26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Par 72

Etusivu Foorumit Yleistä Par 72

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kuinkahan monta henkilöä mahdat luulla yhdellä kellonlyömällä kentälle mahtuvan? Ja missä nuo pelaajat mahtaa luurata?

    Hmmm… Ainakin tuo 18×4 pelaajaa… Tietysti kyllähän ainakin kaksikin ryhmää väylälle mahtuisi, joskin peli saattaisi olla hidasta jos tarpeeksi neljän ryhmiä tuppautuu jokaiselle väylälle.

    Jos lähtöjä on kymmenen minuutin välein, neljän ryhmissähän se tekee neljän tunnin kierroksella parhaimmillaan vajaa sata pelaajaa. Keskiarvoksi tulee 5,3 pelaajaa / väylä

    216 pelaajaa jolloin kentän jokaisella osa-alueella on yksi neljän hengen ryhmä. Jokapuolella kenttää on suurin piirtein yhtäpaljon porukkaa, mutta väylillä hitusen verran enemmän kuin tiiauspaikalla/greenillä.

    Kuinka ihmeessä näin?

    Par3 menee ryhmät tiiauspaikalle ja greenille.

    Par4 lisäksi väylälle ryhmä.

    Par5 väylälle kaksi ryhmää.

    Ei kenttä kyllä sillä rullaisi, kaikki seisoisivat, kierros kestäisi 6 tuntia. Kyllähän paras tahti on, että esim par-3 teelle tullaan juuri, kun edellinen ryhmä poistuu sieltä.

    Sujuvan ja nopean pelin takaamiseksi kentälle mahtuu kaikille väylille 1 neljän hengen ryhmä, ja par-5 väylille sekä pisimmille par-4sille 2 ryhmää. Tällöin kenenkään ei tarvitse odottaa. Normaali-oloissa siten 10 minuutin lähtövälit, jolloin kierros menee noin 4 tuntiin (4 hengen ryhmillä). Eli kentällä on kerrallaan vajaa 100 pelaajaa.

    Tämä on normaali toimintatapa esim yhteislähtö-kilpailuissa. Jos kaikki osaavat pelata eikä palloja paljon etsitä, kisa menee alle 4,5 tunnin ja ruokailut sun muut voidaan aloittaa 5 tuntia kisan startista.

    Jos puhutaan täysmittaisesta kentästä eikä suinkaan 9-reikäisestä, niin pelaajien määrä mikä mahtuu kentälle riippunee montako par3:sta on kentällä.

    Ei par 5:lle voi laittaa väylälle kahta porukkaa seisomaan. Aikas lyhytlyöntisiä olisivat kaikki pelaajat. Tietenkin se riippuu kuinka pitkä väylä on ja pelataanko miltä tiiltä.

    Jos vaikkapa lasketaan TG:n kentälle teoriassa kentälle mahtuva porukka, niin se on 248 henkeä, cadit ei ole mukana eikä katsojat kuten ei myöskään kenttähenkilökuntaan kuuluvat.

    Par 5:lle mahtuu 3*4 henkeä (teelle-väylälle-greenille)

    Par 4:lle mahtuu 3*4 henkeä (teelle-väylälle-greenille)

    Par 3:lle mahtii 2*4 henkeä (teelle-greenelle)

    eli

    par 5 on 4 kpl

    par 5 on 14 kpl

    par 3 on 4 kpl

    eli

    (4*3*4)+(14*3*4)+(4*2*4)=248 henkilöä odottelemaan ja tuskastumaan.

    Teoriassa suurin osa tämän palstan kirjoittajistakin lyö avauksia yli 260 m. ;=) Käytännössä kuitenkin on mahdotonta tunkea kentälle yli 160 pelaajaa.

    Jos tunnissa lähtee kahdeksan neljän hengen ryhmää(keskimäärin 7,5 min. välein) ja kierros kestää hitaanlaiset 5 h, tarkoittaa tämä 8*5 = 40 ryhmää, eli 160 pelaajaa, enintään. Eikös ?

    Eiköhän oikein tulos saada siten, että lasketaan kuinka monta ryhmää ehtii lähteä pelikierroksen aikana. Jos olet kiertänyt kentän neljään tuntiin ja lähdöt ovat kymmenen minuutin välein, on takanasi kentällä yhtä aikaa 24 ryhmää. Siis 96 pelaajaa max. Jos kentälle tungetaan 160 pelaajaa kerralla, tarvitaan 40 lähtöä, kymmenen minuutin välein siis 6 h 40 min yhteen kierrokseen!! 7-8 minuutin väleinkin 5 tuntia. Ei mahdu.

    Nyt menee jo saivarteluksi, mutta korjaan nyt kuitenkin. Et lukenut viestejä tarkasti. Puhuinkin kahdeksasta lähdöstä tunnissa ja viiden tunnin kierroksesta. Seitsemän minuutin lähtövälit ovat käsittääkseni ulkomaisilla kentillä varsin yleisiä.

    ja siitä räknäätte montako mahtuu kentälle yhdellä kellon lyömällä. Olisko se siinä?

    Mutta itse kysmykseen, niin en luule mitään vaan tiedän, siinä vissi ero!

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Vastaa aiheeseen: Par 72

Etusivu Foorumit Yleistä Par 72