16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pallon liikkuminen rafissa…

Etusivu Foorumit Säännöt Pallon liikkuminen rafissa…

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pelattiin kisaa, lyöntipeliä: kaveri löi pallonsa raffiin, vuorollaan sitten totesi, että pieni irrallinen oksan jämä haittasi lyöntiä. Päätti poistaa tikun, joka kontaktissa palloon. No, sillä seurauksella, että pallo pyörähti n. puoli kierrosta tikkua poistettaessa ja pyörähti sitten samaan paikkaan takaisin. Näin pallon liikkeen vierellä tilannetta katsellessani. En maininnut asiasta mitään, ei myöskään kaveri, jonka pallon liikkumisesta siis kyse. Tämä tapahtui alkupään väylällä. ilmoitin ko. pelaajalle asiasta (siis pallon liikkumisesta) viimeisellä tee-paikalla. Pelattiin se alta pois ja mentiin kysymään kierroksen jälkeen neuvoa kilpailutoimikunnalta: totesivat pienen harkinnan jälkeen ,että virhettä ei ollut tapahtunut. Tapahtuiko, ja jos, mikä olisi ollut penaltien määrä? Onko tulkittava samoin kuin jos pallo olisi siirtynyt väylällä tikkua siirrettäessä pallon vierestä/alta ja pallo pyörähtää samaan paikkaan takaisin sen puoli kierrosta?

    KL

    Hyvä kysymys.

    Otetaan sama tilanne viheriöllä. Pallo heilahtaa hieman pois paikaltaan ja keinahtaa takaisin. Ilmeisesti siinä kohdassa viheriötä on pieni painauma, johon pallo hakeutuu. Pallo on mitä todennäköisimmin palautunut takaisin paikoilleen eli ei ole sääntöjen tarkoituksessa liikkunut pois paikaltaan.

    Raffissa tilanne on helposti toinen, koska pallo voi liikkua paitsi sivu- niin myös pystysuunnassa. Tilanne on arvioitava sen mukaan onko mahdollista (ja kenties luultavaakin), että pallon liikkuessa sivuttain se myös liikkuu alaspäin. Jos pallon liikkuminen alaspäin on mahdollista, niin on epätodennäköistä, että pallo olisi palautunut täsmälleen alkuperäiselle paikalleen. Epävarmoissa tapauksissa tilanne useimmiten ratkaistaisiin pelaajaa vastaan.

    Jos tilanteessa päädyttäisiin siihen, että pallo liikkui, pelaaja saa yhden penaltin säännön 18-2a perusteella ja pallo on asetettava takaisin paikoilleen. Jos näin ei menetellä, pelaaja saa yhteensä 2 penttiä säännön 18 perusteella.

    KL kirjoitti: (26.3.2010 23:52:49)

    Niin siis käytännön ongelma lienee se, että kuinka voidaan todeta pallon liikkuneen ylös-alas suunnassa ja miten hemmetissä se enää voidaan laittaa takaisin alkuperäiselle paikalle ylös-alas suunnassa. En minä ainakaan keksi miten se olisi edes mahdollista, muutakuin nostaa pallo pois, merkata paikka ja alkaa nyppiä ruohonkorsia ylös, kunnes todetaan että taas se vajosi pari milliä alkuperäisestä paikasta alaspäin. Merkkauksen ja asettamisen jälkeen se on taatusti enemmän väärässä paikassa kuin alkuperäisessä tilanteessa.

    Montako penaltia tulikaan, jos pallo liikkuu viheriöllä irrallisen haittatekijän siirtämisen takia?

    KL

    vieraspelaaja kirjoitti: (27.3.2010 8:43:39)

    Nyt ajatuksesi liikkuvat sellaisissa sfääreissä, ettei aamu-uninen pysy niiden perässä. Voitko selventää miten kysymyksesi liittyy pallon liikkumiseen raffissa?

    Ahhaa, nyt tajusin! Otin tuon viheriön esimerkiksi vain valaistakseni pallon liikkumista ylipäätään, siis pois paikaltaan vs. ei pois paikaltaan. Ei siinä otettu millään muotoa kantaa siihen tuleeko tilanteesta rangaistuksia vai ei, ainoastaan selventämään sitä milloin pallo on liikkunut pois paikaltaan ja milloin ei.

    Ja vastaus kysymykseesi: ei yhtään.

    KL

    Rauski kirjoitti: (27.3.2010 0:38:49)
    Niin siis käytännön ongelma lienee se, että kuinka voidaan todeta pallon liikkuneen ylös-alas suunnassa ja miten hemmetissä se enää voidaan laittaa takaisin alkuperäiselle paikalle ylös-alas suunnassa. En minä ainakaan keksi miten se olisi edes mahdollista, muutakuin nostaa pallo pois, merkata paikka ja alkaa nyppiä ruohonkorsia ylös, kunnes todetaan että taas se vajosi pari milliä alkuperäisestä paikasta alaspäin. Merkkauksen ja asettamisen jälkeen se on taatusti enemmän väärässä paikassa kuin alkuperäisessä tilanteessa.

    Rauski kuule, tässä vaiheessa poikasi sanoisi jotenkin näin: Faija hei! Nyt pallo peliin ja eteenpäin! Luet sääntöä 20-3 ja sen sovelluksia sitten kotona!

    KL kirjoitti: (27.3.2010 9:33:05)

    Joo sielä puhutaan tuuman verran liikkumisesta ylös-alassuunnassa (tuon varmaan huomaa), mutta jos sitten puhutaan millistä/parista, sitä ei pysty kukaan sanomaan ei edes pelaaja itse vaikka olisi kuinka rehellinen. Esimerkissä tuskin kukaan voi sanoa liikkuiko pallo sen lisäksi ylös-alassuunnassa, ehkä liikkui ehkä ei. No pelaajallahan tässä kuitenkin valta sanoa mitä tapahtui.

    KL

    Rauski kirjoitti: (27.3.2010 10:48:22)

    Kyllä ja ei.

    Itseään ja lajia kunnioittava pelaaja tuomitsee moisessa tilanteessa itselleen rankun silmääkään räpäyttämättä ja hetkeäkään epäröimättä. Tämän jälkeen hän asettaa pallon takaisin paikoilleen niin hyvin kuin pystyy. Jos hän taas nonsaleeraa koko asian ja tulee kiistaa pallon liikkumisesta, niin pelaaja on aika heikoilla, pallo nimittäin lyhyeksi leikatun alueen ulkopuolella pitkässä ruohossa palttiarallaa yli 90% varmuudella siirtyy pois alkuperäiseltä paikaltaan ainakin pystysuunnassa heilahtaessaan edestakaisin. Täytyy muistaa, että tässä millimetrikin riittää.

    Viime kädessä ratkaisun tekee tietenkin tuomari. Hän taas perustaa päätöksensä ruohon ja pallon ympärillä olevan muun kasvullisuuden tyyppiin, pituuteen, paksuuteen, sitkeyteen, kosteusprosenttiin, kasvusuuntaan sekä lukuisiin muihin enemmän tai vähemmän olennaisiin asioihin. Tarvittaessa hän ottaa toisen pallon ja kokeilee ja tekee johtopäätöksensä sen avulla.

    KL kirjoitti: (27.3.2010 13:47:36)
    Hän taas perustaa päätöksensä ruohon ja pallon ympärillä olevan muun kasvullisuuden tyyppiin, pituuteen, paksuuteen, sitkeyteen, kosteusprosenttiin, kasvusuuntaan sekä lukuisiin muihin enemmän tai vähemmän olennaisiin asioihin.

    Tässä yhteydessä ei voi koskaan korostaa liikaa EU:n direktiiviä jossa määritellään hiekan ja soran ero.

    KL

    Parti kirjoitti: (27.3.2010 14:18:09)

    KL kirjoitti: (27.3.2010 13:47:36)
    Hän taas perustaa päätöksensä ruohon ja pallon ympärillä olevan muun kasvullisuuden tyyppiin, pituuteen, paksuuteen, sitkeyteen, kosteusprosenttiin, kasvusuuntaan sekä lukuisiin muihin enemmän tai vähemmän olennaisiin asioihin.

    Tässä yhteydessä ei voi koskaan korostaa liikaa EU:n direktiiviä jossa määritellään hiekan ja soran ero.

    Täsmälleen! Ja juurikin mainitsemastasi syystä ET:n ja PGA:n tuomareiksi pyrkiviltä tullaan jatkossa vaatimaan paitsi hyväksytty Rules Official -tutkinto ja neljännen tason golfvalmentajatutkinto, niin myös hortonomin ja geologin tutkinnot. Islannissa geologian saa korvata vulkanologialla.

    KL kirjoitti: (27.3.2010 13:47:36)
    Itseään ja lajia kunnioittava pelaaja tuomitsee moisessa tilanteessa itselleen rankun silmääkään räpäyttämättä ja hetkeäkään epäröimättä. Tämän jälkeen hän asettaa pallon takaisin paikoilleen niin hyvin kuin pystyy. Jos hän taas nonsaleeraa koko asian ja tulee kiistaa pallon liikkumisesta, niin pelaaja on aika heikoilla, pallo nimittäin lyhyeksi leikatun alueen ulkopuolella pitkässä ruohossa palttiarallaa yli 90% varmuudella siirtyy pois alkuperäiseltä paikaltaan ainakin pystysuunnassa heilahtaessaan edestakaisin. Täytyy muistaa, että tässä millimetrikin riittää.

    Sääntöjen mielessä millimetrinkin liikkuminen kyllä riittää, mutta rehellinen ja tarkkasilmäinenkään pelaaja ei sitä aivan helpolla huomaa. Sitä ei aivan helposti erota edes lyhyeksi leikatulla, jos pallo liikahtaa ja palaa takaisin.

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
Vastaa aiheeseen: Pallon liikkuminen rafissa…