Aihe: Oman tasoituksen pudottaminen kauden aikana? - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Oman tasoituksen pudottaminen kauden aikana?

Etusivu Foorumit Yleistä Oman tasoituksen pudottaminen kauden aikana?

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Tehdäänpä näin, 1.10.2007. Mikä on siis uusi tasoituksesi? Nouseeko vai laskeeko? Tuleeko enemmän vai vähemmän kierroksia?

    Pakkoha sitä ois kauden alussa oli 20,2 –> 17,3 jo nyt pari korttii ois jo loppujen lopuks voinu laskea.Pistetääs tavotteeksi sellane 6-8 kummiski iha ok tavote ottaen huomioon että tänä vuonna aion käyä siel junnutreeneis ;D.

    Sehän on siellä vitosen alapuolella.

    No jos alle 4 sais jäämään kauden lopussa niin hyvä olis, tavoite kuitenkin on että ei nousis. Esikoisen syntymän jälkeen kierroksia tulee luonnollisesti tällä kaudella vähemmän kun aikaisemmin. Viime kaudella tais tulla n. 90 kierrosta + treenit päälle, tällä kaudella olis hyvä jos 50-60 kierrosta sais kasaan. Täytyy vaan panostaa laatuun harvemmilla treeni kerroilla ja keskittyä lähipeliin.

    Nyt 10,8. Kun lumet putoo maahan niin kasikymppiä on rikottu ja jäsenkortti menee levolle lukemissa 8,2.

    Nyt on 21,7 ja realistiseksi tavoitteekseni otan 15, uskon että hyvinkin lähellä noissa lukemissa ollaan kauden jälkeen. 10 on ehkäpä lopullinen tavoitteeni joskus muutaman vuoden päästä, en usko että sen parempaan minulla on edellytyksiä näillä treenausmahdollisuuksilla ja ajalla sekä lahjoillani.

    Tavoitteena olisi tiputtaa händäri alle neljään ja pitää se siellä kauden loppuun asti. Syksyllä sitten FGT:n karsintoihin.

    Bägimaster kirjoitti: (1.5.2007 13:33:51)
    Tavoitteena olisi tiputtaa händäri alle neljään ja pitää se siellä kauden loppuun asti. Syksyllä sitten FGT:n karsintoihin.

    Samanmoinen tavoite olisi myös täällä.

    Tavoitteena mennä kentälle silloin ja vain silloin kun oikeasti on intoa + keli ja peliseura kohdallaan, nauttia pelistä ja vähät välittää ohimenneistä puteista tai tasoituksesta. Todennäköisesti siellä se on syksyllä kympin pinnassa kuten nytkin. Muuttuu jos muuttuu jos tulee johonkin skabaan mentyä. Kyllä nyt 80 pitäisi kuitenkin pari kertaa rikkoa.

    Kierroksia? Varmaan jotain 5 ja 30 välillä, eli sama kuin viime vuonna. Saas nähdä, kunhan nyt saisi ensin kamat kaivettua autotallista, tyhjennettyä bägi viime marraskuun banaaninkuorista ja gripit pestyä. Uusi pallokin pitäisi varmaan tälle kesälle ostaa…

    Tasoituskehitys nyt voisi paljon vähempää kiinnostaa – täysin turha luku. Kierroksia tulee omasta mielestä kohtalaisesti, mutta jos emännältä kysyy niin saa toisenlaisen vastauksen.

    Tasoitus nyt 25,7, tosin tänään, tämän kauden toisella kierroksella, pelasin jo 87. Jos saisin lähipelin muun pelini tasolle uskon voivani pudottaa tasoitusta vähintään sinne 15:n paikkeille. Eli sanotaan vaikka että 14,3 on tavoitteena.

    Ny 16.3 – tavoite vähintäään 9.0.
    Raimo Kainulaisen uudella swingin tasapainoanalyysillä ja vasaraswingotteeella tavoite tuntuu paljon reaslistisemmalta kuin aiemmilla eväillä männä vuon. Ken elää näkee.

    Oma tasoitus on nyt tasan 11. Henkinen tavoite on alittaa 10 kesän kuluessa. Kierroksia on syksyyn mennessä pelattuna vähintään 35.

    Tasoituksen lisäksi ehkä tärkein tavoite on svingin vakiinnuttamisen siihen malliin, että pysyn avauksissa väylillä n. 50 %:sti + lähestymiset griinille myös 50 %:sti niin, että ksm. kahdella putilla pääsee reikään. Tähän saakka lyönneissä on liikaa vasemmalle vieviä koukkuja ja oikealle lyötyjä puskuja. Käsivarret eivät pysy synkronissa muun kropan kanssa.

    Kolmas tavoite on vakiinnuttaa kierrostulosten keskiarvo niin, ettei se heittelisi enempää kuin +/- 3 lyönnillä. Puttien määrä on tilastoituna vuosien varrelta, joten niiden em. tavoitteiden perusteella voin laskea kesän kierrostuloksen odotusarvon.

    Neljäs tavoite on todistaa kirjurina avopuoliskon tasoituksen laskeminen 49:stä 36:een. Hän ei tosin vielä tiedä tästä!

    Tarkoitukseni on motivida omaa pelaamista muuenkin kuin vain odottamalla aurinkoisia pelipäiviä, hyviä pelejä yms. Miten te muut olette käyttäneet kierrostilastoja + asetetuja tavoitteita kesän tulosten arvioinneissa?

    Nimetön

    Tavoitteena on saada tasoitus tällä kaudella…

    TER kirjoitti: (1.5.2007 20:05:09)

    Kolmas tavoite on vakiinnuttaa kierrostulosten keskiarvo niin, ettei se heittelisi enempää kuin +/- 3 lyönnillä. Puttien määrä on tilastoituna vuosien varrelta, joten niiden em. tavoitteiden perusteella voin laskea kesän kierrostuloksen odotusarvon.

    Tulipas sanottua epätarkasti yo. Tavoitteena on siis pelata kierros niin, että tulos ei poikkea kauden keskiarvosta kolmea lyöntiä enempää! Eli jos keskiarvo on 85, niin pitäisi pelata seuraava kierros välille 82-88.

    Mitäs sanotte muuten ao. jutusta? Pätee ainakin meikäläisen tuloksiin!!!

    Most golfers think putting is the biggest factor in scoring, but greens in regulation (GIRs) are much more important. So important, you almost don’t need to look at anything else to predict your score. The most useful score-analysis tool I’ve developed, called ’Riccio’s Rule’ and first published in Golf Digest in 1987, predicts score based on GIRs: Score = 95 – 2 x GIRs. The chart below, based on this rule, shows how GIRs relate to score:

    Juttu ja tekstissä mainittu taulukko löytyy tästä linkistä:

    http://www.golfdigest.com/instruction/breaking/index.ssf?/instruction/breaking/gd200605break80greens.html

    Kebaxin kanssa samoilla linjoilla, tavoitteet on asetettu hieman eri tavoin.

    Riccios rule on suurenmoinen keksintö. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pitää paikkansa yllättävän monesti.

    Thesandtrap.comin kaveri on kehittänyt oman kaavansa, oliko enemmän pgan kisojen loputuloksia ennakoimaan tarkoitettu? Siinä GIR tulee myös ennen puttia:

    40% GIR, 30% PU, 20% D (dist), 10% D (acc)

    Onkohan tuo se viimeinen, jotain hianosäätöä sillä tehtiin…

    ts

    Tippaakaan väheksymättä lähipelin merkitystä tuloksenteossa, kysyisin uskooko joku pystyvänsä todella parantamaan vaikkapa 10 lyöntiä tuloksestaan puttiharjoittelulla?

    Puttimäärissä 36 >> 26 ei varmasti tulla puttia treenaamalla, vaan pääsemällä puttaamaan paremmista paikoista.

    Aina karehtii lämmin hymy suuielissä, kun joku suuri guru esim. kirjassaan nostaa asian esiin tyyliin: ’43% tuloksestasi kertyy puteista. Siksi sitä pitää myös harjoitella samassa suhteessa’ Sitten kun siitä hemmetinmoisen treenin jälkeen saa 3 puttia vähemmälle tuon määrän, niin niitä onkiin enää 40% 🙂

    No sen verran tietty pitää reenata, ettei koskaan kolmea puttia ota :))

    ts kirjoitti: (2.5.2007 9:45:35)

    No sen verran tietty pitää reenata, ettei koskaan kolmea puttia ota :))

    Niin pitääkin, meinaan chippaamista…

    Aamen.

    Oliko apaut 2m puttien upottamisprosentti PGAlla 50%?! Ja kyllä, olosuhteet ovat erit kuin meillä, mutta kuitenkin. Se miltä etäisyydeltä puutta on kaiken a ja o, todennäköisyyslaskentaa missä kuitenkin heittoa suuntaan jos toiseen. Poikkeuksena ehkä PGAn tunnin tv-koostest,joissa kaikki putit uppoo. Metrin +/- ½ putteja kannattaa hioa, niitä saa omilla paineilla höystettyinä laittaa kierroksella ’aina’ sisään liukuhihnalta (jok birdiejä tai up-n-downeja). Ainkain nuo pitää laittaa sisään jotta puttitilasto olisi ’katsottava’.

    Nyt 17.6 ja kyllähän tuo pitäisi puolittaa.
    Pudotuksessa on tietysti mukana toivoa siitä että saa lyönnin uomiinsa tässä kuussa.
    Kun syksyllä otat tämän keskustelun esille niin sitten näkee mikä oli hope gappi;)

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 20)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #478723 kohteessaOman tasoituksen pudottaminen kauden aikana?

Etusivu Foorumit Yleistä Oman tasoituksen pudottaminen kauden aikana?