16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Pahoittellut pelaajan epäsovinnaista kielenkäyttöä

Etusivu Foorumit Yleistä Pahoittellut pelaajan epäsovinnaista kielenkäyttöä

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ”Pahoittelemme pelaajan epäsovinnaista kielenkäyttöä” -aiheesta on todennäköisesti keskusteltu aikaisemminkin foorumissa. Itse olen vienosti virnuillut asialle. Tänään (3.3.23) havaitsin uuden suhtautumisen ”ongelmaan”. Arnold Palmer Invitationalia seuratessani (Discover+/Eurosport) ääni häviää silloin tällöin hetkeksi. Tämä tapahtui tänään kun Hatton veti tsipin greenin yli vesiesteen kivikkoon. Myös Rahmin epäonnistuneessa lähestymisessä ääni yllättäin hävisi… Nyt kun muistelen, niin ääni on hävinnyt viimeaikoina useasti aikaisemminkin, mutta en ole yhdistänyt sitä pelitapahtumiin.

    Mitä isot edellä sitä pienet perässä.

    TV-lähetykset toimii monien harrastajien oppaana niin itse pelaamisen kuin käytöksenkin suhteen.

    Toki turhaa kiroilua ja muutakin idioottimaisesta käytöstä on esiintynyt kautta aikojen. Ja, kaikki tällainen pelkästään jonkun golf-lyönnin epäonnistumisen vuoksi. Toki pelaajasta paljastuu paljon muutakin.
    – tämä tietenkin kertoo paljon siitä minkälainen ihminen kyseinen pelaaja on muussa elämässään.

    Läheskään kaikki eivät edes ymmärrä sitä kuinka täydellisesti jo muutaman pelatun reiän jälkeen pelaajien ”todellinen minä” avautuu muille. Tai ainakin niille kanssapelaajille jotka osaa ja ymmärtää nähdä tämänkin kokonaisuuden.

    Toki kokeneemmilla pelaajilla voisi joskus olla tavallaan jopa jonkinlainen vastuu toimia oikealla tavalla. Varsinkin silloin kun pelikumppaniksi(-neiksi) osuu pelaajia jotka eivät yksinkertaisesti tiedä/osaa toimia oikealla tavalla.
    Silloin on tilaisuus omalla hiljaisella esimerkillään tuoda esille monia perusjuttuja. Ilman että toisi itseään mitenkään esille.
    – voi auttaa ja harjata kaverin bunkkerin jäljet, korjata toisen unohtamia divotteja, huolehtia greenillä pallon jäljistä, mailoista, lipusta jne.
    – katsoa tarkkaan kaveri(e)n pallon putoamispaikka, esteeseen menon linjat jne.
    – ja monta muutakin asiaa jotka edesauttaa pelaamista ja ryhmän etenemistä kentällä.

    Eikä tässä sinällään ole mitään normaalista poikkeavaa. Ehkä jopa suurin osa pelaajista toimii aina näin.

    Eivät ainakaan sensuroineet Phoenixin kisassa Justin Thomasin erittäin äänekästä f-sanojen huutelua, tämän lyötyä par-3 väylällä avauksensa veteen.

    Vuosi tai kaksi sitten JT menetti ison sponsorin epäonnistuneen putin jälkeisillä homofoobisilla kommenteilla.

    Mikä sitten onkaan oikein mutta muutama f sana ei varmaan haittaa.
    Sensurointi on vaikeaa ihan pilkulleen varsinkin live lähetyksissä…

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
Vastaa aiheeseen: Pahoittellut pelaajan epäsovinnaista kielenkäyttöä

Etusivu Foorumit Yleistä Pahoittellut pelaajan epäsovinnaista kielenkäyttöä