Aihe: Ruokaa! - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Ruokaa!

Etusivu Foorumit Yleistä Ruokaa!

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 107)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Sorry vaan, mutta sinulle menevät nyt puurot ja vellit sekaisin.

    Väitit lähettäväsi viitteitä tunnustetuista tutkimuksista, joissa osoitetaan Atkinsin dietiin terveellisyys. Alkuperäinen Atkinsin dieetti väittää, että laihdut, jos et syö lainkaan hiilihydraatteja. Kaikkea muuta (rasvaa ja valkuaisaineita) saat syödä käytännössä rajattomasti. Kun taas koululääketiede opettaa, että laihdut vain, jos syöt vähemmän kuin kulutat. Missä ovat viitteesi? Väitän edelleen, että Atkinsin dieetti on tässä suhteessa täyttä huuhaata.

    Kokonaan toinen asia on, miten pitäisi koostaa terveellinen dieetti. Kukaan ei väitä vääräksi hiilihydraattien ylenmääräisen ahmimisen epäterveellisyyttä. Sen sijaan kovasti kiinnostava kysymys on, mitkä ruoka-aineet voivat aiheuttaa ongelmia silloinkin, kun syöty energia ja kulutus on tasapainossa. Siitä vaan ei kannata lähettää tiedoksi erilaisten uskovaisten nettikeskusteluja. Ei tyhmyyden tiivistyessä synny viisautta sen paremmin ravinnosta, kuin kasvihuoneilmiöstä tai Darvinistakaan. Ensiksi mainitusta voisi totuuden siementä löytyä esimerkiksi The Lancetin julkaisuista kuka niitä sitten ymmärtääkään.

    se on nyt vaan niin, että kukin syö, mitä syö ja ajattelee, mitä ajattelee.

    Itse tiedän hyvin, mitä teen, eikä asia ole minulle ongelma. Kukin lukekoon eri kirjoitukset siinä valossa kuin parhaakseen kokee.

    Minulle on aivan sama, mitä sinä haluat syödä. Jos oikeasti haluat tietää lisää niin lue Nurse study, jos haluat vain väitellä ja aukoa päätäsi, niin älä lue ja jatka samaan malliin. onnea valitsemallasi tiellä!

    Tuntuu kuitenkin siltä, että täällä on vain yksi, joka ’uskontoaan’ kiihkeästi puolustaa. Kyse on itselleni vain ruuasta, siitä syön ja mitä jätän väliin.

    Atkinsin dieetti ei todellakaan käske jättämään lopullisesti pois kaikkia hiilihydraatteja, vaan kahden tiukan viikon jälkeen neuvotaan löytämään itselleen sopiva taso. Lisäksi kaikki vähähiilihydraattiset ruokavaliot eivät ole sama kuin Atkins, jos atkins sattuu kirosana jollekulle olemaan.

    Tietoa asioista tulee lisää, eikä kukaan varmasti osaa täysin sanoa, mikä on lopullisesti oikein. Fiksu on kuitenkin se, joka kyseenalaistaa toimmattomat asiat ja pyrkii etsimään parempia vastauksia.

    Typerykset ovat niitä, jotka keskittyvät vain huutelemaan.

    toivottavasti kukaan meistä ei moiseen syyllisty.

    itse lähetin pyydettäessä, joitakin kanavia, mistä lisätietoa saa ja mukana oli viitteitä useisiin päteviin tutlimuksiin asiasta.

    paras tapa saada tietoa itselleen on lukea ja opiskella ja tehdä johtopäätöksiä, jos taidot siihen riittävät ja jos asia oikeasti kiinnostaa.

    monia vain tuntuu kiinnostavan oikeasti, jokin ihan muu kuin itsellen sopivimman ruokavalion löytyminen.

    Suuttuminen kertoo epävarmuudesta, huonosta itseluottamuksesta ja lopulta tiedon puutteesta…

    niin vielä tuosta viittauksestasi koululääketieteen matematiikkaan, että vähähiilihydraattinen ruokavalio vähentää ruokahalua, etkä siis tule syöneeksi enempää kuin kulutat.

    kokeileppa syödä voita suoraan paketista, paljonko menee:)
    No, pistä voi ja sokeri jauhojen kansa yleiskoneeseen ja kone päälle. Paljonko tuota tuotosta pystyt syömään. Pirusti paljon enemmän veikkaan.

    Prboy kirjoitti: (6.2.2007 18:32:13)

    Kokonaan toinen asia on, miten pitäisi koostaa terveellinen dieetti. Kukaan ei väitä vääräksi hiilihydraattien ylenmääräisen ahmimisen epäterveellisyyttä. Sen sijaan kovasti kiinnostava kysymys on, mitkä ruoka-aineet voivat aiheuttaa ongelmia silloinkin, kun syöty energia ja kulutus on tasapainossa. S.

    Niin tähänhän on vastaus: Sokeri ja nopeasti sokeristuvat hiilhydraatit.

    tutkimustuloksia mm. nurse studyssa (Harwardin tunnustettu tutkimus)

    mikä tässä oli epäselvää, vai etkö ehtinyt lukea ennen viestäsi:)

    Mieli tekis peesailla Prboytä mut en tiiä uskaltaako sitä enää kun tulee kuitenkin sanomista DR:n suunnalta…

    🙂

    Joo, mutta kun nämä asiat ovatkin lopulta fysiologisia. Ei kyse ole uskosta, uskonnosta tai ainakaan lopulta mielipiteestä.

    Ei kannata DR:ää pelätä, jos ei faktaa pelkää…

    Juu… Ja sehän tästä asiasta tekeekin mielenkiintoisen että näyttää siltä että fysiologia perustelee molemmat näkökannat…

    Voisinkin haastaa kaikki vähähiilihydraattisten ruokavalioiden edustajat treenaamaan 2vkoa jotain lajia (juoksu, hiihto, pyöräily), jossa syke nousee n 70%maksimista. Testi tehtäisiin kahteen kertaan, ensiksi vähillä hiilareilla ja sitten jonkun ajan kuluttua (odotetaan tietenkin että mahdolliset positiiviset harjoitusvaikutukset ovat poistuneet) esim valtion ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota noudattaen. Vertaillaan tuloksia ja tuntemuksia…

    🙂

    No urheilijoiden ravintotankkaus eroaa kyllä tavallisen ihmisen perusruokavaliosta ja kyse on tietysti myös urheilijan tavoitteista ja urheilun lopullisesta tarkoituksesta.

    Tietysti mieleen tulee heti sellainen, että jos kuluttaa enemmän, voi myös syödä enemmän, siis myös samassa suhteessa enemmän hiilareita.

    Jos kaikki ihmiset liikuisivat yhtä paljon kuin Myllylä aikoinaan, niin tuskin olisi näitä kansantauteja ja lihavuutta ollenkaan.

    eli urheilua ei voi ihan nyt suoraan tähän yhdistää. ja tästäkin asiasta (urheilu ja karppaus) on tietoa saatavissa. itse en ole perehtynyt.

    Tosta ollaan samaa mieltä, liikunnan merkityksestä yleiselle hyvinvoinnille. Eikä sitä ehkä niin paljoa kuitenkaan tarvii liikkua kuin Karpaasi, lisätään kesällä golfkierroksia ja talvella hiihtoniiloilua nin eiköhän niillä pärjätä… Tai retkiluistelua… Huikea laji!!

    Samalla tuli mieleen että onko kukaan kokeillut ’juoksugolfia’? Ruotsin golfliiton julkaisussa oli artikkeli äijästä joka pelasi ysin 38min ja 31 lyöntiä… Vajaassa puolessa vuodessa oli kanssa paino pudonnut 14kg… Kuka lähtee kokeilemaan kesällä??:)

    Myy

    JohnnyShoket kirjoitti: (6.2.2007 20:24:54)
    Samalla tuli mieleen että onko kukaan kokeillut ’juoksugolfia’?

    Viime kesänä kaksi palstalaista lähti ansiokkaasti kokeilemaan kahden tunnin alitusta ja juoksuksihan sitä piti laittaa: 2 tunnin haaste

    JohnnyShoket kirjoitti: (6.2.2007 20:24:54)
    Ruotsin golfliiton julkaisussa oli artikkeli äijästä joka pelasi ysin 38min ja 31 lyöntiä… Vajaassa puolessa vuodessa oli kanssa paino pudonnut 14kg… Kuka lähtee kokeilemaan kesällä??:)

    Oliskohan Spin6:lla tai KL:llä vielä tervettä hulluutta jäljellä iskeäkseen haasteeseen kiinni??? :o) Ja palstalla kannattaa aina yllyttää – aina löytyy joku…

    Ite siis lähen mielelläni kokeilemaan moista!! Voi olla et ei ihan tohon 31 lyöntiin mee mut aika tulee olemaan kova!! 😉

    KL

    draiviratkaisee kirjoitti: (6.2.2007 17:39:41)

    Jos joku haluaa näiden tutkimusten perusteella jättää perunan, valkoisen riisin ja pastan pois pääaterialta, löytyy siihen ehkä peruste. Paljon salaattia pitää suositella ja sen päälle oliiviöljyä. Rasvan ’vaihtokaupassa’ en näidenkään tutkimusten perusteella löydä syytä siihen, miksi ei pitäisi suositella voin vaihtamista leivän päällä margariiniin tai ruoanvalmistuksessa rypsiöljyyn. Voi saattaa olla terveellisempää kuin valkoinen leipä, mutta näiden kahden välillä ei käydä valintaa.


    Lisää: ketju

    Ketjussa viitaataan myös useisiin hyvii tutkimuksiin asiasta.

    Muutoin ehkä tärkein tutkimus on huolella toteutettu (pitkäkestoinen laajalla otoksella) Harwardin ’Nurses study’, jota ei kokonaisuudessaan ole netissä ja abstracti on hieman harhaanjohtava. Tutkimuksesta käyty keskustelu linkkeineen kuitenkin kannattaa lukea, ja tietysti koko tutkimuskin, mikäli kiinnostaa.

    Keskustelu:Nurses study keskustelua

    Lisäyksenä, että en yritä käännyttää ketään ja osallistun keskusteluun vasta nyt röyhkeiden väitteiden jälkeen.

    Mistä moiset tunteet aina kumpuavatkin, kun on puhe ruuasta. Kaikki hyökkäävät vastaan ja penäävät tutkimuksia. missä ovat ne tutkimukset, jotka osoittavat viimeaikaiset ruokavaliosuositukset oikeiksi? Loistavat poissaolollaan, ja kansa kärsii sokeri-ja verisuonitaudeista yhä enemmän ja enemmän. Ja lihoo!!!

    Olet sinä varsinainen veikko!! Mahdoitko ollenkaan ymmärtää Fogelholmin kirjoitusta? Auttaakseni lihavoin ja alleviivasin yhden kohdan.

    Koska eläin- ja kasvirasvojen osalta viitattavien tutkimusten lista olisi paitsi tuskin ketään tällä palstalla kiinnostava, niin myös aivan tautisen pitkä, tyydyn liittämään tähän Kansanterveyslaitoksen pääjohtajan Pekka Puskan kommentin Sydäntautiliiton sivuilta, jokainen tulkitkoon sen miten tahtoo:

    Otsikko: Tiedotusvälineissä ajoittain vilkkaana käyvä keskustelu ravinnon rasvojen laadun merkityksestä on osoitus, että terveys kiinnostaa ihmisiä. Sydänliitto pitää hyvänä sitä, että ravitsemus on yksi pysyvimmistä julkisen keskustelun aiheista. Kun kuulijoille ja lukijoille kerrotaan myös keskustelijoiden taustat, rasvakeskustelu voi jopa viedä terveellisen kansanravitsemuksen asiaa eteenpäin.

    Julkisessa keskustelussa tutkimuksiin perustuvia ravitsemussuosituksia haastetaan erilaisin mielipitein lähes joka päivä. Tiedotusvälineet ymmärrettävästi etsivät vastakkainasettelusta aineksia uutisiin. – En ole huomannut, että alan tutkijoiden ja varsinaisten asiantuntijoiden kesken rasvan laadun merkityksestä olisi ilmennyt minkäänlaista erimielisyyttä, Sydänliiton puheenjohtaja, Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska sanoo. – Esitetyt vastaväitteet ovat olleet yksittäisten henkilöiden erilaisin tarkoitusperin esittämiä mielipiteitä, Puska jatkaa.

    – Kansalaisilla on oikeus niin syömiseen kuin muihinkin elintapoihin liittyviin mielipiteisiin, vapaus keskustella niistä ja käyttäytyä omien valintojensa mukaisesti. Ihmisen jokapäiväisiin elintapavalintoihin kohdistuu myös valtavan suuri taloudellinen kiinnostus ja eduntavoittelu, Pekka Puska sanoo. – Vastuullisen tiedonvälityksen avulla kansalaisille välittyy käsitys terveyskeskusteluun osallistuvien tahojen taustoista ja he osaavat asettaa ne asialliseen järjestykseen. Tässä olen huomannut epäjohdonmukaista viestintää. Voi olla, että kaikkien tutkijoiksi esittäytyvien taustat eivät aina ole tiedotusvälineidenkään tiedossa, Puska harmittelee.

    Mitä tulee siihen alkuperäiseen juttuun, eli hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinien vaikutukseen elimistön energianlähteenä, siitä en vielä nähnyt yhtään viitettä. On aivan selvää, että tutkimusten myötä tietomme ja ymmärryksemme ravinnon ja ihmisen fysiologian yhteydestä lisääntyy jatkuvasti, mutta jos tiede mielestäsi on uskon asia, niin sitten lopetamme keskustelun tähän (ja ehkä muutoinkin kannattaa, koska jokainen löytää ne omat eväänsä ilman tiedettäkin – tai uskontoa).

    JohnnyShoket kirjoitti: (6.2.2007 20:47:49)
    Ite siis lähen mielelläni kokeilemaan moista!! Voi olla et ei ihan tohon 31 lyöntiin mee mut aika tulee olemaan kova!! 😉

    Mää oon aika kova juoksemaan. 😀

    Ps. Tais olla 100 viesti.

    Tervetuloa Vierumäelle kokeilemaan ensi kesänä!! 🙂

    Periaatteessa en jaksa jäädä kiinni loputtomaan vääntöön asioista, mutta jos jokin asia on jäänyt epäselväksi voin huomenna yrittää selventää näkemyksiäni.

    Epäselvää nyt on se, että mitä et usko, mikä sinua kiinnostaa, mikä epäilyttää jne.

    Tässä on nyt puhuttu hiilihydraateista, erilaisista rasvoista, energiansaannista, painon hallinnasta, terveysvaikutuksista etc. Enkä enää nyt tiedä, että mikä on kenellekin epäselvää.

    Pitkän teksitisi vihjailevuus oli sitä luokkaa, että ymmärryksenikin jäi vihjeiden varaan. Pekka Puska nyt on hieman jämähtänyt persoona ja hänen näkemyksensä asioista lienee kaikille kiinnostuneille selvä.

    Olet selvästi joissain asoissa kirjoituksiani vastaan, niin voisitko ystävällisesti kertoa, että missä ja miksi. Mikä on siis oma näkemyksesi ja mihin sen perustat (uskontoon vai tieteeseen:))

    Mutta jos et halua vääntää ymmärrän sen myöskin täysin. Mitään taisteluahan tämä ei ole:)

    JohnnyShoket kirjoitti: (6.2.2007 19:48:47)
    Voisinkin haastaa kaikki vähähiilihydraattisten ruokavalioiden edustajat treenaamaan 2vkoa jotain lajia (juoksu, hiihto, pyöräily), jossa syke nousee n 70%maksimista. Testi tehtäisiin kahteen kertaan, ensiksi vähillä hiilareilla ja sitten jonkun ajan kuluttua (odotetaan tietenkin että mahdolliset positiiviset harjoitusvaikutukset ovat poistuneet) esim valtion ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota noudattaen. Vertaillaan tuloksia ja tuntemuksia…

    Nyt ei todellakaan kannata sekottaa urheilua ja laihduttamista keskenään. Toiset treenaavat siksi, että suorituskyky paranisi (urheilijat), toiset treenaavat siksi, että paino putoaisi – suorituskyvyllä ei ole niinkään merkitystä. Näiden kahden ihmisen elämät ja ruokailutottumukset ovat täysin erilaiset – ja pitää ollakin.

    Mielenkiintoista, treenata vain laihtuakseen… hmm… Eli sillä treenaamisella ei siis haeta mielestäsi muita urheilun / liikunnan (mielestäni sama asia, huippu-urheilu on sitten erikseen) hyviä puolia, kuten esim. parantunutta suorituskykyä, joka näkyy ja tuntuu ihan tavallisessa arkielämässäkin, ei pelkästään lenkkipolulla…

    Mutta joo, menee jo johonkin muuhun kuin golfkeskusteluun tämä tällainen…:) Huomenna lähden retkiluistelemaan ja ajattelin syödä tukevan puuroannoksen ja ottaa ruisleipää evääksi, katotaan kuinka käy! Toivottavasti en tipu jäihin…:)

    ts

    Aikani minäkin jaksoin tuota hiilaripuolta julistaa, kun sen oikeat urheilumiehet kertoivat hyvän olevan. Kaikki täällä esitetty on varsin tuttua noilta ajoilta ja varastoitumiset ja hyödyntämiset teoriassa tiedossa.

    Jos pelaaja treenaa kovaa ja hakkaa rangella palloja koko päivän, on suorituksen intensitetti sitä luokkaa, että hiilareilla on merkitystä suoritukseen aivan varmasti. Niinpä niitä vahvasti treenipäiville suosittelenkin.

    Golfkierroksella kuitenkin kulutus ja syke ovat huomattavan lähellä normaalia päivittäistä toimintaa, ja siinä kohti mielestäni tuo hiilareiden ylistäminen on mennyt överiksi. Urheilijana Golfia tekevälle tuo suoritus on fyysisesti niin kevyt, että eipä siinä juuri varastot tyhjenemään pääse. Tärkeintä onkin löytää itselle sopivat ainekset, jolla nälkä ja heikkouden tunne saadaan pidettyä pois. Monelle tähän eivät puurot ym ole sopivia ilmeisesti juuri tuon nopean sulamisensa johdosta. Minä ainakin tarvitsen tuhdimmat eväät alle kun rundille lähden, eikä tarvetta tankkaamiseen tuon reilun 4 tunnin aikana juuri ilmene. Ja minua nyt ei voi pitää nykyään edes urheilijana.

    Sitten se noutaja tulee kun ennen rundia kiskaisee sämpylän kitusiin ja eväänä on pari myslipatukkaa. Ilman aamiaistakin on tullut pelattua, eikä siinäkään ongelmia ole, kunhan ei rupea syömään kesken kierroksenkaan.

    Me ihmiset ollaan niin pirun erilaisis tuoltakin osin.

    Eikös tärkeämpää kuitenkin ole ettei eväät lopu kesken, kun että mitä kierroksella syö.
    Kyllä etuysin jälkeen on mukava kaivaa evästä bägistä ja nähdä ne muitten ilmeet, kun heiltä ei evästä löydy;)

    Mulla o näläkä!

    Prboy kirjoitti: (6.2.2007 18:32:13)
    Sorry vaan, mutta sinulle menevät nyt puurot ja vellit sekaisin.

    Väitit lähettäväsi viitteitä tunnustetuista tutkimuksista, joissa osoitetaan Atkinsin dietiin terveellisyys. Alkuperäinen Atkinsin dieetti väittää, että laihdut, jos et syö lainkaan hiilihydraatteja. Kaikkea muuta (rasvaa ja valkuaisaineita) saat syödä käytännössä rajattomasti. Kun taas koululääketiede opettaa, että laihdut vain, jos syöt vähemmän kuin kulutat. Missä ovat viitteesi? Väitän edelleen, että Atkinsin dieetti on tässä suhteessa täyttä huuhaata.

    Ei ei ei ei ei….voi helekattu kun saa aina olla oikomassa näitä vääriä käsityksiä!
    Kyllä hiilareita syödään mutta laadukasta ja se määrä mitä kukin syö, riippuu millaista ruokavaliota noudattaa. Itse olen jättänyt lähinnä sokerit, vaaleat leivat, jauhot, perunat ja pastat pois. Ruisleipää saatan joa syödäkin…
    Ja sitten tuohon määrään, ei tuossakaan ruokavaliossa saa syödä rajattomasti vaan kohtuus kaikessa. Itselleni ainakin on toiminut tämä kyseinen ruokavalio silleen, että ei ole sitä näläntunnetta jota kautta syön vähemmän.
    Minusta tuntuu ettet ole tutustunut koko Atkinsin dieettiin tai karppaamiseen laisinkaan.
    Ja kyllä, kaikille tälläinen ruokavalio ei toimi. Kannattaa käydä lääkärin kanssa keskustelut ja ottaa verikokeet. Itselläni toimii helvetin hyvin. Kolesteroliarvot paranivat tarpeellisen määrän vuoden aikana. OK, miksi, se voi olla hämärän peitossa mutta olisiko sokerin ja pullamössön vähentäminen osasyy sekä se, että reilun puolen vuoden aikana tippu paino 16 kg.
    Juu, huuhaata tämä mutta kukaan ei ole kuollut tähän ruokavalioon.

    Syökää mun puolesta rauhassa pullamössöänne 🙂

    KL kirjoitti: (6.2.2007 21:03:17)

    draiviratkaisee kirjoitti: (6.2.2007 17:39:41)

    Jos joku haluaa näiden tutkimusten perusteella jättää perunan, valkoisen riisin ja pastan pois pääaterialta, löytyy siihen ehkä peruste. Paljon salaattia pitää suositella ja sen päälle oliiviöljyä. Rasvan ’vaihtokaupassa’ en näidenkään tutkimusten perusteella löydä syytä siihen, miksi ei pitäisi suositella voin vaihtamista leivän päällä margariiniin tai ruoanvalmistuksessa rypsiöljyyn. Voi saattaa olla terveellisempää kuin valkoinen leipä, mutta näiden kahden välillä ei käydä valintaa.


    Lisää: ketju

    Ketjussa viitaataan myös useisiin hyvii tutkimuksiin asiasta.

    Muutoin ehkä tärkein tutkimus on huolella toteutettu (pitkäkestoinen laajalla otoksella) Harwardin ’Nurses study’, jota ei kokonaisuudessaan ole netissä ja abstracti on hieman harhaanjohtava. Tutkimuksesta käyty keskustelu linkkeineen kuitenkin kannattaa lukea, ja tietysti koko tutkimuskin, mikäli kiinnostaa.

    Keskustelu:Nurses study keskustelua

    Lisäyksenä, että en yritä käännyttää ketään ja osallistun keskusteluun vasta nyt röyhkeiden väitteiden jälkeen.

    Mistä moiset tunteet aina kumpuavatkin, kun on puhe ruuasta. Kaikki hyökkäävät vastaan ja penäävät tutkimuksia. missä ovat ne tutkimukset, jotka osoittavat viimeaikaiset ruokavaliosuositukset oikeiksi? Loistavat poissaolollaan, ja kansa kärsii sokeri-ja verisuonitaudeista yhä enemmän ja enemmän. Ja lihoo!!!

    Olet sinä varsinainen veikko!! Mahdoitko ollenkaan ymmärtää Fogelholmin kirjoitusta? Auttaakseni lihavoin ja alleviivasin yhden kohdan.

    Koska eläin- ja kasvirasvojen osalta viitattavien tutkimusten lista olisi paitsi tuskin ketään tällä palstalla kiinnostava, niin myös aivan tautisen pitkä, tyydyn liittämään tähän Kansanterveyslaitoksen pääjohtajan Pekka Puskan kommentin Sydäntautiliiton sivuilta, jokainen tulkitkoon sen miten tahtoo:

    Otsikko: Tiedotusvälineissä ajoittain vilkkaana käyvä keskustelu ravinnon rasvojen laadun merkityksestä on osoitus, että terveys kiinnostaa ihmisiä. Sydänliitto pitää hyvänä sitä, että ravitsemus on yksi pysyvimmistä julkisen keskustelun aiheista. Kun kuulijoille ja lukijoille kerrotaan myös keskustelijoiden taustat, rasvakeskustelu voi jopa viedä terveellisen kansanravitsemuksen asiaa eteenpäin.

    Julkisessa keskustelussa tutkimuksiin perustuvia ravitsemussuosituksia haastetaan erilaisin mielipitein lähes joka päivä. Tiedotusvälineet ymmärrettävästi etsivät vastakkainasettelusta aineksia uutisiin. – En ole huomannut, että alan tutkijoiden ja varsinaisten asiantuntijoiden kesken rasvan laadun merkityksestä olisi ilmennyt minkäänlaista erimielisyyttä, Sydänliiton puheenjohtaja, Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska sanoo. – Esitetyt vastaväitteet ovat olleet yksittäisten henkilöiden erilaisin tarkoitusperin esittämiä mielipiteitä, Puska jatkaa.

    – Kansalaisilla on oikeus niin syömiseen kuin muihinkin elintapoihin liittyviin mielipiteisiin, vapaus keskustella niistä ja käyttäytyä omien valintojensa mukaisesti. Ihmisen jokapäiväisiin elintapavalintoihin kohdistuu myös valtavan suuri taloudellinen kiinnostus ja eduntavoittelu, Pekka Puska sanoo. – Vastuullisen tiedonvälityksen avulla kansalaisille välittyy käsitys terveyskeskusteluun osallistuvien tahojen taustoista ja he osaavat asettaa ne asialliseen järjestykseen. Tässä olen huomannut epäjohdonmukaista viestintää. Voi olla, että kaikkien tutkijoiksi esittäytyvien taustat eivät aina ole tiedotusvälineidenkään tiedossa, Puska harmittelee.

    Mitä tulee siihen alkuperäiseen juttuun, eli hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinien vaikutukseen elimistön energianlähteenä, siitä en vielä nähnyt yhtään viitettä. On aivan selvää, että tutkimusten myötä tietomme ja ymmärryksemme ravinnon ja ihmisen fysiologian yhteydestä lisääntyy jatkuvasti, mutta jos tiede mielestäsi on uskon asia, niin sitten lopetamme keskustelun tähän (ja ehkä muutoinkin kannattaa, koska jokainen löytää ne omat eväänsä ilman tiedettäkin – tai uskontoa).

    Pitkä lainaus mutta lyhyt vastaus….tai oikeestaan vaan toteaminen. Jos minun pitää valita voin ja margariinin väliltä, niin ehdottomasti voi. Mihinkään transrasvoihin en koskisi mielelläni. Ja juu, ei lusikalla van kohtuudella voita.
    Tää on tosin loputon suo ja jokainen voi kaivaa sellaisia tutkimuksia netistä mitkä tukee omaa kannanottoa. Ja näitä tutkimuksia on monenlaisia.
    Jokaisen pitää etsiä omalleen kropalleen se toimivin ruokavalio. Nämä kuuluista rahastajat, painovartijat, käyttävät ihan yhtä hyviä metodeja omissaan opeissaan ja tuloksetkin ovat hyviä. Samoin karppaajat joilla on hyviä tuloksia myös, alussa nopeammin pudonnutta painoa mutta kyllä se tasoittuu noiden painonvartijoiden kanssa.
    Kummallakin tavalla saa tehtyä mitä maukkaimpia ruokia.

    Juu, tämähän aihe saa kohta late drawn näyttämään köykäiseltä 🙂

    älkää noista otsikoista välittäkö….ne meni miten meni.

    JohnnyShoket kirjoitti: (6.2.2007 23:36:18)
    Mielenkiintoista, treenata vain laihtuakseen… hmm… Eli sillä treenaamisella ei siis haeta mielestäsi muita urheilun / liikunnan (mielestäni sama asia, huippu-urheilu on sitten erikseen) hyviä puolia, kuten esim. parantunutta suorituskykyä, joka näkyy ja tuntuu ihan tavallisessa arkielämässäkin, ei pelkästään lenkkipolulla…

    En ajattele niin mustavalkoisesti, mutta monet treenaavat tai ’treenaavat’ eli liikkuvat ensisijaisesti painonpudotus mielessään. Silloin ruokavalio pitää olla täysin erilainen kuin kilpaurheilijalla. Jos toisessa ääripäässä on huipputuloksiin tähtäävä kilpaurheilija ja toisessa ensiisjaisesti painoaan pudottava kuntoilija, niin toki väliin mahtuu monenlaista variaatiota.
    Tätä tulisi myös nuorten urheilijoiden valmennuksessa korostaa. Ongelmana on varsinkin monet nuoret urheilijatytöt, jotka yrittävät pysyä laihuusihanteiden mittasuhteissa ja samalla harjoittelevat kilpaurheilua. Syövät kuin linnut jolloin energiaa ei muodostu riittävästi. Tulostaso ei nouse kovasta harjoittelusta huolimatta ja vammaantumisriski kasvaa.

    Painonpudottajalla suorituskyky kasvanee automaattisesti jo pelkästään kilojen putoamisen ansiosta. Muunlainen ’tulostason’ nousu ei olekaan mikään päämäärä vaan se tulee ikäänkuin kylkiäisenä kun kokonaisuudessaan tähdätään ensisijaisesti terveempään elämään.

    Arvon foorumilaiset. Kerron omista kokemuksistani, jokainen vetäkööt itse johtopäätökset.

    Minulla on tapana uusien vuosien jälkeen kokeilla jotain uutta. En kutsuisi näitä uuden vuoden lupauksiksi, koska kokeileminen on saattanut olla jokin uusi harrastus (esim laitesukellus) tai kuten vuosi sitten, vähähiilihydraattinen ruokavalio.

    Paino oli alkanut lähetä uhkaavasti markkakymmentä, joka pituisellenikin miehelle tuo aika reilun painoindeksin.

    Perehdyin aiheeseen varsin köykäisesti koska ajattelin että tekemällä oppii, eli ei kun tuumasta toimeen. Päätin jättää ruokavaliostani pääsääntöisesti pois perunan, leivän, pastan, riisin ja makeat. Pääsääntöisesti tarkoittaa että mikään ei ole mustaa ja valkoista, vaan jos minulla on mahdollisuus valita, en ota. Esimerkiksi useimmissa lounasravintoloissa homma sujuu hyvin.

    Lisätä taas päätin valkuaisaineita, ne kun sulavat hitaasti eli pitävät nälän loitolla sekä täytyihän niitä jossain tuolla rasvakudoksen alla olevia lihaksia suojella, jos ne taas joskus saisi esiin… Rasvoihin en ajatellut kiinnittää erityistä huomiota.

    Salaatteja ja kasviksia (pl. juurekset) päätin vetää niin että napa ruskaa, no ainakin sen verran kuin suomalainen mies parhaimmillaan.

    Liikuntaa en lisännyt tai vähentänyt, 2-3 krt. viikossa kuten aiemminkin.

    Ensimmäisen viikon aikana tuntui hiukan voimattomalta, mutta se meni sillä ohi. Sama toistui kun ns. repsahdin ensimmäisen kerran, eli mässäilin hiilaripitoista ruokaa oikein urakalla, muistaakseni lasagnea. Tämän jälkeen repsahduksista ei enää tullut tuollaista reaktiota vaan kroppa ilmeisesti pystyy nyt vaihtamaan glykogeenin tuottamisen moodia lennossa.

    Harrastan erästä kamppailulajia ja treeneissä joskus vedetään joskus fyysisesti hämärän rajamaille. Ainakin itselläni glykogeenit riittävät hyvin tuollaiseen 1-1,5 h intensiiviseenkin treeniin, puhumattakaan golfkierroksesta jolloin kroppa tuntuu niitä tuottavan tarvetta vastaavan määrän. Kierrokselle riittää siis vesi, mieluiten toki reilusti. Maratooni toki voi olla toinen juttu, mutta sen jätän suosiolla muille. Kerran koitti treeneissä heikko hetki, mutta pistän sen nestehukan piikkiin.

    Verensokeri ei heittele lainkaan. Raskaan lounaan jälkeistä ramaistushetkeä ei tule jos on tankannut vain salaatteja ja valkuaista.

    Nyt on paino tavoitteessa eli alle 90, miltei 20 vähemmän kuin aloittaessa. Nälkä on menneen vuoden aikana ollut ehkä pari kertaa ja nekin ihan omaa syytä. Nyt pystyn ottamaan aika rennosti, säätelen painoa hiilareitten määrällä. Ööliäkään ei tarvitse erityisesti vältellä, nipistää silloin vain muista hiilareista.

    Köyhille en suosittele tällaista ruokavaliota koska vaatekaappi meni sitten kokonaan uusiksi. Myös ihmiset jotka ovat einesten orjia eivät tähän pysty. Ruoka pitää useimmiten tehdä itse ja tuoreista raaka-aineista alkaen. Hyi.

    Ätkinssille en ole komissioita maksanut, Kariniemelle kyllä.

Esillä 25 viestiä, 76 - 100 (kaikkiaan 107)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #482689 kohteessaRuokaa!

Etusivu Foorumit Yleistä Ruokaa!