26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Pallot väylällä peräkkäin ja lyöntivuorosta sopiminen.

Etusivu Foorumit Säännöt Pallot väylällä peräkkäin ja lyöntivuorosta sopiminen.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Toista viestiketjua lukiessa palasi mieleen viime kaudelta kilpailu, jossa avauksen jälkeen oma palloni oli aivan toisen pelaajan palon takana (1-3 cm eroa). Sovimme, että merkkaan omani ja hän lyö ensin. Muuten hän olisi joutunut merkkaamaan ja lyöntini jälkeen asettamaan pallonsa minun juuri tekemään divottiin. Toisessa ketjussa oli alla oleva sääntö lainaus. Rikoimmeko alla olevaa sääntöä, koska kaverihan sai melkoisesti hyötyä kun ei tarvinnut lyödä divotista? ’10-2 c. Pelaaminen väärällä vuorolla Jos kilpailija pelaa väärällä vuorolla, siitä ei seuraa rangaistusta ja pelattu pallo pelataan sijaintipaikaltaan. Jos kuitenkin toimikunta katsoo, että kilpailijat ovat sopineet pelaamisesta väärällä vuorolla, jotta joku heistä hyötyisi siitä, heidät suljetaan pelistä.’

    MUN mielestä tässä pelattiin pelin hengen mukaisesti siten, että molemmilla pelaajilla säilytettiin (tai ainakin yritettiin säilyttää) mahdollisuus pelata omaa palloaan ’as it lies’.

    1-2 säännössä voidaan antaa jopa DQ siitä, että aiheuttaa toisen joutumisen vakavasti epäedulliseen asemaan. Tosin vaatinee jonkinmoista aietta.

    KL

    Mr. Tinke kirjoitti: (25.3.2012 11:38:53)
    Toista viestiketjua lukiessa palasi mieleen viime kaudelta kilpailu, jossa avauksen jälkeen oma palloni oli aivan toisen pelaajan palon takana (1-3 cm eroa). Sovimme, että merkkaan omani ja hän lyö ensin. Muuten hän olisi joutunut merkkaamaan ja lyöntini jälkeen asettamaan pallonsa minun juuri tekemään divottiin.

    Kyllähän tuo noinkin toimii, mutta sääntö 20-3b antaa pelajaalle oikeuden jatkaa peliään samanlaisesta makuusta, johon hänen pallonsa edellisellä lyönnillä päätyi:

    b. Lie of Ball to be Placed or Replaced Altered
    If the original lie of a ball to be placed or replaced has been altered:
    (i) except in a hazard, the ball must be placed in the nearest lie most similar
    to the original lie that is not more than one club-length from the original
    lie, not nearer the hole and not in a hazard;

    Siispä kaverisi olisi voinut asettaa pallonsa mahdollisimman lähelle pallonsa alkuperäistä paikkaa väylälle. Divottiin ei siis olisi tarvinnut palloa laittaa.

    Mr. Tinke kirjoitti: (25.3.2012 11:38:53)
    Toista viestiketjua lukiessa palasi mieleen viime kaudelta kilpailu, jossa avauksen jälkeen oma palloni oli aivan toisen pelaajan palon takana (1-3 cm eroa).

    Alabamassa vastaavassa tilaneessa paikallinen redneck totesi leveällä etelän aksentilla että: ’Balls in a line, like in a dog’s ass’.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Pallot väylällä peräkkäin ja lyöntivuorosta sopiminen.

Etusivu Foorumit Säännöt Pallot väylällä peräkkäin ja lyöntivuorosta sopiminen.