Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › ’Puttijipsin’ tunnusmerkit
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Otsikon ilmiö saattaa kohdata ketä tahansa ja varsinkin lyhyiden (alle 1.5 metrin) puteissa. Selviö lienee se, että ”jipsi” ei kehity yhdessä yössä – ”jipsin” kehittyminen on viikkojen / kuukausien jopa vuosien aikana tapahtunut negatiivinen tunne, joka vaikuttaa suoraan ”scooraamiseen”. Puttijipsistä toki löytyy googlaamalla tuhansia mielenkiintoisia analyysejä, joten alla kiinnostuneille yhteenveto tunnusmerkeistä. 1. tunnusmerkki Huomaat, että et ole luottavainen lyhyissä puteissa verrattuna aikaisempaan – sen sijaan, että valitset linjan ja teet puttilyöntisi alkaa mietintä sekä epäröinti pallolla 2. tunnusmerkki Hermostuttaa, että ns. pitkä putti jääkin liian kauas reiästä ja tuloksena kolme puttia 3. tunnusmerkki Alat käyttämään lyhyisiin putteihin enemmän aikaa, kuin normaalirutiinit edellyttäisivät 4. tunnusmerkki Testaat erilaisia putterimalleja toistuvasti harjoittelussa ja pelikierroksilla 5. tunnusmerkki Pikkuhiljaa alkaa “ketuttamaan” nämä lyhyet paineen alla “must make” putit. Tämä yhteenveto on tiivistelmä ja aiheesta inspiroiduin tämän down underista apuja esittävän kaverin ajatuksista ym. diagnoosista ja esittämistään ’drilleistä’. Klippi on valitettavasti yli kymmenen minsaa, mutta ei aivan OT. Avaus siksi, että jo ym. kohdassa kolme (been there) mukaan kohdassa pitäisi ns. ”kellojen kilistä”. Painan hieman epäröiden ”lähetä” nappulaa, mutta asia saattaa aktivoitua monellekin kotimaan kenttien griinien kunnon kohennuttua – griinien huonokuntoisuus ei olekaan syy missattuihin lyhyisiin putteihin. Yhteenvedon tunnusmerkeistä saa ja olisi suotavaakin olla eri mieltä sekä esittää omia ajatuksia.
Lipulle kirjoitti: (9.5.2012 0:49:03)
Otsikon ilmiö saattaa kohdata ketä tahansa ja varsinkin lyhyiden (alle 1.5 metrin) puteissa.Selviö lienee se, että ”jipsi” ei kehity yhdessä yössä – ”jipsin” kehittyminen on viikkojen / kuukausien jopa vuosien aikana tapahtunut negatiivinen tunne, joka vaikuttaa suoraan ”scooraamiseen”.
Puttijipsistä toki löytyy googlaamalla tuhansia mielenkiintoisia analyysejä, joten alla kiinnostuneille yhteenveto tunnusmerkeistä.
1. tunnusmerkki
Huomaat, että et ole luottavainen lyhyissä puteissa (verrattuna aikaisempaan) – sen sijaan, että valitset linjan ja teet puttilyöntisi alkaa mietintä sekä epäröinti pallolla2. tunnusmerkki
Hermostuttaa, että ns. pitkä putti jääkin liian kauas reiästä ja tuloksena kolme puttia,
+ Hermostuttaa, että on chipattava 30 senttiin, tai putti menee ohi ja chippi söpsähtää fringeen tai lentää greenin yli kylkkärinä.3. tunnusmerkki
Alat käyttämään lyhyisiin putteihin enemmän aikaa, kuin normaalirutiinit edellyttäisivät
+ Tai teet lyhyet putit hätäisen huolimattomasti, kun ne ’eivät kuitenkaan uppoa’4. tunnusmerkki
Testaat erilaisia putterimalleja toistuvasti harjoittelussa ja pelikierroksilla5. tunnusmerkki
Pikkuhiljaa alkaa “ketuttamaan” nämä lyhyet paineen alla “must make” putit.Kaikki tunnistettu, paitsi tuo kursivoitu…. Lisäykseni lainaukseen lihavoidulla.
Rutiinissa olisi tärkeää, että kaikki toimenpiteet olisivat rytmissä ja olisivat systemaattisesti upottamiseen johtavia. Linjoja voi tähtäillä vaikka miten pitkään (ei suositella – pelinopeus), mutta pallolle menosta pallon liikkeelle laittoon pitäisi kaiken tapahtua samassa rytmissä robottimaisesti fiiliksellä. Jos ehtii jäätyä tähtäämiseen, niin pitää purkaa tähtäys, ottaa harkkaheilautukset uudestaan ja pyrkiä siihen, että pallo lähtee niiden harkkaputtien tempolla välittömästi, kun on stanssin ottanut.
Sen takia rutiinia pitää harjoitella ja terottaa aina ennen tilanteeseen heittäytymistä, että noudata rutiinia säntillisesti. Laske vaikka mielessäsi metronomin tavoin, tik-tak, tik-tak, tik-tak – anna putin mennä.
Kaikkein tärkein jipin voittamiseksi on mielestäni virheen hyväksyminen ennen kuin se tapahtuu. Ei kuitenkaan niin, että tekee huolimattomasti, vaan niin, että parhaansa tehden ei kuitenkaan 100% puteista uppoa. Ajattelemalla ’tää menee, tää on helppo – mä osaan tän’ saa parempaa jälkeä aikaan, kuin ’pitää upottaa’-mentaliteetillä. Tuon saavuttamiseksi täytyy kyllä tehdä töitä, parituntinen harjoitusgreenillä tikkujen tai kaaren kanssa samaa linjaa 1,5-metrisiä upotellen helpottaa luuloa, ettei tämä mene.
Harjoitellessa pitää vaan muistaa tehdä havaintoja siitä, mitä teki, kun se pallo upposi ja lähti siihen linjaan, mihin oli puttaamassa.
Tarkkaavainen huolimattomuus tai huolimaton tarkkaavaisuus omasta tekemisestä on ainakin itseäni auttanut upottamaan enemmän must-make-putteja. Ja se, että on enemmän keskittynyt siihen kohteeseen pelaamiseen kuin siihen, miten itse asiassa mailaansa heiluttaa.
Olen huomannut, että putti-jippi-orientoituneen chippi-jipiä voi huijata puttaamalla helpot makuut hybridillä tai pitkällä raudalla. Niitä ei vaan kaikista makuista voi käyttää, joten myös chippaamisen harjoittelu mahdollisimman kaljulta kohdalta ja siinä tarkaksi ja hvyäksi kehittymenen helpottaa lähestymis-jippiä ja edelleen myös putti-jippiä.
Reijästä pois päin peliä miettiessä, lähestymislyönnitkin saastuu, jus putti ei tahdo kulkea, tulee enemmän tarve ’saada lähelle’, kuin realistiseen pudotuspaikkaan tai ylipäätään greenille.
Minusta yksi parhaista vinkeistä jipsiin on se, että uskaltaa ymmärtää että näitä ’must make’ putteja ei ole olemassakaan. Niin kauan kuin siinä putissa ei ole kiinni koko omaisuus tai oma terveys niin yhtään puttia ei ole pakko upottaa. Pahin skenaario on että joutuu ehkä puttaamaan vielä uudestaan ja korttiin tulee 1 lyönti lisää josta tietysti oma harmitus. Mitään se pahempaa ei missatusta putista juurikaan tule. Tämän kun ymmärtää niin lyhyiden puttien suorittaminen helpottuu huomattavasti kun putin upottamisesta ei ole valtavaa henkistä painetta, jonka johdosta alitajainen putin ohjailu jää pois ja suoritus on rennompi parempi.
Pekka Pelimies kirjoitti: (9.5.2012 12:18:13)
Tarkkaavainen huolimattomuus tai huolimaton tarkkaavaisuus omasta tekemisestä on ainakin itseäni auttanut upottamaan enemmän must-make-putteja. Ja se, että on enemmän keskittynyt siihen kohteeseen pelaamiseen kuin siihen, miten itse asiassa mailaansa heiluttaa.
Samoilla linjoilla näyttäisivät tämän kolmikon herrat leppoisassa keskustelussaan olevan.
GP tuossa n. 50 sek. kohdalla kiteyttää mukavasti tuloksenteon komponentit.
Noin 3.50 saakka ollaan vielä aiheessa, jopa EE sivuaakin ’jipsiään’.
Voihan tuon klipin loppuunkin saakka katsoa – rupattelevat ainoastaan aihealueesta, jolla on myös merkitystä ’scooraamiseen’.
En jakasanut lukea kaikkia viestejä läpi, mutta korjaus asiaan on yksinkertainen: kaksi tiitikkua metrin päähän pystyyn ja parin millin (pallon suhteen), rako kummallekin puolelle, taakse vaikka maila poikittain eri etäisyyksille 1,2,3,4,5, ….metriä. Putataan noiden tiitikkujen läpi esim kymmenen palloa/matka, saa enintään hipaista mailaa. Se että pallo hipaisee jompaa kumpaa tiitiikua ei vielä ole merkki jipsistä, mutta jos pallo osuu lähes keskelle jompaa kumpaa tiitikkua niin jipsi on havaittu. Jos noita keskiosumia tulee enemmän kuin 2/10 palloa niin jipsi on siinä. Sitten on syytä vaihtaa otetta joka parhaiten elimnoi jipsin mahdollisuuden, oikeakätisellä se on oikea käsi joka tekee pienen tahattoman liikkeen, usein. Tämä sii on täysin ilmainen neuvo eikä mitään takuuta anneta, tosin siinä puhuu vankka kokemus, jonka seurauksena putteri lyheni noin puoleen entisestä mitasta, eikä jipsiä ole enää havaittu;)
Rauski kirjoitti: (12.5.2012 22:10:01)
…
Tämä… täysin ilmainen neuvo eikä mitään takuuta anneta, tosin siinä puhuu vankka kokemus, jonka seurauksena putteri lyheni noin puoleen entisestä mitasta, eikä jipsiä ole enää havaittu;)Outo ratkaisu minusta. Silmäilykokemuksen perusteella ne, jotka paremmin tätä hommaa osaa vaihtaa kaksi kertaa pidempään putteriin ja luutii jipsit kuppiin.
Totean alkuun, etten kirjoita tätä golfarina – mutta opiskeluista ja muista lajeista uskoisin sitä löytyvän. Vaikkei minulla suoranaisesti ole golf hallussa niin ajattelin kirjoitella omia näkemyksiä ja ajatuksia ja siksi en ota kantaa golfin tekniseen puoleen. Olen opiskellut ammattivalmentaja tutkinnon yliopistossa ja syventänyt opintoja urheilupsykologiaan – tutkin suorituspsykologiaa opinnäytetyössäni. Kilpaurheilussa olen yhä aktviisesti mukana ja pyrin huipulle omassa lajissani.
Lipulle:n avausviestistä poimisin muutaman sanasen: et ole luottavainen, mietintä sekä epäröinti pallolla, hermostuttaa, normaalirutiinien ’edellytykset’, eri putterien testaus (=epävarmuus), ”ketuttaa”, paineen alla, ’must make’ putti…
En missään tapauksessa väitä, etteikö jipsi-ilmiöitä voisi minimoida puttiharjoitteilla – ne auttavat varmasti. Loistava ja varma upottaja osaa tekniikan. Siltikin ilmiön yhteydessä käytetty terminologia viittaa minun mielessäni enemmän mahdollisiin psykologisiin tekijöihin. Olettaen tietysti, että kyseessä on golfari, jolla on vakiintunut tekniikka ja jipsi on kehittynyt sen päälle. Voiko jipsiä olla aloittelevalla golfarilla, jonka tekniikka ei ole vielä vakiintunut ja lyönnit/putit eivät ole toistettavia? Itse en usko, mutta korjatkaa jos olen väärässä.
Tämän perusteella jipsi-ilmiötä syvemmin tutkimatta, suorituspsykologiselta kantilta pohdiskellen, näkisin puttiharjoitusten lisäksi tarpeen henkisen puolen harjoitteille. Epävarmuus, itseluottamus, epäröinti, paineet, ’must maket’, hermostuneisuus viittaavat ”Competetive anxietyyn” (Sorry, suomenkieliset termit hakusessa.). Competetive anxiety koostuu kolmesta tekijästä: somaattinen (fysiologiset aistimukset), kognitiivinen (hermostuneisuus ja huolestuneisuus) ja itseluottamus. Henkilö- ja lajikohtaisettekijät vaikuttavat myös, sillä toiset yksilöt tarvitsetvat korkeampia tasoja kuin toiset. All in all, mikäli golfari saavuttaa omat optimitasonsa (korkeat tai matalat), on hänellä eväät parhaaseen suoritukseensa ja tavoiteltuun lopputulokseen. Competetive anxiety ääritapauksessa johtaa myös golfissakin tunnettuun ”chokingiin”, esim. Vande Velde Openissa, jolloin homma leviää täysin käsiin. Tässä vaiheessa mainittakoon, että on käynyt minullekin.
Competetive anxiety regulation on mahdollista. Esimerkkeinä mainittakoon tavoitteiden asettaminen, rentoutus harjoitukset, mielikuvaharjoittelu ja self-talk harjoitteet ovat toimivia. Ratkaisu voi olla helppokin; eräs tutkimus totesi, tässä tapauksessa ’must make’-putin kohdalla, että urheilija pääsee todennäköisemmin parempaan lopputulokseen kysymällä itseltään ennen puttia ”Pystynkö minä tähän?” kuin todistelemalla itselleen ”Minä pystyn tähän!”
Ollappa henkinen teräsmies täydellisellä tekniikalla varustettuna – harvempi on… 🙂
Tuntuu, että jäi vähän sekavaksi raapustukseksi, mutta ehkä tämä avaa vähän ajatuksiani.
Puttijipsille löytyy vastaava oire pesäpallosta. Lukkarille eli syöttäjälle saattaa tulla ns. lautaskammo. Siinä syöttö ei pysy lautasella teit mitä hyvänsä. Ja se voi iskeä aivan huippulukkareihin. Tietääkseni siihen ei auta kuin aika. Treenaaminen ei auta siihen yhtään. Se on nimenomaan yläkerran hommia.
Puttijipsi voi olla hieman helpompi tapaus kuin lautaskammo, sillä puttaamiseen voi tehdä isompia muutoksia esim. vaihtamalla otetta tai putteria. Syöttämisessä matalatkaan syötöt eivät osu lautaseen kunnon lautaskammon iskiessä päälle.The world is full of head cases.
Pekalta hyvaa tekstia tuossa ylempana!
A. Aro kirjoitti: (15.5.2012 13:35:42)
… eräs tutkimus totesi, tässä tapauksessa ’must make’-putin kohdalla, että urheilija pääsee todennäköisemmin parempaan lopputulokseen kysymällä itseltään ennen puttia ”Pystynkö minä tähän?” kuin todistelemalla itselleen ”Minä pystyn tähän!”Yksi aihepiirin, urheilupsykan tohtori – toki aremikkalainen – on todennut, että positiivinen toteamus, esim. hyvän rundin jälkeen voisi kuulostaa tältä:
– Pidin siitä, miten löin palloa tänään, tykkäsin puteistani ja olen tyytyväinen siihen, miten scoorasin – pelastelin pahoista paikoista bogit ja parit.Toi ’pystyä’ kalskahtaa mun päässä negatiiviselta. Sen sijaan osaaminen on neutraalimpi ja antaa alitajunnalle terveisen, että sun ei nyt tarvii huolehtia siitä, pystynkö, kun MÄ osaan tän tietoisesti.
Jatkuva kysely ainakin itsellä lisää ahdistusta ja epävarmuutta siitä, osaanko sittenkään. Jos psyykkaan itteni osaamaan, vaikka tekniikka vähän renaisi, niin silloin onnistun melkeen kaikissa kaksimetrisissä, vaikka olis breikkejä pariinkin suuntaan matkalla. Sellasena päivän, kun kyselen itseltäni liikoja, niin alkaa ne töksyt taas työntää jostain peliin.
Ensin se tulee chippeihin, sitten lähestymislyönteihin ja lopulta puttiin. Pari – kolme mojovan paksua alle 5-metristä chippiä, niin sinne meni. Tosi harvoin saa kerättyä enää sitä rauhallista keskittynyttä kilpailijaa mistään, saati, että löytäisi sen täysin chippiinsä luottavan pelurin loppukierrokselle. Sen, joka päättää ennen lähestymislyöntiä, monenko metrin päähän lipusta vasemmalle tai oikealla pallon pudottaa ja metrinkö vai kaksi se pakittaa.
Pekka Pelimies kirjoitti: (15.5.2012 23:58:48)
Toi ’pystyä’ kalskahtaa mun päässä negatiiviselta. Sen sijaan osaaminen on neutraalimpi ja antaa alitajunnalle terveisen, että sun ei nyt tarvii huolehtia siitä, pystynkö, kun MÄ osaan tän tietoisesti.
Oiskohan tuossa tulkintaeron mahdollisuus? Alkuperäiskielellä kysymys saattaisi olla vaikka ’Can I do this?’. Tuon voisi kääntää sekä ’osaanko’ että pystynkö’. Jos vaihtoehto on, että ’osaanko’, niin totta helvetissä vastaus on että joo. Kuka tahansa osaa laittaa sen kaksmetrisen kuppiin, mut aina ne ei vaan mee. Vaihtoehto ’pystynkö’ taasen tuo mieleen sen, että pystynkö juuri nyt, ihan tällä kertaa aivan varmasti laittamaan sen pallon kuppiin. Mun mielestä tuossa on spykologisesti iso ero. Ensimmäinen vaihtoehto jättää kentän avoimeksi, kun taas jälkimmäisessä käytännössä vaaditaan onnistumista.
yeux de serpent kirjoitti: (16.5.2012 0:21:34)
Kuka tahansa osaa laittaa sen kaksmetrisen kuppiin, mut aina ne ei vaan mee. Vaihtoehto ’pystynkö’ taasen tuo mieleen sen, että pystynkö juuri nyt, ihan tällä kertaa aivan varmasti laittamaan sen pallon kuppiin. Mun mielestä tuossa on spykologisesti iso ero. Ensimmäinen vaihtoehto jättää kentän avoimeksi, kun taas jälkimmäisessä käytännössä vaaditaan onnistumista.Nii… ja lopulta pelaaja kuitenkin pystyy vaikuttamaan vain omaan tekemiseensä ja laittamaan pallon liikkeelle, ei siihen meneekö se reikään. Jos se ei mene sillä yrityksellä, sitten sitä vaan on pakko tönästä kerran vielä. Tuo vaan pitäis ymmärtää paljon ennen yipsin kehittymistä, taistelu ulos sieltä suosta onkin melko pirullista nimittän.
nimim: ’toka chippi oli jo taas ihan kelvollinen’
Hyviä pointteja. Ehkä tässä juuri tulee näkyviin mun puutteellinen golfkokemus ja korostunut kokemus muista lajeista, jotka ovat enemmän one-off tyyppisiä, kun taas golf on jatkuva sarja suorituksia. Siinä on vissi ero, jota en tunne riittävästi. Ja se, ettei käännökset kotikieleen ole ihan hanskassa.
Tällä ’Osaanko/Pystynkö minä?’-esimerkillä pyritään vaan yleensä lievittämään onnistumisen pakkoa. En toki tarkoita sitä käytettävän joka putissa, vaan niiden ’must make’-puttien kohdalla. Itse kokisin/näkisin tilanteen, jossa on pakko upottaa putti ja ajattelumallin ’Minä pystyn, minä osaan’ aika vaikeana. Vieläpä jos se ei putoakaan – miten kokoat itsesi? Ehkä eniten pyrin tuomaan esille, että sen ’must make’-putin kohdalla on paineita jo ennalta, niin näkisin henkisesti helpommaksi haastaa itsensä puttiin kuin todistella itselleen pystyvänsä. Tuon kysymysmallin tarkoitus on vähentää painetta onnistmisesta, tavallaan myöntämällä tilanteen haasteellisuus ja pienen lieventää sen ’must’-sanan vahvuutta. Sillä aina voi käydä niin, ettei se putti putoa.
Vielä kysymys ihan mielenkiinnosta; onko jipsi aina sama virhe putissa? Siis, jipsin ollessa kyseessä onko putin ongelma toistuvasti sama – liian lyhyt, yläpuolelta ohi tai alapuolelta ohi tms.? Vai onko se ihan mitä sattuu?
A. Aro kirjoitti: (16.5.2012 12:04:24)
Vielä kysymys ihan mielenkiinnosta; onko jipsi aina sama virhe putissa? Siis, jipsin ollessa kyseessä onko putin ongelma toistuvasti sama – liian lyhyt, yläpuolelta ohi tai alapuolelta ohi tms.? Vai onko se ihan mitä sattuu?
Hyvää settiä mutta hieman mietityttää onko A.Aro ihan sittenkään tuolla yipsin olemuksessa sisällä.
On vallan eri asia töniä putteja ohi pienten virheliikkeiden seurauksena, jotka hyvinkin saattavat lähteä virhenäkemästä ja sen ali/ylikorjauksesta, kuin varsinaisesta neuromuskulaarisesta reaktiosta.
Kokemuksesta voin kertoa, että varsin villi on tunne kun se tuhat volttia sähköä iskee kropan läpi vähän ennen osumaa ja pimentää koko ruudun samalla hetkellä 😉
Ensinnäkin: olen erittäin huono puttaaja. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä yipsien kanssa, kun yipsit ymmärretään neuromuskulaariseksi ilmiöksi. Väittäisin, että >90% ’yipsitapauksista’ on kyse vain huonosta puttaamisesta, mutta oiketakin yipsejä on. Ketjun aloittajan kuvaama tilanne on huonoa puttaamista.
Lyhyellä tähätimellä tuloksellisesti hyvään tulokseen pääsee sellainen pelaaja, jolla on realistinen käsitys omasta pelikyvkkyydestään. Tutkitusti ihmisellä on valikoiva mieli niin, että ensi sijaisesti muistamme onnistumiset. ’Yleensä upotan alle 3 m:in putit’. Tällianen omien kykyjen yliarviointi johtaa turhautumiseen, josta puolestaan kehittyy itseään ruokkiva negatiivinen kierre. Eli mentaaliseksi malliksi muodostuu ’Ennen yleensä upotin alle 3 m:in putit, mutta nyt ei mene oikein mikään sisään’. Tälle sitten täytyy keksiä nimi. Yipsi on hyvä, kun se on tuollainen suuren kansan keskuudessa huonosti määritelty ja mystinen ilmiö.
Realistisen kuvan muodostamiseksi kannattaa yksinkertaisesti tilastoida putteja ja nimenomaan pelikierrosten aikana. Joskus kauan sitten tilastoin kaikki puttini etäisyysvyöhykkeittäin (mistä lähti, mihin päätyi) ja tilastot olivat kyllä huonommat kuin oma kuvitelma.
Pitkällä tähtäimellä tulosta parannetana tietysti harjoittelemalla. useimpien kohdalla – minä mukaan lukien – varmasti parhaan tulosparannuksen per harjoitustunti saa keskittymällä vain ja ainoastaan puttaukseen ja lyhyisiin chippeihin. voihan siinä vaihtaa putteria ja otetta ja varren pituutta, mutta se ei mielestäni ole olennaista. Mutta se on tylsää.
Noista oikesta yipsesitä en osaa sanoa mitään.
ts kirjoitti: (16.5.2012 12:32:10)
Hyvää settiä mutta hieman mietityttää onko A.Aro ihan sittenkään tuolla yipsin olemuksessa sisällä.
On vallan eri asia töniä putteja ohi pienten virheliikkeiden seurauksena, jotka hyvinkin saattavat lähteä virhenäkemästä ja sen ali/ylikorjauksesta, kuin varsinaisesta neuromuskulaarisesta reaktiosta.
Kokemuksesta voin kertoa, että varsin villi on tunne kun se tuhat volttia sähköä iskee kropan läpi vähän ennen osumaa ja pimentää koko ruudun samalla hetkellä 😉
Emmä ole, siksi kyselen. 🙂
Treenaan omaa lajia n. 750-800h vuodessa ja kisaireissut päälle, ja pelaan golfia jos ehdin (yleensä en ehdi), joten golfin tuntemus on sanalla sanoen rajottunutta. Ei tuu jipsiä kun ei treenaa tai pelaa paljoa. Ei vaan, toistaseksi mä pelaan ja lyön ilokseni ja rentoutuakseni. Ja, jos tulee huono osuma niin kaivetaan joku golflehti esiin ja etitään tilanteeseen sopiva Quick fix… 😉Kiitos selvennyksestä. Neuromuskulaariasiakin reaktioita voi ’Arousal regulationilla’ kontrolloida tietyssä määrin. Tapauskohtaista taas. Tuo pimeneminen on jännä tunne, joskus oon sen itekkin kokenu.
yeux de serpent kirjoitti: (16.5.2012 0:21:34)
Alkuperäiskielellä kysymys saattaisi olla vaikka ’Can I do this?’Ruotsiksi tämä menee ”Kan jag göra det?”. Tällainen pikku lisäys vaan.
Johtaja XXL kirjoitti: (16.5.2012 13:05:55)
yeux de serpent kirjoitti: (16.5.2012 0:21:34)
Alkuperäiskielellä kysymys saattaisi olla vaikka ’Can I do this?’Ruotsiksi tämä menee ”Kan jag göra det?”. Tällainen pikku lisäys vaan.
Kiitokset pikku lisäyksestä. Ranskaksi se menee jotensakin näin:
’Est-ce que je peux faire cela?’Pikku lisäyksen lisäys.
yeux de serpent kirjoitti: (16.5.2012 0:21:34)
Pekka Pelimies kirjoitti: (15.5.2012 23:58:48)
Toi ’pystyä’ kalskahtaa mun päässä negatiiviselta. Sen sijaan osaaminen on neutraalimpi ja antaa alitajunnalle terveisen, että sun ei nyt tarvii huolehtia siitä, pystynkö, kun MÄ osaan tän tietoisesti.
Oiskohan tuossa tulkintaeron mahdollisuus? Alkuperäiskielellä kysymys saattaisi olla vaikka ’Can I do this?’. Tuon voisi kääntää sekä ’osaanko’ että pystynkö’. Jos vaihtoehto on, että ’osaanko’, niin totta helvetissä vastaus on että joo. Kuka tahansa osaa laittaa sen kaksmetrisen kuppiin, mut aina ne ei vaan mee. Vaihtoehto ’pystynkö’ taasen tuo mieleen sen, että pystynkö juuri nyt, ihan tällä kertaa aivan varmasti laittamaan sen pallon kuppiin. Mun mielestä tuossa on spykologisesti iso ero. Ensimmäinen vaihtoehto jättää kentän avoimeksi, kun taas jälkimmäisessä käytännössä vaaditaan onnistumista.
Tokihan siinä on. Aina on tulkinnanero mahdollinen. Negatiivisen logiikan miehenä (joo, en oo turkulainen) on ollut kohtalaisen työlästä muuttaa ei- pystyminen osaamiseksi, johon voi kaikista tekniikkavirheistään huolimatta luottaa.
Ei siellä tarvii ees miljoonaa volttia ruhossa olla, että houston katoaa kartalta, pallo silmistä ja kädet heilahtaa johonkin, minne niitten ei oo harjoiteltu heiluvan. Oon todistanut ja kuullut tapauksia, joissa on vaaksasta pantu putti ohi yrittämättä. Mä oon sen tehnyt kisoissa kerran tarkoituksellakin, kun ei meinannut osumaa ruveta näkymään kuppiin putatessa.
Kumma juttu muuten, ohiputatessa se näkyi ja lähti just siihen linjaan, mihin sen pitikin…
A. Aro kirjoitti: (16.5.2012 12:57:32)
ts kirjoitti: (16.5.2012 12:32:10)
Hyvää settiä mutta hieman mietityttää onko A.Aro ihan sittenkään tuolla yipsin olemuksessa sisällä.
On vallan eri asia töniä putteja ohi pienten virheliikkeiden seurauksena, jotka hyvinkin saattavat lähteä virhenäkemästä ja sen ali/ylikorjauksesta, kuin varsinaisesta neuromuskulaarisesta reaktiosta.
Kokemuksesta voin kertoa, että varsin villi on tunne kun se tuhat volttia sähköä iskee kropan läpi vähän ennen osumaa ja pimentää koko ruudun samalla hetkellä 😉
Emmä ole, siksi kyselen. 🙂
Treenaan omaa lajia n. 750-800h vuodessa ja kisaireissut päälle, ja pelaan golfia jos ehdin (yleensä en ehdi), joten golfin tuntemus on sanalla sanoen rajottunutta. Ei tuu jipsiä kun ei treenaa tai pelaa paljoa. Ei vaan, toistaseksi mä pelaan ja lyön ilokseni ja rentoutuakseni. Ja, jos tulee huono osuma niin kaivetaan joku golflehti esiin ja etitään tilanteeseen sopiva Quick fix… 😉Kiitos selvennyksestä. Neuromuskulaariasiakin reaktioita voi ’Arousal regulationilla’ kontrolloida tietyssä määrin. Tapauskohtaista taas. Tuo pimeneminen on jännä tunne, joskus oon sen itekkin kokenu.
Tämä jipsi, tai kipsi kuten tenniksessä sanotaan, voi kaiketi iskeä kaikissa lajeissa joissa tarvitaan motorisesti monimutkaisia ja herkkiä suorituksia.
Kolikon positiivinen puoli on ’flow’ -tila, joka on yksiselitteisesti mahtavaa!!! Uskon että jokainen kilpaa urheillut muistaa lopun ikäänsä ne kilpailut joissa on ollut flow päällä, vaikka taso olisi esimerkiksi juniorina ollut vielä vajavainen.
Itsellä kokemuksia ainakin
1)
tennis; kun saa flown päälle, voi tähdätä syötöt 30 sentin tarkkuudella, kaikki menee sinne minne pitääkin, kovaa ja kierteellä, puoli tuntia peräkkäin. Yleensä samalla muussakin pelissä voi ottaa riskejä, ja kaikki onnistuu.Sitten yhtäkkiä ykkössyöttö viisi metriä pitkäksi ?!? ja kakkossyöttö myös, kaksoisvirhe, ja sinne hävisi. Suupielet kääntyy alaspäin, hermostuttaa, toinen kaksoisvirhe, kädet alkaa vapista, adrenaliinitaho kohoaa, pää painuu alaspäin, ja se matsi oli sitten siinä…
Kysymys on mielestäni henkisen tilan aiheuttamasta fysiologisesta reaktiosta, jossa jotkut hormonit sotkevat lihasten hermotuksen? Ja vastaavasti kun flow on päällä, kyseessä on rento, rauhoittunut tila jossa kymmenet tuhannet kerrat harjoitellut liikeradat ja hermotukset saavat toimia vapaasti ja oikein, tietoisen ajattelun häiritsemättä.
Miten jipsi / kipsi puretaan? täytyisi saada ajatukset johonkin positiiviseen asiaan, suupielet taas ylöspäin, leuka pystyyn – voi vaikkapa yrittää väkisin naurahdella tai ajatella jotain positiivista, joka voisi laukaista tilanteen.
Parhaimmatkin huippu-urheilujat näyttäisivät joutuvan joskus jipsiin / kipsiin, mutta erona on se, että he osaavat useimmiten purkaa tilanteen itse ja nopeasti. He ovat löytäneet sen henkilökohtaisen ajatusradan, joka heille toimii. Tietysti joillakin on jopa koko ura loppunut tähän ilmiöön.
2) keilailua en ole harrastanut paljonkaan, mutta olen kuitenkin kokenut täysin käsittämättömän ilmiön että tulee vaikkapa 7 kaatoa peräkkäin, aina tuntuu osuvan. Sitten yhtäkkiä aivan sivuun ?!? Eikä putkea enää löydy, hävisi johonkin.
3) Biljardi on yksi herkimmistä – itse olen pelannut niin vähän että siinä en ole oikeastaan koskaan kipsannut. Mielestäni biljardilyönti on henkisesti hyvin sama kuin golfputti, molemmissa pitää tajuta sekä suunta että voima.
4) Golfissa, en ole oikeastaan koskaan joutunut tuohon ikävään tilanteeseen, koska osaan sitä niin vähän enkä ole pelannut kilpaa. Kyseessä on olleet vain normaalit epäonnistumiset joita tietysti voi ketutuksen yltyessä tulla montakin peräkkäin, mutta se on silti eri asia kuin täydellinen hyytyminen josta tässä ketjussa on puhe.
Mielenkiintoinen ilmiö kaiken kaikkiaan, voi olla lyhyt- tai pitkäkestoinen, lievä tai vaikea.
Mutta onneksi toinen puoli, flow-ilmiökin on olemassa, muistelkaamme niitä!Ajatuksia aiheesta lyhyet ’must make’ putit pitkään PGA Tourilla viihtyneeltä pelaajalta.
Samoilla linjoillahan aikaisemmin ketjussa kommentoineiden kanssa on linkin DiMarco – ensimmäisten joukossa päätoureilla Claw- gripin käyttäjäksi siirtynyt.
Jipsi tai kipsi voi oikeastaan iskeä suoritukseen kuin suoritukseen. Esimerkkejä löytyy jopa pyöräilystä, joka on kaukana hienomotorisesta ja herkästä suorituksesta. Ja tottakai Flow on olennainen osa lajia kuin lajia.
Selitystä pelin yht’äkkiselle muutokselle voi identifioida montaa kautta. Ilman kvalitatiivista ja kvantitatiivista dataa on tietty vaikkea lähteä sanomaan asioita tosiksi. Vastausta voi hyvin hahmotella neljä portaisen stressireaktion kautta:
1.Ympäristön vaatimus, sekä psykologiselta ja fysiologiselta kantilta. Tässä tapauksessa odottamaton virhe, joka johtaa kakkossyöttöön.
2.Urheilijan fysiologinen ja psykologinen käsitys/aistimus vaatimuksesta, ts. kuinka ’uhkaavana/stressaavana’ tilanteen kokee.
3.Urheilijan fysiologinen ja psykologinen vastine tilanteeseen, vaihtelut fysiologisessa aktivaatiossa, ahdistuneisuudessa (anxiety), lihasjännitys ja muutokset huomio/keskittymiskyvyssä.
4.LopputulosArousal on sekoitus fysiologista ja psykologista aktivaatiota ja sen taso vaihtelee koomasta hyperaktiiviseen. Arousalia ei kuitenkaan tule automaattisesti yhdistää epämiellyttäviin tunteisiin se voi olla kumpaa vain. Ahdistuneisuus (anxiety) on negatiivinen tunnetila, jolle on luonteenomaista hermostuneisuus, huolestuneisuus, kireys ja arousal-tasojen vuorovaikutus. Anxiety jaetaan kahteen kategoriaan – kognitiivinen ja somaattinen. Kognitiivinen komponentti käsittelee mielen liikkeitä ja somaattinen kehon tuntoja urheilijan aistimusten ja lajin vaatimusten mukaan. Esimerkiksi voidaan todeta, että golf ja jääkiekko vaativat erilaisia asioita.
Tutkijat ovat kehitelleet teorioita tukemaan erilaisia hypoteesejä, mutta usein tuki erilaisille hypoteeseille on jäänyt niukaksi. Itse koen golfille luonteenomaisiksi IZOF-mallin, joka toteaa, että jokaisella urheilijalla on oma alueensa (zone), jolla ollessaan heidän suorituskykynsä on parhaimmillaan. Ja vastaavasti sen ulkopuolella suoritukset heittelehtivät. Myös Katastrofi-malli voisi olla sijoitettavissa kontekstiin. Lainaten 2tenoria: tennissyötössä paineet/jännittyneisyys kasvaa ja peli hajoaa samanaikaisesti, näin myös puteissa; Katastrofi-malli toteaa, että urheilijan mennessä ’överiksi’ arousal-tasoissaan paineen alla,- suoritus heikkenee katastrofaalisesti. Vastaavasti paineettomassa tilassa suorituskyky laskee miedommin ’övereiden’ kohdalla. Golf-suorituksiin voi myös soveltaa Control-teoriaa, joka toteaa golfarin oman aistimuksen vaikuttavan stressitekijä merkittävyyteen ja PET-teoriaa, joka toteaa ahdistuneisuuden vievän golfarin huomiokykyä ja siten haittaa suoritustehokkuutta.
Mikä sitten johtaa jipsiin tai chokingiin? Yleisellä tasolla todetaan epäsopivan anxietyn ja arousalin aiheuttavan lihasjännitystä, väsymystä ja koordinaatiohäiriöitä. Myös heikentynyt huomiokyky, keskittyminen ja näkökentän muutokset ovat tunnettuja seurauksia. Gucciardi ja kumppanit (2010) haastattelivat 22 kokenutta golfaria (nyt ei ole lähde käsissä, mutta tarkempi taso selviää jos tarpeen) ja löysivät tekijöitä chokingiin liittyen. Yleisiä johtavia tekijöitä olivat mm. paineet, kropan ja mielen aistimusten tulkinta sekä epäonnistuminsen pelko. Myös henkilökohtainen tilanteen merkittävyys ja tärkeys vaikuttaa chokingin syntyyn. Itse chokingiin yhdistettiin tunnekontrollinen menetys, huomiokontrollin menetys, fysiologiset tuntemukset ja rutiinien murtuminen. Seuraksena katoaa itseluottamus ja peli-ilo sekä suoritus kärsii.
All in all, fysiologiset ja psykologiset tuntemukset, niiden vahvuus ja henkilökohtainen tulkinta ja preferenssi joko vievät flow’hun sieltä pois, tuovat jipsin auttavat siitä pois. Tärkeää on tuntea itsensä ja huomata tunteet, muttei kieltää niitä. Huippu urheilijat jännittävät yhtälailla elleivät enemmän.
Suomennokset yhä hukassa, toivottavasti on kuitekin jossain määrin ymmärrettävää.
A. Aro kirjoitti: (23.5.2012 23:51:00)
Jipsi tai kipsi voi oikeastaan iskeä suoritukseen kuin suoritukseen. Esimerkkejä löytyy jopa pyöräilystä, joka on kaukana hienomotorisesta ja herkästä suorituksesta. Ja tottakai Flow on olennainen osa lajia kuin lajia.Selitystä pelin yht’äkkiselle muutokselle voi identifioida montaa kautta. Ilman kvalitatiivista ja kvantitatiivista dataa on tietty vaikkea lähteä sanomaan asioita tosiksi. Vastausta voi hyvin hahmotella neljä portaisen stressireaktion kautta:
1.Ympäristön vaatimus, sekä psykologiselta ja fysiologiselta kantilta. Tässä tapauksessa odottamaton virhe, joka johtaa kakkossyöttöön.
2.Urheilijan fysiologinen ja psykologinen käsitys/aistimus vaatimuksesta, ts. kuinka ’uhkaavana/stressaavana’ tilanteen kokee.
3.Urheilijan fysiologinen ja psykologinen vastine tilanteeseen, vaihtelut fysiologisessa aktivaatiossa, ahdistuneisuudessa (anxiety), lihasjännitys ja muutokset huomio/keskittymiskyvyssä.
4.LopputulosArousal on sekoitus fysiologista ja psykologista aktivaatiota ja sen taso vaihtelee koomasta hyperaktiiviseen. Arousalia ei kuitenkaan tule automaattisesti yhdistää epämiellyttäviin tunteisiin se voi olla kumpaa vain. Ahdistuneisuus (anxiety) on negatiivinen tunnetila, jolle on luonteenomaista hermostuneisuus, huolestuneisuus, kireys ja arousal-tasojen vuorovaikutus. Anxiety jaetaan kahteen kategoriaan – kognitiivinen ja somaattinen. Kognitiivinen komponentti käsittelee mielen liikkeitä ja somaattinen kehon tuntoja urheilijan aistimusten ja lajin vaatimusten mukaan. Esimerkiksi voidaan todeta, että golf ja jääkiekko vaativat erilaisia asioita.
Tutkijat ovat kehitelleet teorioita tukemaan erilaisia hypoteesejä, mutta usein tuki erilaisille hypoteeseille on jäänyt niukaksi. Itse koen golfille luonteenomaisiksi IZOF-mallin, joka toteaa, että jokaisella urheilijalla on oma alueensa (zone), jolla ollessaan heidän suorituskykynsä on parhaimmillaan. Ja vastaavasti sen ulkopuolella suoritukset heittelehtivät. Myös Katastrofi-malli voisi olla sijoitettavissa kontekstiin. Lainaten 2tenoria: tennissyötössä paineet/jännittyneisyys kasvaa ja peli hajoaa samanaikaisesti, näin myös puteissa; Katastrofi-malli toteaa, että urheilijan mennessä ’överiksi’ arousal-tasoissaan paineen alla,- suoritus heikkenee katastrofaalisesti. Vastaavasti paineettomassa tilassa suorituskyky laskee miedommin ’övereiden’ kohdalla. Golf-suorituksiin voi myös soveltaa Control-teoriaa, joka toteaa golfarin oman aistimuksen vaikuttavan stressitekijä merkittävyyteen ja PET-teoriaa, joka toteaa ahdistuneisuuden vievän golfarin huomiokykyä ja siten haittaa suoritustehokkuutta.
Mikä sitten johtaa jipsiin tai chokingiin? Yleisellä tasolla todetaan epäsopivan anxietyn ja arousalin aiheuttavan lihasjännitystä, väsymystä ja koordinaatiohäiriöitä. Myös heikentynyt huomiokyky, keskittyminen ja näkökentän muutokset ovat tunnettuja seurauksia. Gucciardi ja kumppanit (2010) haastattelivat 22 kokenutta golfaria (nyt ei ole lähde käsissä, mutta tarkempi taso selviää jos tarpeen) ja löysivät tekijöitä chokingiin liittyen. Yleisiä johtavia tekijöitä olivat mm. paineet, kropan ja mielen aistimusten tulkinta sekä epäonnistuminsen pelko. Myös henkilökohtainen tilanteen merkittävyys ja tärkeys vaikuttaa chokingin syntyyn. Itse chokingiin yhdistettiin tunnekontrollinen menetys, huomiokontrollin menetys, fysiologiset tuntemukset ja rutiinien murtuminen. Seuraksena katoaa itseluottamus ja peli-ilo sekä suoritus kärsii.
All in all, fysiologiset ja psykologiset tuntemukset, niiden vahvuus ja henkilökohtainen tulkinta ja preferenssi joko vievät flow’hun sieltä pois, tuovat jipsin auttavat siitä pois. Tärkeää on tuntea itsensä ja huomata tunteet, muttei kieltää niitä. Huippu urheilijat jännittävät yhtälailla elleivät enemmän.
Suomennokset yhä hukassa, toivottavasti on kuitekin jossain määrin ymmärrettävää.
Päinvastoin, mielenkiintoista ja mukavaa luettavaa oli postauksesi – huomaa, että ns. mentaalipuolen asioiden kanssa olet selkeästi painiskellut.
Todettakoon, jos esim. GP:n sivuston ”Expertit” osiota selaa, niin viimeisin vastaus aihealueesta Henkinen Valmennus on päivätty 25.8.2010.
Forumillakin usein on noussut esille suomalaisten kilpagolfarien ”jäätyminen” tärkeissä tilanteissa, joten pistää miettimään, olisikohan tällä pelin osa-alueella hieman kehitettävää.
Nuo arousal ja anxiety ovat tärkeää tiedostaa myös itselle, mutta kysyvä ”sukellus” hieman syvemmälle, joten pystytkö (tai kuka vaan) avittamaan lähinnä aivojen anatomiaan liittyviä ”juttuja” vs. mentaalinen vahvuus?
Tällä hetkellä rakentelen palapeliä (liippaa Gollege Golf- projektia) ja uskon tässä vaiheessa, että ”mentaalivahvuuteen” joillakin allaolevista (helpot linkit) on tarkoituksensa:
Kevennyksenä tuon ’myeliinin’ kehittäminen voisi olla jopa lisäinstrumentti esim. pituuslyöjillä (ks. 4.00 kohdalta)
Kovaa treeniä ja apuväline…Eli tällainen lähestymistapa tällä kertaa ”jipsiin” ja ylipäätäänkin golfin mentaaliasioihin.
Lipulle kirjoitti: (24.5.2012 23:21:55)
Päinvastoin, mielenkiintoista ja mukavaa luettavaa oli postauksesi – huomaa, että ns. mentaalipuolen asioiden kanssa olet selkeästi painiskellut.
Todettakoon, jos esim. GP:n sivuston ”Expertit” osiota selaa, niin viimeisin vastaus aihealueesta Henkinen Valmennus on päivätty 25.8.2010.
Forumillakin usein on noussut esille suomalaisten kilpagolfarien ”jäätyminen” tärkeissä tilanteissa, joten pistää miettimään, olisikohan tällä pelin osa-alueella hieman kehitettävää.
Nuo arousal ja anxiety ovat tärkeää tiedostaa myös itselle, mutta kysyvä ”sukellus” hieman syvemmälle, joten pystytkö (tai kuka vaan) avittamaan lähinnä aivojen anatomiaan liittyviä ”juttuja” vs. mentaalinen vahvuus?
Tällä hetkellä rakentelen palapeliä (liippaa Gollege Golf- projektia) ja uskon tässä vaiheessa, että ”mentaalivahvuuteen” joillakin allaolevista (helpot linkit) on tarkoituksensa:
Kevennyksenä tuon ’myeliinin’ kehittäminen voisi olla jopa lisäinstrumentti esim. pituuslyöjillä (ks. 4.00 kohdalta)
Kovaa treeniä ja apuväline…Eli tällainen lähestymistapa tällä kertaa ”jipsiin” ja ylipäätäänkin golfin mentaaliasioihin.
Kiitosta. Erikoistuin opinnoissani käytännön urheilupsykologiaan, ja oma kiinnostukseni osuu arousal/anxiety vs. performance -tilanteisiin. Tein siihen liittyen myös opinnäytetyöni.
Aivojen anatomia ei minulta taivu, en tunne sitä ollenkaan. Yksi asiaa kosketellut tutkimus on kuitenkin osunut silmiini, jonka aiheena oli ’pre-competitive anxiety and hormonal concentration’. Sen tuloksena todettiin, että henkisesti vahvempien (urheilijat jotka kokivat anxietyn enemmän positiivisena) hormonierityksessä oli enemmän testosteroinia, matalampi cortisoli ja nopeita nousuja katekolamiini tasoissa.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › ’Puttijipsin’ tunnusmerkit