16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pelikelit auf deutch

Etusivu Foorumit Yleistä Pelikelit auf deutch

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ehlo! Mihin aikaan aikaisintaan Berliinin korkeudella voi pelata?

    En tiedä Berliinistä, mutta Düsseldorfissa voi pelata periaatteessa läpi vuoden. Tosin itseäni ei kiinnosta pelata jos on alla +10. Yleensä talvella (joulu-helmikuu) on +3 – +8. Toisekseen valoisa aika on melko rajallinen eli pitää saada tiiausaika noin klo 11, jolloin on klubilla klo 15.

    Rod

    Olin Düsseldorfissa syksyllä viikonloppuna oli tosi vaikea päästä pelaamaan. Kaikki kentät oli vain jäsenille. Olin kahtena perjantaina siinä japanilaisella kentällä. Voi olla että tulen keväällä uudestaan annatko opastusta?

    Unohdin tosiaan mainita, että viikonloppuna on kentät pääasiassa vain jäsenille. Muutamia kenttiä pääsee kiertämään klo 14 jälkeen. Kun Düsselistä ajetaan Kölniin päin niin siinä A57 varrella Bayer-lääkefirman kupeessa on yksi kenttä (Golf-Club Ford Köln e.V.), johon pääsee myös viikonloppuna pelaamaan. Myöskin Düsselin kaupunginkentälle satamaan pääsee melkein milloin vaan, mutta siellä kierros kestää n. 6h, koska siellä saa pelata kuka tahansa. Jos tunnet jonkun eräästä suomalaisesta puhelinfirmasta niin pääset pelaamaan tälle kentälle http://www.grevenmuehle.de.

    Olen juuri muuttanut takaisin Suomeen, joten en pääse opastamaan. Sorry.

    Rod

    Kiitos vihjeistä. Olin pelaamassa siellä joen vieressä 9 reikäisellä kentällä, sekä hevosradan keskellä.

    ’VCG/Greencard: Ja ’

    Mitäköhän tuo tarkoittaa?

    Saksan kielentaitoni on olematon mutta greencard ainakin kyllä. Mutta mitä tarkoittaa VCG?

    Mitäköhän tarkoittaa:

    ’10.9. PE (Platzerlaubnis)

    Platzerlaubnis bzw. Platzreife (=Vorgabe -54), wird benötigt um auf dem Golfplatz ohne Begleitung des Golftrainers spielen zu dürfen.’

    Onkohan kyse seuratasoituksesta?

    Vorgabe: PE VCG/Greencard: Ja

    Tuo tarkoittanee että tasoitusvaatimus on seuratasoitus. Tekstissä PE on siis 54 ja VCG on tasoituskortti. ???

    Hölmö kymysys: Miten kansainvälisiä nämä tasoituskortit muuten ovat?

    En osaa saksaa ollenkaan vaikka siellä asuinkin. Vorgabe tosiaan määrittelee sen minkälaisella tasoituksella pääsee pelaamaan. Muuta ei juuri tarvitsekaan tietää. Itse asiassa jos pelaa viikolla niin varmasti pääsee pelaamaan vaikka tasoitus olisikin liian korkea. Kenttiä on niin paljon ja ne haluaa rahaa. Viikonloppuna sitten händärin kanssa ollaan tarkempia. Tosin jos se on alle 26 (miehillä) niin varmasti pääsee joka kentällä. Kannattaa soittaa kentälle etukäteen sillä kilpailuja on yleensä melko paljon…varsinkin viikolla iltapäivisin.

    ’Platzerlaubnis bzw. Platzreife (=Vorgabe -54), wird benötigt um auf dem Golfplatz ohne Begleitung des Golftrainers spielen zu dürfen.’

    Käännös =>

    Kentälle pelaamaan pääsemiseksi ilman pron (golfvalmentajan) seuraa vaaditaan ’platzerlaubnis’ eli tässä tapauksessa alle 54 tasoitus.

    Eli tuonne ei uutukaista tasoituskorttia voi lähteä alentelemaan.

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Pelikelit auf deutch

Etusivu Foorumit Yleistä Pelikelit auf deutch