Aihe: Ostin ruman draiverin - Golfpiste.com

17.3.–24.3 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][5]
KilpailuaSuomalaista

Ostin ruman draiverin

Etusivu Foorumit Välineet Ostin ruman draiverin

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Mitenkäs tämän palstan lukijat ostavat golfvälineitä? Toisessa viestiketjussa joku meni ja osti raudat ja kyseli sitten keskustelupalstalla onko ne hyvät… Minä ainakin olen yleensä testaillut ja vertaillut välineitä harjoitusalueilla ja sitten enemmän tai vähemmän fiiliksen mukaan ostanut tai jättänyt ostamatta. Syksyllä päätin vaihtaa draiverin kokeiltuani kavereiden uusia stagoja joilla pallo tuntui lentävän tosi paljon paremmin kuin minun vuosikertaihmeelläni. Kokeilin sitten rangella eri merkkejä, tuntuivat kyllä erilaisilta, mutta tosi vaikea oli sanoa mikä nyt olisi paras mulle. Päätinkin lopulta mennä simulaattoriin kokeilemaan useita draivereita myyjänä toimivan golfpron kanssa. Päätin etten anna merkin vaikuttaa valintaan. En halunnut liikuteltavia painoja, mutta muuten muulla kuin stagan toimivuudella ei ole merkitystä. Kokeilin 8 eri draiveria kahdella eri kerralla. Ensimmäisen kerran jälkeen pro oli varma että kohta kauppaan tuleva valtamerkin uutuus olisi sopivin. Kokeilin sitten myöhemmin tätä ja muita ja vähän yllättäen minulle selkeästi paras nuppi-varsiyhdistelmä löytyi merkiltä jota yleensä ei tunneta draivereistaan. Ei ainakaan toureilla ja mainoksissa. Lyöntituntuma loistava, pallo lensi suoraan ja pitkälle, hinta sopi budjettiin ja vaikkei ulkonäkö nyt ollut omaan silmään kaikkein upein niin kaupat tuli heti. Enzon sanoin auto on kaunis kun se voittaa.

    Olisit nyt kertonut mikä se ajuri on?

    Mutta itse käytän ajurin fittaamisessa sattuneesta syystä analysaattoria.
    Ennen vanhaan ostin ja kokeilin ja möin ja ostin ja kokeilin ja möin….

    Frendi osti kanssa kerran vuonna yksi ja kaksi Hipon HEX ajurin. Maila oli ihan hemmetin ruma hökötys. UFO:ksi se taidettiin heti kättelyssä ristiä ja naurua mailan ulkonäöstä riitti.

    Hymyt kuitenkin hyytyi aika nopeasti, kun kaveri takoi sillä kentällä ihan hirmu metrejä. Kaveri löi sillä ’UFO:lla’ paljonpaljon pitemmälle kun entisellä mailallaan ja samalla pidemmälle kun muun porukan ’valtamerkkien’ vehkeillä.

    Koin simulaattorin ja ammattiavun käyttämisen ostoprosessissa merkittäväksi keskusteluaiheeksi, en draiverin merkkiä. Ideanahan on löytää sopiva väline omaan lyöntitekniikkaan.

    Mutta olkoon, nille jota merkkiporno kiinnostaa: luulin alkuun että vahvimmat kandit ovat taylor made burner tai cobra s2. Analysoinnin tuloksena ostin kuitenkin mizuno mp-630 (ilman säätömahdollisuutta). Ei se nyt ollenkaan mikään susiiruma ole, mutta ilman fittausta se tuskin olisi ollut shortlistallani. Kaunis kun toimii.

    indiavester kirjoitti: (19.3.2010 10:34:24)

    Pekrele se mikään ruma ole, kaunis ajuri ja hyvän merkkinenkin kaikenlisäksi :).
    Itse demoilen kyseistä mailaa toukokuussa.
    Nykyinen mailani on MX700

    Mikä oli liike missä testailit?

    t. Vesa

    Näitä testejä tekevät pääkaupunkiseudulla ainakin peltomäki golf vantaalla, golf center vantaanportissa ja golf balance suomenojalla espoossa.

    Jamasa kirjoitti: (19.3.2010 9:26:24)
    … Mutta itse käytän ajurin fittaamisessa sattuneesta syystä analysaattoria.
    Ennen vanhaan ostin ja kokeilin ja möin ja ostin ja kokeilin ja möin….

    Ne on tyypillisiä singelimiesten ongelmia tuollaiset fittanmiset. Hutimaisterilla o paljo yksinkertaisempi rosessi: ostan ja sudin ja ostan ja sudin ja …

    kebax kirjoitti: (19.3.2010 17:05:57)

    Jamasa kirjoitti: (19.3.2010 9:26:24)
    … Mutta itse käytän ajurin fittaamisessa sattuneesta syystä analysaattoria.
    Ennen vanhaan ostin ja kokeilin ja möin ja ostin ja kokeilin ja möin….

    Ne on tyypillisiä singelimiesten ongelmia tuollaiset fittanmiset. Hutimaisterilla o paljo yksinkertaisempi rosessi: ostan ja sudin ja ostan ja sudin ja …

    Sulla nyt onkin nähdäkseni selvästi keskivertogolfaria paremmin tiedossa mitä mailoilta tarvit, tahdot ja odotat.

    Nyt oon tällä kaudella kyllä oudon tilanteen edessä. Ensimmäistä kertaa (ainakin aloitan kauden) pelaan edellisvuoden draiverilla. Kun parhaimpina kesinä niitä saattoi olla kaksikin tulilla. Sama pätee muihinkin mailoihin. Outoa.

    Viime kesänä demotilaisuudessa kokeilin TaylorMade R9:iä ja hyvältä tuntui rangella. Syyskuussa testailin PGA SuperStoren simulaattorissa draiveria uudelleen ja vertailin eri malleja. R9 antoi simulaattorissa n. 250 m kaaren, kun muilla jäi n. 240 metriin.

    Pari viikkoa sitten tilasin ’sian säkissä’ eli R9:n Super Tri:n ja todella hyvin tuntui toimivan draiveri heti perusasetuksilla rangella että pelatessa. Hieman kyllä kaipaa Cobran draiverin maskuliinista lävähdystä, mutta kait tuohon napsahdukseenkin tottuu kun äänestä ei taideta lisäpisteitä jakaa.

    Haha! Kiitos hauskasta otsikosta indiavester! Sai meikäläisen hymyilemään lauantai-iltapäivässä.

    Niin ostitko vanhan mallin ruman keltaisen sumon? Toimii ja hinta halpa,jos jostain vielä löytyy.

    Onneks draiverin mukana tulee huppu.
    Eikä sun tarvitse katsoa sitä kun 12-14 kertaa per kierros.

    Kaikki tykkää jostakin, mutta kaikkien päälle ei voi vetää huppua vaikka kuinka haluaisi.

    Multa sais halavalla eraan mailamerkin Vr mallisen raiverin kera 3-puun. Loftia raiverissa on 9.5 pykalaa ja molemmissa tikuissa on VooDoo:ta kerrakseen.

    En niin tykannyt. Pitaydyn edelleen samaisen mailamerkin SQ-tuotantomalleissa. Niissa kun on se ’Kya lahtee’ -takuu.

    (maksettu mainos Bordafinne-pajalta ;-))

    Jamasa kirjoitti: (19.3.2010 10:51:57)
    Pekrele se mikään ruma ole, kaunis ajuri ja hyvän merkkinenkin kaikenlisäksi :).
    Itse demoilen kyseistä mailaa toukokuussa.
    Nykyinen mailani on MX700

    Itelläki käytössä tuo MX700 ja tuskin olen ihan heti vaihtamassa. Keväällä ois tarkotus käydä kokeilemassa, josko tuo MX700-sarjan väyläpuut olisi yhtä mukavia lyötäviä 🙂

    Mun pointti oli että kannattaa ostaa välineitä jotka sopii madollisimma hyvin omaan peliin, sen sijaan että ostaisi tm draivereita tai mizu rautoja vain sen takia että ne ovat toureilla suosittuja. Tai koska niitä on kavereilla tai niitä näkee eniten mainoksissa. Ei se draiveri nyt mikään ruma ole eikä minulla ole mitään jamasan merkkivalintoja vastaan jos ne sinulla pelittää.

    indiavester kirjoitti: (21.3.2010 16:28:36)
    Mun pointti oli että kannattaa ostaa välineitä jotka sopii madollisimma hyvin omaan peliin, sen sijaan että ostaisi tm draivereita tai mizu rautoja vain sen takia että ne ovat toureilla suosittuja. Tai koska niitä on kavereilla tai niitä näkee eniten mainoksissa. Ei se draiveri nyt mikään ruma ole eikä minulla ole mitään jamasan merkkivalintoja vastaan jos ne sinulla pelittää.

    Juuri näin.
    Olen minä muitakin merkkejä kokeillut mutta jostain syystä tuo Mizuno on hyvä.
    Tosin minulla on Titun puita bägissä koska nekin ovat hyviä :).

Esillä 18 viestiä, 1 - 18 (kaikkiaan 18)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #307343 kohteessaOstin ruman draiverin

Etusivu Foorumit Välineet Ostin ruman draiverin