Aihe: Niksi-Pirkka - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Niksi-Pirkka

Etusivu Foorumit Yleistä Niksi-Pirkka

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Arvoisat golfveljet ja -siskot, tuosta välineiden salapäivityksestä tuli mieleeni, että mihin kaikkeen golfvälineitä voikaan käyttää? Siis golfin pelaamisen lisäksi tietenkin. Hankintoja olisi kotona varmasti helpompi perustella, kun välineitä voi käyttää myös muihin tarkoituksiin. Tähän voisi listata näitä käyttötarkoituksia, mielellään tarinoita tosielämästä. Luulen, että esimerkiksi rautaseiska on sukkahousujen veroinen monikäyttöisyydessään.

    Tietenkin kalastamiseen.
    Tästähän on esimerkkin vanhassa Erä-lehdessä kun paikallinen legenda Pastori kolkkasi Pickalan rantavedestä rautamailalla melkein kymmenenkiloisen hauen. En muista tarkkaa painoa, mutta reilusti yli viisikiloinen se oli

    Siitä kala kärrybägin aisaan pyrstö maata viistäen roikkumaan loppukierroksen ajaksi ja sitten kotiin kalasoppaa virittelemään 🙂

    Terveisä Pastorille, vielläkö on tiukka vasuri droo tallella?

    Niin ja Pastorista tuli mieleen että helpoin tapa välttyä joutumasta väyläbunkkeriin avauksella on pompauttaa pallo lokin selän kautta keskelle väylää. Joillekin siis on.

    P. PersiMonni kirjoitti: (13.3.2007 13:00:14)

    Pickalassa todellakin saa keväisin haukia varmemmin mailalla, kuin esimerkiksi uistimella. Kentän purot/joet suoraan sanoen kuhisevat noita mötkyjä. Etenkin Seasiden takaysillä.

    No tässäpä tulikin jo hyvää vinkkiä, josta on apua välineiden päivitykseen ja tuohon puolison suhtautumiseenkin. Siis samoilla välineillä voi yhdistää kaksi harrastusta eikä aikaakaan kulu moninkertaisesti. Aikaa menee vaan golfkierroksen verran, mutta tosimies ’tienaa’ vielä samalla ruokaa perheen ruokapöytään. Respect!

    ”Sain vihdoin rautakolmoseni toimimaan hyvin, eli tein sen lavasta työpöydälleni kynätelineen. Nyt vartena on normaali reguvartinen Bic Softflexi Pencil 0.5 mm lyijyllä. Myöhemmin ajattelin istuttaa siihen jykevämmän Ballograf –teräsvarren paksummalla 0.7 mm lyijyllä, mutta mihinkään arvokkaisiin Mont Blanc –virityksiin en kyllä ihan heti lähde. Onko kellään kokemuksia Parkerin muovivartisesta kuivamustekynästä? Lähteekö niinkuin nakki haulikosta, vai pitäisikö laittaa alle lyijypaino?”

    Tämä lainaus on vuodelta 2004.
    Kuvaa en tähän valitettavasti saanut, mutta ideasta rojaltit Dittolle.

    Ja kantobägissä voi mailanvarsien ympärille kääriä vanhoja sukkahousuja, niin loppuu tuo ikuinen kalkatus kentällä, joka bägi selääsä kulkevista aina kuuluu.

    bogeypeluri kirjoitti: (13.3.2007 15:47:10)
    Ja kantobägissä voi mailanvarsien ympärille kääriä vanhoja sukkahousuja, niin loppuu tuo ikuinen kalkatus kentällä, joka bägi selääsä kulkevista aina kuuluu.

    Jos joku tekisi noin niin asianomaisen ja hänen perässään tulevien kierrosaika venyisi varmaan kuuteen tuntiin, kun se niitä sukkahousuja ensin purkaisi mailanvarresta ja sitten lyönnin jälkeen taas rakentaisi virityksiä uudelleen. Hyvä idea, saa olla kentällä pitempään!

    Myy

    Minä olen käyttänyt toistaiseksi golfvälineitä pääosin perinteisin menetelmin, mutta noista sukkahousuista tuli mieleen, että äitiyspakkauksesta kotoisin olevia vauvan tumppuja ja sukkia on eksynyt omien puumailojeni suojaksi. Nopeat vetää mailan päälle ja pysyvät hyvin paikoillaan – pysyiväthän ne aikoinaan niissä pikkuneidin sätkysäärissäkin 😉

    Jännityksellä jään odottamaan golfvälineiden uusiokäyttövinkkejä.

    Olishan noita käyttötapoja vaikka mitä…

    Töllöstä tuli joku aika sitten ohjelma, jossa katkaistuista rautamailoista tehtiin pöydänjalat.

    Itsellä, kun noita varsia on joskus tupannut kerääntymään, niin niille löytyisi varmaan kaikenlaista käyttöä. Niistä saa hyviä purjeveneen jatkopinnoja. Varsinkin kevytveneisiin. Kahdesta varresta saisi varmaan hyvän jousipyssyn mukuloille. Lady-flexin graffavarresta saisi varmaan napakan piiskan.

    Väyläpuumailat ovat kotona hyviä jumppakeppejä, näköjään. (Jom mää ihmettelinkik ku ripit tuoksul laventelille…) No, parempi jumppa kuin kukka.

    Myy

    Hörhö kirjoitti: (13.3.2007 17:57:55)
    Lady-flexin graffavarresta saisi varmaan napakan piiskan.

    Sshhh! Älä vaan kerro Kiaralle…

    Nyt perheohjelmassa lähestytään jo Villi-Iiran kellaria. Siellä on (kuulemma) käytössä jo mm. kalastusvälineitä ja maataloustarvikkeita. Mahtaakohan Iira poikkeilla myös golfmessuilla täydentämässä tarvikevarastojaan…

    Vanhoista varsistahan saa hyvät tukikepit kukille tai muille istutuksille. Kait niillä on joku yrittänyt tukea puitakin, näin olen ainakin ymmärtänyt kun olen kuullut juttuja rungon ympärille väännetyistä mailoista. Ei kait tuommoiselle toiminnalle muutakaan syytä ole, eihän?

    Mailat ovat tosi käteviä apuvälineitä kun tarvitsee ’kättä pidempää’. Kissavainaatani hätistelin ennen sängyn alta draiverilla. Se nimittäin linnoittautui aina sinne kun kuuli sanan auto tai mökki. Joten jos mieli mökille pääsevänsä kissan kera niin hupullinen draiveri oli ns. hellä tapa saada kisu pois piilosta.

    Rautaseiskalla olen myös onkinut auton alle karanneita kissan ruokapurkkeja ostokassin hajotessa autohallissa.

    Ystäväni käytti puumailaa rotantappoaseena kun hänen koiransa kimppuun hyökkäsi rotta. Valitettavasti rotta ehti pakoon puumailan lyöntien alta. Asianomainen voi täydentää tarinaa, jos lukee tämän :o).

    Laittakaa kukin tiillä tai väylällä odotellessanne maahan eteenne kaksi mailaa ristiin ja aloittakaa koordinaatiota sekä lämpöä ylläpitävä ja kehittävä kilpatanssi. Tanssin nimi on ’Tikkuristi’.

    Kilpailullisen elementin tanssiin tuo se, että samaa askelkuviota tanssitaan tahdin yhä kiihtyessä. Se, kuka pystyy pisimpään tanssimaan ristikossa kompastumatta omiin jalkoihinsa, on tavallaan voittaja.

    Tikkuristi perustuu vanhaan, 1500-luvun ranskalaiseen gaillard-muotitanssiin.

    Toisen mailat on hyvä keskustelunavaus silloin, kun kohtaat sinulle ennestään tuntemattoman, mutta kiinnostavan ihmisen rangella, klubilla, kentällä, välinekaupassa… Toimii ainakin miesväen keskuudessa paremmin kuin häkä(pönttöauto). Ongelmaksi jää, kuinka keskustelun aiheesta saa loppumaan ja kääntymään sinua itseäsi paremmin kiinnostaviin svääreihin.

    P.S. Älä missään tapauksessa yltäänny kehumaan liian vuolaasti omia mailojasi!

    Myy kirjoitti: (13.3.2007 18:20:52)

    Hörhö kirjoitti: (13.3.2007 17:57:55)
    Lady-flexin graffavarresta saisi varmaan napakan piiskan.

    Sshhh! Älä vaan kerro Kiaralle…

    Juu, ollaan ihan hiljaa vaan, niin ei se huomaa… Voi kuitenkin olla, että jossain käy parhaillaan fööni kuumana, tarkoituksena irroittaa varsi naisten draiverista 🙂

    Hörhö kirjoitti: (13.3.2007 21:30:19)

    Myy kirjoitti: (13.3.2007 18:20:52)

    Hörhö kirjoitti: (13.3.2007 17:57:55)
    Lady-flexin graffavarresta saisi varmaan napakan piiskan.

    Sshhh! Älä vaan kerro Kiaralle…

    Juu, ollaan ihan hiljaa vaan, niin ei se huomaa… Voi kuitenkin olla, että jossain käy parhaillaan fööni kuumana, tarkoituksena irroittaa varsi naisten draiverista 🙂

    No minä olenkin miettinyt, että ajurissani on liian letku varsi. Suomenojalla kokeilin jäykempää (en sentään neliötä, huh huh) ja hyvältä tuntui :-). (Rupesi kuulostamaan jo härskiltä vaikka ei tarkoitus ollutkaan.) Mutta tässähän tulikin oiva idea, vanha varsi vaihtoon ja vanhallekin löytyi uusiokäyttöä vaikkapa heinäkuun kisassa. Saa ruoskittua tiimin huippusuorituksiin :-).

    Moninaiset ovat r7:n käyttömahdollisuudet.
    Taannoin nilkan nyrjäytettyäni käytin (kotioloissa ainoastaan) r7:aa kävelykeppinä. Oiva vempain tähän tarkoitukseen.

    KL

    Kiara kirjoitti: (13.3.2007 21:41:19)

    No minä olenkin miettinyt, että ajurissani on liian letku varsi. Suomenojalla kokeilin jäykempää (en sentään neliötä, huh huh) ja hyvältä tuntui :-). (Rupesi kuulostamaan jo härskiltä vaikka ei tarkoitus ollutkaan.) Mutta tässähän tulikin oiva idea, vanha varsi vaihtoon ja vanhallekin löytyi uusiokäyttöä vaikkapa heinäkuun kisassa. Saa ruoskittua tiimin huippusuorituksiin :-).

    Itseäsikö mätkit vai jotakuta toista? Ja jos jälkimmäistä, niin onko tuo vaikutelman kuvaus objektiivinen vaiko subjektiivinen….?

    Nimim. Iiiiihaahhhaaaaa!

    Välillä pitää harjoittaa pientä itseruoskintaakin, jotta yltää parempiin suorituksiin. Tätä testattiin viime kesänä Tampereella.

    Originaalissa Niksi-Pirkassa oli käytetty rautaseiskaa pelkeleenä jolla oli hyvä hakata jäät pois portailta.

Esillä 22 viestiä, 1 - 22 (kaikkiaan 22)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #480959 kohteessaNiksi-Pirkka

Etusivu Foorumit Yleistä Niksi-Pirkka