26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Puiden ohittaminen sivukierteisillä taitolyönneillä.

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Puiden ohittaminen sivukierteisillä taitolyönneillä.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 183)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Menneenä kesänä kun olen miettittinyt kuinka saada setti ( raudat ja driveri ) toimimaan ( lyhentämisen jälkeen on vuorossa painojen lisäys ja minipidennys ) olen onnistunut muutamissa erikoisissa lyönneissä..viimeksi eilen. Harkkarundilla päädyin heviraffiin ( kangasmetsä ) puun taakse ja lipulle 40 metriä. Vasemmalla oli greenille mahdollisuus, mutta lippu sitten 20 metrin päässä..laitoin slaissimoden päälle ja onnistunut kierre vielä triplaantui kun pallo osui forelle..olin 3-4 metriä lipusta. Toissapäivänä onnistuin tiukalla drawlla ohittamaan kaksi linjalla ollutta mäntyä..tosin lyönti jäi 20 metriä kohteesta pituudessa. Kannattaa harjoitella..onnistuu kun ei ota liikaa riskiä. Onko muilla hyviä juttuja aiheesta ? Tuollaiset pikkuonnistumiset tuntuvat hyvältä vaikka muuten mailat pyörivät käsissä kuten märkä savi dreijaajan hyppysissä ja score aivan pepanteenesta.

    Sait heviraffista 40 m lyöntiin kunnon faden? Oho! Ja vielä sait pysähtymään greenille? Oho 2!

    Kyseessä täytyy olla ’once in a lifetime’-lyönti.

    Hörhö kirjoitti: (7.8.2006 14:17:28)
    Sait heviraffista 40 m lyöntiin kunnon faden? Oho!

    Kyseessä täytyy olla ’once in a lifetime’-lyönti.

    Mielestäni siinä ei ollut mitään erikoista..Mikko ja Terhi hurrasivat ( pelikaverit )..tärkeintä tietty oli että pallon ja lavan väliin ei jäänyt kovin paljon nössöä ( noisseaux ). Eri asia tietty on miksi olin metsässä ylipäänsä.

    Siis lapa on auki 10-15 astetta ja lyöntisuunta oli hiukka puun vasemmalle puolle..ja sopiva määrä forcea…ja avot. Mahtavaa oli se kun lievä fade muuttui kovasti oikealle pompussa kierteen ansiosta.

    KL

    Hörhö ihan aiheellisesti kummastelee suoritustasi, itsekään en koskaan ole nähnyt slaissia 40 metrin lyönnissä. Lisäksi tuon tempun tekeminen heviraffista on aikas tavalla hurraamisen arvoinen suoritus.

    Kaksi kertaa viime viikkojen aikana olen itse lyönyt n. 160 metristä tarkoituksellisen slaissin griinille puiden takaa ja saa siinä sen verran kovaa lyödä, jotta kierrettä syntyy tarpeeksi, etten mitenkään voi kuvitella pystyväni lyömään noin lyhyttä slaissia. Täytyypä kokeilla heti ensi kerralla rangella.

    Jotain rajaa! =) Täysiinkin wedgelyönteihin on kyllä todella vaikea saada slaissia/hookia saati sitten vajaalla swingillä ja heviraffista. Tätä ei enää pysty uskomaan… 😀

    Varmaan todellisuus on se että palloon on tullut vähän kierrettä ja griini on kallistunut. Niinpä lopputuloksena pomput on ollu vähän oikeelle. Nää kertomukset vaan tuntuu vähän värittyvän matkan varrella…

    januz kirjoitti: (8.8.2006 12:14:31)
    Jotain rajaa! =) Täysiinkin wedgelyönteihin on kyllä todella vaikea saada slaissia/hookia saati sitten vajaalla swingillä ja heviraffista. Tätä ei enää pysty uskomaan… 😀

    Pitää leikata riittävästi. Kyllä sen aivan tarkoituksella niin löin..ja lyönti oli mielestäni onnistunut. Heviraffilla takoitan metsää..pallo maksi optimaalisesti mailakosketusta ajatellen..pehmeää alla..ei siis kiveä vaan ilmaa ja kasvin varsia.

    Niin ja sitten yksi juttu..minä pidän kiinni mailasta 10 sormella ( pesäpallo grippi ) se antaa tarkkuutta pingistyylisissä lyönneissä..kierteet ovat tuttuja tenniksestä ( pelasin USAssa koulujoukkueessa ).

    pidä vaikka kiinni 20 sormella, kysymys on siitä että merkittävää sivukierrettä syntyy vasta kun palloa lyödään suht kovaa.

    Hyvä juttu, että sait pallosi lähelle reikää, mutta kierteiden lyöminen tahallaan on ihan eri asia.

    Ihan mielenkiinnosta kysäisen, jos vaikka voisin käyttää samaa kikkaa joskus: Millä mailalla löit?

    Nimetön

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 13:08:08)
    se antaa tarkkuutta pingistyylisissä lyönneissä..

    Olisiko apua, jos päällystäisi wedgen lavan kumilla helpottamaan taitolyönnin kierteen syntymistä? 😐

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 13:08:08)
    kierteet ovat tuttuja tenniksestä ( pelasin USAssa koulujoukkueessa ).

    Kyllä sä oot himmee jätkä. Vielä himmeempi ku takavuosien Juniori Tiikeri tai Mustajärven Pate.

    Nimetön

    Lavantauti kirjoitti: (8.8.2006 13:53:59)
    Kyllä sä oot himmee jätkä.

    Tarvitsemmehan me persoonia. Minulla on ollut viime aikoina oikein mukavaa Jukan ajatusvirtojen pyörteissä 🙂

    Ditto kirjoitti: (8.8.2006 13:50:38)

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 13:08:08)
    se antaa tarkkuutta pingistyylisissä lyönneissä..

    Olisiko apua, jos päällystäisi wedgen lavan kumilla helpottamaan taitolyönnin kierteen syntymistä? 😐

    Olis varmasti ; )…bagissähän on monella prolla myös vasemman käden maila ( siis päinvastoin lyötävä kuin perussetti ) jos ja kun puun vieressä on pallo siten ettei voi toiselta puolelta lyödä kunnolla etenemissuuntaan.

    Valintoja mailojen suhteen tulee tehdä..onko kumipintainen sitten välttämätön, jos osaa sen lyödä wedgelläkin.

    Tosin pallonhan voi jo valita hiukka pehmeämmän johon kierteet puree paremmin.

    Metsätilanteiden välttäminen sillä ettei lyö metsään on se paras tapa selvitä näistä tilanteista.

    Hörhö kirjoitti: (8.8.2006 13:39:13)
    Ihan mielenkiinnosta kysäisen, jos vaikka voisin käyttää samaa kikkaa joskus: Millä mailalla löit?

    Oversize wedgellä.

    Lavantauti kirjoitti: (8.8.2006 13:53:59)

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 13:08:08)
    kierteet ovat tuttuja tenniksestä ( pelasin USAssa koulujoukkueessa ).

    Kyllä sä oot himmee jätkä.

    Onko lääkitys nyt kuitenkin mielestäsi parempi kuin ennen ? : )

    Nimetön

    Missäs kentillä sää Jukka pelailet? Mulla alkaa tässä koht silleen loma, niin olisin kyllä valmis käyttämään muutaman viikon, jos pääsisin sun kanssa pelaamaan. Saanhan kuvata myös videolle ja laittaa tänne nettiin niitä pätkiä, kun tuntuu muut olevan hieman epäluuloisia…. 😉

    Hyvä iron17 miksei…mulla taas ei ole liiemmin aikaa..ainakaan kuvauksiin..ellei siitä makseta riittävästi.

    Pelaan Oulun Sankivaaran kentällä ja kohta käyn Siikajoella kokeilemassa..siellä on nyt 18 koloinen saatu valmiiksi.

    Ymmärrän epäuskon lyhyessä sivukierteessä…onhan tietenkin harvinainen paikka että pehmeällä mättäällä pääsee leikkaamaan riittävästi sivulle ja alas yhtäaikaa.

    Kannattaa kuitenkin yrittää kun siihen avautuu tilaisus.

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 14:09:03)

    Hörhö kirjoitti: (8.8.2006 13:39:13)
    Ihan mielenkiinnosta kysäisen, jos vaikka voisin käyttää samaa kikkaa joskus: Millä mailalla löit?

    Oversize wedgellä.

    Kyllä minä luulen, että sinä olet lyönyt soketin.

    Hörhö kirjoitti: (8.8.2006 16:06:56)

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 14:09:03)

    Hörhö kirjoitti: (8.8.2006 13:39:13)
    Ihan mielenkiinnosta kysäisen, jos vaikka voisin käyttää samaa kikkaa joskus: Millä mailalla löit?

    Oversize wedgellä.

    Kyllä minä luulen, että sinä olet lyönyt soketin.

    Mä en jostain syystä kyllä enää muista koska viimeksi löin soketin..nykyongelmina ovat olleet kylkkärit ja lavankärkiosumat.

    Tosin voit luulla aivan mitä haluat…: )

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 16:11:51)

    Hörhö kirjoitti: (8.8.2006 16:06:56)

    Jukka-62 kirjoitti: (8.8.2006 14:09:03)

    Hörhö kirjoitti: (8.8.2006 13:39:13)
    Ihan mielenkiinnosta kysäisen, jos vaikka voisin käyttää samaa kikkaa joskus: Millä mailalla löit?

    Oversize wedgellä.

    Kyllä minä luulen, että sinä olet lyönyt soketin.

    Mä en jostain syystä kyllä enää muista koska viimeksi löin soketin..nykyongelmina ovat olleet kylkkärit ja lavankärkiosumat.

    Tosin voit luulla aivan mitä haluat…: )

    Unohdin hymiön perästä 🙂

    Heviraffia kangasmetsässä?

    KL

    Eilen kokeilin niitä 40 metrin slaisseja sekä väylältä että raffista. Eivät onnistuneet sitten millään. Aina tuli suora lyönti vaikka miten yritin slaissata ja availla lapaa, pallo vain nousi korkeammalle ja korkeammalle, mutta meni suoraan. Pitää mennä prolle….

    Nyt kun tarkemmin muistelen, niin onhan sellaisia tullut lyötyä, joskin ei tarkoituksella: pari kesää sitten kentät aivan lainehtivat vettä ja niissä olosuhteissa tanakka kylkkäri rautafemmalla teki pallon lentorataan ihan hurjia mutkia ja lyhyen lennon jälkeen pallo mätkähti sitten paikalleen vesilammikkoon. Matkaa ei varmaan tullut kuin 40-50 metriä, mutta slaissia oli!

    Nimetön

    olin pari viikkoo sitten kisassa kolmen puun takana 120m greenille vesieste greenin edessä. löin oikealla olevan outin kautta kauhean huukin r8 joka jäi 2m tikusta.

    ihmettelenviäkin miten se meni niin lähelle!!!

    No itse aamulla samalla väylällä jossa tein tuon slaissi lähestymisen olin avauksessa ( testasin pidennettyä r-6:sta jossa 12 grammaa lisäpainoa ) oikealla kivikossa ja lobilla yritin kivien välistä lyödä naisten teelle josta olisin voinut edetä..otin varren puolesta välistä kiinni , muttei riittänyt lobi ( 60 asteta ) otti kiveen ja tuli valtava tulikivenkatku, kun teräs nirhasi kiveä..osuin kyllä palloonkiin..muttei se siirtynyt kuin metrin..nostin pallon ja tein seuraavalla väylällä ( vaaran seiska ) birdien..avauksen jälkeen lobilla lyöty pallo 70 cm lipun takana..oli eagle lähellä..samoin Vaaran kakkosella. Varapallonkin olin kuutosella jo upottanut vesiesteeseen.

    Tämmöstä tää on ylä- ja alamäkeä..14 pokipojoa ysille tänään.

    Saispas joskus edes sen eaglen….

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 183)
Vastaa aiheeseen: Puiden ohittaminen sivukierteisillä taitolyönneillä.

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Puiden ohittaminen sivukierteisillä taitolyönneillä.