Aihe: PUTTAAMAAN - Golfpiste.com

10.6.–17.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista

PUTTAAMAAN

Etusivu Foorumit Yleistä PUTTAAMAAN

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Montako griiniosumaa sinulla on per kierros, ja kuinka monta chippiä? Entä mikä on putit/GIR? Ihan mielenkiinnosta, kun nuo keskiarvot ovat niin kovaa luokkaa.

    Niin on. PGA Tourin statteja:

    1 Aaron Baddeley 27.93

    2 Joe Ogilvie 27.98

    3 Phil Mickelson 28.02

    4 Ben Crane 28.04

    5 Arjun Atwal 28.15

    5 Corey Pavin 28.15

    7 Jose Maria Olazabal 28.16

    8 Chris DiMarco 28.24

    9 Michael Allen 28.25

    9 Steve Stricker 28.25

    Kovia ovat, perkeleet!

    hmm. Miten musta tuntuu, että jos PGA-tourin kaverit laitettaisiin pelaamaan kotimaisia kenttiä klubitiiltä, niin niidenkin puttikeskiarvot alkaisivat pudota.

    Henkan kanssa melko paljon pelanneena voin sanoa, että harva ’bogipelaaja’ puttaa yhtä hyvin…todella harva. Ja nyt kun Henkalla lyöntikin alkaa olla tikissä, niin eiköhän tuo händärikin ala lähestyä vauhdilla singeliä 😉

    Toki puttien vähyys johtuu osittain vähistä greeniosumista, mutta näkisittepä miten Henkan chipit löytää lipun. Harvoin on chipin jälkeen toista puttia. Mä oon oikeasti kade.

    ts

    Dr. Ralph Mann on tehnyt tuosta aiheesta oikeen kunnon tutkimuksen ja toteamus oli: putin merkitystä on huomattavasti liioiteltu ja se liioittelu perustuu tilastolliseen valheeseen.

    Kaikissa opuksissa nimittäin puhutaan aina siitä, että lähipelilyöntejä on noin 50% kierroksen lyönneistä. Niin on ja tulee olemaan vaikka niissä kehittyisikin. Katselin tuossa tuon tutkimuksen tuloksia ja 20 hcp:n kaveri voi hyvällä puttipelillä parantaa kierrostulostaan noin 3 lyöntiä. Paljon enemmän pitäisi keskustella siis juuri siitä, paljonko puttiharjoittelulla on saatavissa parannusta kenenkin peliin, vai onko ongelma jossain muualla.

    Dr. Mann muuten päätyi mielenkiintoiseen lopputulemaan tutkimuksessaan: Yli 4 hcp pelaajan tulee erityisesti kehittää draivin pituutta, joka johtaa lyhyempiin ja tarkempiin lähestymisiin ja sitä kautta vähempään puttien määrään.

    40ft on se raja jossa tour-pelaajien puttikeskiarvo ylittää 2.

    [OT]

    Hahhahaa :´-D

    Tuo oli kyllä kaikkien typeryyksien Äiti. Aika huvittava juttu.

    Ensin kirjoittaa toiseen ketjuun ’miksi pitkä drive on monelle punainen vaate’ ja sitten alkaa sönkkäämään kateellisena ammattilaisten puttikeskiarvoista, verrattuna ’hiukkasen’ hitaahkoille Pickalan kevätgreeneille tehtyjä puttikeskiarvoja bogipelaajalla 😀

    Joo, olet ihan oikeassa, olen itseasiassa surkea puttaaja, ja peluri ja ihminen ja rakastaja ja sitäpaitsi minulla on tosi paljon vanhempi ja halvempi auto ja pienempi…

    Voihan Venäjä !

    Kyllä me molemmat olemme tietoisia, että toisistamme emme kovasti pidä, mutta en minä arvannut että se noin koville ottaa 😀 [/OT]

    Sitten vielä takaisin asiaan, kysehän ei ollut minun puteistani, vaan pointti oli se, että poiketen edelläesitetystä, niin ei tarvitse olla surkea puttaaja, ollakseen pitämättä siitä. Tosin olen sen jo aiemmin sanonut, mutta sitkeimmille, kertaus lienee opintojen äiti.

    Paksikselle, kiitokset kauniista sanoista, vaikkakaan ne eivät aivan totuudenmukaisia ollutkaan. Kunhan päästään liukkaampiin kesägreeneihin, niin todellinen puttitaito palaa taas takaisin, mutta singlepelaajan kateus toki aina lämmittää bogipelaajan sydäntä 😉

    Keskustelu alkaa lähestyä teema, jota käsiteltiin jonkun aikaa sitten aiemminkin. Tämä yksi väite on erityisen mielenkiintoinen: Yli 4 hcp pelaajan tulee erityisesti kehittää draivin pituutta, joka johtaa lyhyempiin ja tarkempiin lähestymisiin ja sitä kautta vähempään puttien määrään.

    Eli selkeä olettamus pätevästä ’kausaali’ketjusta. Kuten aiemmin joskus esitin, PGA Tourin tilastojen valossa tuo ei ole täysin yksiselitteisesti noin:

    ’Draivipituuden ja keskimääräisen tuloksen korrelaatio on .04. Draiviin liittyy ihan selvä trade-off, eli pituus ja tarkkuus ovat toisiinsa yhteydessä käänteisesti (-.60), ja yksinään ennustavat melko heikosti GIR:a. Sopiva pituuden ja tarkkuuden balanssi, eli Total Driving, sen sijaan ennustaa sitä paljon paremmin (.51). TULOKSEEN ei sekään kuitenkaan ole yhteydessä kuin jonkin verran (.19). Yhteensä GIR, putit per GIR ja Total Driving selittävät n. 65% vaihtelusta keskimääräisessä tuloksessa (Average Scoring), mutta näistä vain kahdella ensin mainitulla on tilastollista selitysvoimaa, ja vieläpä toisistaan riippumatonta sellaista.’

    Mielenkiintoinen kysymys siis on: vallitseeko hyvän singelipopulan kohdalla todellakin hieman erilaiset ’lainalaisuudet’ kuin huippuammattilaisten? Siihen tuo Dr. Mann:n tutkimus tuntuisi viittaavan.

    Ps. Minäkin olen Dr., jos sen on tarkoitus lisätä auktoriteettivoimaa 😉

    ts

    Ensinnäkin suuri kiitos asiallisesta kriittisyydestä. Se on ollut palstalla vähissä viime aikoina.

    Manniin tutkimus on tosiaan kovin laaja tähän purettavaksi, mutta periaatteen (osittain) voin selvittää.

    Eli tutkimuksessa pistettiin proffien tilastot aina jatkumaan siitä, mihin suurempitasoituksisen pallot päätyvät. Eli varsin laajan otannan kautta händäreittäi jaotellun tutkimusryhmän paremmistoa. Verrattiin ammattilaisten kykyä tehdä tulosta siitä mihin amatöörit lyövät avaukset, lähestymiset, chipit jne..

    Niistä paikoista mihin amatöörit lyövät palloa griinillä, eivät huiputkaan saisi parannettua ko. amatöörin kierrostulosta kuin noin kolmella lyönnillä. Jatkopäätelmänä todettiin amatöörien lyövän kauas lipusta koska joutuvat lähestymään pidemmältä ja pidemmillä mailoilla jne jne…

    Sitä kautta lopputulema osoitti suurimman eron syntyvän nimenomaan draiveista ja niissä vielä pituudesta.

    Itse olin jo aiemmin kyseenalaistanut tuon lähipelin merkityksen kunnes pitkä peli on siinä kunnossa, että lähipelillä voi todella voittaa jotain. Mannin tutkimuksen mukaan tuo raja kulkee noin HCP 4 tasossa.

    Ja muuten vielä tuohon Henkan puttaamiseen:

    Olihan taas hauska nähdä kun jotkut miehen peliä yhtään tuntematta kommentoivat toisen puttitaitoja. Voi h””’tti !!

    Vaikka näinhän minäkin Henkan tosin missaavan yhden 5m putin kun viimeksi pelattiin. Muut oli pesässä. Mutta vaikka olisivat vaan jääneet viereen olisi tulos ollut ehkä 6 lyöntiä heikompi. Pari vettä ja OB niin ollaan samoissa.

    Kateellisena mista? Viimeksi olin kateellinen jostain kun kaveri bongasi yhden meidan luokkalaisen plikan vuonna 1985, notta se siita 😉

    Ei tykata toisistamme…? En ole edes huomannut sinua taalla ennen, joten sellasta viha-rakkaussuhdetta on ollut toistaiseksi vaikea rakentaa sun kanssas.

    Loysin rantein vaan Henkka. Ei ne putitkaan uppoa, jos tollai pingottaa 😉

    Piis. Ja takas asiaan.

    Joku viisas (Pelz?) on joskus sanonut: ’Tärkeämpää kuin miten puttaat on mistä puttaat.’ yksinkertaistettuna, lyhyemmät putit menevät useammin sisään kuin pitkät.

    Toureilla, kun isot pojat ottavat mittaa toisistaan, puttaamisella on suuri rooli. En silti usko, että sen pitäisi ohjata mitenkään kaltaiseni bogitikan treenaamista. Jos aikoo alkaa tekemään par-tuloksia niin griinihin pitää osua muutenkin kuin satunnaisesti. GIRit tulevat Draiveilla ja raudoilla. Sitten kun GIR on hanskassa (Tourilla) ja parien sijasta pitää alkaa tekemään birkkuja niin puttaamisen merkitys korostuu. Mutta silloinkin on helpompi putata kahdesta kuin kymmenestä metristä.

    Mainitsemasi tutkimus – erityisesti toteutus – vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta! Ei sitä löytyisi sähköisessä muodossa? Kiinnostaisi nähdä statistiikkaa vähän enemmänkin. Jos saatavilla, niin pistäpä osoitteeseen scoop[@]scientist.com

    Ps. Ja epäselvyyksien välttämiseksi: minä en kommentoinut Henkan puttaamista sinänsä, vaan aidosti kiinnosti GIR:t ja muun lähipelin osuus. Perspektiivin kannalta, ei muuten.

    Näyttää meikäläisen ajatukset avausten ja pitkien lyöntien suhteen aika lailla samanlaisilta kuin mainitulla Dr. Mannilla. En ole ko. hemmosta aikaisemmin kuullutkaan… Mukavaa, kun saa omille ajatuksilleen oikein Doctorin vahvistuksen :))

    ts

    Juu ei se sulle ollu se Henkan osuus tarkoitettu, tuli vaan samaan viestiin. Joku näkee pelin vaan suuren veden takaakin 🙂

    Tuota nuin.. se Mannin tutkimus on minulla tuossa luentomuotoisena 1,5 tunnin DVD taltiointina. Josko laittaisit viestiä tulemaan osoitteeseen specim at kolumbus fi niin voitais sopia lainaamisesta.

    ts

    Yleisurheilumiehet múistanevat herran -72 olympialaisten aitajuoksun hopeasta.

    Golfpuolellakin löytyy meriittejä aika vahvoista tutkimusprojekteista ja valmennustyöstä.

    Lue lisää: Mannista

    aika mielenkiintoinen tuo Mannin tutkimus, tosin jäi nyt sitten tarkemmat speksit avoimeksi – esim. ammattilaiskisoissa griinit lipunpaikkoineen yleensä aika eri tasoa kuin amatööreillä (jos on käytetty yleisiä tilastoja). Tosin itse puttaan kyllä jopa absoluuttisesti parhaiten nopeilla griinillä.

    Jos vielä ajattelee tuota asiaa, missä parannettavaa on eniten klubituupparilla (hcp 20) tai hcp4-tasoisella kaverilla, niin oman kokemuksen mukaan eniten eroa on pitkän lyönnin toistettavuudessa, ei niinkään putissa. Klubituuppareilla eri osa-alueet vaihtelevat kovastikin (esim. bunkkeripelissä voi olla suuria puutteita), hcp4:t ovat jo melko homogenista porukkaa (MUTU tämäkin).

    Mahtaako Mannin tutkimusta löytyä netistä vai onko se vain tuossa hänen kirjassaan Swing Like A Pro (itse en ainakaan nopeasti löytänyt)?

    Omakohtaista kokemusta mainitusta suorituskaavasta, ja sen turhauttavuudesta (paljon detaljia, mutta menkööt). Pelasin ruhtinaalliset 9 reikää.

    Par 3:t: Toisella kerniosuma, toinen pitkäksi bunkkeriin. Osuma jäi n. 8 metrin päähän, 2 puttia. Toinen bunkkerista 6:een metriin, 2 puttia.

    Par 4:t: Lähestymiset järjestyksessä (vain yhdellä käytössä draiveri): PW (2 metriä lyhyeksi, chippi 3 metriin, 2 puttia), PW (vesiesteen penkalta 15 metriä lyhyeksi, chippi & 2 puttia), GW (raffista oikealle huti 15 metriä, chippi & putti), SW (4 metriin, 2 puttia), PW (raffista 5 metriin, 2 puttia), LW (4 metriin, 2 puttia).

    Par 5: Hyvä esimerkki Dr. Mannin dilemmasta. Draivi pullina puun, kiven, kävyn ja oravan (rauha hänen sielulleen) kautta vasemmalle raffiin. R7 vesiesteen eteen. Toinen r7 griinialueen suuaukolle. Puolipitchi 3 metriin, 2 puttia. Bogey.

    Tulos oli vähästä lähestymisetäisyydestä huolimatta heti kovilla, jos oltiin raffissa. Ja lähes toivotonta, jos ihan pielessä. Sekään ei lohduttanut, että ekat putit jäivät systemaattisesti 15-30 sentin päähän kiposta. No, melkeinpä ämpäriin kuitenkin 😉

    Tuttua??…tana!!

    Kuten jo varmaan huomasit, viittaus Mannin tutkimukseen tuli ts:ltä. Itse en Mannia enkä hänen tutkimuksiaan & metodejaan tunne.

    Tuota, selvitetaan tama nyt sitten kun tuo fiduilu ei nakojaan lopu muuten…

    Toki ihmettelin puttaajan taitoja kun joku tulee sanomaan yht’akkia, etta puttaa 25-28 kierroksia, viisi viimeistakin alle 30n. Mutta mitapa siita! Tueksi otin PGA Tourin taman vuoden statit ihan vaan siksi, etta tollaset saannolliset alle 28n putin kierrokset eivat ole ihan jokapaivaista kauraa klubipelaajalle. Yli 30n putin kierroksista nimimerkki ei puhunut mitaan. Eipa silti harvoin minullekaan tulee heittoja siita omasta 31-34 tuloksesta. Ehka kerran kuussa yksi alle 30n.

    Eli kuten olen jo aiemmin monasti todennut, niin mulle on ihan sama jos joku vetelee 300m draiveja (joita olen nahnyt tukuttain eri pelaajilta, myos itseltani muinoin), myos ihan sama kuinka moni kertoo olevansa singelipelaaja (onhan noita joka puolella), niin kun on myos se, etta joku on helvetin hyva puttaaja. Puttihan on kehonhallinan lisaksi aikalailla vaan matematiikkaa.

    Ja niin kun Henkka itsekin sanoi, taman vuoden tulokset on hitailta griineilta. Silloinhan siita poistuu yksi elementti kokonaan: pituuskontrollin toinen osa.

    Tsemppia vaan Henkalle muuhunkin peliin. Meinaan jos ja kun lahipeli ja putit on noin hyvin hallinnassa, niin eipa luulisi muunkaan pelin hallitsemisen tuottavan pitkaan enaa vaikeuksia.

    Kyllä kaveri, joka pistää viisi kierrosta peräkkäin vain 25-28 puttia on velho greenin ympärillä. Minulla ei ole koskaan ollut iloa pelata kierrosta sellaisen kanssa. Tuo tulos muuten täytyy edellyttää myös huippugreenejä. Missä sellaiset ovat tähän aikaan vuodesta?

    Vaikka minä kotona puttimatolla väitän pistäväni helposti sata kuusijalkaista peräkkäin sisään, niin pääsiin viime vuonna vai pikkaisen päälle 34 putin keskiarvoon ja alle 30 putin kierroksia oli kolme n. 65:stä. Greeniosumien keskiarvo oli 2,2 puttia eli pääsin yrittämään birkkua yleensä kovin hankalista paikoista.

    Tämä kausi on alkanut samaisella 34 putin kierrosvauhdilla. Uskon sen vähän paranevan, kunhan Peuramaan ylen ropuliaiset greenit edes pikkasen paranevat.

    Maanantaina pelaamani elämäni parhain puolikas oli mielestäni kiintoisa käydyn keskustelun kannalta. Tein viisi bogia ja 4 paria (tasoitus n. 19). Syynä oli mielestäni lopultakin onnistuneet avaukset, yhtä lukuunottamatta kaikki yli 200 metriä ja väylälle. Tuota yhtä täysin epäonnistunutta lukuunottamatta, olin myös kaikilla jatkolyönneillä joko greenillä täi lähellä sitä. Chippi ja puttipelini ei vain onnistunut illalla kasteisilla ja pitkäksi venyneillä greeneillä eli tyrin kolme helppoa parin paikkaa. Tulos oli kuitenkin kohtuullinen eli vain 16 puttia.

    Eli tulokseen vaikuttavat kovasti myös avaukset.

    Hmm. Klubituupparin on aika vaikea niellä väitteitä, etteikö lähipeli, lähestymislyönnit+putit olisi ratkaisevin osa-alue.

    Jos olet 2-3 lyönnillä 20-50 metrin päässä lipusta ja käytät usein 4-5 lyöntiä loppumatkaan ei hyvillä ja pitkillä avauksilla ole paljon merkitystä scoreen.

    Paras puttikierros on ollut kuluvana kautena 33. Tosin huonoin taitaa olla 37, joten tasaisen heikkoa.

    Jos olet 2-3 lyönnillä 20-50 metrin päässä lipusta ja käytät usein 4-5 lyöntiä loppumatkaan ei hyvillä ja pitkillä avauksilla ole paljon merkitystä scoreen.

    Tästä rajanvedosta on viime viesteissä ollut jokseenkin kysymyskin. Luonnollisesti lähipelin merkitys korostuu, jos ei normaali (ei siis täydellinen) suoritus riitä GIR:nä PAR 4:lla griinille tai jos pitkät PAR 3:t vaativat pääsääntöisesti puuta tai muuta.

    Ilman apurahoitusta on vaikea tehdä tiedettä.

    Oman pelin tilastointikin on monille työlästä. Helpompaa on vertailla omaa ja esim. 5-15 lyöntiä parempien peliä kentällä. Mistä tuloserot johtuvat?

    Ainakaan useimmat singeliseniorit, esim. hcp 3-7 eivät lyö kovin pitkiä, mutta haastavat sinut sitten lähempänä lippua ja kuppia, pomminvarmasti.

    PS. Sain minäkin kerran ulukomailta kirjeen, jossa saajaksi oli merkitty oikein Dr.

    Hetken aikaa mietin, missä suurin ero itseäni parempiin pelaajiin (noin se 10 lyöntiä parempiin) tulee.

    Ja se on nimenomaan pitkän pelin suoritusvarmuus. Ja ehdottomasti selviäminen ongelmatilanteista – kuten vaikkapa bunkkereista pelaaminen, metsistä takaisin peliin tuleminen. Jos pidän palloni pelissä, niin kyllä minäkin tuuppaan jatkuvasti sellaista GSIR-peliä (greenside in regulation) mutta isot numerot omassa kortissa johtuvatten juuri epäonnistuneista draiveista ja lampiin lyödyistä lähestymisistä. Eivät ne hcp 8-pelaajat läheskään joka kerta pelasta paria missatusta griinistä, mutta harvoin heillä kortissa lukeekaan bogia huonompaa. Nooh. Harvoin itsekään teen up&downia, oli kyseessä mones lyönti tahansa.

    Mulla taasen saattaa 0 pisteen väyliä tulla kierrokselle useitakin ja siihen kuitenkin vaaditaan triplabogi…

    Mutta kyllä, ne isot erot, jopa isot reikäkohtaiset erot tulevat itselläni pitkän pelin varmuudessa.

    Varmuudesta arvatenkin on kyse svengulissa ylipäätään. Rytmi/tempo heittelee aika tavalla, molemmat itseensä vasten ja keskenään. Lääkkeeksi tähän tietty tarjotaan rauhallisuutta, mutta ko kentällä on nin pirun jännää, nin eIHän sitä malta olla riehumatta =D

    Ei siihen singeliin/scratsiin oikotieta mielestani ole. Kylla pelin pitaa parantua joka osa-alueella, ei vain lahipelissa, draivissa ja/tai puttauksessa.

    Lisaksi tasta keskustelusta on jatetty kummallisesti ns erikoislyonnit kokonaan pois, missa minun mielesta erot singelien ja 20+ valilla on huikeita. Uneven lie, fairway bunkkeri, raffi (polvenkorkuinen ja nilkankorkuinen), ahtaat lyonnit (esim metsa) jne jne. Kylla noissa lyonneissa varsinkin erot tulee hyvin esille.

    Lisaksi pituuksien hallinta ja kokemus (holmoilyjen minimointi) on avainasemassa.

    Lahipelissa suuri tekija on se, etta saatko pallon tarpeksi lahelle lippua, etta up&down on realistisesti mahdollinen. Tassakin on eroja: singelille se realistinen yhden putin reika on huomattavasti kauempana kuin 20+ pelaajalla. Pari-kolme metria sanoisin. Ja toisaalta, singeli laittaa sen pallon pitsista tai chipista saletimmin lahemmas lippua kuin 20+ pelaaja…

    Noh, naita vois jauhaa ikuisuuksiin, silla mikaan muuhan ei anna parempaa saumaa par:iin kuin kunnon suora draivi… Eli kylla kehityksen on tapahduttava pelin joka osa-alueella, ei vain yhdella kahdella.

    Eipä ole oikotietä, ei. Taitosumma kertyy kiusallisen hitaasti. Varsinkin, jos vasta aikuisiällä on aloitettu 1. liikunnallinen oma laji. Ja heti vaikeimmasta päästä. Vuotaa joka saumasta kuin puuvene keväisellä rannalla.

    Juhannuskokko odottaa. Jostain tilkitseminen täytyy aloittaa. Puttaa, chippaa, pelaa parempiesi kanssa, vertaile, vedä päätösjohtoja. Äläkä ota ’tunteja’ vertaiseltasi rangekuukkelilta.

    PS. Chipissä on swingin sydän. Viisaus paljastuu harjoittelun myötä.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 51)
Vastaa aiheeseen: PUTTAAMAAN

Etusivu Foorumit Yleistä PUTTAAMAAN