16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pallo liikahti griinillä

Etusivu Foorumit Säännöt Pallo liikahti griinillä

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pallo oli griinillä ja pelikaveri meni puttaamaan, asetti mailansa pallon taakse ja samassa pallo liikahti. Sanoin heti, että yksi rangaistuslyönti. Kaveri väitti, että pallo ei pyörähtänyt puolta kierrosta ja palasi takaisin samalle paikalle, joten siitä ei tule rangaistusta. Minä vaadin edelleen rankkia, mutta kaveri piti puolensa. Sanoin, että onhan se ihmeellistä, jos tästä ei saa rankkia, kun tilanteessa, missä pelaajan valmistautuessa puttaamaan tuuli liikauttaa palloa ja pallo ei edes osu mailaan (Harrigtonin tapaus) tulee rangaistus – tai ainakin tuli. Kun oli aivan tyyntä, kaverini mailan oli osuttava palloon, ei se muuten olisi liikahtanut. Klubilla ns. sääntöexpertit toimitusjohtajaa myöten olivat kaverini kanssa samaa mieltä: ei rankkia, jos pallo pyörähtää takaisin samaan paikkaan. Onko todella näin? Jouni Flinkkilä

    Jos pallo pyöröhtää takaisin niin ei siitä rankkuja tule. Ei tule myöskään rankkuja, jos pallo liikkuu kun mailan asettaa pallon taakse, mutta ei ole ottanut puttiasentoa (esim mailan asettaminen tähtäämistä varten). Rankut tulee vasta, jos on asettanut mailan maahan pallon taakse, ottanut puttiasennon ja pallo liikkuu.

    Rauski kirjoitti: (11.9.2011 17:13:45)
    Jos pallo pyöröhtää takaisin niin ei siitä rankkuja tule.

    Näin liikkumisen määritelmää lukien näyttäisi olevan. Pallon pitää päätyä toiseen paikkaan ennen kuin sen katsotaan liikkuneen.

    Ei tule myöskään rankkuja, jos pallo liikkuu kun mailan asettaa pallon taakse, mutta ei ole ottanut puttiasentoa (esim mailan asettaminen tähtäämistä varten). Rankut tulee vasta, jos on asettanut mailan maahan pallon taakse, ottanut puttiasennon ja pallo liikkuu.

    Jos pelaaja itse aiheuttaa tuossa tilanteessa pallon liikkumisen niin tottakait rankut tulee ja pallo pitää asettaa takaisin. Jos pallo liikkuu tuulen tms takia, niin sitten ei tule rankkuja.

    KL

    Q8 kirjoitti: (11.9.2011 17:29:26)

    Tarkoittaako Rauski mailan asettamisella pallon taakse sen koskettamatta maata? Siinä tapauksessa penalttia tulee vain, jos pelaaja on suoranaisesti aiheuttanut pallon liikkumisen. Jos taas pelaaja on asettanut mailansa maahan pallon taakse, muttei ole vielä ottanut lyöntiasentoa, penaltti tulee säännön 18-2a perusteella, ellei voida osoittaa tuulen tms. liikuttaneen palloa. Todistustaakka on tässä tapauksessa pelaajalla, kts. Dec 18-2b/4.

    KL

    Jouni Flinkkilä kirjoitti: (11.9.2011 16:39:52)
    Pallo oli griinillä ja pelikaveri meni puttaamaan, asetti mailansa pallon taakse ja samassa pallo liikahti. Sanoin heti, että yksi rangaistuslyönti. Kaveri väitti, että pallo ei pyörähtänyt puolta kierrosta ja palasi takaisin samalle paikalle, joten siitä ei tule rangaistusta. Minä vaadin edelleen rankkia, mutta kaveri piti puolensa.

    Määritelmän mukaan pallo on liikkunut, jos se on siirtynyt pysyvästi pois paikaltaan. Sillä ei ole merkitystä kuinka paljon pallo on liikkunut, jos se palaa täsmälleen samaan paikkaan takaisin, mitään puolen kierroksen sääntöä ei siis ole olemassa. Yhtä lailla sillä ei ole merkitystä kuinka paljon pallo liikkuu pysyvästi pois paikaltaan, kunhan se ei palaa enää takaisin paikoilleen.

    Rangaistusta tuosta tilanteesta ei siis tule, edellyttäen että pallo todellakin palasi takaisin paikoilleen.

    KL kirjoitti: (11.9.2011 19:41:52)

    Q8 kirjoitti: (11.9.2011 17:29:26)

    Rauski kirjoitti: (11.9.2011 17:13:45)
    Jos pallo pyöröhtää takaisin niin ei siitä rankkuja tule.

    Näin liikkumisen määritelmää lukien näyttäisi olevan. Pallon pitää päätyä toiseen paikkaan ennen kuin sen katsotaan liikkuneen.

    Ei tule myöskään rankkuja, jos pallo liikkuu kun mailan asettaa pallon taakse, mutta ei ole ottanut puttiasentoa (esim mailan asettaminen tähtäämistä varten). Rankut tulee vasta, jos on asettanut mailan maahan pallon taakse, ottanut puttiasennon ja pallo liikkuu.

    Jos pelaaja itse aiheuttaa tuossa tilanteessa pallon liikkumisen niin tottakait rankut tulee ja pallo pitää asettaa takaisin. Jos pallo liikkuu tuulen tms takia, niin sitten ei tule rankkuja.

    Tarkoittaako Rauski mailan asettamisella pallon taakse sen koskettamatta maata? Siinä tapauksessa penalttia tulee vain, jos pelaaja on suoranaisesti aiheuttanut pallon liikkumisen. Jos taas pelaaja on asettanut mailansa maahan pallon taakse, muttei ole vielä ottanut lyöntiasentoa, penaltti tulee säännön 18-2a perusteella, ellei voida osoittaa tuulen tms. liikuttaneen palloa. Todistustaakka on tässä tapauksessa pelaajalla, kts. Dec 18-2b/4.

    Joo..siis…aina jos pelaaja koskettaa palloa ja liikkuu pois paikalataan tulee rankut pallon liikkuttamisesta. Tarkoitin tuolla juuri sitä tapausta jossa tuulen pystytään osoittaneen liikkuttaneen palloa esim mailaa asetettaessa pallon taakse muttei ole vielä edes yritetty ottaa puttiasentoa eikä varmasti palloon oltu koskettu. Tälläinen tapaus oli viimeisellä haastakiertueella peliryhmässä ja koska asiasta oli siinä vaiheessa ko. pelaajalla epätietoisuutta niin asia varmistettiin kilpailun tuomarilta ’kuulemisen’ jälkeen. Siinä oli kyllä mielenkiintoista seurata kovassa tuulessa pallon paikallaan pysymistä greenillä kun se ikäänkuin kokoajan ’värähteli’ paikallaan.

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
Vastaa aiheeseen: Pallo liikahti griinillä

Etusivu Foorumit Säännöt Pallo liikahti griinillä