Aihe: Pukeutumisesta - Golfpiste.com

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

Pukeutumisesta

Etusivu Foorumit Välineet Pukeutumisesta

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olisiko porukoilla antaa pukeutumisvinkkejä tulevan kevään koleisiin tuuliin? Itse asustelen kylässä, jossa on vaivainen Intersport ja proshoppiakaan ei ole päivitetty vuosiin. Olen vaihtelevasti ostellut työmatkoilla vaateita, joissa pitäisi olla tuulenpitävyyttä ja hieman kestää sadettakin. Viimeisimmät ostokseni ovat kuitenkin menneet enemmän tai vähemmän mönkään. Jos takki on pitänyt hyvin tuulta on se myös vastaavasti hiostanut! Housujen osalta taas ostin aikoinaan Peak Performancen Gore Tex housut, joissa oli verkkovuori. Nyt nuo uskolliset palvelijat ovat tulleet tiensä päähän. Antakaas nyt vinkkejä hyvistä tuulenpitävistä takeista ja housuista, sekä huomioikaa, että ostoksen tulen tekemään tod. näk. kotimaisesta verkkokaupasta.Kamppeiden ei tarvitse olla ns. golfmerkkejä, mutta sellaisia toki, että niillä kehtaisi kentällä esiintyä. Kesäisempiä vaatteita onkin sitten helpompi hankkia.

    Moi,

    Itsellä ollut juurikin Peakin ja 8848:n housuja/takkeja. Ne ovat ainakin toimineet erinomaisesti. Luulisi, että kaikilta ’paremmilta brändeiltä’ löytyy laadukkaita vaatteita syys-/kevätkeleihin. Ihan näin niinkun varsinaisten golfbrändien ulkopuolelta.

    Pukeutumisvinkkejä on helppo antaa. Sopiiko ne sitten kysyjälle on ihan eri asia. Näissä asioissa mielipiteet vaihtelee.

    Muutama näkökulma jotka tulevat omista mieltymyksistä/kokemuksista:
    – Yksi asuste ei sovi kaikkiin keleihin. Toisin sanoen hyväkään sadeasu ei pelkästään riitä, sillä sadepäivinä lämpötilat vaihtelevat jne. Lisäksi sadeasu ei ole yhtä mukava pelata kuin tuulenpitävä villapaita tai villapusakka. Itse olen ratkaissut asian niin että minulla on lyhythihainen kevyt sadetakki, pitkähihainen hieman raskaampi sadetakki ja tuulenpitävä villapusakka. Em koskee pelkästään ylävartaloa. Housuiksi riittää yhdet hyvät kuorihousut huonoimpia kelejä varten.
    – Ns ’golf-merkkivaatteet’ on suunniteltu golfarille eli jos löydät sinulle mittasuhteiltaan sopivan kokoiset niissä on varmasti hyvä swingata. Mutta … merkkituote ei golfissa takaa lainkaan laatua. Oikeastaan päinvastoin. Golfarit ostavat lajiin tehtyjä merkkituotteita vuodesta toiseen vaikka johonkin toiseen ulkoilutarkoitukseen myytäviä vastaavia tuotteita saa edullisemmin ja ne kestävät jopa tuplaten käyttöä. Itse en enää osta muita golftuotteita kuin mailat, pallot ja hanskat.
    Obs: Meinasi unohtua että lyhythihainen sadetakkini on golfmerkkituote … on kestänyt
    – Päällysvaatteita tai kenkiä ei kannata missään nimessä ostaa nettikaupasta.

    Viime vuosien paras keksintö golfvaatteissa on minusta joustavat sadeasut. Minulla on Crossin takki ja housut, mutta ainakin Catmandoolla on aika samanlaisia. Hinta niissä on aika rasvainen, mutta kannattaa maksaa.

    Itse suosittelen Galvin Greenin ulkoiluvaatteita. Todella hyvälaatuisia ainakin omalla kohdalla ja toimii niin golfkentällä kuin vapaa-ajallaki . Hinta niissä toki suolainen, mutta jos suinkin mahdollista niin kannattaa maksaa.

    ajs

    Putti-Possu kirjoitti: (23.3.2015 22:23:31)
    Viime vuosien paras keksintö golfvaatteissa on minusta joustavat sadeasut. Minulla on Crossin takki ja housut, mutta ainakin Catmandoolla on aika samanlaisia. Hinta niissä on aika rasvainen, mutta kannattaa maksaa.

    Samaa mieltä! Itse suosin ”lajivaatteita” ja hintojen takia yritän pitää silmät auki alennusmyyntien aikaan.

    Ostin pari vuotta sitten Peakin (rotsi) ja Golfcenterin (byysat) tarjouksista kevyen ja joustavan sadeasun. Käytän sitä myös tuulisilla kylmillä keleillä kuoriasuna ja säädän alemmilla kerroksilla lämpötilan mukaan. Ei ahdista yhtään. Omistan myös sellaisen Crossin erittäin ohuen puolihihan (Golf Balancen alesta) ja se toimii kesemmällä hyvin.

    Itselläni on AINA Under Armourin HeatGear Compression alus T-paita päällä. Niin kylmällä kuin kuumalla. Pitää ihon lämpötilan tasaisena ja kuivana.

    Kylmällä on tässä päällä lämmin pitkähihainen aluspaita. Siihen päälle pikee. Jos on tosi kylmä niin neule vielä tähän. Takki päälle vain jos sataa paljon.

    Noin 115 kierrosta tulee kaudessa, ja väkisinkin tulee sadepäiviä, mutta sade housuja en ole kertaakaan laittanut. Alberton 3XDry Cooler housut hylkii tarpeeksi vettä. 1 – 5 astetta jos on lämmintä niin pitkät kalsarit.

    Hei,

    Saitkin jo hyviä vinkkejä asun valintaan. Yksi tärkeä asuste jäi kuitenkin mainitsematta – rannekello. Rannekello viimeistelee joka asun ja on näyttävimmillään omiaan herättämään mielenkiintoa kanssapelaajissa kentällä.

    Nyt kun kerroit hakevasi asua verkkokaupoista, tohdin ehdottaa vierailua verkkokaupassamme: http://www.kellodeal.fi. Hyviä tarjouksia, tunnettuja merkkejä ja todella runsas valikoima.

    Aloittajalle, ja teille muille Golf -harrastajille ja -ammattilaisille oikein viheriäitä pelikenttiä toivotellen,

    KelloDeal.fi

    No niin, hankin tuollaisen Under Armourin pitkähihaisen kompressiopaidan. Täällä Lyyli myrskyn jälkituulissa tuli se testattua siten, että alle tämä paita, sitten pikee ja päälle neule.
    Kierros sujui oikein miellyttävästi, vaikka alkuun kompressiopaita hieman sixpackia kiristikin.
    Näissä vermeissä pärjäsi tosi hyvin ja ne eivät tosiaan rajoittaneet lyöntiä, niin kuin jotkut ’kahisevat’ ovat tehneet!

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #300922 kohteessaPukeutumisesta

Etusivu Foorumit Välineet Pukeutumisesta