7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

Putin pituuden säätäminen ?

Etusivu Foorumit Yleistä Putin pituuden säätäminen ?

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Aloitin viime kesänä ja nyt (hcp 34,5) tuntuu siltä, että eniten extralyöntejä aiheuttava osa-alue on puttien pituuden säätäminen. Kertokaapa hyviä harjoitteita tähän ongelmaan.

    Itse olen huomannut, että paras tapa saada tasaisia putteja on keskittyä taakseviennin pituuteen ja lyödä aina kunnolla läpi. monesti ongelmana on, että ei uskalla luottaa puttiin ja lyönnissä jarrutellaan ja korjaillaan, jolloin pituudet voivat olla mitä tahansa. Harjoitteena voi ottaa eri mittaisia matkoja / taaksevientejä ja keskittyä aina puhtaaseen osumaan ja kiihtyvään lyöntiin. Kentällä on sitten helpompi yhdistellä mielikuvaa griinin nopeudesta, muodosta ja tarvittavasta voimasta (taakseviennin pituus), kun tietää suurinpiirtein matkan ja miten sen lyö.

    kannattaa kokeilla sellaista kikkaa, että putttaat ensimmäisen pallon normaalisti ja toisen silmät kiinni, ja arviot minne putti meni. Tällä tavalla olen onnistunut saamaan putit oikean mittaisiksi

    Aluksi kannattaa laittaa tekniikka kuntoon. Eli hartiat tekevät työn eivätkä ranteet, ja että lapa on suorassa koko sourituksen ajan. Sitten kannattaa harjoitella heiluri-liikettä ilman palloa niin että maila tulee palloon kiihtyvällä vauhdilla. Ja muista lyödä läpi eli maila liikkuu vielä hieman eteenpäin palloon osumisen jälkeen. Ja sitten vain puttailemaan. Puttaa kolme palloa yhdestä paikasta ja vaihda sitten paikkaa. Tällä tavalla oppii kaikki parhaiten. Ei kannata puttaa kolmea palloa enempää, koska silloin tietää putin pituuden ja kallistukset liian hyvin jolloin puttaaminen menee tekniikka harjoituksesti. Jos on vähemmän palloja niin ei opi lukemaan linjoja ja pituutta niin hyvin ja joukkoon ei pakosti mahdu yhtään onnistunutta suoritusta.

    Joku yliopisto on jossain tehnyt joskus jonkun testin minkä mukaan jokin 80% puteista menee ohi sen takia että putataan ohi sweet-spotista. Jos et koe tätä ongelmaksesi niin ei sitten mitään.

    Hanki Dave Pelzin Putting Bible, siinä on enemmän tietoa kuin mitä tavallinen ’klubiduffari’ pystyy omaksumaaan. Takaan sen että mikäli rakennat putin mikä on kirjan mukaan, niin et voi epäonnistua.

    Kirjan saa mm. Akateemisesta

    Lue lisää: Dave Palz Golf

    Sama kaverin Short game Bible on myös ostamisen arvoinen.

    Noita Pelzin raamattuja on kyllä kehuttu paljon joka puolella. Ikävä kyllä Short Game Bible on loppu Akateemisesta, ja ilmeisesti vika Putting Bible meni eilen nenäni edestä (pahus). Niitä tulee vasta kuukauden päästä. Kokeile http://www.amazon.co.uk:ta.

    Tämmöstä harjoitetta on tullu tehtyä ja mielestäni se on ollu myös hyödyksi putin pituuden säädössä:

    Otat kasan palloja ja puttaat. Seuraavilla palloilla yrität päästä aina esim. puoli metriä pidemmälle kuin edellisillä. Samaa voi toistaa myös päinvastoin eli aina lyhyempi putti kuin edellinen oli. Samalla kannattaa tarkkailla taakseviennin ja eteenpäin heilautuksen pituutta. Jos haluaa treenata puttausta paineen alla, voi päättää ettei lopeta ennenkuin kaikki putatut pallot on menny edellä kuvattuun speksiin. Jos tulee epäonnistuminen niin eikun alusta. Jossain vaiheessa tulee varmasti paineita päästä pois harjoitusgriiniltä 🙂

    Eräs hyvä harjoitus on että laita neljä tiitä samaan linjaan, ensimmäinen 1metriin, toinen 1,5 metriin, kolmas 2 metriin, ja neljäs 2,5 metriin. Sitten otat 5palloa ja puttaat lyhyimmästä lähtien kaikki sisään. Jos missaat vaikka 2 paikassa niin aloita uudelleen alusta, eli ekasta paikasta, ja jos kolmannessa niin taas alkuun, ja neljännessä sama juttu.

    Kannattaa ottaa mahdollisimman suora putti koska tarkoitushan ei ole opetella harjoitusgriinin breikkejä vaan saada se pituus kohdalleen.

    Hieman aiheen vieresta, mutta kuitenkin… Toimiva (olisko ollut Great White Sharkin tai Nicklauksen) drilli niihin lyhyihin ’tata ei voi missata’ putteihin. Noin metrista 100 puttia kuppiin joko samasta tai vahan eri paikoista reijan ymparilta. Jos missaat yhden, niin aloitat alusta. Tolkuttoman helppoa, mutta kun puttaat toista satsia, alkaa siella 90 tienoilla kasi jo vahan vapista.

    Vaatii oikeasti vahan aikaa, mutta tassa tapauksessa hauki on kala, hauki on kala -menetelma kylla toimii. Ja jos kierrat reikaa kaltevalla greenilla, niin pituuden saatokin tulee mukaan kuvioon.

    Tämmönen harjoitus:

    Laita harjoitusgriinille tii pystyyn, siitä parin mailanmitan päähän toinen tii, ja siitä kolmen mailanmitan päähän kolmas tii. Kolmannelta tiiltä kahden mailanmitan päähän jommallekummalle sivulle tii. puttaat ensimmäisen tiin kohdalta ja koetat saada palloja muista tiistä syntyneen kolmion sisään.

    Pallon täytyy mennä aina edellistä palloa pitemmälle, muuten joudut aloittamaan alusta.

    Kehittää sekä tarkkuutta (ettet osu muihin palloihin) ja pituuskontrollia (että saat aina pitemmälle, kuin muut).

    Nimetön

    Itse (HCP19) olen menestyksellä käyttänyt seuraavaa ’mekaanista’ putin pituuden määritysmenetelmää jonka luulisi toimivan ainakin auttavasti: **’Putissa 1m matka vastaa 5cm backswingia’**.

    Eli siis jos reikä on 8m päässä, backswingi on 8*5=40cm. Toimii siis, jos osaa arvioida etäisyyksiä (putin ja backswingin pituudet). Harjoitusgreenillä yritän sitten ’kalibroida’ oman puttiswingin tempon sellaiseksi että se tuottaa halutunpituisen putin. Tämähän luonnollisesti vaihtelee voimakkaasti eri kentillä ja eri päivinä (ja putterin ja puttaajan mukaan). Ylä- ja alamäkien vaikutus sitten pitää huomioida lisämetreinä tai lyhentyneenä matkana.

    Olosuhteiden muuttumisen johdosta pelikierroksen aikana joutuu joskus backswingin pituutta säätämään jollain ’korjauskertoimella’, eli jos huomaa että putit jäävät lyhyiksi, ei swingin tempoa kannata muuttaa, vaan muuttaa backswingin pituutta, vaikka lisätä 20% eli 8m putti vaatisikin 8×6=48cm (50cm) putin.

    Totta on että em. menetelmän heikkous on että joutuu keskittymään voimakkaasti backswingin pituuteen, jolloin ei lyönnin puhtauteen aina tule kiinnittäneeksi huomiota eikä puttituntuma ehkä kehity tavalliseen tapaan.

    Itse käytän tavallista putteria ilman inserttiä, jolloin swingin puhtaus ei ole niin kriittinen (vino tulo palloon ei aiheuta suuria kierteitä kuten insertin tapauksessa), vaan mielestäni puttilinjan luku ja mailanpään kohdistaminen toimivan pituuskontrollin kanssa tuottaa hyvän tuloksen. Itse olen mielestäni parhaimmillani juuri keskipitkissä (4-8m) puteissa ja pitkätkin (10-20m) putit tulevat yleensä alle metriin. Lyhyet putit ovat sitten asia erikseen… Jos swingi on hyvä, uskoisin tulosten olevan sitäkin parempia.

    Huomattava on, että mailanpään kiihdyttäminen putin läpi (pitkä saatto) on olennainen osa tätä swingiä; jos putteria jarrutetaan pallolle tultaessa (enemmistö klubipelaajista?), ei mikään pituuskontrolli voi toimia (suuntaamisesta puhumattakaan). Varsinkin lyhyissä puteissa saatto on todella tärkeä!

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
Vastaa aiheeseen: Putin pituuden säätäminen ?

Etusivu Foorumit Yleistä Putin pituuden säätäminen ?