16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Nordcenter – Mitä kolmella miljoonalla saa

Etusivu Foorumit Yleistä Nordcenter – Mitä kolmella miljoonalla saa

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Viimeisessä GolfDigest -lehdessä oli juttu Nordcenterin mittavasta Freamin remontista.Nordcenterin pitkäaikaisena jäsenenä minua hieman askarrutti toimitusjohtaja Pasi Kristianssonin mahtipontinen asenne.Onko tosiaan niin, että Nordcenterin projekti sytytti lamput palamaan muiden kenttien toimitusjohtajien päihin?Tehdäänkö Nordcenterissä jotain niin ainutlaatuista, ettei sitä ole ennen ymmärretty?Vai syttyikö muille johtajille ehkä varoitusvalo? Nordcenterin kotisivuilla on käyty yllättävän vähän keskustelua asiasta.On siellä tietenkin ollut kriittisiäkin kirjoituksia remontin järkevyydestä,remonttibudjetin repeämisestä,avaamisajasta ja remontin tekotavoista.Ne on kuitenkin lyöty melko vahvasti lyttyyn.Mielipiteet, jotka poikkeavat Nordcenterin virallisesta ajatuksesta tuntuvat olevan myrkkyä hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Kävin ensi kerran tänä talvena kävelemässä Freamin läpi.Minusta tuntuu eriskummalliselta, että puhutaan kentän avaamisesta ensi kesänä.Niin täydellisen kesken asiat olivat.Tuli mieleen riittääkö kolme miljoonaa todellakin remontin loppuun viemiseksi.Alunperinhän vannottiin 2,4 miljoonaa olevan maksimi. Tällä hetkellä Nordcenterin kotisivuilla käydään keskustelua mahdollisesta ympäristörikkomuksesta.Se ei ainakaan kohota mainettamme golffaajien silmissä. Toivoa sopii, että remontti onnistuu loistavasti. Onko hinnassa mitään järkeä on sitten aivan eri asia.On myös hyvin vaikeaa vain päättämällä kiilata Suomen ykköskenttien rintamaan.Siihen vaaditaan muutakin kuin hyvä Fream. Toivon mielipiteitä asiasta.

    Tiedoksi kaikille tietämättömille että Freamin ensimmäinen 9 reikää valmistui jo viime vuonna 2008 (näin luvattiin),pelattiinko siellä ?Miten luulette toisen ysin aikataulun pitävän kysympä vaan.Oma arvio on että Fream aukeaa kokonaisuudessaan vasta 2010 ja se on fakta!
    Muiden kenttien osalta varmasti syttyi varoitusvalo miten EI PIDÄ toimia!
    Tsemppiä kuitenkin sinne Nordcenteriin ,kyllä siellä vielä joskus saa pelata tavallisella kentällä.

    Jo tuo 2,4 miljoonaa tuntuu kovalta, mutta niin olette päättäneet. Mikään ihme ei ole, jos kustannukset ovat pompsahtaneet. Vuosi – pari sitten rakentaminen maksoi hunajata, nyt ollaan tultu alaspäin ja homman saisi tehtyä huomattavasti edullisemmin. Nyt olisi järkevä käynnistää korjaus yms. hankkeita, jos siihen on tarvetta ja rahaa. Mikä on järkevää ja mikä ei, on kunkin kentän asia. Välillä tuntuu siltä, että keskitytään aivan vääriin asioihin.

    Yksi vastaus: syystäkin arvostetun Ronald Freamin ja paljon maansiirtoa sekä julkisuutta!

    Katselin joskus Freamin muutospiirrokset. Sikäli hyvä että suunnitelmat on ilmeisesti tehnyt Ronald Fream eli alkuperäinen arkkitehti(toimisto?) ja mielestäni niissä näyttikin olevan hyviä kohtia.

    Jos suunnittelijana olisi joku muu, hänellä saattaisi olla kiusaus ajaa omia ideoitaan, jotka eivät välttämättä sopisi kyseiseen kenttään. Tosin mikään ei takaa kenttätoimikunnan tai hallituksen tekemän toimeksiantospeksin tasoa, jos pienen omavaltaisen piirin ymmärrys perustuu havaintoihin: ’Siellähän oli komiat väylät ja huippugriinit. Reunukset hyvin siistitty. Ja sen bunkkerin tarkoituksenahan oli ohjata peliä.’

    Periaatteessahan kenttää on vaikeampi muuttaa paremmaksi kuin huonommaksi, jos se on arkkitehtonisesti edes kohtuullinen. Siksi kenttätoimikunnan tai hallituksen valmistelemat suunnitelmat tuppaavat johtamaan kentän huononemiseen. Kenttämestarinkaan näkökulma ja asiantuntemus eivät ole samat kuin arkkitehdin.

    GP:n palstan golfosakkeisiin liittyvistä kirjoituksista huomaan aika lailla tuskaa ja murhetta. Kun itse en omista muuta kuin asuntoni ja auton, olen aika lailla pihalla siitä, miten tulee suhtautua siihen, että antaa jonnekin rahaa ja joku päättää mitä sillä tehdään. Kun raha loppuu kesken tai keksitään uusi investointi, vaaditaan lisää rahaa. Tai kun hölmöillään, vaaditaan rahaa. Nostan toki hattua teille suomalaisten golfkenttien rahoittajille, mutta ilman sarvia ja hampaita, en ymmärrä mistä tässä on kysymys. Rakkaudesta lajiin? Statuksesta? Heikosta itsetunnosta? Demokratiaan en usko.

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
Vastaa aiheeseen: Nordcenter – Mitä kolmella miljoonalla saa

Etusivu Foorumit Yleistä Nordcenter – Mitä kolmella miljoonalla saa