16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Rangepallojen hinnat

Etusivu Foorumit Yleistä Rangepallojen hinnat

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #187037 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Moikka kaikille, Haluisin ottaa tässä esille erään asian, joka minua askarruttaa. Kesäisin, kun olen käynyt harjoittelemassa rangella, olen useimmilla kentillä huomannut poletin maksavan 2 euroa. Tämän hinnan olen juuri ja juuri pystynyt maksamaan. Kehittyvän golfarin tulisi harjoitella ja lyödä palloja satoja/päivä, jolloin voisimme olettaa hänen lyöntinsä olevan toistomahdollinen ja variaatioita omaan lyöntiin löytyvän. No, pakko sanoa, että yleensä harjoittelevilla nuorilla on seuransa tuki ja he saavatkin polettinsa maksutta, mutta mites he joilla ei ole mitään tukea seuran puolesta, mutta intoa ja taitojakin löytyisi? Kesäharjoittelu oli pieni pohja tähän tulevaan aiheeseen, joka on siis talvikausi ja sisäharjoittelu. Jos ulkona 2 euron poletin hinta jo mietityttää, niin miten on talviharjoittelun 8 euroa korilta, kertokaapas tämä sillä, kuinka paljon palloja kehittyvän nuoren tulisi lyödä, OK. Sisäistän senkin, että kyseinen firma ei ole laskenut hintojansa kilpapelaajien kautta, sillä he ovat pienin määrä siitä populaatiosta, jotka harrastavat golfia. Kuitenkin, lapsi , jonka tulisi maksaa 8 euroa ja lyövän noin 4-5 koria päivä ja mahdollisesti myös harjoittelevan 4-5 kertaa viikossa, se on suuri menoerä heidän vanhemmilleen. Sitten tässä on vierellä se mahdollisuus, jossa on pelkkä sisäänpääsymaksu ja harjoittelija pääsee lyömään palloja sen verran kun haluaa, eikä mitään paikkavarausta ole, hinnat 15-18 euroa. Halusinkin herättää hieman keskustelua sässä, että mitäs ihmiset ajattelevat hinnoista jne…?

    #452411 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jason16 kirjoitti: (12.11.2010 9:20:56)

    Moikka kaikille,

    Haluisin ottaa tässä esille erään asian, joka minua askarruttaa. Kesäisin, kun olen käynyt harjoittelemassa rangella, olen useimmilla kentillä huomannut poletin maksavan 2 euroa. Tämän hinnan olen juuri ja juuri pystynyt maksamaan. Kehittyvän golfarin tulisi harjoitella ja lyödä palloja satoja/päivä, jolloin voisimme olettaa hänen lyöntinsä olevan toistomahdollinen ja variaatioita omaan lyöntiin löytyvän. No, pakko sanoa, että yleensä harjoittelevilla nuorilla on seuransa tuki ja he saavatkin polettinsa maksutta, mutta mites he joilla ei ole mitään tukea seuran puolesta, mutta intoa ja taitojakin löytyisi? Kesäharjoittelu oli pieni pohja tähän tulevaan aiheeseen, joka on siis talvikausi ja sisäharjoittelu. Jos ulkona 2 euron poletin hinta jo mietityttää, niin miten on talviharjoittelun 8 euroa korilta, kertokaapas tämä sillä, kuinka paljon palloja kehittyvän nuoren tulisi lyödä, OK. Sisäistän senkin, että kyseinen firma ei ole laskenut hintojansa kilpapelaajien kautta, sillä he ovat pienin määrä siitä populaatiosta, jotka harrastavat golfia. Kuitenkin, lapsi , jonka tulisi maksaa 8 euroa ja lyövän noin 4-5 koria päivä ja mahdollisesti myös harjoittelevan 4-5 kertaa viikossa, se on suuri menoerä heidän vanhemmilleen. Sitten tässä on vierellä se mahdollisuus, jossa on pelkkä sisäänpääsymaksu ja harjoittelija pääsee lyömään palloja sen verran kun haluaa, eikä mitään paikkavarausta ole, hinnat 15-18 euroa. Halusinkin herättää hieman keskustelua sässä, että mitäs ihmiset ajattelevat hinnoista jne…?

    Meidän seurassa talviharjoittelu maksaa huikeat 25€ niille jotka ovat enemmän sitoutuneita, kesäkaudella rangepallot saa 25€ koko kesäksi ja niitä lätkit vaikka 100.000 kpl, ei tule paljoa pallolle hintaa. Nämä edut kun tehtiin juuri sen takia että aloittelijat oppisivat ja sitouisivat edes hieman paremmin ja harjoittelisivat. Usein herää kysymys jota meilläkin on pohdittu nuoren kehittyvän harjoittelijan kannalta millainen sen hallin pitäisi olla riittääkö 10-15 metriä vai pitäisikö olla 50-100 metriä lyöntipituus. Silloin kun harjoitellaan swingitkniikkaa niin ei ymmätääkseni saisi kauheasti tuijotella miten se pallo lentää vaan saada swingin tekniikkaa hiottua oikeampaan suuntaan. Se pallon lento kun sitä kautta alkaa muistuttamaan enemmän sitä oikeaa. Tosin onhan se vähän tylsempää, mutta varmasti antoisampaa. Paljonko tulisi laittaa palloja hallissa ilmaan on sitten toinen kysymys, meillä veikkaisin kavereiden lyövän hallissa harjoituksissa talvella sellaiset 5000-8000 palloa swingiin liittyen, putteja tuhansia, erilaisia lähipelilyöntejä 2000-3000. Nuo määrät on siis suurinpiirtein enemmän tai vähemmän ohjattujen harjoitusten määriä päälle tulee vielä omat harjoitukset joten ne voi melkein tuplata. Sanotaan nyt sitten talvikaudella sellaiset 20000 palloa. Korihinnalla se tekisi 2€/40 palloa sellaiset 1000€. Toki määrät riippuu mitä tavoittelee ja mihin haluaa pyrkiä nuo lukemat ovat kavereiden jotka pelaavat FT:llä, FJT:llä, AT:llä ja Haastajakiertueella.

    #452412 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Moro Rauski,

    Teillä on hyvä meininki kyseisessä talviharjoittelussa joka luo hyvän pohjan nuorten harjoittelemiselle. Jostain olen lukenut, että swingimuutokseen vaadittava toistomäärä on n.10000 toistoa. Nytten en ota kantaa enään pallojen maksamiseen vaan mietin, että mitä kaikkea asioita kannattaisi hallissa harjoitella? mielestäni halliharjoittelu tulisi olla tekniikkapohjaista, jossa ohjataan pelaajaa liikkumaan oikeassa suunnassa taakse ja eteen, niin pitkissä lyönneissä kuin lyhyissäkin. Hyvin pitkälti kuitenkin koko talvikausi hallissa tuntuu rasittavalta ja siellä ei mielestäni saisikaan ’viettää’ aikaa vaan pitäisi tehdä treeni ja poistua. Tarpeellista olisi varmaankin myös lähteä ulkomaille treenaamaan ennen tulevaa kesää, mutta mielestäni tämäkin jakso kannattaisi sisällyttää juuri ennen kauden alkua. 2-3 viikon harjoittelujakso ulkomailla ennen suomen kautta niin, että sieltä pääsee suoraa pelaamaan suomen kentille palvelee mielestäni enemmän kuin hiihtoloman viikko ja sisällä sen jälkeen hakkaaminen. Noniin, nyt ei olla enää tossa aiheessa, mutta kirjoitetaan kuitenkin. Puhuit tuossa sisähallien lyöntipituuksien mahdollisuudesta. Mielestäni jopa pienempi matka palvelee siinä suhteessa enemmän pelaajaa, että sitä pallon lentoa ei nää heti. Tämä sillä, että swingiä muutettaessa tuskin tulee kauheen hyviä osumia ja sen näkeminen lentokaaren kautta voi myös palata siihen ’vanhaan ja turvalliseen’, joka ei ehkä kuitenkaan ole se parempi vaihtoehto.

    #452413 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jason16 kirjoitti: (12.11.2010 16:25:10)

    Moro Rauski,

    Teillä on hyvä meininki kyseisessä talviharjoittelussa joka luo hyvän pohjan nuorten harjoittelemiselle. Jostain olen lukenut, että swingimuutokseen vaadittava toistomäärä on n.10000 toistoa. Nytten en ota kantaa enään pallojen maksamiseen vaan mietin, että mitä kaikkea asioita kannattaisi hallissa harjoitella? mielestäni halliharjoittelu tulisi olla tekniikkapohjaista, jossa ohjataan pelaajaa liikkumaan oikeassa suunnassa taakse ja eteen, niin pitkissä lyönneissä kuin lyhyissäkin. Hyvin pitkälti kuitenkin koko talvikausi hallissa tuntuu rasittavalta ja siellä ei mielestäni saisikaan ’viettää’ aikaa vaan pitäisi tehdä treeni ja poistua. Tarpeellista olisi varmaankin myös lähteä ulkomaille treenaamaan ennen tulevaa kesää, mutta mielestäni tämäkin jakso kannattaisi sisällyttää juuri ennen kauden alkua. 2-3 viikon harjoittelujakso ulkomailla ennen suomen kautta niin, että sieltä pääsee suoraa pelaamaan suomen kentille palvelee mielestäni enemmän kuin hiihtoloman viikko ja sisällä sen jälkeen hakkaaminen. Noniin, nyt ei olla enää tossa aiheessa, mutta kirjoitetaan kuitenkin. Puhuit tuossa sisähallien lyöntipituuksien mahdollisuudesta. Mielestäni jopa pienempi matka palvelee siinä suhteessa enemmän pelaajaa, että sitä pallon lentoa ei nää heti. Tämä sillä, että swingiä muutettaessa tuskin tulee kauheen hyviä osumia ja sen näkeminen lentokaaren kautta voi myös palata siihen ’vanhaan ja turvalliseen’, joka ei ehkä kuitenkaan ole se parempi vaihtoehto.

    Oikein hyviä ja kypsiä ajatuksia sulla on. Hemmetin tärkeää on se, että kun harjoittelee uutta swingiä on saada siihen oikea mielikuva sen toteuttamiseksi, löytää ne oikeat asiat, harjoitella niitä juttuja vaikka kotona pelin edessä ilman mailaa, etsiä niitä tekemiseen liittyviä asioita ei paloittain vaan kokonaisuutena. Ennenkuin tuohon tilaan pääsee tulee olla hyvä valmentaja joka osaa niitä neuvoa ja saada pelaajan herättämään kysymyksiä itselleen miksi näin? mitä se vaikuttaa? mihin se perustuu? olenko ymmärtänyt oikein? Eli hemmetinmoinen vuorovaikutus pelaajan ja valmentajan välillä sekä luottamus toisiinsa. Eli ei swingimuutos aina tarkoita sitä että pitää lyödä ne 10.000 palloa sen oppiakseen, se riippuu niin monesta eri tekijästä ja pelaajan motivaatiosta, tietysti lahjakkuudella on asiaan merkitystä. Mä olen nähnyt hyvin erilaisia nuoria pelaajia, sattuneesta syystä. Jollakin saattaa koko talven swingimuutos kadota yhteen huonoon lyöntiin ja palataan siihen vanhaan. Joku on joskus oppinut lyömään tietyllä tavalla, vaikka on kaikin tavoin yritetty tehdä muutosta ja jotenkin eteenpäin päästy niin viikon kuluttua kaveri vetelee kuin ei olisi koko talvena tehnyt yhtään mitään. Kentällähän sitä ei enää kaiva kukaan esiin kun sen scoren tekeminen on se pääsasia ja palataan siihen tuttuun turvalliseen jolla on joskus tehty oma kierrosennätys.

    Ihan liikaa nuoret ajatellee myös sitä ulkopuolella olevaa maailmaa, mitkä sen odotukset on. Pahinta ajattelua nuorelle golfarille on se, että luulee olevansa hyväkin pelaaja, se on vaan niin harhaa. Paras tae itsensä kehittymiselle on se että pystyy myöntämään itselleen olevansa huono, (vaikka jotkut saattavat kehua että onpas siinä hyvä pelaaja ja kertoakin sen) eikä siitä itsetunto kärsi, vaan saa pelaajan tekemään entistä enemmän työtä sen eteen ettei olisi niin huono (raa’asti sanottu mutta väitän että todellakin totta). Se on kehityksen ydin ja johtaa parempaan tekemiseen kaikilla osa-alueilla. Kehittyvä pelaaja kun ei ole vastuusta kuin itselleen, ei pelikavereille, ei isälle tai äidille tai kellekään muulekaan. Se vaatii tässä lajissa ihan hitosti itsekuria jonka puute mun näkemyksen mukaan on yksi suurin tekijä siinä miksi jotkut lahjakkaat ja paljon harjoittelevat jäävät tietylle tasolle, sinne melkein hyvä kilpapelaaja tasolle.

    Yksinkertaistettuna muista, minä, maila, pallo ei mitään muuta. Miten sen saan mahdollisimman vähillä lyönneillä kuppiin? Mitä se vaatii ja miksi? Ennenkuin kaikki noihin pariin kysymykseen liittyvät vastaukset saa itselleen kerättyä ja tiedostettua niin veikkaan ettei kymmenen vuotta riitä.

    Toivottavasti tosta oli jotain hyötyä sulle ja mielelläni kuulisin myös kommentteja tästä tärkeästä asiasta myös muilta joita tämä jotenkin liippaa.

    Taustana sulle sen verran, mistä näitä ajatuksia on kehittynyt. Ensiksi sanon etten osaa golfia ollenkaan, olen siis huono. Me aloitetiin golfin harrastus oman pojan kanssa neljä vuotta sitten ja pelattu yhdessä noin 500 kierrosta. Mä olen vahvasti mukana meidän seuran nuorisotoiminnassa kehittämässä ja ideoimassa sitä millä saataisiin nuoria mukaan, miten toimintaa rahoitetaan ja miten suunnitellaan. Meillä on seurassa loistavat ja motivoivat valmentajat, ilman niitä ei tästä mitään tulisi. Mun näkemyksen mukaan tärkeää nuorelle golfarille joka aikoo lajissa kehittyä on se että se vanhempi (tai se jonka kanssa pelaa suurimman osan kierroksista) on mukana niissä nuoren harjoituksissa ja ymmärtää edes välttävästi mitä sille nuorelle on opetettu ja mitä tulee siellä kentällä tehdä ja tarpeen tullen muistuttaa ettei homma nyt mennyt ihan sen mukaan mitä sulle valmentaja on opettanut. Valmentaja joka kieltää sellaisen henkilön mukana olon harjoitiksissa ei saisi tässä maassa olla olemassa, myös vanhemmalta se vaatii nöyryyttä olla tupumatta omia käsityksiään näissä asioissa, senkin olen nähnyt ja aika pieleen on mennyt. Se vaatii kummaltakin välillä paljon ymmärrystä ja anteeksiantoa (ainakin faijan taholta);). Mä sain kädinä olessani yhdessä HK:n osakilpailussa 22 kertaa potkut (ei niin kauniiden, ei etiketin mukaisten, saatesanojen kera), mutta onneksi 23 kertaa palkattiin takas, sija 8. Pahinta on jos vanhempi alkaa kertomaan omista lähtökohdistaan mitä nuoren lupaavan pelaajan pitäisi tehdä, ilman syvempää ymmärrystä siitä mitä on opetettu.

    Näillä siis mennään nyt kunnes ymmärretään lisää tästä hienosta lajista, jota ei toivottavasti kartelli ym syyteet pilaa;) ja seuroilla on kehittymisen mahdollisuudet ja varoja satsata nuoriin lupaaviin pelaajiin, ei vain huipulle vaan myös elinikäisen hienon harrastuksen pariin ja toivottavasti sitoutuneksi pelaajiksi sinne omalle kentälle.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Rangepallojen hinnat

Etusivu Foorumit Yleistä Rangepallojen hinnat