Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
8.7.–15.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä
[19] | [28] |
Kilpailua | Suomalaista |
Suomen Golflehti 2*09 sivu 121 Pelinopeus vaatii päättäväisiä toimia; Ronnie Malcom ’Malcom muistuttaa Suomalaiyleisöä myös siitä, että on turha kantaa huolta asioista, joihin ei yksinkertaisesti voi vakuttaa. Ja vastaavasti siitä että niihin seikkoihin, joihin voi vaikkuttaa, on välittömästi puututtava. Pelinopeuden kannalta sellaisia ovat mm. lähtöaikojen rytmitys (10 minuutin porrastus), kentän viimeistely (ennen kaikkea karheikkojen leikkuukorkeus ja viheriöiden nopeus), joissakin määrin myös kentän layoutinin ja reikärytmiin liittyvät kysymykset. Hän muistutti siitä, että esimerkiksi par viitosen ja par kolmosen peräkkäisyys on omiaan aiheuttamaan ruuhkia. Kentän yleinen vaikeustaso on myös seikka, jolle jo suunnitteluvaiheessa olisi hyvä uhrata muutama ajatus.’ Hyviä pelejä kaudelle 2009, ja koitetaanhan sopia sinne kentälle!
Ilmoitukset