16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Onko palvelu Kurkissa vielä huonoa?

Etusivu Foorumit Yleistä Onko palvelu Kurkissa vielä huonoa?

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Millään golfkentällä en ole saanut yhtä huonoa palvelua kuin Kurkissa. Toimistohenkilökunta (ei kuitenkaan se yksi nuori caddiemaster mies, joka on ihan asiallinen) ei sinänsä ole ilkeätä tai pahantuulista mutta hirvittävän ylimielistä.Asenne on selvästi se, että pelaajat ovat siellä henkilökuntaa varten ja henkilökunta ’armosta’ antaa pelaajien pelata sekä katsovat, että ihmisten pitäisi olla hyvinkin kiitollisia, että saavat varata ajan. Valvoja on oma lukunsa; yhtä tiukkapitoista asennetta en ole missään nähnyt; pienimmästäkin asiasta huomautetaan ( tai jopa huudetaan; niin kuin kerran kävi, kun emme vahingossa huomanneet olemattomasti merkittyä repair-aluetta). Merkinnät kentällähän ovat täysin ala-arvoisia( suosittelen kurkilaisille tutustumista Nordcenteriin). Kentän varaussysteemihän on aivan käsittämätön; joka toinen aika annetaan paikan päällä. Eli muut kuin eläkeläiset älkööt vaivautuko( paitsi jos muuten vain haluatte odottaa kolme tuntia, että ehkä pääsette pelaamaan). Jokainen ajatteleva ymmärtää, että puhelinvaraukset ovat paljon oikeudenmukaisempia( eivät laita pelaajia eriarvoiseen asemaan esim asuinpaikan nähden; helppoa se on kirkkonummelaisen pyräyttää caddiemasterille, varata aika 2 h kuluttua ja mennä kotiin syömään. Suhtautuminen ryhmän 100 hcp:n yhteisrajaan on lähes maaninen. Ei näytä menevän hcp-matematiikka kurkilaisille perille; eli 3 henkeä, joiden yhteistasoitus on 105 eivät pelaa hitaammin keskimäärin kuin neljä henkeä joilla on yhteishcp 98. Näiden kahden esimerkkiryhmän todelliset taoituksethan ovat 3 * 72 + 105 =321 ja toisen ryhmän 4 *72 +98 = 386. Mutta koska tämä ei mene perille niin kolmen hengen ryhmät odottelevat neljän hengen ryhmiä, sen sijaan, että kaikissa lähdöissä olisi neljä henkeä(ja helpotettaisiin vähän toivottoman vaikeata varaustilannetta). Omituisen hyvin näyttää täydet 4 hengen lähdöt toimivan NGCC: ssä , vaikka siellä ei ole mitään hcp-rajoja! Hyvääkin voi sanoa; kenttähenkilökunta ( valvojaa lukuunottamatta) on hyvin ystävällistä. Tulipas vähän näköjään kehuttua NGCC:tä mutta se nyt vain on parempi. NGCC:n Caddiemaster Heidi voisi mennä opettamaan Kurkilaisille vähän asiakaspalvelua.

    Tilanne parani huomattavasti lähdettyäsi muualle.

    Kiitos siitä!

    Nimetön

    Kenttä on aivan loistava, lay out hakee vertaistaan. Vaihtelevat maastot takaavat mielenkiinnon ja kenttä on aina hyvin hoidettu. Klubin spesiaalina voidaan todeta ravintolan uskomattoman hyvät ’seisovat pöydät’ varsinkin viikonloppuisin. Kurkin kotisivuilta löysin muuten heidän kotikentästään tehdyn pelattavan Links 2001 yhteensopivan version, hyvin tehty. (Muista tukea junnuja jos imuroit, tms).

    Heh Kurk:ilaiset otti neniin ja rupes puollusteleen kenttäänsä… ’Eihän nyt omassa kentässä voi olla mitään huonoa!!!! Oma kenttä on paras muut on *askoja’ Aika lapsellista touhua (ei Entinen Kurkilainen koska veikkaan että olisit sanonu ton vaikka olisit yhä Kurkissa jäsen =0) Jees mutta terveiseni Staffan Tuomolinille nyk. Kurkin toimari (mukava ja kiva kaveri) (HUOM! en puutuu Kurk vs. NGCC matsiin vaan kommentteihin!!!!!!!!)

    Nimetön

    Mahtavat puitteet, mukava henkilökunta. Useimmiten kierros sujuu alta neljän tunnin. Ystävälliset kentänvalvojat opastavat tarvittaessa pelaajia. Osakkaat todella ystävällisiä vierailijoita kohtaan ja useimmat heistä ovatkin oivia pelimiehiä itsekin. Klubin ystävällinen henkilökunta opastaa tarvittaessa. Kateeksi käy.

    t. muutaman kerran Kurkissa käynyt firman lätkillä.

    Itsekin aikanaan Kurkista Nordcenteriin vaihtaneena en malttanut olla kommentoimatta =) .

    Vähän kun ihmetyttää tuo vuodatus, puolin ja toisin.

    Omat kokemukseni Kurkista ovat olleet ihan hyviä. Kenttä mielenkiintoinen (joskin omaan makuuni vähän kikkaileva takaysi). Peli rullasi ihan yhtä hyvin kuin Nordcenterissäkin

    Ravintola Ok, ei se nyt mikään uniikki mielestäni ole;)

    Henkilökunta myös ok, joskus aikanaan sain silloin tällöin nuivaa palvelua, mutta on sitä tullut muallakin…

    Ja jos omaa kenttää pitää kehua, niin NGCC:llä on mielestäni moni asia poikkeuksellisen hyvin hoidossa. Jos Kurk ei jollain mittarilla samaan yllä (kuten mielestäni ei) niin ei tarkoita, että kurk olisi huono paikka.

    Pari vuotta olin Kurkin jäsen ja homma kyllä toimi pääsääntöisesti. Vain yksi vanhemman valvojan ylilyönti muistuu mieleen (kahdesta vuodesta) jossa huomautus asusta oli kohtuuttoman tyly pelikaveriani kohtaan. Kurkista jäi kuitenkin hyvät muistot ja palaan sinne mielellään pelaamaan jatkossakin. Kenttä on mielenkiintoinen ja haastava.

    Nimetön

    Kurkissa on lämmin ja miellyttävä ilmapiiri.

    Huonoa palvelua en ole siellä koskaan saanut ja kuitenkin pelaan siellä usein hienosta (!!!) varaussysteemistä johtuen.

    Kun muualla on ollut täyttä Kurkista on aina löytynyt aika. Kolmea tuntia en ole koskaan joutunut odottamaan vaan yleensä olen päässyt pelaamaan hyvinkin nopeasti.

    Kenttäkin on mielenkiintoinen ja haasteellinen. Tulen tänäkin vuonna pelaamaan ja viihtymään Kurkissa monta kertaa.

    Pelaan myös paljon Nordcenterissa, joka on ainutlaatuisen hieno klubi/kenttäkokonaisuus Suomessa. Tämä tosiasia ei kuitenkaan tee Kurkista huonoa.

    Syy huonoon palveluun löytyy muuten hämmästyttävän usein peilistä.

    Nimetön

    Kyllä meillä Suomessa hyvin usein ongelmana on kohdata se vaikeakin asiakas ystävällisellä/asiallisella jne asenteella ja se mtä nimimerkki kirjoittaa kokemastaan kohtelusta on hänen kohdallaan täyttä totta, vaikka lukemattomilla muilla olisi päinvastainen kokemus.

    ja se palvelun hyvyys/ huonous ja vaikutelma syntyy niin pienistä yksityiskohdista (käytös, ilmeet, äänenpainot jne), joille toiset ovat herkempiä reagoimaan, kuin toiset. Eivät kaikki ole k-päisiä Euroopan omistajia ja palvelun vaatijoita niistä, jotka palvelun laatua moittivat.

    Yleisönosastolla tai keskustelupalstalla huonosta palvelusta kitiseminen ei muuta asiaa vähääkään. Jos saat huonoa palvelua valita kentän /klubin johdolle.

    Jos johdon asenne on yhtä vääristynyt, ei muuta kuin johto vaihtoon.

    Koska olen laiska ja riitaa välttävä ihminen äänestän mieluummin jaloillani ( ja rahoillani).Ajattelinpahan vain kysyäistä minkälaista meininki on nykyään.

    Mitä näihin ’katso peiliin’ kommentteihin tulee niin tuntuu oudolta, että olisin käyttäyttynyt euroopan omistajana juuri Kurkissa. Yleensä olen muilla kentillä ollut tyytyväinen saamaani palveluun.Lisäksi mielestäni suomalainen palvelutaso on muutenkin eurooppalaisittain korkea, joten en mitenkään suhtaudu yleisellä tasolla kielteisesti suomalaiseen palveluun.

    Onni; lyön kympistä vetoa, että olet Kurkilainen. Juuri tuollaiset ironiset kommentit ja asenne kuuluvat sikäläisten sisäpiiriläisten hengenmaailmaan.

    Tiedoksi vain, että en mitenkään ole yksin mielipiteitteni kanssa. Lähes kaikki tuntemani Kurkissa pelanneet ovat samaa mieltä.

    Ja mitä niihiin ’kenttä on niin haastava’-kehuihin tulee; helppoa se on tehdä kentästä haastava pitämällä väylät kapeina. Sen kuka tahansa osaa; lisäksi se on halpaa mikä varmaan on pääasiallinen syy. No, tämä nyt ei kuulunut siihen palvelukateogoriaan, josta viestissäni kyselin.

    Kurkin jäsenenä minun on valitettavasti todettava, että viestiketjun aloittaja on mielestäni aivan oikeassa. Viimeisen viiden vuoden aikana palvelu Kurkissa on mielestäni ollut keskimääräistä huonompaa kuin muilla kentillä (kierroksia noin 25 / kesä muilla kentillä).

    Esimerkkitapaus viime kesältä: Edellinen lähtöaika oli jäänyt syystä tai toisesta vapaaksi. Näinollen katsoimme, että me voisimme aloittaa kierroksemme muutamaa minuuttia ennen varsinaista Tee Off -aikaamme. Juuri, kun olimme lyömässä avauksiamme ykkösellä, kentän valvoja tuli paikalle ja alkoi tivaamaan meiltä varsin epämiellyttävään sävyyn, että minkä takia olemme aloittamassa kierrostamme kolme minuuttia etuajassa. ’Edellinen aika oli tyhjä’ -selitykset eivät kelvanneet, vaan ao. herra jäi seisomaan viereemme kunnes kello oli minuutilleen oikein. Joustavaa, eikö totta?

    P.S. En perusta omaa mielipidettäni Kurkista vain tähän tapaukseen vaan vastaavia tilanteita on ollut useita…

    Tapahtui Kurkin kentäällä pari vuotta sitten

    Pelasin ensimmäist kierrostani aikaisin keväällä ja kun aureinko paistoi niin lämpimästi uskalsin ottaa takin pois hetkeksi. Enkä ehtinyt yhtä väylää pelata, kun tultiin huomauttamaan, että seuraavalla kerralla kulukset mukaan.

    Voi että oli rikollinen olo.

    Huomautus oli asiallinen, mutta kertoo kyllä asenteesta aika paljon.

    Minnan ja penan kokemuksia lukiessa ei voi muuta sanoa kuin, … voiko ne olla totta?

    Eikö järjenkäyttö ole golfkentällä sallittua?

    Eipä tee yhtään mieli mennä pelaamaan Kurkiin. Taitaa olla tavoitteena siellä.

    Tämän päivän palvelusta Kurkissa en voi kertoa, sillä kokemukseni sijoittuvat muutamien vuosien taakse. Pelasin siellä n. 10 kierrosta kaudessa ja ainoa huomautettava asia oli valvojan puuttuminen järjettömiin asioihin. Mikäli jäit hiemankin edellisestä ryhmästä jälkeen, niin aika tiukkasävyinen huomautus asiasta. Sinällänsä asia on ymmärrettävää, mutta kun lähdöstä saakka takanakaan ei ole näkynyt ketään.

    Palvelu oli asiallista ja ruoka hyvää, joten siinä ei ollut moittimista. Aikojakin löyty samalla tavoin kuin muillakin kentillä. Valvoja vain pilasi monien kierroksen typerällä käytöksellään ja tätä kuulin valitettavasti liian usein tapahtuvan.

    Itse olen pelannut Kurkissa vain kerran ja palvelu oli silloin vieraspelaajalle ihan OK. Palvelua ja asenteitahan viesti käsitteli. Mielelläni kävisin testaamassa toistekin.

    Mutta, asian vierestä. Kentän lay-out, kunto ja haastavuus eivät kyllä mielestäni ole mitään huippu tasoa. Puolustelut olivat melkoisen subjektiivisia.

    Suosittelen vähän kiertämään muuallakin.

    Mukavan leppoisa klubikenttä kuitenkin.

Esillä 17 viestiä, 1 - 17 (kaikkiaan 17)
Vastaa aiheeseen: Onko palvelu Kurkissa vielä huonoa?

Etusivu Foorumit Yleistä Onko palvelu Kurkissa vielä huonoa?