Aihe: Onko vielä bladeputterin käyttäjiä? - Golfpiste.com

10.2.–17.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista

Onko vielä bladeputterin käyttäjiä?

Etusivu Foorumit Välineet Onko vielä bladeputterin käyttäjiä?

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • No, huipulla tietysti Mickelsson, jolla tällä hetkellä pari odysseuksen versiota ja Olazabal, jolla ehkä ping? Jimenetzillä vilahti taannoin blade jossain kisassa, joka sekin lienee ollut ping. Ovatko modernimmat putterit oikeasti parempia tuloksen teon välineitä vai onko kyse jostain muusta? Itse olen aina pitänyt bladeputtereiden selkeän kauniista ulkonäöstä ja onnistunutkin niillä kohtuullisesti. Tosin jossain vaiheessa pelasin ping sedona 2:lla, joka sekin on aika kärkipainoinen sopien sisältä sisälle kulkevaan puttiin. Uuteen kukoistukseeni puttini kuitenkin puhkesi jo muutaman vuoden nurkissani roikkuneen wilson 8802 myötä, joka oli aikaisemmin tuntunut hieman painavalta ja vaikealta verrattuna esim. enimmäkseen käyttämääni ray cookin classic plus ll malliin. Opittuani ilmeisesti puttaamaan paremmin 8802 antaa erittäin hyvän osumantunteen ja pituuskontrollin ja tällä hetkellä muut kokeilemani sinänsä aivan hyvän tuntuiset mailat jättävät aika kylmäksi. Tosin huono lyönti kyllä rankaisee ja täytyy myöntää monien uudempien lapiomallien tuntuvan tasapainoisemmilta kädessä. Minkäänlainen työntäminen tai muu pakottaminen ei mailalle myöskään sovi, vaan mailan on annettava rennosti tehdä työt. Kertokaapa kokemuksianne ja ajatuksianne aiheesta.

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Vastaa aiheeseen: Onko vielä bladeputterin käyttäjiä?

Etusivu Foorumit Välineet Onko vielä bladeputterin käyttäjiä?