7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

Pallo ulkona

Etusivu Foorumit Säännöt Pallo ulkona

Esillä 5 viestiä, 26 - 30 (kaikkiaan 30)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • PG

    PG, kerrotko minkä perusteella väität kantani muuttuneen?

    Miten alla oleva kirjoittamasi virke ”Paikallissääntö siis kumoaisi varsinaisen säännön, jos tulkintasi on oikea” ja sitä seuraava pitkä tekstisi sitten pitäisi tulkita? Minulle asia oli silloin yhtä yksinkertainen, kuin sinulle nyt. Miksi A-2.2 oli aiemmin mielestäsi epäonnistunut ja miksi se nyt kelpaa?

    KL1 16.2.2021 11:27

    PG: 3. Mallipaikallissääntö kertoo, että pallo on ulkona, kun se on kentän ulkorajaa määrittelevän muurin tai aidan toisella puolella riippumatta siitä, mikä on pallon sijainti siellä toisella puolella.

    Tuo lihavoitu on sinun oma tulkintasi, ei mallipaikallissäännössä sanota mitään tuollaista.

    Mutta mennäänpä tähän hieman syvemmälle. Kummassakin tapauksessa aita/muuri on siis kentän sisäpuolella ja siten kiinteä haitta. Ilman paikallissääntöä aitaa/muuria ulkopuolelta koskettava pallo olisi sisällä säännön 18.2a(2) toisen bulletin perusteella. Paikallissääntö siis kumoaisi varsinaisen säännön, jos tulkintasi on oikea. Kuitenkin olet vankasti ollut sitä mieltä, ettei jotakin pintaa koskettava pallo ole kokonaan tuon pinnan ulkopuolella, mutta nyt olet sitä mieltä, että aidan/muurin toisella puolella oleva aitaa/muuria koskettava pallo onkin kokonaan sen ulkopuolella. Miten se on mahdollista? Onko ulkopuolella eri asia kuin toisella puolella? Outside vs. beyond?

    Entä määräytyykö kentän ulkoraja nyt aidan/muurin fyysisten mittojen perusteella? Jos määräytyy, miten määritetään aidan ja erityisesti muodoltaan epätasaisen kivimuurin yläpuolella oleva kentän ulkoraja? Esimerkiksi, jos pallo on puun oksalla muurin yläpuolella siten, että se leikkaa muurin uloimmasta reunasta pystysuoraan kulkevan seinämän olematta kuitenkaan muurin yläpuolella, onko pallo silloin sisällä vai ulkona? Käytännössä siis analoginen tilanne tuon Brittein Saarten kohdan b) kanssa.

    KL1

    Miksi A-2.2 oli aiemmin mielestäsi epäonnistunut ja miksi se nyt kelpaa?

    Missä olen sanonut, että se nyt kelpaa? Teet taas aivan omia tulkintojasi.

    Kirjoitin Tiikerimetsälle miten sääntö A-2.2 TULKITAAN, en suinkaan kirjoittanut mitä MIELTÄ minä olen siitä.

    Vähän huolellisuutta luetun ymmärtämiseen, PG.

    PG

    Olin huolimaton viestini kirjoittamisessa, sori. Sen viimeinen virke piti olla ”Miksi A-2.2 oli aiemmin mielestäsi epäonnistunut ja miksi tulkintani siitä nyt kelpaa?

    KL1

    Minun mielestäni, siis aiemmin ja edelleen, A-2.2 on tarpeeton poikkeus määritelmään. Jos säännön/määritelmän tulkinta olisi se, miten kirjoitettu teksti antaa ymmärtää, niin sekä varsinainen sääntö että A-2.2 olisivat samat ja siten linjassa keskenään. Jos kerran sanotaan, että pallo on ulkona, kun se on kokonaan ulkona, niin silloin pallo ei voi olla sisällä, jos se on kokonaan ulkona. Tulkinta on kuitenkin toinen, kuten tiedämme, mikä aiheuttaa ristiriidan varsinaisen sääntötekstin ja MLR A-2.2:n välille.

    Tähän asiaan liittyen, joskus joku ajattelematon määrittelee kentän ulkorajaksi asvaltoidun tien kentän ulkopuolisen reunan. Tässä vaiheessa alkaakin sitten varsinainen tulkitseminen, koska pallo saattaa jäädä nojaamaan asvaltin reunaan ja osa pallosta voi olla asvaltin päällä. Onko pallo nyt kokonaan asvaltin toisella puolella ja siten ulkona (A-2.2) vai onko sitä osa kentän puolella ja siksi sisällä? Ulkorajan määrittelyssä on siis syytä olla tarkkana, jottei tulkintoja synny.

    Tästä asiasta ei sen enempää.

    PG

    Kantasi ei ole vuoden takaisesta siis miksikään muuttunut, vai? Eli olimme jo silloin täysin yksimielisiä säännön A-2.2 tulkinnasta: ”Pallo on ulkona, kun se on kentän ulkorajaa määrittelevän muurin toisella puolella riippumatta siitä, mikä pallon sijainti muurin toisella puolella on”? Ja siitä, että paikallissääntö voi poiketa varsinaisesta säännöstä ja jopa kumota sen (sääntöjen rajoitusten puitteissa)?

    KL1: Ulkorajan määrittelyssä on siis syytä olla tarkkana, jottei tulkintoja synny.

    Samaa mieltä. Sääntö A-2.2 on kuitenkin vain muuria koskeva mallipaikallissääntö. Sitä ei tietenkään pidä sellaisenaan soveltaa asfalttiteihin.

    Niin, kyllä KL1:n kanta mallipaikallissäännön A-2.2 tulkinnan suhteen on muuttunut aivan oleellisesti – ilmiselvää KL1:n ketjussa Ulkona? kirjoittamien viestien perusteella. (Niistä yksi esimerkki viestissäni 7.4.2022). KL1:n nykytulkintaan minun on kuitenkin helppo yhtyä, onhan se sama, mikä oma kantani on ollut keskustelun alusta lähtien:

    Ei tämä oikeasti ole noin vaikeaa.

    Jos kentän ulkoraja on vaikkapa kivinen muuri, niin raja voidaan määritellä kulkemaan muurin a) sisä- tai b) ulkoreunaa pitkin.
    a) pallo on sisällä, kun se on muurin kentän puolella. Jos pallo on muurin päällä, se on ulkona.
    b) pallo on ulkona, kun se on muurin eri puolella kuin kenttä. Tämä täysin riippumatta siitä koskettaako pallo muuria vai ei.
    Kyse on siis ulkorajan määrittelystä.

    Jos fyysistä rajaa ei ole, pallon toteaminen ulos tai sisään on paljon vaikeampaa.

    Helppoa kuin heinänteko.

Esillä 5 viestiä, 26 - 30 (kaikkiaan 30)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1356214 kohteessaPallo ulkona

Etusivu Foorumit Säännöt Pallo ulkona