Aihe: Netin sadetutkat - Golfpiste.com

29.7.–5.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][15]
KilpailuaSuomalaista

Netin sadetutkat

Etusivu Foorumit Yleistä Netin sadetutkat

Esillä 14 viestiä, 1 - 14 (kaikkiaan 14)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Jälleen katselin aamulla sadetutkien ennusteita pääkaupunki seudulla ja ihmetyttää niiden erilaisuus. Minkä sivustun ennusteisiin luotatte eniten?

    Sen mukaan mennään, missä on paremmat kelit..

    noi sadetutkat pyrkivät olemaan suuntaa-antavia yleistäviä ennusteita, ei niinkään mitään äärettämän tarkkoja ehdottomia totuukisa, tai noin kai voisi sanoa meteorologisista sääennusteista noin yleensä.

    sillä kaksi perättäistä enusteajoa ihan samoilla alkuparametreillä, ihan samalla softalla ja tietokoneella tuottavat monesti hieman erilaiset lopputulokset joskus jopa hyvin erilaiset.. muuttujia on paljon kaikki ne vaikuttavat toisiinsa ja tietokoneidenkin on pyöristettävä lukuja laskennan aikana

    ja jos niitä lukee tuon mukaisesti.. eivät ne lopujen lopuksi poikkea kauheati toisistaan
    lyhykäisesti kaikki lupailevat iltapäiväksi kuurojen ja aurinkoisten hetkien vuorotteluja

    yksi lupailee sateetonta klo 17 asti toinen 17.30…. ja kun sadetta tulee niin yhdessä lupaillaan 2mm / h toisessa 1mm/h joka sitten lakkaa joskus iltasella vähän ennen ylen iltauutisia

    mitäs muuten tuollainen 2mm/h tarkoittaa?
    -yksi hyvin lyhyt raju kuuro
    -muutama vaatimaton kuuro
    -sumunkaltaista tihkua melkein koko tunnin
    kaikki nuo voisivat toteuttaa tuon 2mm / h 🙂

    EFC

    Testbedin avulla nyt ainakin näkee lähestyvät sadealueet ja voi hieman suunnitella lähituntien ohjelmaa tässä etelä-suomen alueella.

    KL

    Jooseppi on asian ytimessä, tutkat vain näyttävät pilvien tiheyden eikä suuri tiheys vielä takaa sadetta.

    KL kirjoitti: (23.7.2011 16:22:44)
    Jooseppi on asian ytimessä, tutkat vain näyttävät pilvien tiheyden eikä suuri tiheys vielä takaa sadetta.

    Kyllä ne sadetutkat mittaavat ihan oikean sateen, ei mitään pilviä. Sadetutkaennusteet on sitten toinen juttu, yleensä ne ennustavat tietylle alueelle tiettyä sademäärää. Esim kovat pienet sadekuurot laajalla alueella saattaa antaa tuolle alueelle pientä sadetta.

    KL

    Rauski kirjoitti: (23.7.2011 18:59:13)

    KL kirjoitti: (23.7.2011 16:22:44)
    Jooseppi on asian ytimessä, tutkat vain näyttävät pilvien tiheyden eikä suuri tiheys vielä takaa sadetta.

    Kyllä ne sadetutkat mittaavat ihan oikean sateen, ei mitään pilviä. Sadetutkaennusteet on sitten toinen juttu, yleensä ne ennustavat tietylle alueelle tiettyä sademäärää. Esim kovat pienet sadekuurot laajalla alueella saattaa antaa tuolle alueelle pientä sadetta.

    Ennusteista tässä olikin kyse. Reaaliaikaisen tilanteen tyhmäkin näkee ihan avaamalla silmänsä.

    ts

    KL kirjoitti: (23.7.2011 22:23:54)

    Rauski kirjoitti: (23.7.2011 18:59:13)

    KL kirjoitti: (23.7.2011 16:22:44)
    Jooseppi on asian ytimessä, tutkat vain näyttävät pilvien tiheyden eikä suuri tiheys vielä takaa sadetta.

    Kyllä ne sadetutkat mittaavat ihan oikean sateen, ei mitään pilviä. Sadetutkaennusteet on sitten toinen juttu, yleensä ne ennustavat tietylle alueelle tiettyä sademäärää. Esim kovat pienet sadekuurot laajalla alueella saattaa antaa tuolle alueelle pientä sadetta.

    Ennusteista tässä olikin kyse. Reaaliaikaisen tilanteen tyhmäkin näkee ihan avaamalla silmänsä.

    Näyttähän ne toki sateen, mutta edellen Jooseppi on asian ytimessä. Sieltä pilvestä saattaa tulla milli tunnissa ja se näyttää heti sadetta. Todellisuudessa siinä ei ehdi yleensä edes paita kastua.

    Mikäli Etelä-Suomessa pelaa niin kannattaa todella katella tuota http://testbed.fmi.fi/history_browser.php kuvaa ja opetella pikkasen säätietoutta. Nytkin muuten näkee ettei kannattaisi ehkä mennä pelaamaan, Virosta ukkosia tulossa. Tosin ei kyllä kannata muutenkaan, on niin pimeää, en sua nää…..

    Pääkaupunkiseudun suhteen Ilta-Sanomien tutka on samana päivänä katsottuna osoittautunut ällistyttävän tarkaksi.

    No nythän meni mielenkiintoiseksi. IS:n sadetutkan mukaan (ennuste klo 01.00 ) täällä Espoossa sataa, vaan ei sada. Testbedin mukaan ei sadakaan. IS:n ennusteen mukaan Espoon Leppävaaran nurkilla tämän sateen (siis ei-sataneen sateen ) jälkeen ei sitten enää sadakaan koko yönä. Minä taas tulkitsen testbedin homman niin että sataa yöllä, ja aika paljonkin.
    Minusta IS:n sadetutka on pelkkä arvaus – niin kuin minunkin ennusteeeni, mutta se sentään näyttää mikä oli tilanne 15 min sitten.

    Katos, IS:n sadetutka päivitti itsensä ja näytti ettei täällä satanutkaan. Eli se näistä tietokone-ennusteista.

    sixties kirjoitti: (24.7.2011 1:15:40)
    Katos, IS:n sadetutka päivitti itsensä ja näytti ettei täällä satanutkaan. Eli se näistä tietokone-ennusteista.

    Salaliittoteorioita joka päivä.

    Itse seuraan Testbediä, varsinkin jos jos tuuli on suunilleen etelälounaasta (+-180 astetta) . Siitä voi itse leikkiä paikallista meteorologia ihan helposti.
    Muutoin otan keskiarvon Foreca-Ilmatieteenlaitos-IS ennustuksista.

    Aina oon ollu oikiassa!!

    Testbedistä katson kehittymisen ja sateiden liikkeen.

    Forecan ja yr.no:n täsmäsäät antavat ennusteet. jälkimmäinen antaa yleensä paremmin osuvaa.

    Ennusteissa ilmatieteenlaitos on kaikkein surkein ja siihen on jo aikoja sitten mennyt luottamus.

Esillä 14 viestiä, 1 - 14 (kaikkiaan 14)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #438378 kohteessaNetin sadetutkat

Etusivu Foorumit Yleistä Netin sadetutkat

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (96) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja