-
JulkaisijaArtikkelit
-
Nämä robottileikkurit ovat yleistyneet kentillä. Sellaisia metrin pitkiä, puolimetriä leveitä ja 30cm korkeita muovikuorisia kopperoita jotka heittelevät kuivuneita reunoilta nousseita divotteja ympäri leikkuualuetta ja paljastavat divotteja väylillä.
No kysymys ei koske näitä tapauksia kunhan on vaan siirtosääntö voimassa.
Olen koittanut kysyä niihin liittyvää asiaa arvovaltaiselta taholta saamatta vastausta. Toisaalta kuulin, että tuomarin mukaan peliä jatketaan sieltä mihin pallo päätyy osuessaan robottiruohonleikkuriin.
Näitä on näkynyt kilpailuissa ainakin Hirsalassa ja Nurmijärvellä tehden työtään kisan aikana. Muutamia vuosia sitten kun oli Linnagolfissa FT-kisat niin siellä joku kentänhoitaja oli keksinyt lähteä kisan aikana leikkaamaan väyliä ja mahdollisesti muutakin. Ilmoitus tuomarille joka ajoi kaverin pois kentältä. Eikö sama pitäisi koskea myös silloin robottileikkureita, ei siis kisan aikana tee töitä kentällä ja muuta peliolosuhteita kilpailun aikana keinotekoisesti?
Sitten se tapahtuma. Nurmijärven a-radalla väylä 9. Robottiruohonleikkuri ajelee kuvan (siis väylä 9 kelattava sieltä esiin) mukaan väylän oikeaa reunaa. Kaverin erinomainen avaus tulee noin 180-190 metriin lipusta ja oli osua robottiin. Siinä ryhmässä heräsi kysymys, mitä jos olisi osunut ja mennyt veteen? Se oli enintään metrin päässä sen robotin kyljestä. Jos olisi osunut kylkeen niin olisi pallo hyvin todennäköisesti kimmonnut siitä punaisten paalujen rajoittamalle estealueelle. Olisiko ollut kohtuulista, että tämän robotin takia kaverin olisi pitänyt jatkaa rankuilla estealueen sääntöjen mukaan. Musta ei todellakaan, hyvä avaus väylälle, siitä ei saa rangaista sen kentänhoitajan takia.
Sitten se toinen tulkinta, että tuota leikkurirobottia kohdellaan samalla tavalla kuin pallon osuessa esim sadettimen kanteen. No siinä on se ero, että kyllä se sieltä saattaa pompata, mutta todennäköisyys siihen on huomattavan paljon pienempi kuin väylällä liikkuvaan kentänhoitajaan. Varsinkin kun se kansi on siellä maapinnan alapuolella. Greenien ympäristössä toki todennäköisempi, kun pallo tulee korkeammalta alas useimmiten.
Mun ehdotus 1 sääntöihin. Ensinnäkin nämä laiteet pois kentältä kisoissa. 2 ehdotus, jos niitä on kentällä niin pelaajalla vapaus valita jatkaako sieltä mihin pallo päätyi vai siitä arviolta missä osui robottileikkuriin. Jälkimmäinen eliminoi vaihtoehdon, että pallo voi päätyä vaikka johonkin pitkään heinään josta sitä ei löydy 3 minuutin sisällä. Eli näistä robotteihin osumisista ei rangaista pelaajaa missään olosuhteissa
Toivottavasti kuvaus oli tarpeeksi selkeä ja ymmärrettävä.
https://nurmijarvigolf.fi/fi-fi/kenttaesittely-ja-aluekartta/a-rata/481/
Rauski, sovelletaanko noita sinun ehdotusia myös muihin liikkuviin – kuten hanhiin, kettuihin, lokkeihin, jäniksiin tai myös niihin kiinteisiin (sadettimiin, penkkeiin, tiimerkkeihin, sadevesikaivoihin, tolppiin, … lista lienee loputon)
Yksi golfiin kuluva piirre on ”ONNI” tai epäonni. Kaksi pelaajaa pelaa reikäpelissä ratkaisun hetkiä … A lyö pallon lipputankoon, josta pallo kimmahtaa veteen, B lyö veteen, mutta vedessä olevasta kivestä kimmahtaa griinille ja reikään. Onko se reilua? Ei muuten, mutta nämä tilanteet kuuluvat golfiin eikä esim kuvattua tilannetta voi esittämilläsi sääntömuutoksilla ratkaista.
Mitä tulee kilpailuihin, olisi kohtuutonta poistaa robotit kyseisiksi päiviksi. Sen sijaan olisiko mahdollista kirjoittaa kilpailumääräyksiin jotain näistä – esim pallon osuessa robottoleikkuriin, lyönti on aina uusittava (siis samantapainen kuin paikallissääntö sähköjohdoista) – tosin joku voisi vaatia samaa myös hanhia koskien.
Ne ovat luonnon olosuhteita tai paikallaan olevia kentän osia, kiinteitä haittoja josta saa vapautuksen tms.. Noihin mainitsemiisi se pallo pysähtyy ja putoaa useimmiten sijoillensa muotonsa takia, hanhiparveen ei toki kannata lyödä palloa yli esteelueen. Väylällä harvemmin on esim penkkejä yms, toki estealueen rajoja löytyy kentän alueelta. Kysehän oli pallosta joka on selvästi menossa väylälle, mutta siellä on joku liikkuva kentänhoitokone. Robotti ruohonleikkurit eivät ole luonnonolosuhteita vaan kentänhoitoa joita ei tosin pitäisi tehdä kisoissa kesken kierroksen vaan ennen sitä ja sen jälkeen. Siinä se ero.
Miksi olis kohtuuntonta poistaa ne leikkurit kisan aikana, kun ei siellä ole muutakaan kentänhoitoa kisan aikana, kuten mainitsin, ajettiin kaveri koneineen pois kentältä.
Järkevää ei ole myöskään se, että odotellaan leikkurin siirtymistä pois mahdolliselta alastuloalueelta , jos se siellä hyrrää ja ajelee edestakas.
Mitä sanot kilpailumääräysestä tai paikallissäännöstä, jossa pakotetaan lyömään uudelleen robottiosuman jälkeen (siis samalla tavoin kuin sähköjohdoista). Toimisiko?
Paikallissääntönä, jos on on varmuus osumisesta niin pelaaja voi päättää jatkaako oletetusta osumakohdasta tai sieltä mihin pallo päätyi. Palloa ei tarvitse löytää, jos osuma on varma. Näin toimien pelaaja kärsii mahdollisimman lievän rangaistuksen ja jossain harvinaisessa tapauksessa saa siitä muutaman metrin hyödyn. Se sallittakoon kun ei ole siellä mihin löi.
Asioissa on varmasti joitakin pieniä (tai olemattomia) haittoja, mutta kokonaisuudessa itse näen edut suurempana. Alkuinvestointien jälkeen tehokkuus kasvaa ja mahdolliset vapautuvat resurssit (henkilöt ja raha) voidaan suunnata muihin tehtäviin, tai jopa kentän kehittämiseen. Itse olen pelannut toista sataa kierrosta kentillä joissa robotti hoitaa leikkuuta laajasti. Kertaakaan en ole osunut robottiin ja jos peli ei ole sujunut, niin syy jossakin muussa. Jos nyt tällä todennäköisyydellä sattuisi joskus osumaan, niin edelleen näen kokonaisuuden kannalta edut suurempana.
Raúski:”Siinä ryhmässä heräsi kysymys, mitä jos olisi osunut ja mennyt veteen? Se oli enintään metrin päässä sen robotin kyljestä. Jos olisi osunut kylkeen niin olisi pallo hyvin todennäköisesti kimmonnut siitä punaisten paalujen rajoittamalle estealueelle. Olisiko ollut kohtuulista, että tämän robotin takia kaverin olisi pitänyt jatkaa rankuilla estealueen sääntöjen mukaan. Musta ei todellakaan, hyvä avaus väylälle, siitä ei saa rangaista sen kentänhoitajan takia.”
Tuuria on kahdenlaista..hyvää ja joskus huonoa. Tuossa yllä Rauski esitti vain se toisen vaihtoehdon..
Entäpä jos kaverin upea drive olisi 100 %:n varmuudella kaartamassa vesiesteeseen, mutta törmäsi esteen reunalla robottileikkuriin ja kimposi siitä keskelle leikattua väylää?
– pitäisikö jatkaa vesiestesäännöllä ja rankulla tai sitten vaan siitä mihin pallo pomppari törmäyksen jälkeen?
– itse kannatan nykyistä käytäntöä että pelia jatketaan siitä minne pallo leikkuriin osuttuaan päätyi.Toisekseen robottikoneet ovat tulossa kaikille kentille. Niitä on mahdollista ohjata ja määritellä miten, milloin ja missä alueilla kulloinkin leikataan väyliä. Robottileikkureiden tulisi työskennellä siten että se väistää pelaaajia/peliryhmiä. Esimerkiksi potentiaaliset lyöntien ns. ”kohdealueilla” robotti leikkaa silloin kun pelaajia ei ole lyömässä pallojaan näille paikoille. Leikkuri voi aloittaa hommansa jo kuudelta aamulla. Kello 8-10 peliryhmät alkaa tåyttää etu-9:n väyliä, joten robotit alkaa ahkeroimaan takaysin väylillä (olettaen ettei kympiltäå aloiteta kierroksia).
Silloin kun kenttä on täynnä pelaajia robotit työstää sellaisia alueita/väylien reunoja joihin pallot harvemmin harhautuu.
Todennäköisesti juuri noin kentillä pyritään menettelemään leikkaussuunnitelman kanssa.Kaikkien pelaajien ja kentänhoidon yhteinen etu on siinä että kentät pysyvät hyvässä kunnossa ja automatiikka helpottaa kustannusten säästämisessä. Automaattileikkureita ohjataan/operoidaan siten että niistä aiheutuu mnahdollisimman vähän häiriötä pelaamiselle.
Lisäksi pelaajat ymmärtää että joskus peliin saattaa tulla mukaan huonoa tai hyvää tuuria. Sitä kun tapaa olla niin monessa muussakin tilanteessa pelikentällä..
Robotit on työtätekevien pahin painajainen, riippuu toki ammatista.
Mielestäni isommissa (vähintään seuranmestaruustasoa olevissa) tasoituksettomissa kilpailuissa robottileikkureita ei saisi käyttää. Kauden aikana tällaisia kilpailuja/seura on hyvin vähän. Robottien poiskytkennästä aiheutuva taloudellinen menetys yhtiölle tai osakkaille olisi mitätön.
Normaalit tasoitukselliset klubikisat ovat asia erikseen. Ne ovat hupikisoja. Robotit vain kehiin hauskuutta lisäämään. Sääntöjä ei pidä muuttaa… no, tai ehkä vähän: osuma robottiin yli sadan metrin etäisyydeltä voisi olla yhden bogipisteen arvoinen…
Tulevaisuudessa robottileikkureita voisi avustaa AI-sovellus joka saisi jostain kamerasta tai liiketunnistimesta tiedon että tiiboxii on tullut pelaajia. Jos laite olisi leikkaamassa väylää jossain 150-250 metrin päässä (johon pallojen voisi olettaa lentävän) se ymmärtäisi välittömästi siirtyä leikkaamaan hieman reunemmalle. Sellaiseen paikkaan jossa ei ole vaaraa joutua pallon telomaksi. Sitten kun ”vaara on ohi” leikkuri palaisi takaisen jatkamaa keskeytynyttä työtään. Kentän kaikilla väylillä on lisäksi isot alueet jonne pallo lentää äärimmäisen harvoin. Siellä robotti saisi vapaasti niittää. Toisekseen älykäs leikkuri osaisi itsekin kartoittaa väylältä alueet joihin pelaajien pallot osuvat kaikkein useimmin. Tämä voisi tapahtua vaikkapa divottien paikkoja/paikannusta tunnistamalla. Siis leikkurissa olisi divottitunnistin ja GPS-moduli sitä varten.
– näin laite osaisi itsekin kartoittaa vaara-alueet ja tarpeen tullen väistellä joutumasta pallojen kohteeksi.Deluxe mallin leikkurilaitteessa voisi olla jopa lisävarusteena erityinen ”divotin paikalleen asettaja”.
– se osaisia korjata huolimattomasti korjatun divotin. Laittaa irronneen ja korjaamatta jätetyn turvepalan tiiviisti paikalleen.
– jos irronnut pala olisi kokonaan kadonnut, se osaisi laittaa pienen kauhallisen ”siemenhiekkaseosta” jäljen päälle.Älykäästi ohjautuva robotti voisi ottaa tietoja peliryhmien lähtöajajoista. Osaisi niistä (ja tarkentaa tietoaan kentällä olevien liiketunnistimien ja/tai kameroiden datasta), päätellä mihin aikaan voi missäkin kentän osassa touhuta kaikessa rauhassa, ilman että tulee edes vaaraa jäädä pallon alle. Kun kentällä työskentelee vaikka 10 robottileikkusia niin ne voisivat saada ja antaa tietoa kentällä kulkevista ryhmistä toinen toisilleen.
Jos ottaisin asiakseni ja suvaitsisin kehitellä erityisen AIGreenClipperfix- laitteen niin siinä yhdistyisi greeniruohon leikkaus sekä korjaamatta jääneiden pallonjälkien paikkaus. Laitteessa voisi olla paljon muitakin hienouksia. Mutta jääköön tuollaisen laitteen kehittäminen jonkun nuoremman nörtin tehtäväksi.
Toki olisihan sitä paljon muutakin tarpeellista ja golf’iin liittyvää kehiteltävää..
Raúski: ”Siinä ryhmässä heräsi kysymys, mitä jos olisi osunut ja mennyt veteen? Se oli enintään metrin päässä sen robotin kyljestä. Jos olisi osunut kylkeen niin olisi pallo hyvin todennäköisesti kimmonnut siitä punaisten paalujen rajoittamalle estealueelle. Olisiko ollut kohtuulista, että tämän robotin takia kaverin olisi pitänyt jatkaa rankuilla estealueen sääntöjen mukaan.”
gloffare: ”Entäpä jos kaverin upea drive olisi 100 %:n varmuudella kaartamassa vesiesteeseen, mutta törmäsi esteen reunalla robottileikkuriin ja kimposi siitä keskelle leikattua väylää?
– pitäisikö jatkaa vesiestesäännöllä ja rankulla tai sitten vaan siitä mihin pallo pomppari törmäyksen jälkeen?”Tässä kaksi harvinaista mutta mahdollista tapausta. Toteutuessaan kumpikin voisi muuttaa merkittävästi kilpailijan sijoitusta tulosluettelossa. Jopa mestaruuden tai edustuspelaamisen häviämisestä tai voittamisesta voisi olla kyse. Onneksi molemmat mahdollisuudet on helppo eliminoida ilman ylimääräisiä kustannuksia: robottien poiskytkentä kilpailujen ajaksi. (Kyse siis isoista, pelaajille tärkeistä kilpailuista).
Täysin samaa mieltä nimim. ”PG:n” kanssa aiheesta. Tapana on valmistella Kentät parhaaseen pelikuntoon suurkilpailuja varten. Niin pitääkin tehdä. Kilpailujen aikana kentällä ei ole eikä tarvitakaan työkoneita.
Tuossa edellisellä meililläni otin vapauden hahmotella älykkään tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia kentänhoidon osalta. Itseohjautuvat laitteet kykenevät operoimaan kentällä siten ettei niistä aiheudu juurikaan haittaa pelaajille/pelaamiselle. Samalla kun kenttä tulee hoidettua asianmukaisella tavalla.
Koski golfin M60 kisassa robotti oli vienyt pelaajan pallon väylältä mennessään. Onneksi koko peliryhmä oli yhtä mieltä siitä että pallo oli pääynyt keskelle väylää, missä se ei ollut enää kun robotti oli mennyt ohi. Tuomari oli hyväksynyt uuden pallon pudottamisen rangaistuksetta kun näin oli todisteltu. Oli kuulemma käynyt jälkikäteen kentänhoidon kanssa tarkistamassa robotin ja pallo oli todellakin löytynyt sen sisältä.
Robotti saattaa myös singota pallon pois paikaltaan pitkällekin kun se menee väylällä olevan pallon yli, joten hankalia tulkintoja voi tulla varsinkin kisatilanteessa jos kukaan ei satu näkemään tilannetta.”Koski golfin M60 kisassa…”
Kyseinen kisa lienee ollut Suomen Golfseniorien kilpailuohjelmaan kuuluva M60 Tourin 2. osakilpailu, joka järjestettiin Koski-Golfissa 14.6.2025? (Yhteensä 114 osanottajaa 47 eri seurasta, voittotulos scr 72, par 73, kentän pituus 5835 m). Jos se tämä kisa oli, niin mielestäni oli jo niin ”iso”, että robotit olisi pitänyt pitää lieassa koko kilpailun ajan.
”Tuomari oli hyväksynyt uuden pallon pudottamisen rangaistuksetta kun näin oli todisteltu.”
Eikös tässä tilanteessa pallo tulisi asettaa eikä pudottaa? Kysyin asiaa eCaddielta. Vastaus:
Golfin säännöt: ### Sääntö 9.6 & Sääntö 14.2
Analyysi: Kysymyksessäsi tilanne on seuraava: Tiedetään tai on käytännössä varmaa, että ulkopuolinen vaikutus (esim. eläin, muu henkilö, varuste tms.) on liikuttanut paikallaan ollutta palloa, mutta palloa ei löydy.
Sovellettavat säännöt:
Sääntö 9.6: Jos tiedetään tai on käytännössä varmaa, että ulkopuolinen vaikutus on nostanut tai liikuttanut pelaajan paikallaan ollutta palloa, rangaistusta ei seuraa, ja pallo täytyy asettaa takaisin alkuperäiselle paikalleen (joka arvioidaan, jos se ei ole tiedossa). Tämä pätee, vaikka palloa ei löydettäisi.
Sääntö 14.2: Kun pallo asetetaan takaisin paikkaan, jota ei tiedetä, paikka arvioidaan ja pallo asetetaan (ei pudoteta) arvioituun paikkaan.
Määritelmät:
”Asettaa” tarkoittaa, että pallo laitetaan käsin paikalleen, kun taas ”pudottaa” tarkoittaa, että pallo päästetään putoamaan polven korkeudelta vapautumisalueelle. Tässä tapauksessa kyseessä ei ole vapautuminen, vaan pallon palauttaminen alkuperäiselle paikalleen.
Vastaus: Kun tiedetään tai on käytännössä varmaa, että ulkopuolinen vaikutus on liikuttanut palloa, mutta palloa ei löydy, pelaajan tulee asettaa (ei pudottaa) uusi pallo arvioituun alkuperäiseen paikkaan . Tämä tehdään käsin, arvioiden mahdollisimman tarkasti se paikka, jossa pallo oli ennen kuin ulkopuolinen vaikutus sen liikutti.
Sovellettu sääntö: Sääntö 9.6 ja Sääntö 14.2.
Rangaistukset ja poikkeukset: Rangaistusta ei seuraa, kun toimitaan näiden sääntöjen mukaisesti.
Lue lisää: Golfin säännöt 2023
Kuten jo aiemmin on todettu, eCaddieen ei ole aina luottaminen. Mites tässä tapauksessa?
”Tuomari oli hyväksynyt uuden pallon pudottamisen rangaistuksetta kun näin oli todisteltu.”
”Eikös tässä tilanteessa pallo tulisi asettaa eikä pudottaa?”
En ollut itse paikalla, joten saattoi tulla kirjoitettua asia tuolta osin väärin, eli varmaankin pallo korvattiin asettamalla, kun kerran oli tuomariakin konsultoitu.
Suomen golfkesä on niin lyhyt että antaisin kaikkien kentänhoidollisten välineiden pörrätä kentällä jatkuvasti. Niillä joilla on pelissä muitakin ongelmia, niin nuo pienet muoviset robotitkin muodostavat ongelman. Säännöt tukevat kyllä mikäli pallolle jotain sattuu näiden kanssa.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)