Aihe: Olipa pieni ihme. - Golfpiste.com

25.3.–1.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][5]
KilpailuaSuomalaista

Olipa pieni ihme.

Etusivu Foorumit Välineet Olipa pieni ihme.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Viitisen vuotta ostamassani setissä oli mukana myös rauta 3. Eilen silmiini se sattui kun sillä oli vielä muovikalvot ympärillä eli en ollut sillä kertaakaan lyönyt koska rauta 4.nenkin tuottaa joskus tuskaa ja hybridillä lyön yhtä pitkälle kuin R3:lla. Otin tänään sen kolmosen kyytiin sillä perusteella, että pisin rauta ei oikein toimi joten kun R4 ei ole enää pisin niin sepä sitten toimiikin. Ihme ja kumma, sekä R4 että R3 toimivat hyvin , ei nyt loistavasti mutta ihan tyydyttävästi. Nyn minulla on dilemma; kumpi pois bägistä; R3 vai 21 asteinen hybridi? On tämä ihme laji…

    Tee testi, ja kierrä kenttää siten, että on molemmat mukana. Sitten droppaat pallon sopivalle etäisyydelle griinistä (väylälle ja raffiin – vinolle ja suoralle- jne) ja lyöt samasta paikasta molemmilla.

    Minä tein saman testin, kun en osannut päättää W7, H4 ja R3 välillä. Minun valintani näistä lopulta oli H4 joka toimi parhaiten raffista, muilta alustoilta kaikki olivat minulla ihan samanlaisia.

    Hyvä neuvo, kiitos!

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
Vastaa aiheeseen: Olipa pieni ihme.

Etusivu Foorumit Välineet Olipa pieni ihme.