16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Seitsemän vuotta tätä on pohdittu.

Etusivu Foorumit Säännöt Seitsemän vuotta tätä on pohdittu.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 31)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tapahtui seuramme 1. mestaruuskisoissa. Olin tuomari ja liikuin autolla katsastelemassa aukkoja. Asiaan. Pysäköin golfauton väylän sivuun, viheriön vasemmassa etukulmassa olevan bunkkerin taakse. Eturenkaat saattoivat olla raffissa, mutta molemmat olemme sitä mieltä , etten ollut pelaajan pelilinjalla. Pelaajan 2. lyönti lähti ja osui tietenkin golfauton kattoon, kimposi siitä huitsin kuikkaan ja tulihan siitä ns. tokkopa- pallo. Tokkopa löytyy ja ei löytynytkään. Melkoinen kakofonia aiheesta alkoi: pelaaja oli sitä mieltä, että ei saa haitata peliä , olen ollut liian lähellä viheriötä autollani ja jos ei muuta keksitä, niin tuomarin vika se juttu on. Minä puolestani yritin selittää, että en lyönyt palloasi:) Suomeksi: pallo osui tuomarin auton kattoon ja palloa ei löytynyt 5 minuutin aikarajan sisällä. Railakkaan sananvaihdon jälkeen julistin tuomioni. Olemme pelanneet veljellisesti kaikki nämä vuodet riitelemättä yhdessä – kuitenkin niin – että ainakin kerran vuodessa viinilasin äärellä olemme palanneet tapahtuneeseen. Nyt siitä on seitsemän vuotta. Toissailtaisen veljesmaljojen yhteydessä päätimme antaa sinullekin mahdollisuuden ratkaista asia. Pysyttäytykää säännöissä, pliis. Siitä kumpi voittaisi nokkaanlyöntikisat ei kannata esittää arvioita.

    KL

    Harmittava tilanne ja kertomasi perusteella olit harkitsemattomasti sijoittunut. Siitä huolimatta kyseessä on ulkopuolinen tapaus (rub of the green) etkä tahallasi vaikuttanut pallon kulkuun. Siispä sovellettava sääntö on 19-1 ja pallo pelataan sieltä mihin se päätyi. Jos (ja kun) sitä ei löydy, uusi lyönti lähtee edellisen paikalta säännön 27-1 mukaisesti.

    Asiallinen vastaus, mutta annetaan muillekin vastausmahdollisuus ennen kuin kerron miten asia hovissa päätettiin. KL:n vastaus ei mitä ilmeisemmin tyydytä kaveriani. Anyone?

    KL

    solifer kirjoitti: (9.11.2012 13:15:24)
    Asiallinen vastaus, mutta annetaan muillekin vastausmahdollisuus ennen kuin kerron miten asia hovissa päätettiin. KL:n vastaus ei mitä ilmeisemmin tyydytä kaveriani. Anyone?

    Alkuperäisen viestisi perusteella luulin sinun etsivän oikeaa ratkaisua etkä kaveriasi tyydyttävää sellaista. Pahoittelen väärinymmärrystä 😉

    Ei sillä ole merkitystä onko kyseessä ollut tuomarin auto, ohi lentävä lintu tai kentänhoitajan ruohonleikkuri -> mitäs löi sinne mihin löi eikä pyytänyt siirtämään autoa.

    Mutta sepä olisikin ollut mielenkiintoinen tilanne jos olisit antanut uuden lyönnin, pelaaja olisi sen ottanut ja muut pelaajat olisivat sen jälkeen valittaneet ja vaatineet DQ:ta.

    Okei , ei kiusata enempää. Tuomitsin asian juuri siten kuin ehdotitkin. Soitettiin vielä liittotuomarillekin, koska päätöstäni ei ihan hevillä nielty. Tilanne oli molemmille kiusallinen, mutta vuodet ja ystävyys ovat silittäneet tämänkin asian. Itse kysymykseen liittymätön asia oli se, että olin tuolloin seuran ainoa tuomarikortin haltija ja paineet olivat luonnollisesti kovat. Jatkoepisodi oli se, että viimeisen päivän viimeinen kuuma ryhmä läheni klubitaloa. Mitään ’ tuomittavaa’ ei ollult noina päivinä tapahtunut pl. tuo autoepisodi, kunnes 16. väylältä soitetaan, että tuomiota tarvitaan. Klubin kolme kuuminta pelaaja ja yksi heistä oli lyönyt avauksensa par 4:lla viheriöbunkkerin etuseinään ja pallo oli näkymättömissä. Vain pieni reikä uuden kentän bunkkerin pehmeässä etureunassa. Ei siinäkään ollut kiva seistä, kun kaveri kysyy: ’ Vastaa vain yhteen kysymykseen: onko pallo bunkkerissa vai ei ?’ Ja minähän vastasin.

    KL

    solifer kirjoitti: (9.11.2012 14:05:24)
    Klubin kolme kuuminta pelaaja ja yksi heistä oli lyönyt avauksensa par 4:lla viheriöbunkkerin etuseinään ja pallo oli näkymättömissä. Vain pieni reikä uuden kentän bunkkerin pehmeässä etureunassa. Ei siinäkään ollut kiva seistä, kun kaveri kysyy: ’ Vastaa vain yhteen kysymykseen: onko pallo bunkkerissa vai ei ?’ Ja minähän vastasin.

    No oliko?

    Ikävä kyllä on ?

    #277432 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Taitaa se voida olla olemattakin.

    Bunkkerin rajahan jatkuu vain alaspäin, eli maa- tai ruohopeitteinen bunkkerin seinämä ei ole estettä, vaan kentän oleellinen osa.

    Jos siis pallo on lävistänyt hiekan ja päätynyt esteen seinämään hiekan ja esteen rajan ulkopuolelle, on se pelattava niin kuin se makaa tai sovellettava sääntöä, jonka perusteella voi vapautuksen ottaa. Tässä tapauksessa vapautuminen ei kuitenkaan voi tapahtua ilman rangaistuslyöntiä. .

    #277433 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Pekka Pelimies kirjoitti: (12.11.2012 3:40:49)

    Kannattais varmaan kuitenkin lukea säännöt ja deccarit eikä arvailla. Joku voi vielä uskoa.

    #277434 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Pekka Pelimies kirjoitti: (12.11.2012 3:40:49)
    Taitaa se voida olla olemattakin.

    Ei voi. Pallon upottua bunkkeriin se on bunkkerissa, vaikka se menisikin maan sisässä bunkkerin pystysuorien rajojen ulkopuolelle, kts. Dec 13/4.

    Pekka Pelimies kirjoitti: (12.11.2012 3:40:49)

    Bunkkerin rajahan jatkuu vain alaspäin, eli maa- tai ruohopeitteinen bunkkerin seinämä ei ole estettä, vaan kentän oleellinen osa.

    Ei ole kentän oleellinen osa, vaan osa kenttää, tarkemmin ottaen kuuluu pelialueeseen, ellei paikallissäännöllä asiaa ole muutettu.

    Pekka Pelimies kirjoitti: (12.11.2012 3:40:49)
    Jos siis pallo on lävistänyt hiekan ja päätynyt esteen seinämään hiekan ja esteen rajan ulkopuolelle, on se pelattava niin kuin se makaa tai sovellettava sääntöä, jonka perusteella voi vapautuksen ottaa. Tässä tapauksessa vapautuminen ei kuitenkaan voi tapahtua ilman rangaistuslyöntiä. .

    Tästä suuresta viisaudesta puuttuu se olennainen, eli pudotetaanko pallo bunkkeriin vai sen ulkopuolelle….

    #277435 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (12.11.2012 10:57:10)

    Bunkkeriin…

    Sikäli jännä, että pallon lopullinen paikka ei tässä tilanteessa määritä sitä missä osassa kenttää vai esteessä se on.

    #277436 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    No niin. Missä se pallo ihan oikeasti oli? Bunkkerin määritelmä: ’a ball is called as being in a bunker if it touches the sand within it.’ Kun vielä todetaan, että pallo lyötiin bunkkerin ulkopuolelta, niin siitä seuraa, että pallo ei koskaan ollut bunkkerissa , ei jäänyt bunkkeriin eikä poistunut bunkkerista.

    Pallo ei ole bunkkerissa, koska bunkkerin rajat kulkevat juuri kuten aikaisemmin on kerrottu. Mihin siis dropataan. Ei ainakaan bunkkeriin, koska esteeseen ei saa/tarvitse dropata jos pallo ei ole ollut esteessä. Tuomioni oli: pallo EI ole bunkkerissa. Tuomitsin sen oleva 23 sentin syvyydessä maan sisällä. Kaverille laitettiin tii oletetun sijaintikohdan päälle ja jatkoi siitä. Näin sen tuomitsin ja menikö väärin vai ei , niin seitsemän vuotta on pitkä aika tähänkin deccariin. Onneksi mestaruus ei ratkennut tuohon tapahtumaan, vaan voittaja oli selvinnyt jo pari reikää aikaisemmin.

    #277437 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tässä vielä suora lainaus ja linkki USGAn rules and decisioniin jonka mukaan pallo oli kuin olikin bunkkerissa koska se meni maan sisään bunkkerin puolelta:

    http://www.usga.org/Rule-Books/Rules-of-Golf/Decision-13/

    13/4
    Ball Completely Embedded in Lip of Bunker

    Q.A player’s ball is completely embedded in the vertical lip of a bunker. The lip is not grass-covered, so it is part of the bunker. Is the ball considered to be lying through the green? If so, the player would be entitled to drop the ball behind the bunker if he deems it unplayable.

    A.No. An embedded ball is considered to be lying in the part of the course where it entered the ground.

    Eli jos se olisi uponnut samaan kohtaan ruohon puolelta, niin pallo ei olisi ollut bunkkerissa.

    Kiitos hauskasta pähkinästä. Olisin varmaan itsekin sanonut kentällä että se ei ole bunkkerissa.

    #277438 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    solifer kirjoitti: (13.11.2012 9:48:39)
    No niin. Missä se pallo ihan oikeasti oli? Bunkkerin määritelmä: ’a ball is called as being in a bunker if it touches the sand within it.’ Kun vielä todetaan, että pallo lyötiin bunkkerin ulkopuolelta, niin siitä seuraa, että pallo ei koskaan ollut bunkkerissa , ei jäänyt bunkkeriin eikä poistunut bunkkerista.

    Pallo ei ole bunkkerissa, koska bunkkerin rajat kulkevat juuri kuten aikaisemmin on kerrottu. Mihin siis dropataan. Ei ainakaan bunkkeriin, koska esteeseen ei saa/tarvitse dropata jos pallo ei ole ollut esteessä. Tuomioni oli: pallo EI ole bunkkerissa. Tuomitsin sen oleva 23 sentin syvyydessä maan sisällä. Kaverille laitettiin tii oletetun sijaintikohdan päälle ja jatkoi siitä. Näin sen tuomitsin ja menikö väärin vai ei , niin seitsemän vuotta on pitkä aika tähänkin deccariin. Onneksi mestaruus ei ratkennut tuohon tapahtumaan, vaan voittaja oli selvinnyt jo pari reikää aikaisemmin.

    No totaalisen väärinhän tuo meni (juuri tuon mainitun Dec. 13-4 nojalla), mutta virheitä sattuu. Se mitä ihmettelen, on että jos kerran olet jonkinlaisen tuomarikurssinkin käynyt, niin kait edes kisan jälkeen olsit vonut tarkastaa tuomiosi oikeellisuuden deccareista? Ettei olisi seitsemää vuotta tarvinnut asiaa ihmetellä ja mahdollisesti väärää tietoa levittää. Tuo deccari nimittäin löytyy ihan tuolla samalla numerolla myös vuosien 2004-2005 Decisionsista.

    J-P Salakari

    #277439 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Missä se pallo ihan oikeasti oli? Se oli lävistänyt hiekan ja päätynyt oletettavasti 23 cm syvyyteen maan alle? Oletettavasti? Eikö tästä pitäisi olla vähän parempi näyttö, esim. se pallo?
    Par 4:n avauslyönti lentää oletettavasti niin pitkälle, ettei sen putoamispaikka kovin hyvin näy.

    #277440 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    kaukoaatos kirjoitti: (13.11.2012 23:16:20)
    Missä se pallo ihan oikeasti oli? Se oli lävistänyt hiekan ja päätynyt oletettavasti 23 cm syvyyteen maan alle? Oletettavasti? Eikö tästä pitäisi olla vähän parempi näyttö, esim. se pallo?
    Par 4:n avauslyönti lentää oletettavasti niin pitkälle, ettei sen putoamispaikka kovin hyvin näy.

    Ihan hyvä kommentti. Miten tulee menetellä, jos pallo katoaa hiekkaesteeseen? Tarinan perusteella ymmärsin, että pallon uppoamisesta bunkkeriin oli tarpeeksi näyttöä (tiedetään tai on käytännössä varmaa).

    #277441 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Otetaan vielä kerran. Pallo EI uponnut bunkkeriin. Bunkkerin etuseinästä sisään gripin verran. Kaivettiin esiin, tunnistettiin, tungettiin takaisin ja sitten oli päätöksenteon aika.
    1. Bunkkerin määritelmää: ’from which turt or soil has been removed and replaced with sand or the like’. Bunkkerin jyrkkä etureuna EI ollut hiekkaa, vaan rakennusaikaista maa-ainesta – mustaa multaa kauttaaltaan – pehmeää pirulaista johon pallo meni syvälle.
    2. Bunkkerin hiekkaa oli tasaisena mattona vasta bunkkerin pohjalla.

    Matkalla klubille soitin paikalliselle liittotuomarille ja oli kanssani samaa mieltä.

    Vammaa sieluun ei ole tullut vuosien aikana. Meni se väärin tai oikein, niin keskustelusta haluan kiittää. Todelliset autenttiset tapahtumat kentällä kirvoittavat asiallisia kommentteja. Mielipuoliset hypoteesit sensijaan vievät keskustelun kauas otsikosta.

    #277442 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    solifer kirjoitti: (14.11.2012 12:36:14)

    Keskustelua auttaa, jos kertoo kaiken olennaisen heti kerralla. Puuttuvat ja tarvittavat yksityiskohdat ihmisillä on tapana muovata itse etkä alunperin puhunut mitään muuta kuin että pallo meni bunkkerin etuseinään, materiaalista ei olut puhetta. Siispä mielipuolisista hypoteeseistä saat tässä tapauksessa syyttää itseäsi.

    Hiekkaesteen määritelmässä sanotaan:

    Grass-covered ground bordering or within a bunker, including a stacked turf
    face (whether grass-covered or earthen), is not part of the bunker. A wall or
    lip of the bunker not covered with grass is part of the bunker
    .

    Ruohoton rakennusaikainen seinämä on tulkinnanvarainen juttu. Jos siihen seinämään ei ollut aikomuskaan tulla ruohoa, niin ko. seinämä on osa bunkkeria, vaikkei siinä olisikaan hiekkaa. Jos siihen oli tarkoitus kasvattaa ruohoa, niin ollaan kimurantissa tilanteessa, josta säännöt eivät sano mitään. Tiukasti määritelmään tuijottaen ruoho ratkaisee. ei se mitä seinämässä joskus tulee olemaan.

    Itse ratkaisisin yllä kuvatun ongelman paikallissäännöllä, jossa kerrotaan moisten seinämien kuuluvan pelialueeseen, jäisi turha tulkitseminen pois.

    #277443 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    PG

    solifer kirjoitti: (13.11.2012 9:48:39)
    Tuomioni oli: pallo EI ole bunkkerissa. Tuomitsin sen oleva 23 sentin syvyydessä maan sisällä. Kaverille laitettiin tii oletetun sijaintikohdan päälle ja jatkoi siitä.

    Lisätietojen valossa tuomio tuntuu oikealta. Miten kaveri jatkoi peliään? Sovelsiko hän pelaamattoman paikan sääntöä?

    #277444 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    solifer kirjoitti: (14.11.2012 12:36:14)
    Otetaan vielä kerran. Pallo EI uponnut bunkkeriin. Bunkkerin etuseinästä sisään gripin verran. Kaivettiin esiin, tunnistettiin, tungettiin takaisin ja sitten oli päätöksenteon aika.

    Tarkoitatko etuseinällä bunkkerin greeniä lähempää vai lyöntipaikkaa lähempää seinää? Mikä oli bunkkerin muoto,oliko jo pohjalla normisti hiekkaa ja seinät toivat vaan muotoa (ts. tavallinen pelialue)?

    #277445 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    solifer kirjoitti: (14.11.2012 12:36:14)
    Otetaan vielä kerran. Pallo EI uponnut bunkkeriin. Bunkkerin etuseinästä sisään gripin verran. Kaivettiin esiin, tunnistettiin, tungettiin takaisin ja sitten oli päätöksenteon aika.
    1. Bunkkerin määritelmää: ’from which turt or soil has been removed and replaced with sand or the like’. Bunkkerin jyrkkä etureuna EI ollut hiekkaa, vaan rakennusaikaista maa-ainesta – mustaa multaa kauttaaltaan – pehmeää pirulaista johon pallo meni syvälle.
    2. Bunkkerin hiekkaa oli tasaisena mattona vasta bunkkerin pohjalla.

    Matkalla klubille soitin paikalliselle liittotuomarille ja oli kanssani samaa mieltä.

    Vammaa sieluun ei ole tullut vuosien aikana. Meni se väärin tai oikein, niin keskustelusta haluan kiittää. Todelliset autenttiset tapahtumat kentällä kirvoittavat asiallisia kommentteja. Mielipuoliset hypoteesit sensijaan vievät keskustelun kauas otsikosta.

    Se kun vaan on täysin ristiriitainen tuo sinun määrittelysi. Jos se on uponnut bunkkerin etuseinään se on 100% varmasti bunkkerissa. Jos se taasen on uponnut rinteeseen bunkkerin ulkopuolella, se ei sitä ole. Eli termin bunkkerin etuseinä käyttö sotkee tässä koko tilanteen.

    #277446 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    KL

    KL kirjoitti: (14.11.2012 13:23:43)
    Itse ratkaisisin yllä kuvatun ongelman paikallissäännöllä, jossa kerrotaan moisten seinämien kuuluvan pelialueeseen, jäisi turha tulkitseminen pois.

    Tämä siis sillä edellytyksellä, että siihen seinämään on tarkoitus kasvattaa ruohoa. Muussa tapauksessa mitään paikallissääntöä ei tarvita, mullasta tehty seinämä on osa bunkkeria.

    #277447 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (14.11.2012 13:23:43)
    Grass-covered ground bordering or within a bunker, including a stacked turf
    face (whether grass-covered or earthen), is not part of the bunker. A wall or
    lip of the bunker not covered with grass is part of the bunker.

    Tulkitsenko oikein jos sanon että tämän bunkkerin etuseinään uponnut pallo ei ole bunkkerissa,…

    …mutta tässä tapauksessa se olisi bunkkerissa?

    #277448 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Parti kirjoitti: (14.11.2012 15:10:24)

    Tulkitsenko oikein jos sanon että tämän bunkkerin etuseinään uponnut pallo ei ole bunkkerissa,…

    …klip…
    …mutta tässä tapauksessa se olisi bunkkerissa?

    Mä tulkitsin just samalla tavalla. Oikeellisuudesta odotellaan vielä kommentteja.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 31)
Vastaa aiheeseen: Seitsemän vuotta tätä on pohdittu.