-
JulkaisijaArtikkelit
-
Nelipallo, lyöntipeli. A ja B ovat pelipartnereita keskenään, samoin X ja Y. Reikä on par4.
Pelaaja A ei löydä palloaan avauslyönnin jälkeen. X ja Y auttavat häntä etsinnässä.
Pelaaja B on etsinnän aikana toisella puolella väylää ja lyö lähestymisensä noin kolmeen metriin.Pelaaja B hihkaisee etsijöille, että lopettavat etsinnän, koska hänen pallonsa on hyvissä asemissa viheriöllä. Sitten B suuntaa läheiseen vessaan, koska hänellä on pikkaisen vatsansa kanssa ongelmia.
A, X ja Y lopettavat etsinnän, joka oli kestänyt jo yli 3 minuuttia, mutta selvästi alle 5 minuuttia (eivät tiedä säännön muuttuneen).
Pelaaja A kävelee kohti viheriötä ja löytää pallonsa noin 20 metriä viheriöstä (oli osunut tiehen ja kimmonnut siitä). Hän pelaa pallonsa aivan reiän viereen ja käy tuuppaamassa pallonsa reikään.
Pelaaja X puttaa pelaajan B pallon reikään, koska ”se oli hänen tiellään”. Sitten hän puttailee oman pallonsa reikään neljännellä lyönnillään. Sitten X palauttaa B:n pallon takaisin paikkaan, josta hän sen puttasi.
Pelaaja B palaa porukkaan juuri kun muut ovat poistumassa viheriöltä, ja kuulee hänen partnerinsa jo tehneen birkun eikä hänen tarvitse putata, joten hän nostaa pallonsa. B on kuitenkin huolissaan, koska A oli ”julistanut pallonsa kadonneeksi”. Niinpä hän palauttaa pallonsa paikoilleen ja puttaa sen reikään kahdella lyönnillä.
Pelaaja Y tekee bogin.
Mikä on kunkin pelaajan ja kummankin peliparin tulos tältä reiältä ja millä perusteella?
A ei saa tulosta – pelasi väärän pallon reikään
B tekee 5 (4 + 1RL) – nosti pallon merkkaamatta sitä
X tekee 6 (4 + 2RL) – toiminta voidaan katsoa jo harjoitteluksi, jos samalta linjalta puttaa toisen pallon kuppiin
Y tekee 5A/B 5
X/Y 5A ei saa tulosta – pelasi väärän pallon reikään
B tekee 5 (4 + 1RL) – nosti pallon merkkaamatta sitä
X tekee 6 (4 + 2RL) – toiminta voidaan katsoa jo harjoitteluksi, jos samalta linjalta puttaa toisen pallon kuppiin
Y tekee 5A/B 5
X/Y 5Muuten sama, mutta minä en antaisi B:lle rankkua, koska X ei ollut merkinnyt palloa ja palautti sen ”suunnilleen oikeaan paikkaan”. Siten oikeaa pallon sijaintipaikkaa ei ollut enää tiedossa ja B:llä oli oikeus asettaa pallo oletettuun alkuperäiseen sijaintiin. Siten
A/B 4
X/Y 5Vielä täsmennys, että KL tarkoitti ilmeisesti Four-ball, joka vanhoissa säännöissä oli nelipallo.
”Four-Ball on pelipartnereiden pelimuoto (reikä- tai lyöntipeli)”. Mikäli kyse oli Four-ball reikäpelistä, silloin X/Y:lle reiän menetys, kun X puttasi B:n pallon reikään.Muuten sama, mutta minä en antaisi B:lle rankkua, koska X ei ollut merkinnyt palloa ja palautti sen ”suunnilleen oikeaan paikkaan”. Siten oikeaa pallon sijaintipaikkaa ei ollut enää tiedossa ja B:llä oli oikeus asettaa pallo oletettuun alkuperäiseen sijaintiin. Siten
A/B 4
X/Y 5Kyllä tuon tarinan mukaan X palautti B:n pallon alkuperäiseen paikkaansa.
Mutta tuo on aika mielenkiintoinen juttu, jos B:n pallo ei olisikaan ollut oikealla paikallaan. Itse lähtisin siitä, ettei B voinut tietää sitä, joten hän oli nostamassa palloaan siitä mihin hän uskoi sen päätyneen ynnä että pallo oli tuolla hetkellä pelissä (pallon nostanut henkilö oli palauttanut sen takaisin). Siksi kyse on säännön 9 rikkeestä ja yksi pena. Sen sijaan B ei olisi saanut rangaistusta väärästä paikasta pelaamisesta, koska hänellä ei voinut olla tietoa X:n touhuiluista. Tilanne on analoginen sen kanssa, että pelaajan palloa on ulkopuolinen tapaus liikuttanut esim. väylällä eikä pelaaja tiedä sitä. Jos pelaaja siinä tilanteessa vahingossa liikuttaa palloaan, hän saa yhden lyönnin rangaistuksen aivan normaalisti, muttei rangaistusta väärästä paikasta pelaamisesta.
Vielä täsmennys, että KL tarkoitti ilmeisesti Four-ball, joka vanhoissa säännöissä oli nelipallo.
”Four-Ball on pelipartnereiden pelimuoto (reikä- tai lyöntipeli)”. Mikäli kyse oli Four-ball reikäpelistä, silloin X/Y:lle reiän menetys, kun X puttasi B:n pallon reikään.Juu, nelipallo onkin terminä jäänyt historiaan.
Kyse on kuitenkin lyöntipelistä, kuten alkuperäisessä viestissä heti alkuun kerrotaan, joten reikiä ei voi hävitä.
Muuten sama, mutta minä en antaisi B:lle rankkua, koska X ei ollut merkinnyt palloa ja palautti sen ”suunnilleen oikeaan paikkaan”. Siten oikeaa pallon sijaintipaikkaa ei ollut enää tiedossa ja B:llä oli oikeus asettaa pallo oletettuun alkuperäiseen sijaintiin.
Joo, se oikeus on mutta B nosti pallon itse merkkaamatta ja siitä se RL tulee.
Teoreettisesti ajatellen on jonkunlainen mahdollisuus sille, että pallo ei mennyt ihan samalle paikalle takaisin, B kun kävi jo viheriön reunassa. Mutta golfin sääntöjen mukaan taitaa riittää että pallon paikan arviointi on paras mahdollinen.
Joo, se oikeus on mutta B nosti pallon itse merkkaamatta ja siitä se RL tulee.
Nyt mennään ohi alkuperäisestä kysymyksestä, mutta tarkennetaanpa tuo.
JOS B:n pallo olisi ollut väärässä paikassa JA hän olisi sen myöskin tiennyt, niin ei sitä olisi tarvinnut merkata ennen nostamista, koska palloa ei asetettaisi takaisin samaan paikkaan. Jos hän EI olisi tiennyt pallon olevan väärässä paikassa, niin silloin nostamisesta ilman merkkaamista tulisi yksi pena.
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)