Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Oliver Lindell voitti
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Klubipelaajalle sopiva tulos 75 lyöntiä tänään ja samalla golfpisteen toimitus hiljeni. Siihen vielä torstaina pelattu 71 lyöntiä niin ei tuollaisella pelillä maailman kärkeen mennä tai majorvoittajaksi tulla.
Se nyt vain on raaka totuus, tykkäsi siitä tai ei.
Tekosyyksi mainittu taas tuuleminen, eikö se ole kaikille pelaajille sama? Taisi viime kilpailussa Australiassa olla sama juttu viimeisellä kierroksella, eli tuulen piikkiin laitettiin.
Omasta mielestä pitäisi pitää taukoa ja keskittyä tuon täällä mainitun svingivirheen korjaamiseen, jota eräs PGA pro on käsitellyt facebookin puolella, eli painetilanteessa kädet menevät liikaa palloa kohden, kun pitäisi Ben Hoganin tyyliin mennä vasemmalle. Isojen poikien peleissä tällaiset seikat korostuvat, eli painetilanteissa tekniikkavirheet tulevat lyömisessä esiin.
Tuossa on selitetty mitä pitäisi tehdä:
Tämä Oliverin svingi on sellainen mitä opetettiin joskus -90 luvulla. Käsien rajua krossausta ja perustuu liikaa ajoitukseen. Joskus osuu väylään ja lipun viereen, joskus ei.
Taitaa tulla hukkia jos krossaa, Oliverin peliä en ole nähnyt enkä näe jatkossakaan mutta ihmettelen jatkuvia tiettyen nimimerkkien kitinää. Jos on paha olla niin tehkää asialle jotain muuta kuin haukutte golfareita.
Samaa mieltä AP:n kanssa.
Eihän noilla huippu-toureilla pelaa liikaa suomalaisia. Hyvin on Oliver pärjännyt svingillään. Usein on jopa nostanut pelinsä tasoa viimeisinä päivinä. Sopii toivoa että saa koko syksyn hyvällä tasolla toimineen peruspelinsä vakiintumaan niin hyvä tulee. Hyvin on selvittänyt cut-rajam kovissakin porukoissa.
Toivotaan menestystä myös Pulkkaselle ja Välimäelle.
Faktahan on että se miksi golfpiste ja kumppanit tuovat Oliveria jatkuvasti esiin, on että monella sponsorilla on paljon rahaa kiinni kyseisessä pelaajassa ja lisäksi perhetuttava on golfliiton palveluksessa. Saavutukset eivät ole mitään ihmeellisiä, ihan jo Suomessa on paljon menestyneempiä kilpagolfpelaajia, esim. Mikael Piltz, Kalle Samooja, Mikko Ilonen, Mikko Korhonen, Roope Kakko, Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen jne. Golfliitto (sitä kautta siis kaikki jäsenmaksun maksaneet) on laittanut paljon rahaa leirittämällä ja OKM:n apurahojen kautta, joten nyt yritetään väkisin luoda mielikuvaa että investointi ja hypetys olisi jollain erikoisella tavalla tuottanut tulosta.
Totuus on että tuolla -90 luvun käsien krossaukseen perustuvalla svingillä ja kavereiden rekrytointi mailankantajiksi ei anna eväitä maailmanlistan kärkeen, jostain majorvoitoista puhumattakaan.
Se että täällä on pieni, mutta äänekäs fanijoukko ja golfpiste sensuroi foorumia minkä ehtii, ei muuta tosiasioita miksikään.
Kyllä kait fakta, miksi GP hypettää Oliveria, on se, että hän on ollut viime kuukausien ylivoimaisesti paras suomalainen ammattipelaaja ja maailmanlistalla (= 2 vuoden mittausjakso) toiseksi paras. Kauempaa lähihistoriasta toki löytyy menestyneempiä pelaajia, mutta nyt tilanne on tämä.
Pitäisikö olla major voittaja, jotta olisi oikeutettua pelata ammattilaisena? Oliver on nuori ja ura lähtenyt hienosti käyntiin. Tällä viikolla pelataan kisa, jossa jokaisessa kahden hengen joukkueessa pelaa major voittaja. Odotamme miten synkkiä arvioita kommentoijamme tuosta kisasta saavat aikaan.
Ei ymmärrä tätä Oliver-trolliarmeijaa! Kuten tuossa aiemmin mainittiin, niin lähiaikoina ei kukaan muu suomalaispelaaja ole päässyt edes lähelle Oliverin sijoituksia. Olkaamme siitä iloisia, että meillä on edes joku, jonka edesottamuksia seurata. OWGR otetaan myös mukaan trollaamiseen, huh. Kaveri pelaa ensimmäistä kauttaan Euroopan päätourilla. Eikä tuolla OWGR:n listan yläpäässä muutenkaan hirveätä suomalaistunkua ole näkynyt. Trollaajien mielestä Golfpisteen pitäisi kirjoitella viikoittain Mikael Pilzistä, Ilosesta ja Korhosesta. Kaikki kunnia heidän urilleen, mutta aika tylsää taitaisi olla heidän edesottamuksia seurata.
Ruotsissa tuota ei ole opetettu ja sieltä tulee uusia tähtipelaajia melkoista tahtia, miksi ei täällä ole asiaa ymmärretty? Taitaa Ludvig Åberg olla heidän tuorein supertähtensä, ikää 25 vuotta ja tällä hetkellä maailmanlistan 5.sijalla.
Hih… tämä ChatGPT tekee analyysiä kuin parempikin pro, mutta mitä voi uskoa on sitten toinen asia. Vähän sama kuin joidenkin valmentajien kanssa…
Kuvassa näkyvä golfsvingi paljastaa joitakin teknisiä huomioita, joita voi tarkastella svingin biomekaniikan ja asennon perusteella. Kuvan perusteella seuraavat asiat kiinnittävät huomiota:
1.Lantion liike
Näyttää siltä, että lantio ei ole täysin kiertynyt kohteen suuntaan osumahetkellä, mikä saattaa viitata lantion kierron vähäisyyteen. Tämä voi aiheuttaa voiman hukkaantumista ja svingin tehottomuutta.2.Ylävartalon kallistuminen
Pelaajan ylävartalo on osumahetkellä selvästi etukenossa kohti palloa, mikä voi johtaa lyöntiin, jossa maila tulee liian jyrkästi palloon. Tämä saattaa aiheuttaa lyönnin liiallisen alasuuntaisuuden tai osumakohdan ongelmia.3.Painonsiirto
Kuvasta ei selvästi näy, kuinka hyvin paino on siirtynyt etujalalle osumahetkellä. Jos paino jää taakse, se vaikuttaa pallon lentokaareen ja kontrolliin.4.Vasempaan käsivarteen liittyvä kulma
Pelaajan vasen käsivarsi näyttää hieman koukistuneelta osumahetkellä, mikä voi viitata siihen, että maila ei ole täysin ojentuneena lyöntihetkellä. Tämä voi heikentää osuman vakautta ja voimaa.5.Jalan asento
Pelaajan vasen jalka näyttää suhteellisen tukevan, mutta varpaiden suuntaa ja tukipistettä ei voi täysin arvioida. Vasemman jalan liike sivulle voi kuitenkin estää täydellisen vartalon kierron.On tärkeää huomioida, että golf-svingin arviointi perustuu moniin tekijöihin, kuten videoanalyysiin ja svingin eri vaiheisiin. Tämä kuva on vain yksi hetki liikkeestä, eikä siinä näy esimerkiksi alkuasentoa tai loppuasentoa, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä tekniikan kokonaisuuden kannalta. Jos mahdollista, videon avulla saisi tarkemman kuvan svingin virheistä ja kehityskohteista.
Kuvassa näyttäisi siltä, että käsien crossaamista (ns. käsivarsien ristiin menemistä) ei ole vielä tapahtunut tässä osumahetken jälkeisessä vaiheessa, tai ainakin se on minimaalisesti alkamassa. Tässä vaiheessa käsien sijainti ja mailan varren linja viittaavat siihen, että:
•Käsivarsien ojentuminen on vielä kesken, ja ranteet näyttävät pysyvän melko neutraaleina.
•Mailan lapa ei ole merkittävästi “kääntynyt yli”, mikä viittaisi liialliseen käsien crossaamiseen.Crossaaminen tapahtuu yleensä lyönnin jälkeisessä vaiheessa (follow-through), kun pelaajan mailan lapa kääntyy käsivarsien mukana sulkeutuakseen. Jos crossaaminen tapahtuu liian aikaisin tai hallitsemattomasti, se voi johtaa esimerkiksi hook-lyönteihin (pallon kääntyminen voimakkaasti vasemmalle). Tässä kuvassa käsivarsien kulmat ja ranteet näyttävät melko kontrolloiduilta, eikä selkeää mailan pään “flip-efektiä” (yliaktiivista käsien käyttöä) ole havaittavissa.
Tarkempaa analyysia varten olisi hyvä nähdä koko svingi videona, jotta voisi arvioida, tapahtuuko käsien crossaaminen liian aikaisin vai hallitusti oikeaan aikaan.
zmk: ”Klubipelaajalle sopiva tulos 75 lyöntiä tänään”
Tässä DP-voittajien tuloksia saman kisan viimeiseltä kierrokselta (DP-voittojen määrä suluissa):
Levy 83 (5)
Bjerregaard 80 (2)
Burmester 78 (4)
Luiten 77 (6)Jos Oliver oli 4. kierroksella klubipelaajan tasoa, niin mitä tasoa yllä mainitut moninkertaiset DP-voittajat olivat?
Jatkokierroksilta karsiutuneita oli 90. Eivät tainneet yltää edes klubipelaajan tasolle? Niiden joukossa olivat nämä DP-voittajat:
Fichardt (5)
Oosthuizen (11)
Bradbury (2)
Aiken (3)
Sterne (6)
Wiesberger (8)
Gumberg (1)
Lawrence (4)
Coetzee (5)
Otto (3)
Ravetto (1)
Colsaerts (3)
Pepperel (2)
Lagergren (1)
Larazabal (9)
Fisher Jnr (1)
Tonder (1)
Fisher (5)
Quiros (7)
Hill (1)Pelkästään näiden faktojen perusteella Oliver pelasi tämänkin kilpailun mielestäni erittäin hyvin.
Sitähän se ”early extension” on eli lantion rotaation puutetta, joka saattaa sitten näkyä soketteina. On hyvin yleinen junioripelaajien ongelma, esim. muuan Tiger Woods siitä aikoinaan kärsi. Eli lantion pitäisi pyöriä enemmän ja käsivarsien mennä vasemmalle, jäisi erilaiset kompensaatiot ja ranteilla flippaaminen vähemmälle.
Arnold Palmer: ”Tarkempaa analyysia varten olisi hyvä nähdä koko svingi videona, jotta voisi arvioida, tapahtuuko käsien crossaaminen liian aikaisin vai hallitusti oikeaan aikaan.”
Linkki koko svingiin videona on viestissäni 1.12.2024 15:57:01 #1442858. Toivottavasti linkki avautuu.
@PG: Teksti oli tosiaan ChatGPT:n analyysiä ja saattoi siellä joku totuuden siemen olla joukossakin…
Pitää katsoa jos ChatGPT saisi sen pyytämänsä videon avulla analysoitua vielä uskottavammin. Epäilen kuitenkin semi-vahvasti. Tai jos onnistuu niin sitten taksikuskitkin voi toimia ammattiprona.
En ole mikään valmentaja pro mutta jossain määrin osaan ajatella loogisesti.
Oliver on nuori mies joka on tahkonnut jo likimain kymmenen vuotta ammattilaisena erilaisilla ala- ja karsintatoureilla. Jos keneltä niin häneltä löytyy kokemusta ja osaamista..omiksi tarpeiksi ja enemmänkin.
Kun hän on kovan yrittämisen ja pelaamisen jälkeen löytänyt huippuvireen ja kyennyt ylläpitämään sitä niin kovalla tasolla että nousi päätourille parhaiden haastajien (=challenge Tour) joukossa ei liene mitään syytä lähteä ensimmäiseksi muuttamaan svingiä. Tämä osa-alue on varmasti riittävän hyvässä kuosissa..ja sillä lyömisellä pärjää maailman parhaiden pelaajien porukassa. Tulokset kertoo totuuden.
– jos Oliverin pitäisi vielä jotain osa-aluettaan parantaa/terävöittää niin lähipeliä(hankalat chipit, bunkkerit) ja puttaamista. Tämä näkemykseni perustuu uutisiin ja pelaajan omiin kommentteihin.Mutta, olen enemmän kuin 100%:in varma siitä että Oliver Lindell tietää ja osaa analysoida oman tekemisensä paremmin kuin kukaan meistä ”nettivalmentajista”.
Toivon ja toisaalta uskonkin (kovan ammattilaisrutiinin myötä) että pelit jatkuu samalla nöyrällä tavalla ja sillä tasolla kuin koko kuluneen syksyn aikana olemme päässeet näkemään niin hyvä tulee.
– nousu maailman huippujen tasolle tuo mukanaan kovan haasteen.
– mutta samaa leipää ne syövät muutkin..On vaikea ymmärtää motiivia typerälle dissaamiselle. Varsinkin kun se kohdistuu pelaajaan joka on tehnyt pitkään ja nöyrästi töitä oman uransa eteen. Pikemminkin on syytä kiittää kaikkia tukijoita ja onnitella Oliveria hyvästä pitkäjännitteisestä työstä ja menestyksestä.
Jim Furyk ja Bubba Watson ovat itse kehittäillään omaperäisillä svingeillään nousseet major voittajiksi. Annetaan Oliverillekin mahdollisuus. Liittykää mollaajat fanijoukkoihin ja nauttikaa hienoista kisoista.
”– jos Oliverin pitäisi vielä jotain osa-aluettaan parantaa/terävöittää niin lähipeliä(hankalat chipit, bunkkerit) ja puttaamista. Tämä näkemykseni perustuu uutisiin ja pelaajan omiin kommentteihin.”
Olen tuosta toista mieltä, lähipeli sujuu, ongelmat ovat olleet koko uran ajan pallon lyömisessä. Käsien rajulla krossaamisella on usein blokissa ja sitä kautta on missannut sekä vasemmalle ja oikealle. Tuulella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Jos on yli puolet elämästään svingannut noin, niin vaikea sitä on tuosta vain korjata. Varsinkaan kun ei ole erillistä svingivalmentajaa, joka osaisi asiansa.
Miten muuten Janne Kaskella menee Saudeissa? Hänellähän oli loistava, visionäärinen svingivalmentaja.
Mielestäni tämä viestiketju pitäisi poistaa.Pitkään aikaan tähän ketjuun ei ole kirjoitettu mitään järkevää
”Onkohan ”tuulen” kanssa taas haasteita jos tulee viikonloppuna yli 72:n tuloksia?”
Saattaa tulla myös ”yllättävä” flunssa tai vatsatauti, selitykset on monet, vika ei ikinä ole omassa tekemisessä.
Kuten edelliset kirjoittajat, niin minäkin uskon että Oliver pelaa jälleen viikonloppuna. Top10 tai jopa voitto on mahdollinen.
Oliver osoittaa hyvää pelisilmää pelaamalla vielä tämänkin kisan. Ja jaksamista. Fieldi on hyvin vaatimaton ja pisteitä silti hyvin jaossa. Sitten todella ansaitulle joulutauolle- treenaamiseenkin on varmasti motivaatio korkealla.
Ensi vuonna ensimmäinen kisa onkin uran selkeästi isoin turnsus, Dubain Rolex-kisa jossa isosti rahaa ja rankingia jaossa tammikuun puolivälin jälkeen. Siihen putkeen kolme pienempää kisaa persianlahdella- hyvällä pelillä ensi vuoden kortin voi varmistaa jo tuolla.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › Oliver Lindell voitti