26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

PRON OIKEUS OPETTAA

Etusivu Foorumit Yleistä PRON OIKEUS OPETTAA

Esillä 25 viestiä, 826 - 850 (kaikkiaan 1,979)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Haade kirjoitti: (27.2.2012 13:19:59)
    Jännäjuttu, että muita lajeja voi kyllä opettaa perusteiden osalta myös ”hyvät harrastajat”. Esim. musiikissa tai tenniksessä voi kyllä jo hyvät harrastajat auttaa aloittelevia ihan hyvin.

    Eiköhän noissakin lajeissa ole samoin ongelmana se, että harrastelijat välillä opettaa mitä sattuu… tai eivät ollenkaan opeta vaan suorastaan tuhoavat.

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 13:27:35)
    Kyllä vuokramaalla olevalla kentällä voi olla velvoitteita.
    Esim.Luukki joutu vuokrasopimuksen mukaan päästämään pelaamaan maanantaina kaikki halukkaat,muistaakseni.

    Niin, mutta pelkkä osakkeen omistaminen ei tuo erityisoikeuksia. Paitsi meillä tuo, mutta ei siis rangelle. Paitsi pallot saa halvemmalla. Ja yksittäisen osakkeenomistajan näkökulmasta ei erioikeuksia rangella ole vaikka maa olisi kenen. Maan omistaja voi sitten erilaisia ehtoja esittää vuokraajalle.

    ts kirjoitti: (27.2.2012 13:27:19)

    Ulkomaille kirjoitti: (27.2.2012 12:50:26)

    En tunne yhtään tapausta, jossa golfyhtiö olisi antanut rangen ja harjoitusalueiden hallintaoikeuden pois niin, että osakkailla ei enää rangelle olisi asiaa.

    Toisin sanoen, vallitsevan tilanteen ollessa voimassa, voi osakkeen omistaja aivan vapaasti mennä kaverinsa tai vaimonsa kanssa rangelle ja antaa ohjeita. Kenelläkään ei ole mitään laillista keinoa tulla tähän puuttumaan. Tarvitaan järeitä toimia sekä massiivisia rikkomuksia, jotta osakkaan oikeus käyttää rangea poistetaan.

    Oletkos mietinyt tilannetta, että kentän ja Pron sopimuksessa lukee yksiseliteisesti, että kyseisellä Prolla on yksinoikeus opetukseen noissa tiloissa ja vieläpä täsmennettynä niin, että kyseinen ehto koskee kaikkea, myös vastikkeetonta opettamista, poislukien seuran junioriohjaajien toiminta harjoitusten vetäjänä.

    Jos et sinä ole tuollaista paperia nähnyt, se ei tarkoita etteikö sellaista olisi. Minulla on hallussani yksi sellainen allekirjoituksineen.

    Mitäs jos tuossa tilanteessa Pro vaatisi omistajaa puutumaan tuohon sopimusta rikkovaan neuvomiseen, mutta omistaja ei tuota tekisi? Silloin toinen osapuoli rikkoisi tekemäänsä sopimusta.

    Vastahan sinä muutama viesti sitten totesit,ettei tällaisia sopimuksia edes ole.
    Mistä sinä tällaisen nyt kaivoit.
    Saattaa olla,että joillakin laitapuolen kentällä on tällainen tehty.
    Silloin minä ainakin kartan sellaisia kenttiä eli äänestän jaloillani.
    Myöskään yritystapahtumia en suosittele sellaisille kentille.

    Hyvin yksinkertaista,eikös vaan.
    Olen sellaisella kentällä osakkaana,joka kunnioittaa osakkeen omistajan oikeuksia.
    Onneksi on valinnan varaa.

    Mitä tulee tuohon sopimusrikkomiseen,niin olin lukevani,että opettaminen on vain yksinoikeus.
    Nythän on ollut kyse koko ollut ajan neuvomisesta.
    Oikeuteen ,jos lähtisit 600 jäsentä vastaan ja vielä sellaisesta asiasta,mistä et ole edesm itään sopinut,niin saattaisi tulla sinulle kalliiksi.

    TKJ

    ristiveto kirjoitti: (27.2.2012 13:32:11)

    Haade kirjoitti: (27.2.2012 13:19:59)
    Jännäjuttu, että muita lajeja voi kyllä opettaa perusteiden osalta myös ”hyvät harrastajat”. Esim. musiikissa tai tenniksessä voi kyllä jo hyvät harrastajat auttaa aloittelevia ihan hyvin.

    Eiköhän noissakin lajeissa ole samoin ongelmana se, että harrastelijat välillä opettaa mitä sattuu… tai eivät ollenkaan opeta vaan suorastaan tuhoavat.

    Välillä kyllä, mutta kyllä niistä myös usein on paljon apua aloitteleville. Mitä hyötyä on Prosta esim. sellaiselle ”ei niin lahjakkaalle iäkkäälle aloittelijalle”, joka ei ikäpäivänä opi muuta kuin kuokkimaan.
    On aivan sama, kuka hänelle kertoo ne muutamat perusjutut, joilla pääsee alkuun, ja jos se taso riittää tuolle harrastajalle, niin siinä ei ole muilla nokankoputtamista.
    Pro:n opettamiskykyjä liioitellaan tässä. En väheksy yhtään hyviä proita. Olen käynyt muutamalla, joista ensimmäinen oli suoraan sanottuna surkea, ja toinen loistava! Tuo jälkimmäinen avasi silmäni monelle hyvälle asialle, ja siitä olen hänelle hyvin hyvin kiitollinen.

    Tuon ensimmäisen taas olisi helposti korvannut kuka tahansa hyvä harrastaja. Tai ollut parempi, tämä pro kun yritti korjata aivan liian montaa asiaa yhdellä kertaa, osaamatta konkretisoida muutoksia riittävän ymmärrettävästi. Eikä hän myös huomioinut sitä, ettei minulla ole aikaa ja mahdollisuutta hinkata kaikkia uusiksi ja käyttää 1000 tuntia svingitreeniin, että olisin saanut ajatuksesta kiinni.

    Lopputulos oli, että lyönti meni ihan sekaisin kun ei ollut enää uutta eikä vanhaa svingiä. Onneksi myöhemmin tapasin tuon loistavan pron, joka osasi todella näyttää, että mitä muutamalla pikkumuutoksella saa aikaan.

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 13:38:28)
    Vastahan sinä muutama viesti sitten totesit,ettei tällaisia sopimuksia edes ole.

    Niin, siis neuvomisen kieltävää sopimusta.

    ristiveto kirjoitti: (27.2.2012 13:37:54)

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 13:27:35)
    Kyllä vuokramaalla olevalla kentällä voi olla velvoitteita.
    Esim.Luukki joutu vuokrasopimuksen mukaan päästämään pelaamaan maanantaina kaikki halukkaat,muistaakseni.

    Niin, mutta pelkkä osakkeen omistaminen ei tuo erityisoikeuksia. Paitsi meillä tuo, mutta ei siis rangelle. Paitsi pallot saa halvemmalla. Ja yksittäisen osakkeenomistajan näkökulmasta ei erioikeuksia rangella ole vaikka maa olisi kenen. Maan omistaja voi sitten erilaisia ehtoja esittää vuokraajalle.

    Mitä muuta etua oikein rangelle voi edes tarjota kuin halvempia palloja.
    No jaa,joskus keväällä päästetään osakkaat aiemmin rangelle lätkimään.

    TKJ

    ts kirjoitti: (27.2.2012 13:27:19)

    Ulkomaille kirjoitti: (27.2.2012 12:50:26)

    Toisin sanoen, vallitsevan tilanteen ollessa voimassa, voi osakkeen omistaja aivan vapaasti mennä kaverinsa tai vaimonsa kanssa rangelle ja antaa ohjeita. Kenelläkään ei ole mitään laillista keinoa tulla tähän puuttumaan. Tarvitaan järeitä toimia sekä massiivisia rikkomuksia, jotta osakkaan oikeus käyttää rangea poistetaan.

    Oletkos mietinyt tilannetta, että kentän ja Pron sopimuksessa lukee yksiseliteisesti, että kyseisellä Prolla on yksinoikeus opetukseen noissa tiloissa ja vieläpä täsmennettynä niin, että kyseinen ehto koskee kaikkea, myös vastikkeetonta opettamista, poislukien seuran junioriohjaajien toiminta harjoitusten vetäjänä.

    Näytä meille se sopimus (skannaa se tänne jonnekin?). Tutkitutan sen juristilla, niin katsotaan, miten pätevä tuo sopimus on. Jotenkin epäilen, että on vahvasti ts- lisää taas jutuissa.

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 13:41:36)

    Voisiko rajata parhaat paikat osakkeenomistajille? Tai katoksesta/peilikopista lyömisen?
    Tai sallisi kuvaamisen/videokuvaamisen vain osakkaille.
    Onhan noita ehdotuksia…

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 13:41:36)
    No jaa,joskus keväällä päästetään osakkaat aiemmin rangelle lätkimään.

    Meillä sinne pääsee kuka tahansa.

    ts

    Haade kirjoitti: (27.2.2012 13:42:17)

    ts kirjoitti: (27.2.2012 13:27:19)

    Ulkomaille kirjoitti: (27.2.2012 12:50:26)

    Toisin sanoen, vallitsevan tilanteen ollessa voimassa, voi osakkeen omistaja aivan vapaasti mennä kaverinsa tai vaimonsa kanssa rangelle ja antaa ohjeita. Kenelläkään ei ole mitään laillista keinoa tulla tähän puuttumaan. Tarvitaan järeitä toimia sekä massiivisia rikkomuksia, jotta osakkaan oikeus käyttää rangea poistetaan.

    Oletkos mietinyt tilannetta, että kentän ja Pron sopimuksessa lukee yksiseliteisesti, että kyseisellä Prolla on yksinoikeus opetukseen noissa tiloissa ja vieläpä täsmennettynä niin, että kyseinen ehto koskee kaikkea, myös vastikkeetonta opettamista, poislukien seuran junioriohjaajien toiminta harjoitusten vetäjänä.

    Näytä meille se sopimus (skannaa se tänne jonnekin?). Tutkitutan sen juristilla, niin katsotaan, miten pätevä tuo sopimus on. Jotenkin epäilen, että on vahvasti ts- lisää taas jutuissa.

    Epäillähän voit, mutta ei tuo lainkaan ainutlaatuinen sopimus tässä maassa ole ja kyllä se ihan todellinen paperi on. Puhumattakaan että asiassa olis laajemmalti mitään outoa. Ihan vastaava paperi se on kuin mikä ravintoloitsijan kanssa tehdään. Kukaan ei vaan ole niin pöhlö, että väittäisi omien eväiden tarjoamisen ilmaiseksi kaverille ravintolan tiloissa olevan sallittua… niissä samoissa ravintolan tiloissa, joihin osakkailla ja muilla on vastaava pääsyoikeus kuin rangellekin. Edelleen se on hassua, että toinen noista on sisäistetty ja ymmärretty, toista ei osa tajua selitettynäkään. Sitten aletaan vielä saivartelemaan opettamisen ja neuvomisen termeillä, kun ei niistäkään ole mitään käsitystä.

    Siellä päässä vaan taas tietämätön maallikko kuvittelee ja uneksii siitä, miten asioiden hänen mielestään pitäisi olla, eikä halua millään nähdä totuutta.

    TKJ

    ts kirjoitti: (27.2.2012 13:51:30)

    Älä kiertele! Näytä se sopimus.
    Ja noi sun vertaukset – huoh.
    Ainoa kuka täällä kuvittelee omaavansa jotain valtaa, mitä hänellä (tai omistajalla) ei ole, olet sinä!

    ts kirjoitti: (27.2.2012 13:02:09)

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 12:32:03)

    Mainitseppa yksikin oy-muotoisen kentän range,jossa omistaja olisi joku ulkopuolinen,SUOMESSA
    Kyse on koko ajan osakkeen tuomasta pelioikeuden tuomasta oikudesta koko kentän alueella.
    Ihmeellisin range on ,jossa olen käynyt,on pyöreä muistaaseni 5-kerroksinen range Japanissa.
    Oli ihan yksityinen,niinkuin edellä totesit.

    Mitä tulee tähän neuvomiseen,niin ei ole tullut vielä yhtään sellaista rangeesimerkkiä,jossa se olisi kielletty.
    Ei ole vielä niin hervotonta kenttää löytynyt.
    Sinä et edellenkään tajua,että kyse on osakkeen pelioikeuden tuomasta oikeudesta puhua ja neuvoa rangella,eikä mistään sinun kopista Riihimäellä.

    Aika onneton väistöyritys. Haade nyt vaan tuon neuvomisen sattui suorittamaan yksityisomistuksessa olevalla rangella. Että semmonen tapaus ja sitä kautta ei mitään yhteyttä OY-pohjaisten kenttien tilanteeseen, jossa pelioikeudet on kytketty osakkeisiin.

    Toisekseen en ole missään väittänyt, että jossain oy-kentällä olisi menty Suomessa neuvominen kieltämään. Pikemminkin olen sanonut juuri päinvastaista. Kannattaisi lukea ihan oikeesti. Mutta edelleen tuo kieltämisen mahdollisuus on olemassa, jos osakkaat sellaisen voimaan haluavat. Eipä vaan tule mieleen että miksi haluaisivat, paitsi mahdollisesti juuri yksityisomistuksessa olevissa paikoissa.

    Tätä viestiäsi kun vertaa tähän viestiisi 13.51,niin kyllä olet soutamise ja huopaamisen mestari.
    Puhut välillä yhtä ja välillä toisa.

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:01:46)

    En keksi mitä tarkoitat. Neuvomista ei ole kielletty, mutta sen voisi kieltää?

    ts kirjoitti: (27.2.2012 13:27:19)

    Ulkomaille kirjoitti: (27.2.2012 12:50:26)

    En tunne yhtään tapausta, jossa golfyhtiö olisi antanut rangen ja harjoitusalueiden hallintaoikeuden pois niin, että osakkailla ei enää rangelle olisi asiaa.

    Toisin sanoen, vallitsevan tilanteen ollessa voimassa, voi osakkeen omistaja aivan vapaasti mennä kaverinsa tai vaimonsa kanssa rangelle ja antaa ohjeita. Kenelläkään ei ole mitään laillista keinoa tulla tähän puuttumaan. Tarvitaan järeitä toimia sekä massiivisia rikkomuksia, jotta osakkaan oikeus käyttää rangea poistetaan.

    Oletkos mietinyt tilannetta, että kentän ja Pron sopimuksessa lukee yksiseliteisesti, että kyseisellä Prolla on yksinoikeus opetukseen noissa tiloissa ja vieläpä täsmennettynä niin, että kyseinen ehto koskee kaikkea, myös vastikkeetonta opettamista, poislukien seuran junioriohjaajien toiminta harjoitusten vetäjänä.

    Jos et sinä ole tuollaista paperia nähnyt, se ei tarkoita etteikö sellaista olisi. Minulla on hallussani yksi sellainen allekirjoituksineen.

    Mitäs jos tuossa tilanteessa Pro vaatisi omistajaa puutumaan tuohon sopimusta rikkovaan neuvomiseen, mutta omistaja ei tuota tekisi? Silloin toinen osapuoli rikkoisi tekemäänsä sopimusta.

    Ymmärrän kyllä, että tämmöisiä papereita on tehty, mutta nythän on kyse siitä, mikä on niiden todellinen merkitys. Ymmärrän myös sen hyvin, että perimmäinen tarkoitus on jakaa pga jäsenet kenttien kesken ja kukin pysyköön sitten omalla tontillaan. Ei suinkaan siellä, missä kysyntää kulloinkn olisi.

    Luulisi lisäksi että opetukseksi oikeusistuimessa katsoittaisi nimenomaan ammattimainen, vastikkeellinen opetus, jossa raha vaihtaa omistajaa. Miten edes amatöörin antamia ohjeita voisi todellisena opettamisena pitää?

    Entä jos kaverukset kuvaavat toistensa lyöntejä ja sitten niitä analysoivat, niin onko opetusta johon pitäisi puuttua?

    Mielestäni Ulkomaille on moneen kertaan antanut perustelut, ettei mitään laillisia keinoja/oikeutta kieltää neuvomista rangella ole kenelläkään

    Luin viime viikolla koko postauksen läpi ja ts:n mielipide on nyt kovasti lientynyt. (aluksi olivat amatöörioikeudetkin menossa…). Eli varmaan ollut hyödyllinen keskustelu kun on vaikuttanut mielipiteisiin:)

    Ihmettelin vain miksi yksikään toimari ei ole tullut esille ja sanonut painavaa sanaansa asiaan, sillä epäselvähän tilanne näyttää olevan. Joku pro luulee voivansa kieltää, mutta suurin osa tietää, ettei onnistu käyttännössä vaikka halua olisikin.

    Golfpistecomissa muuten opastetaan aloittelijoita, että ottaisi mukaan jonkun joka neuvoisi ja opastaisi lajin saloihin.

    Erikoinen laji tämä golf, aika harvassa lajissa ihan tahvo tavalliset käyvät ammattilaiselta oppeja ottamassa. Tämän palstan mukaan pitäisi, mutta miksi jos ihan vaan harrastaa eikä suuria tavoittelekaan, kunhan harrastusta. Vaikka ei omaisi täydellistä hiihtotekniikkaa, niin silti on ihan mukava hiihdellä. Meitä on niin monelaisia harrastajia ja pitäisi ottaa huomioon kaikki; joku vaimo vaan mieluummin kuuntelee miehensä ’vääriä ohjeita’ kuin pron ’oikeita’.

    ts

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:01:46)

    Tätä viestiäsi kun vertaa tähän viestiisi 13.51,niin kyllä olet soutamise ja huopaamisen mestari.
    Puhut välillä yhtä ja välillä toisa.

    Ja pienintäkään ristiriitaa ei noissa viesteissä ole. Se vaan vaatii hieman älykkyyttä ymmärtää tuokin. Hyvin vähän, mutta silti ilmeisesti liikaa. Kuten vaatisi kovin vähän myös ymmärtää, etä omistaja päättää omaisuutensa käytön ehdoista.

    Justina kirjoitti: (27.2.2012 14:08:41)
    Mielestäni Ulkomaille on moneen kertaan antanut perustelut, ettei mitään laillisia keinoja/oikeutta kieltää neuvomista rangella ole kenelläkään

    Perusteluja on tullut puolesta ja vastaan. En tiedä kenen perustelut on oikeita.

    Justina kirjoitti: (27.2.2012 14:08:41)
    Eli varmaan ollut hyödyllinen keskustelu kun on vaikuttanut mielipiteisiin:)

    Yksi hyödyllisimmistä pitkiin aikoihin.

    Justina kirjoitti: (27.2.2012 14:08:41)
    Ihmettelin vain miksi yksikään toimari ei ole tullut esille ja sanonut painavaa sanaansa asiaan, sillä epäselvähän tilanne näyttää olevan.

    Omalla nimellä esiintyminen mielipidekirjoituksissa on aina riskinsä. Ja ehkei kukaan toimari ajattele tuntevansa lakia riittävän hyvin?

    Justina kirjoitti: (27.2.2012 14:08:41)
    Joku pro luulee voivansa kieltää, mutta suurin osa tietää, ettei onnistu käyttännössä vaikka halua olisikin.

    Suurin osa vai vain muutama?

    Justina kirjoitti: (27.2.2012 14:08:41)
    Golfpistecomissa muuten opastetaan aloittelijoita, että ottaisi mukaan jonkun joka neuvoisi ja opastaisi lajin saloihin.

    Näin on. Hiukan ristiriitaista.

    ts kirjoitti: (27.2.2012 14:12:22)

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:01:46)

    Tätä viestiäsi kun vertaa tähän viestiisi 13.51,niin kyllä olet soutamise ja huopaamisen mestari.
    Puhut välillä yhtä ja välillä toisa.

    Ja pienintäkään ristiriitaa ei noissa viesteissä ole. Se vaan vaatii hieman älykkyyttä ymmärtää tuokin. Hyvin vähän, mutta silti ilmeisesti liikaa. Kuten vaatisi kovin vähän myös ymmärtää, etä omistaja päättää omaisuutensa käytön ehdoista.

    Sinulla on mennyr ravintola ja golfkenttä sekaisi,
    Myös opettaminen ja neuvominen on mennyt täysin sekaisin.
    Nytkin olet ainoa ,joka on sitä mieltä,ettei rangella saa neuvoa.
    Reilu tunti sitten sitä mieltä ,ettei tämmöistä opetussopimusta ole olemassakaan,nyt kaivelet sellaisen taskustasi ja sekoat täysin opettamisessa ja neuvomisessa..
    Selität ,että sinulla on yksin oikeus opettamiseen ja perään,että vedät jonkun oikeuteen neuvomisesta,vaikka sinulla on oikeus vain opettamiseen.

    Kyllä täytyy sanoa ,että sinun clubisi pitää kiertää kaukaa,puhumattakaan,että sinne uskaltaisi tuoda vieraita.

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:27:35)

    Siis missä ts on noin todennut?
    Samaa kysyin aiemmin Haadelta eikä se löytänyt…

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:27:35)
    Selität ,että sinulla on yksin oikeus opettamiseen ja perään,että vedät jonkun oikeuteen neuvomisesta,vaikka sinulla on oikeus vain opettamiseen.

    Mun mielestä ts ei ole noin selittänyt.
    Ehken mä vaan ymmärrä…

    Jälleen aihe, jonka vääntäminen tällä palstalla on täysin turhaa. Käytäntöön on selvät
    säännöt, jos et usko kysy ensimmäiseltä vastaasi kävelevältä proffalta. Että silleen.

    Haluan kuitenkin tuoda esiin mielipiteeni siitä, että arvostan tietyistä hiuksenhienoista mielipide-eroista huolimatta suuresti ts:ää joka omalla nimellään jakaa golf tietämystään kaikille keskustelijoille! Moni muu pro varmasti lukee näitä keskusteluja, muttei uskalla osallistua. Pelon syynä varmaankin epävarmuus omasta tekemisestä. Ts on kuitenkin suoraselkäinen mies joka sanoo niinkuin tietää/luulee asioiden olevan!

    Arvostan aina oman tiensä kulkijoita, joilla on rohkeutta puhua ja toimia. Tämä on ollut hyvin ajattelemisen aihetta antava keskusteluketju, jossa ratkaisuunkin on jo käytännössä päästy monin osin. Itseäni aihe kiinnostaa ja pyrin tekemään aiheeseen liittyviä haastetteluja (kenttähenkikökunta/lakimiehet), jossa käsitys näkemyksistäni vielä tarkentuu!

    ristiveto kirjoitti: (27.2.2012 14:34:06)

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:27:35)
    Myös opettaminen ja neuvominen on mennyt täysin sekaisin.
    Nytkin olet ainoa ,joka on sitä mieltä,ettei rangella saa neuvoa.

    Siis missä ts on noin todennut?
    Samaa kysyin aiemmin Haadelta eikä se löytänyt..

    Lue viesti n:o 808 tavaamalla läpi.

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:41:53)

    ristiveto kirjoitti: (27.2.2012 14:34:06)

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:27:35)
    Myös opettaminen ja neuvominen on mennyt täysin sekaisin.
    Nytkin olet ainoa ,joka on sitä mieltä,ettei rangella saa neuvoa.

    Siis missä ts on noin todennut?
    Samaa kysyin aiemmin Haadelta eikä se löytänyt..

    Lue viesti n:o 808 tavaamalla läpi.

    En löytänyt sanaakaan neuvomisesta. Vastikkeeton opettaminen mainittiin. En pidä sitä neuvomisena. Mutta ehkä noiden ero on olematon?

    Neuvo on ohje toimia jotenkin tietyssä tilanteessa. Opettaminen on tiedon tai taidon välittämistä. On niillä jotakin eroa…

    ts

    tuplabogi kirjoitti: (27.2.2012 14:27:35)

    Nytkin olet ainoa ,joka on sitä mieltä,ettei rangella saa neuvoa.
    Reilu tunti sitten sitä mieltä ,ettei tämmöistä opetussopimusta ole olemassakaan,nyt kaivelet sellaisen taskustasi ja sekoat täysin opettamisessa ja neuvomisessa..
    Selität ,että sinulla on yksin oikeus opettamiseen ja perään,että vedät jonkun oikeuteen neuvomisesta,vaikka sinulla on oikeus vain opettamiseen.

    Kyllä täytyy sanoa ,että sinun clubisi pitää kiertää kaukaa,puhumattakaan,että sinne uskaltaisi tuoda vieraita.

    Ja lakkaahan sinä puhumasta silkkaa paskaa. Yksikään noista väitteistäsi minun sanomisistani ei pidä paikkaansa. Ja neuvominen on osa opettamista, eikä niillä käsitteenä ole mitään eroa.

    Jos edes hieaman totuudessa pysyttäisiin toisten sanomisissa eikä ihan omasta päästä keksittäis moista sontaa… edes ymmärryksen puutteessa.

    peejii kirjoitti: (27.2.2012 14:36:30)
    Jälleen aihe, jonka vääntäminen tällä palstalla on täysin turhaa. Käytäntöön on selvät
    säännöt, jos et usko kysy ensimmäiseltä vastaasi kävelevältä proffalta. Että silleen.

    Oikeaa puhetta. Kukaan, ei todellakaan kukaan pro vastaa että neuvoja ei saisi antaa, päoinvastoin pro vastaa että tottakai kaveria saa neuvoa, ja sitten kun homma ei pelitä niin tervetuloa ottamaan opetusta.

    ts

    haamu kirjoitti: (27.2.2012 14:57:14)

    Juuri kuten minä olen tehnyt oman kantani osalta. Edelleenkään minulla ei ole valtaa päättää miten tiukasti jotkut muut oikeuksiaan valvovat.

Esillä 25 viestiä, 826 - 850 (kaikkiaan 1,979)
Vastaa aiheeseen: PRON OIKEUS OPETTAA