paikalliset välttävät Heathrowta ja lentävät maailmalle mieluummin Amsterdamin kautta. Suosittelen välttämään Heathrowta. Esim. menomatkalla käveltiin useampi sata metriä, ilman vessoja Connect Centeriin, jonne päästääkseen piti läpäistä turvatarkastus toistamiseen. Connect Centeristä oli useampi sata metriä kotimaan terminaaliin. Takaisin tullessa ei tuplatarkastusta tarvinnut läpäistä, mutta portilla odotettiin koneeseen pääsyä, ilman vessoja.

    Finski verotti menomatkalla bägistä reilut 100 e ja tulomatka ei maksanut mitään, vaikka kysyin. BA ohjeiden mukaan golfbägi sisältää 14 mailaa, tusinan palloja ja golfkengät. Maksu kannattaa maksaa etukäteen.

    Taksit

    Takseja on mm. brittimallia ja tavallisen näköisiä autoja, joissa on esim. puskurissa taksilupakyltit. Muutoin takseja ei erota normaalista liikenteestä. Visa ei oikein allekirjoittaneen kuskille kelvannut ja saatua kuittia ei kehdannut laittaa matkalaskuun. Välttämättä paikalliset kuskit eivät ole yhtä rehellisiä, kuin meikäläiset suharit. Jos hyvän ja luetettavan kuskin löytää, kannattaa häneltä tilata useampi kyyti. Allekirjoittaneen kuski tarjosi käyntikorttia, muttei laatu oikein tyydyttänyt. Taksikuskilla oli mm. kynä hukassa ja kortin lukija ’ei toiminut’. Matka lentokentältä keskustaan maksoi £20.

    Bussit

    Glasgowssa on kattava paikallisliikenteen verkko. Paikallinen liikenneverkko ja tiheys on ulkopuoliselle hieman vaikea hahmottaa. Web sivuilta löytyy verkkokartta yms., mutta verkkokartalla ilmoitettujen paikan ja teiden nimien vertaaminen golfkenttien sijaintiin on hieman haasteellista.

    Bussien hinnoittelu on hieman hämärä. Myynnissä on kolmenlaisia lippuja: Kertalippu, kaksi matkaa ja päivälippu. Hinnat esim. £1.15, £2.00 ja £3.00. Lipun osto tapahtuu kuljettajalta työntämällä kolikoita läpinäkyvään laariin. Vaihtorahoja ei anneta. Tämän lisäksi tarjolla on viikko ja kuukausilippuja.

    Lentokentän ja keskustan välillä liikennöi tiheästi linja-auto (CityLink). Yhdensuuntainen matka maksaa £3.50 ja meno-paluu £5.00.

    Junat

    Glasgowssa on kaksi isompaa rautatieasemaa: Central ja Queenstreet. Molemmilla asemilla on kaukoliikenne katutasossa ja paikallisliikenne maan alla. Paikallisliikenteen junien laitureiden löytäminen ei ensikertalaisella käy käden käänteessä, joten asemalle menoon kannattaa varata aikaa. Aikatauluja löytyy useilta sivuilta. Lippuja voi ostaa mm. lippuluukulta ja automaateista. Laitureilla oloon/pääsyyn vaaditaan voimassa oleva lippu. Paikallisliikenne on kohtuuhintaista, mutta kaukoliikenne voi olla huomattavasti suomalaista kalliimpaa. Paikkalippuja ei yleensä osteta. 2 luokan lipun saattaa voida päivittää 1 luokan lippuun matkan aikana hintaan £10.

    Tämän lisäksi Glasgowssa on keskustan alla metro.

    Henkilöautot

    Yksin en viitsinyt vuokrata autoa enkä kavereiden autoja halunnut vapaaehtoisesti ajaa. Mm. liittymissä ja liikenneympyröissä on suuri vaara lähteä väärään suuntaan. Pitkiä valoja vilkauttamalla annetaan merkki toisen päästämisestä edelle esim. liittymissä ja risteyksissä. Liikenneympyröissä saatetaan vilkuttaa oikealle osoittaakseen, ettei poistuta seuraavasta liittymästä.

    Ruuhkaa on aamuisin ja klo 15-18 välillä. Lyhytkin matka saattaa kestää, koska autoja on paljon ja liikennevaloja ei ole aina synkronoitu meikäläiseen tapaan. Muutoin liikenne on huomattavasti inhimillisempää kuin eteläisessä osassa UK:ta.

    Vuokraisin automaattivaihteisen auton, jos briteissä pitäisi ajaa.

    Majoitus

    Hotelleja ja hostelleja löytyy kaupungista todella paljon. Yksittäinen yö saattaa vaihdella 30 – 200 e välillä. Hotelleja ja hostelleja voi etsiä mm. www- sivuilta. Eräs kartoittamani hostelli suositteli suoraa varausta, koska www- palvelun tarjoa ottaa majoitushinnasta kymmeniä prosentteja. Eli etsi majoitus www- sivuilta ja googleta majoituksen omat kotisivut ja ota yhteyttä. Suosisin länsipuolen hostelleja/hotelleja tai keskustan hotelleja. Hotelleja valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota myös mahdollisen auton paikoitukseen.

    Aamupalaksi tarjotaan mannermaista tai skottilaista aamupalaa. Jälkimmäinen sopii hyvin mm. dager efter aamuiksi, mutta ei sitä useampana aamuna syö.

    Hostellien ja hotellien Internetyhteydet on toteutettu yleensä Wlania -hyödytäen.

    Golfkentät

    Tarjontaa riittää ja parhaiten kenttien sijainnin löytää osoitteesta maps.google.co.uk -> Find bussiness -> Golf tai Golf Courses + paikkakunta. Ko. paikasta pystyy mm. katsomaan kenttien satelliittikuvaa ( kaupunkialueella). Kentän kotisivut eivät välttämättä löydy ko. palvelun kautta. Ne löytynevät googlettamalla kentän nimi. Kotisivuilta löytynee mm. tieto suhtautumisesta vieraspelaajiin. Yksityisillä / suljetuilla kentillä ei ole välttämättä Cädimasteria tai toimitusjohtajaa. Asia pitää jopa sopia OTO-toimisen sihteerin kanssa. Hän on kiinnostunut ottamaan vieraita kentälle tai sitten ei. Paikalliset saattavat soittaa noin tunti ennen kentällä menoa ja tiedustella onko kentällä vieraspelaajalle tilaa. Tilaa on arkisin ja ennen kesää. Viikonloppuisin kannattaa varata tiiajat, muutoin avoimille kentille pääsee maksamalla GF:n.

    Jotkut kentät sijaitsevat bussireittien tai juna-aseman lähistöllä. Joukkoliikenteen varresta löytyy mm. Troonin kunnalliset kentät, Lanarkin maailman 25 vanhin kenttä (15 min kävely asemalta) ja Littlehill -kunnallinen ok kenttä (bussi 45). Kenttien kunto oli parempi mitä meillä tähän aikaan.

    Kenttiä on monenlaisia. Joillakin kentillä paikalliset avaavat honourissa. Muutoin ei tiedä, miten väylä pelataan. Sokkoja löytyi kaikilta pelaamilta kentiltä. Ennen sokkoavausta odotellaan tarpeeksi kauan, jotta edellinen ryhmä pääsee alta pois.

    Pääosilla kenttiä etäisyysmerkit ovat 100 ja 150 yardin päässä viheriön keskeltä. Joillakin kentillä etäisyydet vaihtelevat väyläkohtaisesti, esim. Lanark. Eräällä kentällä muutamaa greeniä on siirretty, mutta etäisyysmerkkejä ei ole siirretty. Miksi siirtää merkkiä, kun kaikki tietävät merkin olevan 120 yardissa :-)?. Löysin etäisyysmerkit vain maasta ts. ampiaispaaluja ei näkynyt.

    Kieli ja paikallinen väestö

    Ei niiden puheesta välttämättä ota selvää, paitsi sanan ’fucking’. Ko. alueella lienee ollut kohtuullinen lama kaivostoiminnan alasajon jälkeen. Näyttäisi siltä, että alueen talous kehittyy ja hinnat tulevat nousemaan.

    Shoppailu

    Glasgown keskusta sopii hyvin golfleskelle. Luottokorttia ei hänellä pidä antaa, vaikka hintataso ei ole erityisen korkea. Myös kulttuuria on tarjolla, ken sitä kaipaa.

    Löysin Shauchianstreet:ltä JJB:n, jossa oli kohtuuhintaista golfkamaa. Toinen tutustumisen arvoinen paikka urheiluliike Bunchanstreet:n sivukadulla (välillä kävelykatu – Centralstation). Ko. paikassa voi mm. customoida mailansa hintaan £30 tai etsiä svingiin sopiva draiveri. Kaupungista löytyy mm. Nevada Bob’s ja American Discount. Liikkeiden hinnat ovat hieman edullisempia kuin Suomessa, muttei ko. paikkaan kannata mailoja lähtee ostamaan. Golfpaitoja yms. krääsää kannattaa ostaa

    Pääosa kaupoista menee kiinni klo 18 paitsi torstaisin, jolloin ne sulkevat ovensa kello 19. Pääosa liikkeistä on auki myös sunnuntaisin.

    Ruokailu, baarit, huvitukset

    Syödä ja juoda voi halvalla tai kalliilla, miten paikan valitsee. Intialainen ruoka on tällä erään pop ja yhtenä päivänä tuli käytyä syömässä buffet -lounas. Lounastarjouksia löytyy lähes kaikista ravintoloista, ruokailu on iltaisin tyyriimpää. Yleensä odotetaan pöytään ohjaamista ja ruokailun lopuksi maksetaan. Tippi jätetään (tai ei) laskun jälkeen pöydälle.

    Bunchanstreet:n ja Queenstreet Stationin välissä on kohtuuhintainen Open Kepab. Kepab special riittää kahdelle…

    Kaupoissa ja kioskeissa on tarjolla runsaasti valmissalaatteja, kolmioleipiä yms. valmista välipalaa.

    Virvokkeet ovat meikäläistä edullisemmat. Stella pint voi keskustassa maksaa esim. £2.10. Pubit sulkeutuvat klo 23, mutta yökerhot ovat auki pidempään. Pubin ja yökerhon ero siinä, että Pubissa ei ole tanssilattiaa. Mm. WalkAbout ja sen viereiset pubit tarjoavat rasvaruokaa ja virvokkeita kohtuuhintaa. Terasseja löytyy mm. Centralstationin ja keskusaukion lähistöltä.

    Lähin Viskitislaamo sijaitsee kaupungin länsipuolella, bussimatkan päässä. Viskikauppoja löytyy mm. keskustasta. Viina/viinikauppa löytyy mm. ohitustien länsipuolelta, mutta paikallisista Siwoista saa tarvittaessa tarvittavat urheilujuomat, myös kello 18 jälkeen.

    Tupakointi

    Pubeissa yms. on tupakointikielto. Oven ulkopuolella näkyy tupakalla olevia ja esim. hostellit/hotellit eivät salli tupakointia huoneessa.

    Summa summarium

    Palaan Glasgowiin, mutten yksin. Kaupunki soveltuu mm. hyvin golfleskille ja golffarit voivat mennä kentällä, julkisia käyttäen. Ei tarvitse pohtia kumpi on kuski. Paikalliset pitävät parhaimpina kuukausina touko- ja kesäkuuta. Kesä oli tänä vuonna noin kuukauden aikaisessa, joten kelit olivat mitä parhaimmat huhti-toukokuun vaihteessa.

    Tuuli, historia, Suomea keskimäärin vaikeammat kentät antavat oman säväyksen pelaamiseen. Klubituupparin ei välttämä kannata maksaa satoja puntia kuuluisista kentistä, varsinkaan jollei peli ole tikissä. Kohtuuhintaista pelaamista kohtuukuntoisilla kentillä on tarjolla bussireitin yms. varrella kohtuuhintaan. Reissusta jää enemmän käteen, jos valitut pelaa kentät vähintään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta menee opetteluun.

    Sateeseen kannattaa varautua. Skotlannin hintataso tullee nousemaan, sinne kannattaa mennä lähivuosina.

Esillä 22 viestiä, 51 - 72 (kaikkiaan 72)
Vastaa aiheeseen: Skotlantiin – VINKKEJÄ KAIVATAAN

Etusivu Foorumit Matkailu Skotlantiin – VINKKEJÄ KAIVATAAN