16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pakasai golf&country club

Etusivu Foorumit Matkailu Pakasai golf&country club

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olisin kiinnostunut otsikonmukaisen kentän vuokravälineistä. Onko siellä lainkaan vuokramailoja, kun en niiden sivulta tietoa löydä. Jos jotain muuta tietoa ko. kentästä, se kiinnostaa myös. Kenttähän sijaitsee Krabin alueella Thaimaassa.

    Niin, paikan nimi oli siis pakasai country club…

    Olin viime keväänä Krabin Ao Nangissa muiden aktiviteettien merkeissä ja samalla hieman selvittelin, kannattaisiko käydä tutustumassa Krabin alueen ainoaan kenttään (taisi olla juurikin tämä Pakasai Country Club). Kun ilmeni, että kentälle oli hotelliltamme n. tunnin taksimatka ja kenttäkin oli ainoastaan 9-reikäinen, päätin jättää tutustumisen väliin. Vuokramailojen tilanteesta en siten pysty varmuudella sanomaan muuta kuin mitä kentän omilta sivuilta ilmenee: mailavuokran saa sisällytettyä green feehen THB 400 lisähinnalla.

    Nykyään on kuulemma jo 18 reikäinen. Kiitos kumminkin tiedoista, esim toi maila-asia ei selviä nettisivuilta.

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Pakasai golf&country club

Etusivu Foorumit Matkailu Pakasai golf&country club