-
JulkaisijaArtikkelit
-
Pelasin eilen vaimoni ja parin muun ladyn seurana vaihteeksi punaisilta tiiltä. (Sinänsä hauskaa, koska kentästä tuli kuin uusi- pituudet, avausten suunnat yms). Tästä uudesta näkökulmasta seurasin myös edellämenevien miesryhmien pelitapaa. Palloa lyötiin lujaa ja antaumuksella. Parilla par 4:lla joilla on mahdollista lyödä yhdellä päälle, odotettiin aina, että edellinen porukka on griiniltä poissa. Kun miehet sitten löivät yli 200-metriset avauksensa, ei yksikään pallo ollut griinillä. Pituus saattoi olla aika lähellä, mutta joka pallo oli bunkkerissa, vedessä tai raffissa. Edessä etsinnän, droppauksen tms jälkeen vaikea kakkoslyönti. Eli lopulta aiheeseen… Mietittekö te muut todellisia vaihtoehtoja lyönneillenne? Rauta-avaus, lähestyminen pw:llä sw:n sijaan? Vai onko golf todellakin VAIN pituuskilpailu vai haemmeko järkevästi tulosta? En usko, että Woods jättäisi välilyönnin tekemättä, jos griiniosuman todennäköisyys olisi avauksessa 5% (niinkuin meillä todellisuudessa monesti). Itse sorrun keltaisilta pelatessani samaan maksimilyöntien tavoitteluun, mutta olen asiaa ajateltuani päättänyt yrittää kehittää itseäni myös tällä alueella.
Kyllä sinun kannattaa jatkossa keskittyä vain omaan peliisi. Jokainen golfari miettii ja kokeilee omat ratkaisunsa. Ymmärrän ettei meillä kaikilla ole mahdollisuutta yrittää yhdellä päälle millään par 4 väylällä, mutta ei se älystä ole kiinni.
Yleensä vasta taitojen karttuessa peliälykin karttuu. Alkuu on vain tarve saada pallo pitkälle mutta kun lajiin pääsee sisään ja alkaa ymmärtämään omien lyöntiensä rajat, alkaa mahdollisesti miettimään vaihtoehtoja väylien pelaamiseen.
Itse haen jatkuvasti erillaisia lähiestymistapoja tuttuihin väyliin, välillä driveri jää auton takakonttiin tai pelaan pelkillä raudoilla, ihan vaan hakeakseni tuntumaa kenttään mahdollisimman monella eri tavalla. Kisoissa voi sitten miettiä harjoituskierrosten fiiliksiä ja pelata väylät tavalla joka kulloinkin parhaiten tilanteeseen ja pelivireeseen sopii.
kyllä minä ainakin lähestyn griiniä vaikka griinibunkkerista kun jostain sadasta metristä. suosittelen vaan että keskityt vaan omaan peliisi!
Hyvä pointti! Näin aloittelijana tulee monesti hätäiltyä ja lyötyä ilman ajatusta siitä, mihin pallon haluaisi landata ja mitkä ovat riskit. Yritän vältää hiekkaa ja vettä viimeiseen, koska peli tuntuu hajoavan välittömästi tämän tyylisten haasteiden edessä.
Vaikka oon pelannut vasta 5 vuotta ja nyt tasoitus 15, niin tänä vuonna olen tarkkaan harkinnut minne pallon sijoitan. Ei mitään järkeä aloittaa draiverilla ja etsiä palloa, kun voi avata vaikka rautavitosella ja jatkaa 9:llä tai PW:llä griinille.
Draivaan silloin kun se on mahdollista ja jos on kapea väylä niin avaan ennemmin Puu3:lla. Pituudessa silloin häviän n. 20-30 metriä, mutta pysyn väylällä ja jatkolyönti on jo silkkaa nautintoa.
Tässä vaan yks kommentti aiheeseen.
Kiitos yllättävän ärhäköistä, mutta myös asiallisista kommenteista. Pyydän anteeksi.
Tarkoitukseni ei todellakaan ollut arvostella ketään, ainoastaan pohtia ääneen ja keskustella muiden kanssa. Minua kiinnosti, onko klubipelaajien (eli meidän) yleisin tapa pelata golfia edetä väylää pitkin mahdollisimman pitkin lyönnein vai suunnitella peliä ja yrittää ottaa lyönteihin huomioon väylän erityispiirteet yms.
Haluaisin myös tietää miten tällaista ajattelumallia voisi itsellensä opettaa.
Tiedän että ainakin arkkitehdit (väylänmuodot, vaihtoehtoiset etenemisreitit) ja kenttämestarit (vaihtelevat tii- ja lipunpaikat) ovat suunnitelleet kenttiensä olevan muutakin kuin 18 reiän rangeja.
Olen siis kiinnostunut ennenkaikkea oman pelini näkökulmasta. Anteeksi vielä kerran, luulin että tämä oli keskustelupalsta=).
Minusta tämä oli ihan asiallinen keskustelunavaus.
Kyllä kentillä usein näkee pelaajia joiden tekniset taidot antaisivat odottaa vaikka kuinka hyviä tuloksia mutta taktiset taidot ovatkin sitten ihan olemattomat. Räiskitään draiverilla aina jos lipulle on yli 200m matkaa, oltiin sitten missä vaan. Ja sitten haetaan palloa ja kiroillaan, pelaamisesta tulee sellaista rähjäämistä ja peliseurakin alkaa ärsyyntyä. Ehkä tällaisella pelillä saadaan par-viitosten birdie-todennäköisyys nostettua 10% nurkille mutta luulenpa että tilastojen tuplabogisarake näyttää vielä isompaa lukemaa. Mutta eihän tällaiset pelaajat tilastoi pelejään, muutenhan he olisivat oppineetkin pelitaktiikkaa.
Kun itse yritän tehdä tulosta niin pelaan ajatuksissani väylän takaperin eli greeniltä teelle ja jos esim. I8 toimii sinä päivänä hyvin niin yritän jättää lähestymiseen sopivan matkan, jotta voin lyödä täyden swingin.
Todellisuudessa harvalla väylällä tarvitsee lyödä 240 m avauksia.
Jos esim. lyöt I6 noin 150 m niin sillä pääsee helposti vaikka 450 m par 5 kolmella päälle.
Tietysti jotkut saavat hyvän fiiliksen pitkistä draiveista mutta minulle tuottaa suurta mielihyvää pystyä pelaamaan väylä niin kuin olin sen suunnitellut.
Minustakin Pete avasi hyvän ja mielenkiintoisen keskustelun. Nyt puhutaan aiheesta, josta voi todella oppia toisilta.
Itse olen tälle kesälle selkeästi muuttanut pelitaktiikkaani nimenomaan avausten suhteen. Avaan usein raudalla, erityisesti väylillä, joissa draivin matkan päässä on selkeitä riskipaikkoja, vesi, kapeikko jne. Tulostaso on tämän ansiosta selkeästi tasaantunut. Ei enää suuria romahduksia.
Avauslyöntien lisäksi olen pyrkinyt suunnittelemaan myös muita lyöntejä aiempaa tarkemmin. Esimerkiksi pitkillä Par 4 väylillä joudun huonon avauksen jälkein usein tilanteeseen, että matkaa lipulle jää 220-230. Näissä tapauksissa lyön usein pallon lyhyellä raudalla noin 100 metrin merkille, josta on helppo nostaa pallo täydellä svingillä viheriölle ja yrittää putata paria tai ainakin varmistaa bogey.
Miksette pelaa palloa täyden pitserilyönnin päähän?
Nick Faldo eittää kirjassaa täydellinen svingi, että hän on harjoitellut pitserilleen tietyn tarkan matkan letkeällä svingillä, johon hän aina pyrkii, jos ei pääse PAR5:lla kahdella päälle.
Miksi järjestää itsensä R8:n päähän?
Kyllä pitserin hajontakuvio pitäisi olla pienempi ja rulli bäckspinnin ansiosta paremmin hallussa!
Aloin itse alkukesästä hiukan enemmän miettimään avauksia ja sitä kuinka lähden pelaamaan eri väyliä. Kentästä riippuen avauksia rautamailoilla voi olla hyvinkin yli puolet kaikista avauksista, koska mielestäni on helkkarin paljon mukavampaa ja helpompaa lyödä lähestymiset / välilyönnit väylältä kuin raffista. Samalla myös rankkareiden määrä on tippunut huimasti alaspäin. Turha varmaankaa sanoa kuinka kierrostulokset ovat tippuneet….
Samalla aloin myös hiukan kiinnittämään huomiota siihen mistä suunnasta viheriötä on helpoin lähestyä. Turha alkaa repimään turhaan griinibunkkerin yli, jos edellisellä lyönnillä on mahdollisuus sijoittaa pallo paikkaan josta pääsee esteettömästi griinille.
Olen myös alkanut ihmettelemään sitä miksi lähestymiset pitää aina yrittää lyödä komeassa korkeassa kaaressa griinille, varsinkin jos matkaa on esim. n. 60metriä eikä bunkkerit tule pallon ja lipun väliin. Omasta mielestäni tällöin on paljon helpompi pelata varmasti matalalla lyönnillä ja muutamalla pompulla pallo griinille.
Mutta kuten tälläkin palstalla on monesti jo huomattu monien mielestä draiverin heiluttaminen ja pitkät avaukset on pelin suola. Kukin pelaa tyylillään ja omalla tavallaan. Itse nostan kuitenkin arvoon lopullisen kierrostuloksen ja sen kuinka tasaisia kierroksia pystyy pelaamaan.
Kummallista keskustelua. Kaikki kaivavat oman pelinsä taktiikan esiin ja edellyttää tai vähintään suosittaa kaikkien muiden pelaavan samalla tavalla. Pelaajia vain on niin monen tasoisia, puhuttiinpa tekniikasta tai taktiikasta. Kuinka kukaan voisi kehittää peliään, jos ei koskaan kokeile mitään vaihtoehtoja?
Suvaitsevuutta ja ymmärrystä, sitä golf Suomessa tarvitsee. Kyllä tälläinen ’lastu koskessa’ ajattelu ei johda mihinkään. Jätetään se Suomen Golflehdelle ja Lena Sellbergille.
Monien kenttien par4 väylät ovat leveitä ja lyhyitä ja griinin edestä puuttuu pahat bunkkerit.(Sivulla joitaki)
Tällaiset alle 260 metriset (230-260)houkuttelevat väistämättä lyömään driverilla ja yrittämään kahdella reikään.
Väylät voi pelata hienosti esim r5/r6/r7+PW mutta ei sitä aina viitsi.
Jos driveri lyönneistä 60 % on näillä leveillä väylillä ja loput helpossa raffissa niin usein lyhyt tsippi tai pitsi vie lähelle lippua ja birdiyritys voi johtaa tulokseen 1-2 kertaa/kierros.
Silloin tällöin pääsee suoraan griinille ja puttaamaan eaglea. Tsipillä osuu myös usein lippuun ja odottaa vain onnenkantamoista ja eaglea.
R5+Pw ja kolme metriä lipusta ei tunnu miltään verrattuna driverilla lyöntiin griinin reunaan ja mahdollisesti uppoavaan tsippiin.
Se miten on hauska pelata ei välttämättä aina ole sama kuin tuloksen kannalta järkevä pelaaminen.
Driverilyönnit on tällöin tietenkin toimittava!
Kummallakin pelistrategialla olen päässyt hyvänä päivänä helpohkolla kentällä 82-83 lyöntiin.
Eihän tässä vielä kukaan ole tuputtanut/vaatinut omien taktiikoidensa käyttöön ottoa! Haloo, tämä on keskustelupalsta !
Puuttumatta edelläpelaavien toimiin, olen kiinnittänyt huomiota kenttien suunnitteluun. Riippumatta miltä tiiltä pelaa, etäisyydet ovat valitettavan usein miltei samoja. Tästä seurauksena etutiiltä pelaavien kaltaisteni veteraanien on vaikea päästä edes par-3 väylillä ensimmäisella griinille. Tuollainen 140m on jo aika vaativa useimmille meistä vaikkei olisi vielä 80-vuotias. Pelatessani ulkomailla, lähinnä P-Amerikassa, lähes kaikilla kentillä porrastus on paljon suurempi. Muistan yhdenkin väylän punainen tii oli 90 ja sininen (sikäläinen takimmainen) 220 jaardia. Jollain kentillä mustakin on käytössä, mutta yleensä vain joissakin kilpailuissa, kuten PGA ja Buy.com pelien aikana. Golden ja valkea tii siinä välissä. Täällä valitettavan usein kaikki löyvät samasta pienestä boxista, jossa ei ole ruohoa kasvanut vuosiin, kenties löydään vielä joltain matolta. Mielestäni Messilässä oli hyvin hoidettu kenttä, ja aika hyvä porrastus. Toivottavasti muutkin klubit heräävät tässä asiassa. Eihän tiiboxi maksa paljoa perustettaessa, eikä ylläpidettäessä. Samalla kuormitus jakautuisi tasaisemmin.
Kyllä toisaalta liian lyhyet par-4 ja par-5 väylät houkuttelevat ’väärinpeluuseen’ jopa harrastelijoita. Ei se minua häiritse, mutta kyllä asiallisella porrastuksella väylät saataisiin sopiviksi lähes kaikille, ja klubipelaaminen mielekkäämmäksi. Mehän pelaamme vain iloksemme ja vähän kuntoilunkin vuoksi.
Olin viikonloppuna Vierumäellä golfkurssilla ja siellä harjoiteltiin mm. metsään menneen pallon lyömistä takaisin väylälle. Tällöin pro kertoi, kuinka suomalaiset yleensä pelaa palloa huonosta paikasta ja juttu meni jokseenkin näin:
’kun pallo on metsässä, suomalaisen pelaajan ensimmäinen kommentti on, että paljonko on matkaa griinille ja missä lippu’ ==> tämähän on sitä sankarigolfia, johon tulee itsekin joskus sorruttua. Minusta tämä oli hyvä juttu. Kurssi oli muuten hyvä, voin suositella muillekin.
Olen itse samaa mieltä Peten kanssa, että useammin pitäisi pelata esim. valkoisilta/punaisilta, koska väylät alkaa näyttää hiukan erilaisilta. Minusta monet kentät on suunniteltu esim. väyläbunkkerien osalta pelattavaksi valkoisilta.
Lue lisää: Golfpiste
En tiedä aivan varmasti, mutta tunnen itseni kohtalaisen lyhyt lyöntiseksi tässä joukossa. (Tai sitten pelaan vaan turhan pitkällä kentällä) Melkein kaikilla par4 väylillä saan draiveri avauksen 190m-200m jälkeen lyödä lähestymisen vielä ainakin keskipitkällä raudallla. Ei käy montaa kertaa kierroksella mielessä että löisi avauksen pitkällä raudalla ja jatkais sitten spoonilla greenille. No joka tapauksessa pelataan jokainen omalla tyylillä. (Mulle ei ratkase pituus vaan tarkkuus)
Tämähän on keskustelupalsta ja Peliälyä-keskustelu on yksi kiinnostavista aiheista. Omien mielipiteiden ilmaiseminen ei suinkaan tarkoita sitä, että mielipiteen esittäjä pitää omaa tapaansa pelata ’oikeana’, vaan kyse on keskustelusta asian tiimoilta.
Golfia on pelattava prosenttigolfina muutamien lukemieni gurujen mukaan.
Lyö suunnittelemasi lyönti, jos se 60% todennäköisyydellä onnistuu.
Strategian valinta on siis pelaajan kyvyistä kiinni.
Jokaisen on tajuttava siis pelata omien kykyjensä mukaan.
Esim. minun on esimerkiksi turha tavoitella bunkkeroitua griiniä 210 m päästä puu kolmosella, koska lyöntini ei kanna niin pitkälle kuin 1/100 kerrasta ja jos matka olisi vaikka 190 m niin lyöntini hajonta olisi kuitenkin niin suuri, että huomattavasti enemmän kuin 40 % menisi griinin ulkopuolelle.
Jos matka olisi 100-120m niin osaamiseni riittäisi griinin tavoitteluun.
Aika usein tulee pelattua ryhmissä, joissa suurella osalla ei ole mitään tajua omista kyvyistä.
Kannattaa lyödä avaus puoliväliin väylälle ja toisella päälle, näin välttää bunkkerit.
Samaa mieltä.
Riippuu tilanteesta. Kilpailuissa pelaan varmanpäälle mutta harjoituskierroksella haen onnistumisia myös hieman vaikeimilla lyönneillä. Tuntuu aika mukavalta, jos par 5:llä on kahdella lyönnillä viheriöbunkkerissa. Sitä vartenhan harjoituskierroksia pelataan. Kyllä minusta voi pitkiä lyöntejä yrittää myös kentällä eikä vain harjoituslyöntipaikalla. Tietenkin muistaen etiketin – ei hidasteta muiden peliä.
Välillä on todella mukavaa koettaa lyödä jollain lyhyellä par 4:lla yhdellä päälle ja fiilis on upea kun siinä onnistuu edes joskus. Vaikka lopputulos voisikin olla puttien jälkeen se sama 4 tai 6.
Tarkoitin tuolla pelisuunnittelulla myös muuta kuin avauksia. Lyödäkö lähestymiset korkeina lipulle, pudottaa ne ennen lippua pienellä rullilla tai bump&runina.
Lueskelen tällä hetkellä taas Dave Pelziä ja tuo erilaisten optioiden ja huomioitavien asioiden kirjo on mielenkiintoinen…
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 23 viestiä, 1 - 23 (kaikkiaan 23)
Esillä 23 viestiä, 1 - 23 (kaikkiaan 23)