26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Sisähalli Turun seudulla??

Etusivu Foorumit Yleistä Sisähalli Turun seudulla??

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ollaan Pääsiäisviikonloppu Turuuus – onko auki olevaa sisähallia golf-harjoitteluun Turun seudulla? Nettisivujen mukaan Evergreen on jo kiinni.

    Luolavuoressa on kuplahalli, jonka pitäisi olla auki koko huhtikuun – toivottavasti pääsiäinen ei aiheuta muutoksia. Kaveri meni siitä ohi koiran kanssa ja paikka oli ainakin tänään vielä auki.

    Tarkkoja aukeamisaikoja en muista, varmaankin ennen puolta päivää. Halli on muistaakseni auki lauantaisin klo 18 asti ja sunnuntaisin klo 16 asti. Muut päivät ovat seuravuoroille yms. Kertamaksu on kympin ja siihen sisältyy pallot ja puttailut niin kauan kun jaksaa harjoitella. Väliaikaliikuntana pääsee poimimaan palloja. 🙂

    Tarkkaa osoitetta en osaa antaa kun ajelen sinne aina ns. perstuntumalla – oisko Luolavuorentiellä?

    Kaarinassa ainakin on. Kävin sielä pari-kolme vuotta sitten. Silloin kun se avattiin ja ihan hyvähän sielä oli palloja lätkiä.

    everGreen

    Oho. Sorry. Pasi onkin näköjään pistänyt ovet jo lukkoon. Copy-Paste sivuilta:

    HALLI SULJETTU 1.04-06 ALKAEN
    TOIVOTAN ASIAKKAILLE HYVÄÄ KESÄÄ

    Theodore S. Maul, Esq. kirjoitti: (9.4.2006 21:53:26)

    Tarkkaa osoitetta en osaa antaa kun ajelen sinne aina ns. perstuntumalla – oisko Luolavuorentiellä?

    Luolavuorentiellä hyvinkin, helppo löytää kun on tien vieressä, näkyy hyvin tielle.

    Säävarauksella halli on auki/kiinni, joten niin kauan kun räntä pitää ulkoranget ainakin teoriassa sulki, niin Luolavuoren kupla pysynee auki. Aika monet vakiovuorot hallilla ovat tosin jo loppuneet.. -> aukioloaika?

    Löysin tällaisen tiedon netistä:

    Myöhäisestä kevääntulosta johtuen, Luolavuoren golfkupala on auki suunniteltau pidempään. Tarkemmat aikataulutiedustelut Pro Mika Mäeltä, puh. 0400 783 037.

    Nimetön

    Luolavuoren Golfkupla auki pääsiäisenä perjantaina 14.4- maanantaina 17.4 kello 12.00-16.00. Osoite Luolavuoren puisto 20880 Turku. Puhelin 0400-783037.
    Tervetuloa!

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
Vastaa aiheeseen: Sisähalli Turun seudulla??

Etusivu Foorumit Yleistä Sisähalli Turun seudulla??