9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista

PRON OIKEUS OPETTAA

Etusivu Foorumit Yleistä PRON OIKEUS OPETTAA

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 1,979)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts

    Hörhö kirjoitti: (6.3.2011 21:59:15)
    [
    Pikkaisen tuota ehkä vielä voisi tarkentaa, että kysymys on ensisijassa siitä, että maanomistaja tai vuokraoikeuden haltija päättää siitä, mitä sen omistamalla/hallitsemalla maa-alueella tehdään ja tapahtuu.

    Omistaja/haltija voi täysin vapaasti päättää em. seikoista. Rajoittavina seikkoina on lähinnä erilaiseen syrjintään ja rasismiin perustuvat epäasiallisen rajoitukset. Omistaja/haltija voi täysin pätevästi määrätä esim. siitä, että alueella saa harrastaa golfia vain, jos oikeassa jalassa on vihreä sukka ja vasemmassa punainen.

    Ei golfin opetustoiminta mikään jokamiehenoikeus ole, kuten esim. sienestäminen.

    Hyvä tarkennus joka itseltä jäi tuossa tuomatta esiin. Siis ytiöllä on täys ivalta päättää sen alueella tapahtuvista asioista ja hallituksella valta tehdä sitä koskevia sopimuksia.

    Tuntuu tosiaan että jotkut ovat ajatelleet sen jokamiehenoikeutena tai että yksittäisellä osakkeenomistajalla olisi valta omatoimisesti jyrätä hallituksen tekemä sopimus. Näinhän asia ei tietenkään voi olla.

    piispanen kirjoitti: (6.3.2011 22:08:04)
    … täytyykö pelaajan tietää,että oikeassa jalassa on oltava vihreä sukka ja vasemmassa punainen.

    Useimmiten meillä harrastelijoilla on tilanne juuri tämä. Sitä toki ei ilmoittaa tartte, kyllä se näkyy että epätietoisuus asiasta on vallitseva olotila.

    Vielä kysyisin, että miten kieltoa opettaa jotakuta Rangella vahvistetaan?

    Eli jos opetan(osakaana) kaveriani rangella, ilmaiseksi vaikkapa. Pro tulee paikalla ja sanoo, ettei tämä käy. Minä totean, että ei kiinnosta, ja jatkan opettamista.

    Pro menee kenttäyhtiön pakeille… Mitä sitten? KEnttäyhtiön edustaja tulee sanomaan, että opettaminen on yhtiön ja Pron välisellä sopparilla varattu Prolle. Minä (osakas) siihen jälleen, että ei kiinnosta ja jatkan opettamista.

    Sitten? Eli miten oikeasti kieltoa ja / tai yksinoikeutta saadaan tehokkaasti vaadittua?

    ts

    Ällikkämies kirjoitti: (6.3.2011 22:37:29)

    No huh… voidaanko oikeesti olla tällä tasolla. Siis osakas ei kunniottaisi oman yhtiönsä sopimust edes toimitusjohtajan siitä hänelle sanoessa.

    Mihin hemmettiin tää maailma on menossa…

    ts kirjoitti: (6.3.2011 22:47:50)

    Mihin hemmettiin tää maailma on menossa

    Ei taaskaan kysytty mitään moraalisaarnaa, vaan vastausta noihin kysymyksiin. Osaako joku vastata?

    Ja todetaan nyt, että kysymys on ainakin omalta kohdaltani hypotettiinen

    Tätä keskustelua on ollut varsin mielenkiintoista seurata sivusta. Ällikkämiehen kommentissa ollaan – taannoista televisiosarjaa lainatakseni – ’asian ytimessä’, tai ainakin melkein.

    Se, että pro on tehnyt kenttäyhtiön kanssa sopimuksen, jonka perusteella kenttäyhtiö on myöntänyt prolle yksinoikeuden opettaa rangella (tai koko kenttäyhtiön hallinnassa tai omistuksessa olevalla maa-alueella) on selkeä fakta. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että kenttäyhtiö ei voi (rikkomatta pron kanssa tekemäänsä sopimusta) myöntää kenellekään muulle oikeutta harjoittaa opetustoimintaa kyseisellä rangella (tai alueella). Tuo sopimus on kuitenkin nimenomaan kenttäyhtiön ja pron välinen sopimus. Sopimusoikeudellisesti relevantti kysymys kuuluu, miten tuo sopimus sitoo kolmatta osapuolta, eli kenttäyhtiön osakasta, pelioikeudenhaltijaa, tai kentällä vierailevaa GF:n maksanutta vieraspelaajaa. Vastaus: ei sellaisenaan mitenkään.

    Kenttäyhtiön osakas on osakkeen hankkiessaan, samoin kuin pelioikeudenhaltija pelioikeuden hankkiessaan saattanut tulla sitoutuneeksi tiettyihin sopimusehtoihin (kuten esimerkiksi siihen, että yksinoikeus opetustoimintaan on nimetyllä prolla). Mitkä nuo sopimusehdot viime kädessä ovat, saattavat vaihdella (olennaisestikin) kenttäkohtaisesti ja näitä löytynee yhtiöjärjestyksestä, pelioikeusohjesäännöstä ja muista vastaavista ehdoista, joita osakkaat ja pelioikeudenhaltijat ovat sitoutuneet noudattamaan. Kyseisiä ehtoja löytynee eri kenttäyhtiöiden (kenttien) kotisivuilta.

    Sopimusoikeudellisesti mielenkiintoisin kysymys kuitenkin koskee vieraspelaajaa. Tyypillisesti GF:n maksaessaan kenttäyhtiö myöntää vieraspelaajalle oikeuden pelata yhden (tai jossain päivä-GF tilanteissa useamman) kierroksen golfia kenttäyhtiön omistamalla/hallinnoimalla kentällä sekä yleensä oikeuden käyttää kyseisen kentän harjoitusalueita. Missä ovat ne sopimusehdot, jotka vieraspelaaja on hyväksynyt itseään sitoviksi ehdoiksi maksaessaan GF:n ja jotka täsmentävät tuo harjoitusalueiden käyttämisen tarkemman sisällön.

    Jos tällaista vieraspelaajaa sitovaa sopimusta (sopimusehtoja) ei ole olemassa, ei prolla tai kenttäyhtiöllä liene sopimusoikeudellisesti pätevää perustetta kieltää vieraspelaajaa opettamasta kyseisen kenttäyhtiön rangella. Huomionarvoista on myös se, että jos kenttäyhtiö ei ole tullut kieltäneeksi vieraspelaajilta tällaista opetustoimintaa, niin kyseisen kenttäyhtiö rikkoo pro kanssa tekemäänsä (yksinoikeus)sopimusta. Prolla on tällöin (sopimusoikeudellisesti) oikeus vaatia kenttäyhtiöltä viime kädessä vahingonkorvausta tällaisen (yksinoikeus)sopimuksen rikkomisesta.

    Loppujen lopuksi törmäämme ikiaikaiseen kysymykseen siitä, onko kaikki se mikä ei ole kiellettyä sallittua, vai onko kaikki se mikä ei ole sallittua kiellettyä.

    Tämä viesti on kirjoitettu puhtaasti sopimusoikeuden näkökulmasta, ottamatta kantaa siihen, mikä on Suomessa golfkentillä yleisen käytännön tai hyvien tapojen mukaista toimintaa. Todettakoon vielä lopuksi, että itselleni ei tulisi mieleenkään neuvoa kentään rangella/harjoitusalueella – itse olen (ja tulen aina olemaan) pron opetuksen (ajoittain kipeässäkin) tarpeessa.

    Ällikkämies kirjoitti: (6.3.2011 23:13:49)

    Ällikkämies kirjoitti: (6.3.2011 22:37:29)
    Vielä kysyisin, että miten kieltoa opettaa jotakuta Rangella vahvistetaan?

    Eli jos opetan(osakaana) kaveriani rangella, ilmaiseksi vaikkapa. Pro tulee paikalla ja sanoo, ettei tämä käy. Minä totean, että ei kiinnosta, ja jatkan opettamista.

    Pro menee kenttäyhtiön pakeille… Mitä sitten? KEnttäyhtiön edustaja tulee sanomaan, että opettaminen on yhtiön ja Pron välisellä sopparilla varattu Prolle. Minä (osakas) siihen jälleen, että ei kiinnosta ja jatkan opettamista.
    Sitten? Eli miten oikeasti kieltoa ja / tai yksinoikeutta saadaan tehokkaasti vaadittua?

    Ei taaskaan kysytty mitään moraalisaarnaa, vaan vastausta noihin kysymyksiin. Osaako joku vastata?
    Ja todetaan nyt, että kysymys on ainakin omalta kohdaltani hypotettiinen

    Ja vähän samaa sarjaa kuin jos joku pelaa (vaikkapa osakas joka on vuokrannut pelioikeutensa toiselle) kentällä eikä kehotuksista huolimatta suostu poistumaan. Mitä tehdään?

    Voisiko ajatella että nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Pro on ammattilainen, koulutettu ja osaa opettaa ja ottaa myös maksun opettamisestaan. Kaveri on harrastelija, joka ei välttämättä opeta, lähinnä neuvoo eikä ota maksua neuvoistaan.

    Olin kesällä klaverin kanssa Hill Sidessa pelaamassa ja sitä enne rangella lämmiteltiin ja kuvattiin toistemme lyöntejä videokameralla. Luulen, että aika moni on tehnyt samoin; onhan se helpompaa pyytää kaveria kuvaamaan kameralla kuin itse sitä yrittää tehdä, videokameraa on aika hankala itse pitää samalla kun lyö. Tietysti lyöntien jälkeen katsoimme kuvattuja pätkiä ja mietimme svingejä, stanssia, mailan asentoa, kropan liikkuvuutta jne. Olisi tuntuut aika erikoiselta jos kentän Pro olisi tulllut paikalle ja puuttunut harjoittelemiseemme sanoen, että se on kiellettyä. Eli kyseessä oli kaverien keskinäinen yhteinen harjoittelutilanne eikä Pron antama maksullinen opetustunti.

    Sen voi vielä ymmärtää, että kenttä tekee sopimuksen tai sopimuksia tietyn opettajan / Pron kanssa ja haluaa turvata tälle työskentelyrauhan, toimeentulon mutta jos kaverien väliseen neuvomiseen, sparraamiseen halutaan puuttua se kieltämällä niin taitaa kentällä / Prolla mennä puurot ja vellit sekaisin.

    Ehkäpä anekdoottina voisi vielä todeta että näitä ns. ’opettajia’ on muutenkin aivan liikaa sekä rangella että peleissä; aina osuu lähtöön tai viereiselle matolle joku ’viisaampi’ joka kokee osaavansa niin paljon että voi siekailematta opettaa toisia, yleensä tarjoilemalla lähinnä vääriä neuvoja: minu Proni sanoi näin… , tee näin …, jne. Jos näitä lähtee yhtään kuuntelemaan niin oma peli on metsässä aika nopeasti. Periaatteessa siis kannatan tuntien ottamista ammattilaiselta eli Prolta, mieluummin jatkuvasti samalta opettajalta, siinä oppii.

    KL

    kebax kirjoitti: (6.3.2011 20:51:45)

    KL kirjoitti: (5.3.2011 21:35:18)
    … mitä lyöntitekniikan opettamiseen tulee, siinä kun en lainkaan tunne olevani antavana osapuolena. …

    Tässä valossa kommentointisi aiheesta tuntuu aina vaan käsittämättömmältä.

    Sinun kommenttisi ovat lähes aina käsittämööttömöömöpiä… eiku käsittöömmööömi… eiku käsittömimmiltöötälä… eiku..

    Ai sori, laitetaan tähän se hakemasi sana: käsittämättömämmältä. Hämeessä tuo ilmeisesti kirjoitetaan toisin kuin täällä etelämmässä.

    KL kirjoitti: (7.3.2011 0:24:30)
    Ai sori, laitetaan tähän se hakemasi sana:

    Sovitaan sitten niin että lyöntipuolella oot saamassa.

    ts

    Denny Crane kirjoitti: (6.3.2011 23:23:53)
    T
    Sopimusoikeudellisesti mielenkiintoisin kysymys kuitenkin koskee vieraspelaajaa. Tyypillisesti GF:n maksaessaan kenttäyhtiö myöntää vieraspelaajalle oikeuden pelata yhden (tai jossain päivä-GF tilanteissa useamman) kierroksen golfia kenttäyhtiön omistamalla/hallinnoimalla kentällä sekä yleensä oikeuden käyttää kyseisen kentän harjoitusalueita. Missä ovat ne sopimusehdot, jotka vieraspelaaja on hyväksynyt itseään sitoviksi ehdoiksi maksaessaan GF:n ja jotka täsmentävät tuo harjoitusalueiden käyttämisen tarkemman sisällön.

    Jos tällaista vieraspelaajaa sitovaa sopimusta (sopimusehtoja) ei ole olemassa, ei prolla tai kenttäyhtiöllä liene sopimusoikeudellisesti pätevää perustetta kieltää vieraspelaajaa opettamasta kyseisen kenttäyhtiön rangella. Huomionarvoista on myös se, että jos kenttäyhtiö ei ole tullut kieltäneeksi vieraspelaajilta tällaista opetustoimintaa, niin kyseisen kenttäyhtiö rikkoo pro kanssa tekemäänsä (yksinoikeus)sopimusta. Prolla on tällöin (sopimusoikeudellisesti) oikeus vaatia kenttäyhtiöltä viime kädessä vahingonkorvausta tällaisen (yksinoikeus)sopimuksen rikkomisesta.

    Ilo lukea pohdiskelevaa ja asiantuntevaa tekstiä

    Kotijuristi lähtisi tuota purkamaan yleisen käytännön ja sen mukaan, mitä oikeuksia viraspelaajalla on syytä olettaa hankkineensa green feen lunastaessaan. Aika harva varmaan ajattelee sillä hankkineensa luvan opettaa?

    Mutta sopimusjuridiikan kautta mielenkiintoista pohdintaa kyllä

    Nimetön

    Denny Crane kirjoitti: (6.3.2011 23:23:53)
    Tätä keskustelua on ollut varsin mielenkiintoista seurata sivusta. Ällikkämiehen kommentissa ollaan – taannoista televisiosarjaa lainatakseni – ’asian ytimessä’, tai ainakin melkein.

    Se, että pro on tehnyt kenttäyhtiön kanssa sopimuksen, jonka perusteella kenttäyhtiö on myöntänyt prolle yksinoikeuden opettaa rangella (tai koko kenttäyhtiön hallinnassa tai omistuksessa olevalla maa-alueella) on selkeä fakta. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että kenttäyhtiö ei voi (rikkomatta pron kanssa tekemäänsä sopimusta) myöntää kenellekään muulle oikeutta harjoittaa opetustoimintaa kyseisellä rangella (tai alueella). Tuo sopimus on kuitenkin nimenomaan kenttäyhtiön ja pron välinen sopimus. Sopimusoikeudellisesti relevantti kysymys kuuluu, miten tuo sopimus sitoo kolmatta osapuolta, eli kenttäyhtiön osakasta, pelioikeudenhaltijaa, tai kentällä vierailevaa GF:n maksanutta vieraspelaajaa. Vastaus: ei sellaisenaan mitenkään.

    Kenttäyhtiön osakas on osakkeen hankkiessaan, samoin kuin pelioikeudenhaltija pelioikeuden hankkiessaan saattanut tulla sitoutuneeksi tiettyihin sopimusehtoihin (kuten esimerkiksi siihen, että yksinoikeus opetustoimintaan on nimetyllä prolla). Mitkä nuo sopimusehdot viime kädessä ovat, saattavat vaihdella (olennaisestikin) kenttäkohtaisesti ja näitä löytynee yhtiöjärjestyksestä, pelioikeusohjesäännöstä ja muista vastaavista ehdoista, joita osakkaat ja pelioikeudenhaltijat ovat sitoutuneet noudattamaan. Kyseisiä ehtoja löytynee eri kenttäyhtiöiden (kenttien) kotisivuilta.

    Sopimusoikeudellisesti mielenkiintoisin kysymys kuitenkin koskee vieraspelaajaa. Tyypillisesti GF:n maksaessaan kenttäyhtiö myöntää vieraspelaajalle oikeuden pelata yhden (tai jossain päivä-GF tilanteissa useamman) kierroksen golfia kenttäyhtiön omistamalla/hallinnoimalla kentällä sekä yleensä oikeuden käyttää kyseisen kentän harjoitusalueita. Missä ovat ne sopimusehdot, jotka vieraspelaaja on hyväksynyt itseään sitoviksi ehdoiksi maksaessaan GF:n ja jotka täsmentävät tuo harjoitusalueiden käyttämisen tarkemman sisällön.

    Jos tällaista vieraspelaajaa sitovaa sopimusta (sopimusehtoja) ei ole olemassa, ei prolla tai kenttäyhtiöllä liene sopimusoikeudellisesti pätevää perustetta kieltää vieraspelaajaa opettamasta kyseisen kenttäyhtiön rangella. Huomionarvoista on myös se, että jos kenttäyhtiö ei ole tullut kieltäneeksi vieraspelaajilta tällaista opetustoimintaa, niin kyseisen kenttäyhtiö rikkoo pro kanssa tekemäänsä (yksinoikeus)sopimusta. Prolla on tällöin (sopimusoikeudellisesti) oikeus vaatia kenttäyhtiöltä viime kädessä vahingonkorvausta tällaisen (yksinoikeus)sopimuksen rikkomisesta.

    Loppujen lopuksi törmäämme ikiaikaiseen kysymykseen siitä, onko kaikki se mikä ei ole kiellettyä sallittua, vai onko kaikki se mikä ei ole sallittua kiellettyä.

    Tämä viesti on kirjoitettu puhtaasti sopimusoikeuden näkökulmasta, ottamatta kantaa siihen, mikä on Suomessa golfkentillä yleisen käytännön tai hyvien tapojen mukaista toimintaa. Todettakoon vielä lopuksi, että itselleni ei tulisi mieleenkään neuvoa kentään rangella/harjoitusalueella – itse olen (ja tulen aina olemaan) pron opetuksen (ajoittain kipeässäkin) tarpeessa.

    Vallan hyvä kirjoitus ,joka tukee minunkin moneen otteeseen tivaamaa asiaa,että jossain täytyy olla ilmoitus tällaisesta pienimuotoisen kaveriporukan kesken tapahtuvan opetuksen tai neuvomisen kieltämisestä,jotta se olisi pätevä.
    Ei voida lähteä siitä,että se olisi kiellettyä automaattisesti ilman mitään informointia.

    Nimetön

    ts kirjoitti: (6.3.2011 22:47:50)

    Ällikkämies kirjoitti: (6.3.2011 22:37:29)
    Vielä kysyisin, että miten kieltoa opettaa jotakuta Rangella vahvistetaan?

    Eli jos opetan(osakaana) kaveriani rangella, ilmaiseksi vaikkapa. Pro tulee paikalla ja sanoo, ettei tämä käy. Minä totean, että ei kiinnosta, ja jatkan opettamista.

    Pro menee kenttäyhtiön pakeille… Mitä sitten? KEnttäyhtiön edustaja tulee sanomaan, että opettaminen on yhtiön ja Pron välisellä sopparilla varattu Prolle. Minä (osakas) siihen jälleen, että ei kiinnosta ja jatkan opettamista.

    Sitten? Eli miten oikeasti kieltoa ja / tai yksinoikeutta saadaan tehokkaasti vaadittua?

    No huh… voidaanko oikeesti olla tällä tasolla. Siis osakas ei kunniottaisi oman yhtiönsä sopimust edes toimitusjohtajan siitä hänelle sanoessa.

    Mihin hemmettiin tää maailma on menossa…

    Ei kunnioita ei,koska soimusosapuolina on pro ja kenttäyhtiö,ei osakas.

    ts

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 8:00:53)

    Vallan hyvä kirjoitus ,joka tukee minunkin moneen otteeseen tivaamaa asiaa,että jossain täytyy olla ilmoitus tällaisesta pienimuotoisen kaveriporukan kesken tapahtuvan opetuksen tai neuvomisen kieltämisestä,jotta se olisi pätevä.
    Ei voida lähteä siitä,että se olisi kiellettyä automaattisesti ilman mitään informointia.

    Ei Piispanen hyvä kylläkään ole. Emme elä maassa, jossa kissan kuivaamisen vaaroista mikrossa pitäisi ilmoittaa tai ylipäätään mistään sopimuksista, jotta niistä tulisi lainvoimaisia. Vai pitäisikö sinun oikeustajusi mukaan myös ravintolan ovella olla kyltti, joka kieltää omien eväiden nauttimisen ravintolan tiloissa? Pitäisikö kentällä olla myös kyltti, että välinemyyntiä kentän tiloissa ei saa harjoittaa ilman lupaa? Ei tarvitse, koska normaali ihminen ymmärtää nuo ilman kylttejäkin ainakin siitä hetkestä kun ne hänelle kerrotaan.

    Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sellaisen rikkojaa ei myöskään voida moitia siitä, niin kauan kuin hän ei asiaa tiedä. Sen jälkeen kun asia hänen tietoonsa saatetaan, pitää hänen myös sitä noudattaa.

    ts

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 8:17:00)

    LOL!

    ts

    Bogey kirjoitti: (6.3.2011 23:43:09)
    Voisiko ajatella että nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Pro on ammattilainen, koulutettu ja osaa opettaa ja ottaa myös maksun opettamisestaan. Kaveri on harrastelija, joka ei välttämättä opeta, lähinnä neuvoo eikä ota maksua neuvoistaan.

    Näinhän on kuviteltu vuosikausia ja nyt muutaman sadan viestin voimalla juuri tuota virhekäsitystä oikaistu.

    ts

    Denny Crane kirjoitti: (6.3.2011 23:23:53)

    Se, että pro on tehnyt kenttäyhtiön kanssa sopimuksen, jonka perusteella kenttäyhtiö on myöntänyt prolle yksinoikeuden opettaa rangella (tai koko kenttäyhtiön hallinnassa tai omistuksessa olevalla maa-alueella) on selkeä fakta. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että kenttäyhtiö ei voi (rikkomatta pron kanssa tekemäänsä sopimusta) myöntää kenellekään muulle oikeutta harjoittaa opetustoimintaa kyseisellä rangella (tai alueella). Tuo sopimus on kuitenkin nimenomaan kenttäyhtiön ja pron välinen sopimus. Sopimusoikeudellisesti relevantti kysymys kuuluu, miten tuo sopimus sitoo kolmatta osapuolta, eli kenttäyhtiön osakasta, pelioikeudenhaltijaa, tai kentällä vierailevaa GF:n maksanutta vieraspelaajaa. Vastaus: ei sellaisenaan mitenkään.

    .

    Tuli tossa heti aamusta mieleen, että mihin voidaan vetää raja ja miksi se niin helposti tulee vedettyä esim opettamisen ja neuvomisen kohdalle, kun muissa tilanteissa asia on aivan selvä.

    Kyllä tuo mainitsemasi vieraspelaaja tietää vallan mainiosti, että hänellä ei ole oikeutta tulla myymään välineitä siihen shopin ovelle tai pullaa ja limpparia kentän tiloihin. Miksi nuo sopimukset ovat valideja ja miksi niiden noudattamainen itsestäänselvyys? Miten raja voisi muuttua opettamisen suhteen, kun juridisesti tilanne säilyy ennallaan, eli toiminnan esteenä on vain ja ainoastaan kenttäyhtiön ja liikkeenharjoittajan välinen sopimus?

    Ollaan vähän kaukana käytännlöstä, mutta mielenkiintoista kuulla tulkintaa tältä osin

    ts kirjoitti: (7.3.2011 8:18:29)

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 8:17:00)
    Ei kunnioita ei,koska soimusosapuolina on pro ja kenttäyhtiö,ei osakas.

    LOL!

    No eläpäs ny. Mistä osakasyksilö vois tietää mitä ne siellä kenttäyhtiössä oikein touhuavat. Eihän osakasyksilö silloin ole mitään vaan sopinut vaan ne siellä kenttäyhtiössä. Sitäpaitsi osakas on aina oikeassa eivätkä ne siellä kenttäyhtiössä.

    Nimetön

    ts kirjoitti: (7.3.2011 8:17:36)

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 8:00:53)

    Vallan hyvä kirjoitus ,joka tukee minunkin moneen otteeseen tivaamaa asiaa,että jossain täytyy olla ilmoitus tällaisesta pienimuotoisen kaveriporukan kesken tapahtuvan opetuksen tai neuvomisen kieltämisestä,jotta se olisi pätevä.
    Ei voida lähteä siitä,että se olisi kiellettyä automaattisesti ilman mitään informointia.

    Ei Piispanen hyvä kylläkään ole. Emme elä maassa, jossa kissan kuivaamisen vaaroista mikrossa pitäisi ilmoittaa tai ylipäätään mistään sopimuksista, jotta niistä tulisi lainvoimaisia. Vai pitäisikö sinun oikeustajusi mukaan myös ravintolan ovella olla kyltti, joka kieltää omien eväiden nauttimisen ravintolan tiloissa? Pitäisikö kentällä olla myös kyltti, että välinemyyntiä kentän tiloissa ei saa harjoittaa ilman lupaa? Ei tarvitse, koska normaali ihminen ymmärtää nuo ilman kylttejäkin ainakin siitä hetkestä kun ne hänelle kerrotaan.

    Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sellaisen rikkojaa ei myöskään voida moitia siitä, niin kauan kuin hän ei asiaa tiedä. Sen jälkeen kun asia hänen tietoonsa saatetaan, pitää hänen myös sitä noudattaa.

    Näinkö sinä taas tämän asian käännät.
    Asiasta olet meuhkannut ja ollut väärässä koko tässä opetusgeississä.
    Sinä et näytä vieläkään ymmärtävän ,mitä pelioikeuteen kuuluu.
    Tuskin kissan kuivaminen tai syöminen ravintolassa.
    Ei edes välinemyynti kuulu pelioikeuteen.
    Mitä tulee kertomiseen tai tieoon saattamiseen,niin sillä on merkitystä,kuka sen kertoo.
    Näin niitä urbaneja legendoja syntyy.
    Tätä neuvomisen ja opettamisen kieltoa voi vallan hyvin verrata vapaaseen dropiin työkoneen jäljistä.
    Sitten voidaan alkaa miettimään ,onko asiassa perää.
    Tässäkin hommassa on annettu proolle kenttäyhtiön toimesta yksinoikeus opetustoimintaan sopimuksella.
    Tämähän tarkoittaa vain sitä,ettei kenttäyhtiö tee toista sopimusta jonkun toisen henkilön kanssa,mutta ei kiellä tällaista neuvomista tai pienimuotoista opettamista kentällä.

    Näihän tällekn palstalle saatiin asiantuntijan kirjoitus sopimusoikeudesta tässäkin asiassa,jotta voidaan unohtaa taas kerran sinun höpinät tässä asiassa niinkuin tässä proshoppiasiassakin.

    ts

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 8:44:57)

    Asiasta olet meuhkannut ja ollut väärässä koko tässä opetusgeississä.

    Näihän tällekn palstalle saatiin asiantuntijan kirjoitus sopimusoikeudesta tässäkin asiassa,jotta voidaan unohtaa taas kerran sinun höpinät tässä asiassa niinkuin tässä proshoppiasiassakin.

    Sorry nyt Piispanen, mutta mä en voi olla tässä asiassa väärässä, koska mulla on paperi jossa asia on tehty täysin selväksi. Sinä elät omassa mielikuvitusmmailmassasi.

    Shoppiasiassa voin toki valistaa sinua lisääkin kun siinäkin näyttää olevan hyvin paljon asioita joita et ymmärtänyt. Koska 90% muista ihmisistä ymmärsi ne kovin helposti, uskon että ne sinullekin muutaman viikon selittämisellä aukenevat. Se on hieman monimutkaista laskentaa, koska siinä joutuu käyttämään yhteen- ja vähennyslaskua, mutta eikös me noista kahdesta kuitenkin selvitä.

    Mutta siltä varalta, että et ole itse sattunut asiaa huomaamaan, niin suurin osa muiden sinulle täällä kohdistetuista viesteistä on ihan puhdasta vit******lua, joka kuulemma johtuu siitä, että et kykene ymmärtämään asioita ja sotket puurot, vellit, kiisselit, E10 bensiinin, sahdinkeiton ja virvelinheiton keskenään. Onnistuneesti myös sivuutat kaikki ne esim juristien kirjoittamat viestit, jotka selkeästi ovat kannallani tässä asiassa. Tai ainakin sen osan niistä, kuten kävi DC:n tapauksessa hänen kertoessaan osakkaan asemasta tuossa sopimuksessa.

    Me kaikki kuitenkin uskomme vakaasti, että jossain vaiheessa, ehkä pienen tauon jälkeen, saat näyttösi kuntoon ja tekstit alkavat entistä selkeämmin ja kirkkaammin heijastumaan silmiisi. Toivottavasti se parantaa myös niiden ymmärrystä.

    ts kirjoitti: (7.3.2011 8:18:29)

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 8:17:00)

    Ei kunnioita ei,koska soimusosapuolina on pro ja kenttäyhtiö,ei osakas.

    LOL!

    Lopetetaan se LOL:ittelu ja otetaan pää pois perseestä. Jos joku ei-pro (osakas) opettaa kaveriaan ja pro ja kenttäyhtiö haluaa keskinäisen sopparinsa nojalla tämän kieltää niin miten se käytännössä tapahtuu? Eli jos ei kielloista huolimatta lopeteta ja jopa toivotetaan painumaan vi**uun.

    Mitä teet? itket? puit nyrkkiä? nostat kanteen käräjäoikeudessa? ketä vastaan? vaadit mitä? mikä on aiheutunut vahinko? mikä on näyttö väitetystä vahingosta?

    Meinaatko, että käräjäoikeus antaa kieltotuomion, jossa yhtiön omistajaosakasta kielletään bro bono neuvomasta kaveriaan rangella? ei-pro ei ole ammattilainen, joten häntä ei sido PGA:n säännöt, hän ei ole PRO:n ja kenttäyhtiön välisen sopimuksen osapuoli eli sopimusoikeuteen ei voida kauhean herkästi vedota (kuten the infamous Denny Crane tuossa jo kirjoittikin). Jälljelle jää vahingonkorvausoikeudelliset normit, joissa puhdasta taloudellista vahinko korvataan vain erityisestä syystä (erittäin tiukat edellytykset).

    Eli avataan nyt niitä omia silmiä ja herätään siihen todellisuuteen, miten asia todannäköisesti on. Tällä hetkellä noita PRO:N yksinoikeuksia ei käytännössä suojaa mikään paitsi opittu tapa (ja se, että PRO:t eivät puutu kaverusten keskinäiseen opettamiseen)

    Jos joku haluaa ruveta hankalaksi, niin sitten surullinen fakta on se, että PRO:lla ei ole tehokasta keinoa estää tällaista toimintaa – varsinkaan ilman maksua tapahtuvaa kaveriporukan neuvontaa ja opettamista. Se kun ei ole ammattitoimintaa. Se on aivan sama mitä mieltä sinä TS olet siitä, onko ammattiamaisella ja ei ammattimaisella opettamisella eroa. Minä sanon että on ja perustan argumenttini perustuslakiin ja sanavapauteen.

    Nimetön

    ts kirjoitti: (7.3.2011 8:57:55)

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 8:44:57)

    Asiasta olet meuhkannut ja ollut väärässä koko tässä opetusgeississä.

    Näihän tällekn palstalle saatiin asiantuntijan kirjoitus sopimusoikeudesta tässäkin asiassa,jotta voidaan unohtaa taas kerran sinun höpinät tässä asiassa niinkuin tässä proshoppiasiassakin.

    Sorry nyt Piispanen, mutta mä en voi olla tässä asiassa väärässä, koska mulla on paperi jossa asia on tehty täysin selväksi. Sinä elät omassa mielikuvitusmmailmassasi.

    Shoppiasiassa voin toki valistaa sinua lisääkin kun siinäkin näyttää olevan hyvin paljon asioita joita et ymmärtänyt. Koska 90% muista ihmisistä ymmärsi ne kovin helposti, uskon että ne sinullekin muutaman viikon selittämisellä aukenevat. Se on hieman monimutkaista laskentaa, koska siinä joutuu käyttämään yhteen- ja vähennyslaskua, mutta eikös me noista kahdesta kuitenkin selvitä.

    Mutta siltä varalta, että et ole itse sattunut asiaa huomaamaan, niin suurin osa muiden sinulle täällä kohdistetuista viesteistä on ihan puhdasta vit******lua, joka kuulemma johtuu siitä, että et kykene ymmärtämään asioita ja sotket puurot, vellit, kiisselit, E10 bensiinin, sahdinkeiton ja virvelinheiton keskenään. Onnistuneesti myös sivuutat kaikki ne esim juristien kirjoittamat viestit, jotka selkeästi ovat kannallani tässä asiassa. Tai ainakin sen osan niistä, kuten kävi DC:n tapauksessa hänen kertoessaan osakkaan asemasta tuossa sopimuksessa.

    Me kaikki kuitenkin uskomme vakaasti, että jossain vaiheessa, ehkä pienen tauon jälkeen, saat näyttösi kuntoon ja tekstit alkavat entistä selkeämmin ja kirkkaammin heijastumaan silmiisi. Toivottavasti se parantaa myös niiden ymmärrystä.

    Snulla on ilmeisesti jonkinlainen lappunen,jota ei ilmeisesti kukaan ole nähnyt ja yleistät ,että kakilla muillakin proilla on samanlainen lappunen.
    Näilläkin palstoilla muutama kymmenen kirjoittelijaa ja sinä puhut ,että 90% prosenttia golfaajista ymmätää tämän asian. Mihinkähän tutkimukseen tämä perustuu ottaen huomioon suomen 140 000 tuhatta golfaajaa.

    Mitä tulee tähän proshopasiaan,niin siinähän suuri enemmistö kirjittajista epäili jopa sinun korvienväliä.Kirjoit´tajina oli jopa satunnaisia kirjooitteijoita.

    Mitä tulee sinun arvosteluusi toisten kirjoittamisista ja kirjoitusten ymmärtämisistä,niin siinä olet jäävi.
    Sen verran sekaisia ovat kirjoituksesi,puhumattakaan ,että ymmärtäisit kokonaisuuksia.
    Sinun tapasi on puuttua yksinäisiin sanoihin ja lähteä puhumaan asian vierestä.
    Viestimääristä voi jo päätellä,että viestien määrä on sinulle tärkeämpi kuin laatu.

    ts kirjoitti: (7.3.2011 8:27:59)
    Kyllä tuo mainitsemasi vieraspelaaja tietää vallan mainiosti, että hänellä ei ole oikeutta tulla myymään välineitä siihen shopin ovelle tai pullaa ja limpparia kentän tiloihin. Miksi nuo sopimukset ovat valideja ja miksi niiden noudattamainen itsestäänselvyys?

    On siellä kentällä myyty ainaki rangepoletteja, juotavaa ja mailoja kavereille.

    piispanen kirjoitti: (7.3.2011 9:20:47)
    Mitä tulee tähän proshopasiaan,niin siinähän suuri enemmistö kirjittajista epäili jopa sinun korvienväliä.Kirjoit´tajina oli jopa satunnaisia kirjooitteijoita.

    Keitä lie oli. Hauskin oli väite, että mä olen joku merkonomi.
    Näin se meni:
    Ostan mailan 50€:llä. En tykkää. Laitan sen pörssiin myyntiin hintaan 80€. Joku Pena sit soittaa ja tarjoaa 70€. Hyväksyn hinnan ja kaupat tehdään. Minä saan siis voittoa 20€, mutta joku valitti että hävisin 10€ ja olen (tyhmä) merkonomi tekemään kauppaa…

    ts

    Ällikkämies kirjoitti: (7.3.2011 9:04:42)
    [
    Jos joku haluaa ruveta hankalaksi, niin sitten surullinen fakta on se, että PRO:lla ei ole tehokasta keinoa estää tällaista toimintaa – varsinkaan ilman maksua tapahtuvaa kaveriporukan neuvontaa ja opettamista. Se kun ei ole ammattitoimintaa. Se on aivan sama mitä mieltä sinä TS olet siitä, onko ammattiamaisella ja ei ammattimaisella opettamisella eroa. Minä sanon että on ja perustan argumenttini perustuslakiin ja sanavapauteen.

    Eihän tämä ole maailamssa ollenkaan ainoa asia missä ihminen voi heitäytyä hankalaksi ja kieltäytyä kunnioittamasta toisten sopimuksia. Onneksi valtaosa ihmisistä on ajattelevaa ja jonkinlaisella moraalikäsityksellä varustettuja, eikä heille asiasta tarvitse luentoa pitää. Ja kun hieman taas laajennat omaakin näkemystäsi, käytännössä tuo sama tilanne toteutuu ripumatta sitä, ottaako tuo neuvoja toiminnastaan rahaa vai ei. Se ei taaskaan muuta yhtään mitään.

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 1,979)
Vastaa aiheeseen: PRON OIKEUS OPETTAA