Aihe: Sääntöjen kiertäminen vs. Urheiluhenki - Golfpiste.com

6.12.–13.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][6]
KilpailuaSuomalaista

Sääntöjen kiertäminen vs. Urheiluhenki

Etusivu Foorumit Säännöt Sääntöjen kiertäminen vs. Urheiluhenki

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tuo otsikko ei nyt varsinaisesti ehkä ihan kuvaa sitä mitä ajoin takaa, mutta me lähes kaikki olemme törmänneet tilanteisiin joissa sääntöjä hieman venytetään. Myös isoilla kiertueilla tuo tuntuu olevan tuttua tavaraa. Katselin tässä juuri You tuben tarjontaa erillaisista golfsääntötapauksista ja törmäsin seuraavaan tapaukseen. Darren Clarke ja todellinen urheiluhenki Tämän voisi melkein ottaa Golfpisteen etusivun kysymykseksi, eli kuinka moni olisi samassa tilanteessa tehnyt niinkuin Clarke teki?

    Mielellään toivoisi kuuluvan tuohon viiteen prossaan!

    Noh, toisaalta golfi on kyllä säkästä kiinni. Joskus pystyy palloa pelaamaan hyvin ja joskus ei.

    Eli olisin kyllä ihan surutta lyönyt sillä tavalla kuin siitä paikasta olisi parhaalla mahdollisella tavalla pystynyt.

    KL

    Eikös tämä asia kaluttu jo loppuun silloin, kun ko. juttu oli akuutti?

    Silti Suuri Hatunnosto Darrenille.

    Nimetön

    Juu, kaluttu on tätä juttua aikaisemminkin.

    Tuli vielä mieleen, että Darrenilla kun voittoja on takanaa ja muutama punta takataskussa, on siis ’varaa’ toimia noin.
    Mitäs jos samassa paikassa olisi ollut kaveri jonka kortti olisi vaakalaudalla tai olisi se kauan kaivattu eka voittokin ehkä tulossa. Siinnä sitä kanttia voitaisiin kysyä. Tuli vaan mieleen.

    tarkoitatko, että jos löydät kadulta kassin, jossa on omistajan passi ja 500.000 euroa sileinä seteleinä, viet sen löytötavaratoimistoon vain siinä tapauksessa, että se kuuluu jollekin köyhälle eläkeläiselle?

    vieraspelaaja kirjoitti: (5.3.2007 13:19:44)

    Hmm, köyhä eläkeläinen jolla on 500K€ käteistä. Olisinpa minäkin köyhä eläkeläinen…

    Vai se köyhä opiskelija, joka tarttuu mahdollisuuteen ja vie löytämänsä 500K€ mukanaan ja jättää muut nuolemaan näppejään.

    Nimetön

    januz kirjoitti: (5.3.2007 13:31:14)

    vieraspelaaja kirjoitti: (5.3.2007 13:19:44)
    tarkoitatko, että jos löydät kadulta kassin, jossa on omistajan passi ja 500.000 euroa sileinä seteleinä, viet sen löytötavaratoimistoon vain siinä tapauksessa, että se kuuluu jollekin köyhälle eläkeläiselle?

    Hmm, köyhä eläkeläinen jolla on 500K€ käteistä. Olisinpa minäkin köyhä eläkeläinen…

    Kun ei aukee, niin se vaan ei kerta kaikkeaan aukee… Äläkä please kysy mitä tarkoitan, muut kyllä ymmärtävät tarkoitukseni.

    yippee kirjoitti: (6.3.2007 19:45:13)

    En ymmärrä mitä tarkoitat.

    Nimetön

    kebax kirjoitti: (7.3.2007 17:20:49)

    Jos siellä oli joku linkki mikä ei auennut? Vai sattuko vahinko 😀

    Jamasa kirjoitti: (7.3.2007 18:46:19)

    Kiva kiva. Jouskarihommia. 🙂

    Niin linkkihän yleensä yhdistää asioita toisiinsa.
    Eikun miten se iso ännä sanoo? ’Connecting people?’
    Minä nyt linkitän itseni ulos.
    Ellei sitten keskarihakuisuusvoima vedä takaisin.

    yippee kirjoitti: (6.3.2007 19:45:13)

    januz kirjoitti: (5.3.2007 13:31:14)

    vieraspelaaja kirjoitti: (5.3.2007 13:19:44)
    tarkoitatko, että jos löydät kadulta kassin, jossa on omistajan passi ja 500.000 euroa sileinä seteleinä, viet sen löytötavaratoimistoon vain siinä tapauksessa, että se kuuluu jollekin köyhälle eläkeläiselle?

    Hmm, köyhä eläkeläinen jolla on 500K€ käteistä. Olisinpa minäkin köyhä eläkeläinen…

    Kun ei aukee, niin se vaan ei kerta kaikkeaan aukee… Äläkä please kysy mitä tarkoitan, muut kyllä ymmärtävät tarkoitukseni.

    Olutpullo? Toivottavasti aukes, ois meinaan ensimmäinen kerta kun jäis olutpullo avaamatta. Kellään. Ikinä.

    yippee kirjoitti: (6.3.2007 19:45:13)

    januz kirjoitti: (5.3.2007 13:31:14)

    vieraspelaaja kirjoitti: (5.3.2007 13:19:44)
    tarkoitatko, että jos löydät kadulta kassin, jossa on omistajan passi ja 500.000 euroa sileinä seteleinä, viet sen löytötavaratoimistoon vain siinä tapauksessa, että se kuuluu jollekin köyhälle eläkeläiselle?

    Hmm, köyhä eläkeläinen jolla on 500K€ käteistä. Olisinpa minäkin köyhä eläkeläinen…

    Kun ei aukee, niin se vaan ei kerta kaikkeaan aukee… Äläkä please kysy mitä tarkoitan, muut kyllä ymmärtävät tarkoitukseni.

    Golftermiä käyttääkseni, tässä lienee tapahtunut kaksoiskosketus.

    AAH kirjoitti: (9.3.2007 10:22:43)

    Golftermiä käyttääkseni, tässä lienee tapahtunut kaksoiskosketus.

    Pohjakosketuksen jälkeen niin siinä useasti käy. Ennemmin tai myöhemmin. Vaikka kivaahan se on pimeässä räkiä sillalta toisia niskaan. Tai mistäs minä sitä tiedän. En ole koskaan kokeillut, mutta suosittua tuntuu olevan ,notta kai sen sitten pitää kivaa olla.

    Huvitutuksensa kullakin.

    Golf on peli, jossa on säännöt. Omat lyöntini +36 etulyöntitasoituksella ovat keskimääräisesti tasoitussääntöajatteluun perustuen noin nelskytä prosenttia huonommat kuin Darrenilla, mutta moraalisesti tunnen olevani hänen kanssaan yhdenvertainen! Hieno pelimuoto Darrenin kanssa olisi Oulun skinit. Siinäpä miettisimme senttien lunastusta veli veljen rinnalla kilpakumppanimme poistuttua ennen aikojaan.

    Lade kirjoitti: (10.3.2007 2:49:10)
    Golf on peli, jossa on säännöt. Omat lyöntini +36 etulyöntitasoituksella ovat

    Tuo lienee paras suomalaisen saavuttama tasoitus ikinä 😉

    EFC

    Paksupekka kirjoitti: (10.3.2007 13:12:16)

    Lienee samaa tasoa Pohjois-Korean Kim-Il-Jongin kanssa.

    EFC kirjoitti: (10.3.2007 15:00:04)

    Paksupekka kirjoitti: (10.3.2007 13:12:16)

    Lade kirjoitti: (10.3.2007 2:49:10)
    Golf on peli, jossa on säännöt. Omat lyöntini +36 etulyöntitasoituksella ovat

    Tuo lienee paras suomalaisen saavuttama tasoitus ikinä 😉

    Lienee samaa tasoa Pohjois-Korean Kim-Il-Jongin kanssa.

    Juh! Ja harvat (toivoakseni, -nne) kirjoitelmani vastaanotetaan asennossa, kunnioitten!

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Vastaa aiheeseen: Sääntöjen kiertäminen vs. Urheiluhenki