-
JulkaisijaArtikkelit
-
ymmärtääkseni oli puhe siitä mikä on mielekkäämpää.
Klubikilpailuissa mielekkäin tii on kiistatta se tii, jolta kilpailu pelataan – 18-99 vuotiaille miehille pääsääntöisesti keltainen. Harjoituskierroksilla mielekkäin tii lienee se tii, joka pelaajalle on mieluisin. Se taas saattaa olla monen tekijän summa.
Itse pelaan harjoituskierrokseni mieluiten sopivan haastavan pituisena. Se vähän riippuu… peliseurakin siihen vaikuttaa. Viheriöosumien maksimoiminen ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä.
Varmaan par3- kentän etutiiltä jokainen saisi eniten viheriöosumia. Silti tuskin monellekaan par3-kentän jatkuva pelaaminen on mielekkäintä tai mieluisinta. (Itselleni tylsintä golfia, mitä saatan ajatella).
Klubikilpailuissa mielekkäin tii on kiistatta se tii, jolta kilpailu pelataan – 18-99 vuotiaille miehille pääsääntöisesti keltainen.
Suomen Golfsenioreiden M80 Tour pelataan etutiiltä. Monissa klubikisoissa M70 pelataan toiseksi etummaiselta ja M75 etummaiselta tiiltä. Tuntuu vaihtelevan aika lailla, mutta henkilökohtaisesti pidän huonona vaihtoehtona peluuttaa 70+ -vuotiaita ns. miesten klubitiiltä. Kansallisen tourin pelaajat ovat ikäluokkansa huippuja, joten pidemmän kentän peluuttaminen on perusteltua.
Suomen Golfsenioreiden M80 Tour pelataan etutiiltä.
Tiedän. Ja M75-tour on pelattu yleensä sinisiltä – lyhyillä kentillä joskus keltaisilta tai sinisen ja keltasen yhdistelmänä. Näitä tour-kilpailuja en laskenutkaan klubikilpailuiksi.
Monissa klubikisoissa M70 pelataan toiseksi etummaiselta ja M75 etummaiselta tiiltä.
Tuttu juttu tämäkin
lähinnä mestaruuskilpailuja koskien. Pääsääntöisesti kuitenkin kaikki muut miesten klubikilpailut ikään katsomatta pelataan useimmissa klubeissa edelleen keltaisilta. Tosin tasoituksellisissa viikkokilpailuissa joissakin klubeissa on sellainen muutos havaittavissa, että voi valita tiin, jolta pelaa. Mielestäni hyvä asia, (vaikken itse viikkokilpailuja harrastakaan).Minulla on hieman KL1:stä poikkeava käsitys siitä, mikä on ”aito” birdie tai eagle. Olen pitänyt birdie -päiväkirjaa vuodesta 2003 ja siihen on kertynyt tähän mennessä 540 merkintää, joista eagleja 6. Täytyy sanoa, että jos tekisin birkun etutiiltä, en pystyisi kirjaamaan sitä tähän listaan. Kerran tein eaglen 50 m lyhennetylle väylelle (talvigriini), sen merkkasin birkuksi.
Se nyt vaan on niin, että vanhetessa lyönti on alkanut lyhentyä eikä päiväkirjaan tule enää ihan niin paljon merkintöjä kuin parhaina vuosina, tänä vuonna 20 45:een kierrokseen kun joinain takavuosina tuli kaksi birkkua per kolme kierrosta -tahtia. Mutta elämä on – ja kun birkku nykyään onnistuu, se on sitäkin nostattavampi kokemus.
Kun kuluu muutama vuosi vielä ja iän ensimmäiseksi numeroksi vaihtuu 7, varmaankin vaihdan ”siniselle” tiille – ja aloitan uuden, vanhan miehen birkkupäiväkirjan… Siihen asti: näillä mennään.
Mutta puolestani jokainen saa pelata mindsetillaan – kunhan myös minä.
Rupesin oikein pohtimaan tuota Pappa Tykin aitouskäsitettä, kun käteeni sattui kirjanmerkin virkaa tekevä Kullo Golfin tuloskortti. Papan kriteerinä on siis tiipaikan väri eikä reiän pituus/vaikeus. Kullo #6 on keltaisilta 285 metriä ja #9 punaisilta 275 metriä. Ysi voi siis reiän ollessa takana olla pidempi kuin #6, mutta ysillä punaisilta tehty birkku ei ole Papalle ”aito”. Talmasta puolestaan löytyy muutamia reikiä, jotka ovat ”punaisilta” pidempiä kuin jotkut toiset reiät ”keltaisilta”. Esimerkiksi Laakso #10 on keltaisilta 265 metriä, mutta L13 punaisilta 310 metriä ja L14 peräti 325 metriä. Parkolmosista puolestaan löytyy L5, keltaisilta vaivaiset 120 metriä ja Master #11 punaisilta 145 metriä. Punaisilta tehdyt birkut eivät siis olisi Papalle ”aitoja”, vaikka osa rei’istä on pidempiä kuin keltaisilta pelattaessa.
Eikö tällaisen, mielestäni perin keinotekoisen jaottelun takana pitäisi olla kunkin reiän pituus/haastavuus tiipaikan sijaan? Esimerkiksi vain yli 340-metrisillä parnelkuilla tehty birkku olisi ”aito” ja parkolmosilla raja olisi vaikkapa 150 metriä. Tai sitten mailaan perustuva jaottelu. Vain rautavitosella tai sitä suuremmalla mailalla griinille lyöty antaisi oikeuden luokitella birkku ”aidoksi”.
On toki selvää, että sadasta metristä klubipelaaja(kin) lyö keskimäärin lähemmäs reikää kuin 150 metristä, mutta aika harva tekee birkkuja satasestakaan niin paljon, että alkaa maistua puulta, en minä ainakaan.
Ai niin, etutiiltä tehty holarikaan ei ole holari, vaan vain birkku, koska tii on väärä 😉
On toki selvää, että sadasta metristä klubipelaaja(kin) lyö keskimäärin lähemmäs reikää kuin 150 metristä, mutta aika harva tekee birkkuja satasestakaan niin paljon, että alkaa maistua puulta, en minä ainakaan.
On toki väyliä, joissa punainen ja keltainen ovat samassa paikassa, mutta myös väyliä, joilla punainen 80-100m keltaisia edempänä. On toki eroa birkulla ja burkulla. Ja, kuten KL osuvasti toteaa, holari on aika eri asia etutiiltä, kun miesten tiiltä.
Myös usein hehkutettu ”pelaa alle ikänsä” edellyttää golfin perinteen mukaisesti par72 kenttää, joka on vähintään 6000 yds eli noin 5400m pitkä. Minullakin voisi olla mahdollisuudet pelata alle ikäni, jos pelaisin niiltä ”oransseilta tiipaikoilta” (siis niiltä, jotka ovat siellä väylän alussa)
Entäpä varsinkin Britaniassa yleisesti noudatettu tapa, jossa keltainen ja punainen ovat samassa paikassa (tai samalla alueella), mutta 350m väylä on keltaisilta (miehille) par4 ja punaisilta (naisille) par5.
Jokainen toki tekee kentän valinnassa itse päätöksensä tietojensa, arvojensa ja pelitaitojensa perusteella. Pelin idean toteuttamiseksi ja kierrosaikojen kohtuullisena pitämiseksi, joka vaikuttaa vahvasti mm. lajin suosioon, on kuitenkin annettu suosituksia kentän oikeasta pituudesta pelitaitojen ja iän perusteella. USGA ja R&A seuraavat jatkuvasti lajin sääntöjen ja kenttien kehittämiseksi mm. lyöntipituuksia ikä- ja tasoitusryhmittäin.
Näiden ja eräiden muiden tutkimusten mukaan mm. tasoitusryhmässä hcp 13-20 draivipituus on keskimäärin 185 m (204 y) ja tasoitusryhmässä hcp 6-12 204 m (224 y). Ikäryhmässä 40-49 v keskimääräinen draivipituus on 206 m (226 y) ja ikäryhmässä 60-69 v 187 m (205 y). Seurannan perusteella mm. USGA ja PGA of America ovat antaneet tuon kenttäpituuden suositustaulukkonsa. Siinä draivipituudella 205 m (225 y) kentän suositeltu pituus on n 5300-5500 m (5800-6000 y) ja draivipituudella 182 m (200 y) 4700-4900 m (5200-5400 y).
Sukupuoleen sidotuista värikoodatuista tiiauspaikoista ollaan onneksi jo luopumassa ja siirtymässä järkevämmän kentän pituuden valinnan suuntaan.
Värikoodatut tiit johtavat juurikin tällaiseen hönöilyyn kuin ”epäaidoista” birkuista puhumiseen. Hassua vähätellä lyhyempänä pelatun kentän suoritusten aitoutta. Tuskinpa monikaan tällä keltaisilta tuuppaava sitä kenttää etutiiltä alle pariin pelaisi. Taitaa vaan enemmän häiritä se, ettei saakaan enää niin paljon lyöntejä anteeksi ja jokainen kyllä oikeasti tietää, ettei se golf etutiiltä peruspelaajalle helpoksi muutu.
KL1, yritän selittää.
Reiän vaikeuteen vaikuttaa pituuden lisäksi reiän esteiden sijoittelu. Ajatellaan kahta par-4 reikää, joista keltaisen/punaisen mitat ovat 330m/280m ja 280m/260m. Miksi siis ajattelen, että jälkimmäisen birku keltaisilta on ”aito” ja ensiksi mainitun punaiselta ei? Tyypillisesti esteet (bunkkeri, estealueet, väyläkapeikot) sijoitellaan niin, että ne ovat 190-230 m keltaiselta tiiltä. Siis jos pelaan ensiksi mainittua reikää punaiselta, esteet ovat 140-180 m tiiltä ja helposti ylitettävissä jopa rautamaila-avauksella ja siten väylä on hieman ”hampaaton”. Tuolla lyhyemmällä väylällä (hyvin suunnitellulla kentällä) esteet pakottavat ratkaisemaan aggressiivisen ja defensiivisen pelitavan välillä: pyrkiäkö lähelle griiniä uskoen esteet vältettävän vai avatako jonnekin 100-120 m:iin mihin on jätetty tilaa. Siksi birkut noilta kahdelta 280m matkalta ovat kovin eriarvoisia.
Par-5 väylillä tämä tilanne on vielä korostuneempi.
Hyvin suunnitellulla kentällä lyhyet par-3:t on vastaavasti varustettu kommevenkeillä (bunkkerit, vesi, griinin pinnan muodot), kun taas pitkillä näitä pitäisi olla hieman kitsaammin.
Tottakai on aina helpompia ja vaikeampia väyliä.
Omissa birkuissani viimeisen viiden vuoden suurin muutos on, että par-5 birkut ovat vähentyneet. Ennen par-3, par-4 ja par-5 birkkuja oli sunnilleen saman verran eli par-4.t suhteellisesti vaikeimpia. Tämän vuoden birkkujen lukumäärät ovat 8/9/3. Par-4 birkuista 5 kpl on 340m-350m väylillä ja muut 4 300m-340m väylillä. Seitsemän on tehty puttaamalla, yksi chippaamalla ja yksi 100 m kuppiin eaglena. Par-3:illa lyhin on ollut 91 m ja pisin 178 m, pituuden keskiarvo 135 m ja puolet välillä 140-148 m. Par-5 birdiet ovat 446 m – 491 m pitkillä väylillä. Ikää siis 64 v ja tasoitus 12.
Pointtini siis tämä: väylän pituus ei ole tiivalinnan kannalta ainoa olennainen juttu, vaan se, että pelataan kentän suunnittelijaa vastaan ja hän on ajatellut klubimiesten , ainakin 70 v asti, pelaavan keltaisilta. Siksi minulle punaisille meneminen vastaa samaa kuin kupin vaihtaminen ämpäriksi: tekee pelaamisen helpommaksi, mutta pelaan golfia haasteiden vuoksi, en siksi että se olisi helppoa.
Kun naiset vääntävät kenttää loppuun asti samalta tiiltä, mikseivät sitten miehetkin?
Tietysti voi aiheesta kysyä, miksen pelaa valkoislta tai mustilta (jos sellaiset on tarjolla). Jääköön vastaamatta tällä kertaa.
Mutta kuten sanottu, tämä on minun henkilökohtainen ongelmani ja kukin pelatkoon kuten tahtoo.
Tuskinpa monikaan tällä keltaisilta tuuppaava sitä kenttää etutiiltä alle pariin pelaisi.
En usko Pappa Tykin tai Putti-Possun edes tavoittelevan kentän pariin pelaamista, jokaisella on omat tavoitteensa. En kuitenkaan malta tuohon kommenttiin lisätä tokaisua, jonka olen muutamaan otteeseen kuullut vuosien varrella kerrottuani pelanneeni punaisilta esimerkiksi pariin: ”No kyllä sieltä punaisilta on helppo pelata!” Siihen kun olen heittänyt, että ”No menepä pelaamaan se pariin”, niin suu onkin napsahtanut kiinni 😀
Kun muuan herrasmies vuosia sitten tuli kotikentälleni opettavaksi proksi ihmettelin, kun kerran näin hänen pelaavan silloisilta sinisiltä. Kysyin syytä siihen ja miekkonen kertoi, ettei ole vielä ansainnut oikeutta pelata keltaisilta. Ensin hänen kuulemma pitää pelata pariin sinisiltä ja sitten vasta saa pelata keltaisilta. Punaisilta hän oli jo pariin pelannut. Pidin ajatuksesta kovin.
Pointtini siis tämä: väylän pituus ei ole tiivalinnan kannalta ainoa olennainen juttu, vaan se, että pelataan kentän suunnittelijaa vastaan ja hän on ajatellut klubimiesten , ainakin 70 v asti, pelaavan keltaisilta
En ole koskaan kenenkään kenttäsuunnittelijan kanssa juuri tuosta nimenomaisesta asiasta keskustellut, joten en voi tietää minkä ikäisten pelaajien tulisi heidän mielestään mistäkin pelata. Sen kuitenkin tiedän, että joillekin miespelaajille väyläesteet ns. keltaisilta pelattaessa ovat liian lähellä ja joillekin liian kaukana. Kuten Jarmo yritti tuossa selittää, lyöntipituus vaikuttaa pelaamiseen ja kentän pituuden valintaan. Jos kriteeriksi asetetaan nimenomaan se, että väyläesteet ovat pelaajalle mahdollisimman hankalassa paikassa, eivät siis avauslyönnillä ylitettävissä, niin taas joudutaan arvioimaan miltä tiiltä pelataan kutakin kenttää. Keltainen ei siis olekaan se automaattinen tiipaikka tältä kantilta katsottuna.
Tässä yhtälössä on loputon määrä muuttujia. Itse kuitenkin pidän myös vaihtelusta. En voisi kuvitellakaan pelaavani samaa kenttää vuosikymmeniä aina samalta tiiltä. Se on kuin söisi samaa ruokaa joka päivä.
Kun naiset vääntävät kenttää loppuun asti samalta tiiltä, mikseivät sitten miehetkin?
Tiipaikkoja pitäisikin olla enemmän nimenomaan naisille. Kenttäsuunnittelu on tähän päivään saakka mennyt aina vain miesten ehdoilla. Kotikentälläni on onneksi lähdetty taistelemaan tätä seikkaa vastaan siirtämällä etutiit lähemmäksi reikää paikoissa, joissa se on on mahdollista.
”Mikseivät sitten miehetkin?” No siksi, ettei ole pakko.
Joo, olen golfin suhteen vähän Victoria Beckham (on kuulemma syönyt samaa ruokaa jo 20 v).
Ehkä vielä sellainen lisäkommentti, että paitsi kentän suunnittelijaa, pelaan myös aiempaa tuloshistoriaani vastaan eli siksi juuri tykkään pelata aina samalta tiiltä. Pääasiassa pelaamieni kenttien suhteen tavoitteena on pelata joka kesä jokainen väylä vähintään kerran pariin ja jokaisella tehdä vähintään kerran elämässä birdie. Ensiksi mainittu vaatii 5-8 kierrosta, jälkimmäinen ei näytä valmistuvan ihan täysin koskaan.
Kenttäsuunnittelun näkökulmasta avauslyöntien esteet ovat oikeassa paikassa silloin, kun avauslyönnillä yltää alueelle, jolle suunnittelija on ajatellut niiden tulevan. Tämä tulos taas riippuu lyöntipituudesta ja tiiauspaikan valinnasta.
Aihetta ohuesti sivuten, käytettyjen golf-varusteiden myyntisivustoilla on yllättävän paljon Stiff-vartisia välineitä kaupan. Olisiko siis niin, että osa pelaajista, paitsi että ehkä pelaa väärältä tiiltä, pelaa myös väärillä varusteilla ?
Itse ajattelen niin, että kentän pituuden osalta tasoitusjärjestelmä hoitaa asian kuntoon ”Klubipelaajan” kannalta. (”Liian”) lyhyt kenttä yksipuolistaa peliä aivan samoin kuin pitkäkin. Tai saman kentän samalta tiiltä tahkoaminen.
Nimetöndraivipituudella 182 m kentän pituus 4700-4900 m
Hirsalassa:
5580 m (keltainen)
5307 m (sininen)
4813 m (punainen)Eli 182m avaava seniori pitäisi mennä punaisille. Usein kentät on suunniteltu niin että tuo 182m avaus driverilla ei ole kovinkaan fiksu veto. On esteitä jne. Helpompi lyödä lyhyempi ellei ole varmasti tikkusuora.
Mutta kun suositukset noin sanoo niin mikä minä olen vastaan väittämään. Sinisilläkin jää usein tarttumatta draiveriin. Miksihän draiveri mittarina jos sillä ei voi löydä. (ehkä vähän liioitellen)
Eli 182m avaava seniori pitäisi mennä punaisille.
Ei pelkästään seniorin, vaan kaikkien niiden, joiden draivi on tuon mittainen. Nuorimmat poikajuniorit pelaavat myös punaisilta.
Miksihän draiveri mittarina jos sillä ei voi löydä.
Varmaankin siksi, että sillä lyödään ne pisimmät lyönnit, joilla yritetään päästä mahdollisimman lähelle niitä kauimpana olevia griinejä.
Ei aina kuitenkaan kannata lyödä draiverilla. Monesti on järkevämpää jättää pallo esteiden etupuolella ja jatkaa selvästikin pidemmällä kakkoslyönnillä. Mutta tämänhän me kaikki vähänkään pidempään pelanneet tiedämme, joskus tosin unohdamme sen sankarilyöntiyritysten huumassa…
Katselin vielä noita birkkujani ja tulin siihen tulokseen, että draivia olennaisempaa taitaa olla rautamailojen pituudet. Draivieni pituudet birkuissa olivat pääsääntöisesti haarukassa 200-220 m. Pisin lähestymismaila, millä par-4:n birkku oli tehty viime ja tällä kaudella oli rauta-7. Sillä lyön tasamaalla noin 145 m.
Jos pelaajan draivi on 185 m ja raudat hyvin hallinnassa 330 m kahdella päälle pitäisi siis olla vielä ihan mahdollista.
Vastaavasti par-5:lla yhdistelmä draiveri + r5 antaa noin 350 m ja mahdollisuudet lyödä r9 tai joku wedge päälle 475 m:iin asti. Korvaamalla kakkoslyönti puu-3:lla tai hybridillä, päästään vielä pitemmälle, pari kertaa kaudessa jopa kahdella päälle.
Tietysti lyöntien täytyy kautta linjan olla onnistuneita, mutta ei kaksinumeroisella tasoituksella pelaavan pidäkään olettaa saavansa juuri puolta tusinaa GIRiä useampaa kierroksella.
Pitkät raudat kunniaan! Valitettavasti kaiken maailman tunnottomat hybridit ja puu-7:t ovat korvanneet ne niin monien bägissä, että rauta-3:a on jo vaikea saada edes ostettua… 😉
Golfissa draivipituus korreloi vahvasti muiden mailojen lyöntipituuksien kanssa. Kenttäsuunnittelussa sijoitetaan tyypillisesti esteitä ykkös- ja kakkoslyöntien tuloalueille, jolloin pelaaja joutuu valintatilanteeseen lyödä tarkasti esteiden alueelle, varovasti esteiden eteen tai rohkeasti niiden yli. Jos pelaa omiin lyöntipituuksiin ja pelitaitoihin nähden yli- tai alipitkää kenttää tämä pelin idean mukainen kenttäsuunnittelun vaikutus jokseenkin mitätöityy. Itse pelaan välillä punaisilta vain rautoja käyttäen, koska silloin pisimmän mailan lyöntipituus vastaa ko. tiin ”draivimittaa” ja kenttä toimii niin kuin suunnittelija on ajatellut. Hyvää rautapelitreeniä.
NimetönKyllä 200m draiverilla keltaiselta on paljon makeempi kun 150m raudalla siniseltä. Voivat päätyä samaan paikkaan. Silloin sinisen etua ei juuri ole. Draiverilla on kiva lyödä, sellaisina päivinä kun lähtee suoraan.
Hirsala on kyllä sen verran hankala että mieluusti menee siniselle eikä aina yritä sitä pommia draiverilla.
Kun muuan herrasmies vuosia sitten tuli kotikentälleni opettavaksi proksi ihmettelin, kun kerran näin hänen pelaavan silloisilta sinisiltä. Kysyin syytä siihen ja miekkonen kertoi, ettei ole vielä ansainnut oikeutta pelata keltaisilta. Ensin hänen kuulemma pitää pelata pariin sinisiltä ja sitten vasta saa pelata keltaisilta. Punaisilta hän oli jo pariin pelannut. Pidin ajatuksesta kovin.
Tässä on ideaa. Kerran pariin pelaaminen ei kuitenkaan vielä kerro riittävän luotettavasti pelaajan tasoa. Yksittäisen kierrostuloksen sijaan kriteeriksi pitää ottaa pelitasoitus:
Jotta punaisilta pääsisi sinisille, pelaajan pelitasoituksen punaisilta tulee parantua vähintään nollaan. Sinisiltä saa oikeuden siirtyä keltaisille, jos pelitasoitus sinisiltä on nolla tai parempi. Takatiiltä pelaaminen puolestaan edellyttää vähintään nollan tasoitusta keltaisilta.
Kotiseurani toisella kentällä on viisi sloupattua tiitä: 65, 60, 55, 48 ja 33 (junioritii). Tällä kentällä em. kriteerejä soveltaen pelaajan hcp tulisi olla
Miehet
tii: hcp
65: >+1,0
60: <1,9
55: <5,2
48: <11,4
33: ei rajoitustaNaiset
tii: hcp
55: <0,6
48: <10,1
33: ei rajoitustaKaikki pääsevät pelaamaan tiiltä 33, mutta esim. tiiltä 48 miehistä vain ne, joiden hcp on alle 11,4 ja naisista vain ne, joiden tasoitus on alle 10,1.
Suurin osa miesjäsenistämme ja lähes kaikki naisjäsenemme pelaavat jatkossa siis tiiltä 33… 😉
Oman seuran pb-viikkokisoissa jokainen voi valita itse tiipaikkansa. Vähitellen kehitys on mennyt siihen, että pelaajat valitsevat itselleen optimaalisen tiipaikan … eli sen, miltä slope hyödyttää eniten suhteessa omaan peliin.
Samat pelaaajat pelaavat myös normikierroksensa samalta tiiltä kuin viikkokisoissa, joten kisojen vapaa valinta on vähitellen ohjannut omia pelaajia järkeville tiipaikoille.
Vaikuttaa siltä että keskustelijat ovat kaikki varsin pitkälyöntisiä. Minulle 180 metrin avaus on huippuonnistuminen ja keskimäärin jään selvästi tuon alle. Pelaan enimmäkseen yli 20 tasoituksellisten seniorien kanssa eikä lyöntini ole paljonkaan lyhyempi kuin pelikavereideni keskimääräinen avaus. Kakkoslyönnin jälkeen olen hyvinkin samalla viivalla pelikavereideni kanssa. En usko että minäkään olisin siirtynyt ainakaan kokonaan pelaamaan punaisilta, jos avaukseni olisivat keskimäärin +180 metriä. Mutta sitä ihmettelen, miksi kaltaiseni lyhytlyöntiset pelaajat, joita on paljon, pelaavat sitkeästi keltaisilta, vaikka kaikesta näkee että homma on aivan liian vaikeaa?
Vielä piti sanomani että suurin vaikutus lyhytlyöntisellä sinisille tai punaisille siirryttäessä tulee sinä että pallo on yleensä avauksen jälkeen hyvin pelattavissa. Viimeksi pelasin vieraskentällä koko kierroksen samalla pallolla ilman yhtään penalty droppia. Jonkun mielestä voi olla tylsää kun palloa ei tarvitse onkia ojista ja etsiä metsistä, mutta minä tykkään pelata tällä tavalla. Punaisilta pelattaessa kaikki miehet ja naiset pystyvät tavoittamaan väylän, mikä on mielestäni pelistä nauttimisen kannalta oleellista.
NimetönMutta sitä ihmettelen, miksi kaltaiseni lyhytlyöntiset pelaajat, joita on paljon, pelaavat sitkeästi keltaisilta, vaikka kaikesta näkee että homma on aivan liian vaikeaa?
Ei minusta suht lyhyet väylälyönnit erityisen vaikeita ole, lähipeli on vaikeampaa. Jos tykkää läpsytellä väylällä niin siitä vaan. Ja ei hidasta muiden peliä. Pelaan usein kavereiden kanssa jotka lyövät 1-2 väylälyöntiä enemmän lähes joka väylällä. Ei se hirveästi haittaa kun kuitenkin ripeästi liikkuvat. Tietty jos ne lyhyetkin on pitkin metsiä niin se on muille jo tylsää. Se on usein aloittelijoiden ongelma, siirrytään keltaisille vaikka taidot osoittaisi oranssille.
Jotkut jättävät draiverin kokonaan käyttämättä. Silloin seniorin kannattaa miettiä boxin vaihtoa, elleivät muilla mailoilla lyö sitä keskimäärin 180+ metriä. Keskimäärin tarkoittaa kai että niitä 200m vetoja tulee myös.
Kentän oikea pituus -keskusteluun on vielä syytä lisätä turvallisuusnäkökulma. Liian edestä pelaavat pitkälyöntiset pelaajat kykenevät usein lyömään sokkolyönnin näköesteen yli tietämättä onko pallon tuloalueella pelaajia. Omalla kentälläni (2 x 18) näitä väyliä on 12 kpl ja niistä vain kahdella on kello. Käytännön kokemusta ongelmasta on tältäkin kesältä useampaan kertaan. Rouva Fortunan varassa pelaaminen ei kuulu hyvään turvallisuuskulttuuriin.
-
JulkaisijaArtikkelit